Vau.fi -verkkosivustolla kerrotaan, että vauva on tässä vaiheessa kutakuinkin 35 cm pitkä, painoa ei mainita, mutta luullakseni se on jossain 1300 gramman tietämillä. Lapsivesi ja istukka painavat jonkin verran, lisäksi aamuiset nestekertymät, mutta tukevammalla tapauksella painon ei olisi ihan hirveästi tarvinnut nousta...Kahden edestä kannattaa syödä laadukasta ja tuoretta ruokaa, ei määrää. Ihan vain itsellenikin tiedoksi. Neuvolassa kyllä ovat tarkkoja, etenkin jos sokerirasituksessa ilmenee mitään huolestuttavaa.
Beibe kuulema muistaa jo kuulemansa ja tuttu musiikki auttaa rauhoittumaan, syntymän jälkeenkin. Mietin pitkään ja hartaasti Bola-korun hankkimista, jotta vauveli olisi saanut kuunnella sen helinää masussa. En kuitenkaan osannut päättää mikä olisi ihanin, joten se jäi sitten roikkumaan. Siis hankinta, ei koru. Jos joku tahtoo lukea Bola-palloista lisää niin täältä ainakin niitä löytyy:
Varmaan noita löytyy myös monesta muusta paikasta, mutta meillä päin ei ole kauppoja jossa näitä olisi saatavilla.
Ja äiti sitten raskausviikolla 30: väsymystä, unettomuutta ja energiantason laskua. Ei lisättävää. Pitää muistaa levätä kun on levon aika, jos vain pystyy. Uskallan kuitenkin väittää, toimiihan tämä tällaisella tavismammallakin, että sopiva määrä liikuntaa ja raikasta ilmaa antaa energiaa enemmän kuin kuluttaa. Sopiva määrä liikuntaa määräytyy sitten ihan yksilöllisesti: se mikä tuntuu hyvältä, ei voi olla pahaksi perusterveellä odottajalla. Pitää kuunnella kroppaa, supistelut ja pyörryttämiset eivät kuulu asiaan!
Ja sitten se päivän pääuutinen, eli pinnigate-skandaali: kuinka moni muukin on sortunut pitämään pikkupinnejä päissään väärin päin, koko ikänsä? Nyt parannan tapani ja toivottavasti se näkyy myös paremmin kuosinsa pitävänä nutturana, silloin kun sen jaksaa vääntää ainaisen ponkkarisutturan paikalle. Skandaalia valotti ensimmäisenä Iltalehti:
Illalla salille, kovasti raikasta vettä päivän mittaan ja sopivasti töitä ja laumanvartiointia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!