Oletko koskaan havahtunut vanhoja kuvia katsellessasi, tajunnut että olin kaunis tai hoikka, ulkoisesti hyvällä tolalla? Ja samalla muistanut, kuinka juhlamekkoon pukeutuessasi tuskailit, tunsit itsesi rumaksi? Kumpaa tunnet tällä hetkellä? Mitä luulet ajattelevasi, jos katsot tänään otettua kuvaa vaikkapa viiden vuoden kuluttua?

Eikö olisi aika tuntea itsesi kauniiksi nyt, tässä hetkessä?

Mitä minä olen oppinut:


Oma keho, tällaisenaan, lopulta rapistuvana, on ainoa jonka saan. Se

kuljettaa minua päivästä toiseen, elämänvaiheesta toiseen ja on alati muuttuva. On minun tehtäväni arvostaa sitä, pitää siitä hyvä huoli. Tarjota rakkautta ja hyvää tekeviä asioita. Kieltäminen, rajoittaminen, pakottaminen - ne voi aivan yhtä hyvin jo lopettaa.

Minä voin hyvin kun saan liikkua. Siksi olen kiitollinen vahvoista, terveistä jaloista, jotka kantavat polulla keveästi yli juurakoiden. Olen kiitollinen vahvoista käsistäni, koska niiden avulla voin edelleen nostaa rakkaan kolmasluokkalaiseni ylösalaisin syliin kun hän sitä toivoo. Olen kiitollinen pehmeästä vatsan ihosta, teltasta, jonka alla neljä aarrettani saivat kasvaa.

Olen iloinen pitkistä raajoista ja siitä, miten ne nykyään myötäävät liikeisiin, kun suorittamisen pakko on poissa. Olen kiitollinen siitä, miten en enää tunne tarvetta varoa kosketusta. Jokainen neliösentti minussa on rakastamisen arvoista.

Minun kehoni on minun, ei kenenkään arvioitavaksi tehty. En tarvitse sille kenenkään hyväksyntää, mutta voidakseni hyvin on minun itseni hyväksyttävä kehoni sellaisena kuin se on, ja annettava sille mitä se tarvitsee voidakseen hyvin. Minä tarvitsen ainakin liikuntaa, välillä kovaa, välillä leppoisaa. Hyvää ruokaa. Lepoa ja hoivatuksi tulemista.

Ai sinä laihdutit. Ratkesivatko ongelmasi? Niin minäkin luulin, mutta  en sitten kuitenkaan tullut onnellisemmaksi. Viiden päivän ihmedieetti ennen pikkujouluja, bikinikuntoon kuukaudessa, all good everything? No ei, hyvä olo ei synny siitä, että rankaiset sivullista uhria. Joten voisimmeko vain lopettaa ja keskittyä oleelliseen: elämä on lyhyt, nyt on aika olla onnellinen ja tyytyväinen. Mittanauha ja vaaka ovat vastenmielisiä diktaattoreja, jotka hallitsevat viemällä huomiosi epäolennaiseen, painoon.

Onnellisemmaksi tulin, kun ryhdyin opettelemaan itseni hyväksymistä. Sillä tiellä olen edelleen: Olen usein epävarma, joskus hysteerinen ja varsin epäkypsä. Yhä useammin olen kuitenkin sovussa itseni kanssa. Itsetuntoni kasvaa, se on vahva ja tarpeellinen suoja. Itsetunto on hyväksymistä ja tervettä raukkautta, joka ohjaa elämään hyvin ihan itse. Se tekee diktaattorit turhiksi.

Syy, tekosyy ja niiden välinen ero

Kävin eilen tunkkaamassa kotoisan laskettelumäkemme ainokaista rinnettä  sauvakävellen, tavoitteena saada vertikaalisia metrejä reilummin kasaan. Mukana oli rakas lenkkikaverini ja kävi niin, että verttikilometrit jäi ynnäämättä kun itsensä parantaminen lähti käyntiin. Me ei paranneta maailmaa, se on iso urakka, mutta parannetaan omaa itseä ja terapoidaan toista. Ollaan läsnä. Se meiltä sujuu.

Mun lenkkikaveri on upea naisihminen: iloinen, avoin, empaattinen ja osaa pitää puolensa jos tarpeen. Fyysisesti tämä nainen on kovemmassa kunnossa kuin moni 20-vuotias, mutta se ei ole pääasia: hänelle tärkeintä on voida hyvin. Hän on tehnyt pitkään tietoista muutosta, opetellut liikkumaan, syömään ja ajattelemaan tavalla joka auttaa voimaan paremmin, vaikka takana on raskaitakin asioita. Hän ei ole ihmenainen, mutta on tajunnut jutun juonen: jos voit huonosti, ainoa asia johon varmuudella voit vaikuttaa on oma ajattelusi ja tapasi olla, nyt, tässä hetkessä. Siihen hän keskittyy joka päivä:

• Tee sitä mikä tekee sinut onnelliseksi.
• Ajattele hyvän kautta, näe hyvä muissa.
• Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, sano se vaikka peilille ääneen kunnes siitä tulee totta.
• Muuta ne asiat joihin voit vaikuttaa, jos muutos ohjaa hyvinvointiin.
• Hyväksy olosuhteet joita et voi muuttaa, älä takerru negatiiviseen.
• Syö suklaata kun siltä tuntuu.
• Ole rehellinen itsellesi.

Aiemmin mun lenkkikaveri voi huonosti, painoa oli hitusen liikaa (ei minun mielestäni, mutta se onkin se oma fiilis jota pitää kuunnella - terveen aikuisen), väsytti ja tylsistytti, kiire painoi ja siinä tuli syötyä mitä sattuu. Liikunta ei kuulunut arkeen ja se näkyi terveydessäkin. Mieliala oli alavireinen. Muutos lähti elämäntilanteen muutoksesta ja  päätöksestä voida paremmin, ymmärryksestä että hän on arvokas ja tärkeä. Kun minä katson kaveriani nyt lenkillä ja kuuntelen häntä, suurin muutos on tapahtunut juuri siinä asenteessa. Minä en pystystä on tullut minä pystyn, minä tahdon.

Usein ihminen kyllä tietää, mikä on oman hyvinvoinnin tiellä. Tärkeää on tunnistaa, milloin vastassa on oikea este ja milloin mielikuvituksen tuote. Tärkeää on erottaa oikea syy jättää jotain tekemättä laiskamadon jurppimisesta. Tärkeää on ymmärtää, mikä ohjaa voimaan hyvin ja mikä huonosti. Tärkeää on ymmärtää olevansa niin arvokas virheineenkin, että hyvä olo on perusoikeus. Tärkeää on olla rehellinen itselleen ja lopettaa pateettinen paskanjauhanta ja tarttua toimeen. Vähemmän tärkeää on farkkujen tuumakoko, naururypyt ja roikkuvat tissit. Mutta kun kukaan muu ei tee ketään onnelliseksi, siitä on ihan itse vastuussa. Sopivat keinot kukin osaa löytää itse. Toisille se on puutarhan hoito, toinen tahtoo draamaryhmään ja kolmas alkaa tunkkaamaan sauvamäkeä.

Kuinka helppoa onkaan keksiä tekosyitä jättää asioita tekemättä. Pelkoako se on, että yhtäkkiä elämä muuttuukin?  Että jos ei olekaan päiväkatkeruutta jossa velloa? Onnellisuus onkin pelottavaa? Mistä sitä puhuu jos ei ole valitettavaa? Että pysähtyisinkin hetkeksi paikalleni polun varrella ja tajuaisin, että hitto minä olen onnellinen, kaikki on hyvin. Että elämä muuttuu, mutta minä olen tässä itseni kanssa sovussa ja onnellinen.

Sallinette minun korostaa: liikunta ei automaattisesti tee kaikkia onnelliseksi, mutta tutkimusten mukaan sillä on paljon merkitystä. Suosittelen kokeilemaan. Suosittelen kokeilemaan myös salsaa, ääneen laulamista, suklaan syömistä ja churroja sekä juomaan lasin kuohuvaa tilanteen tullen. Elämässä on paljon mistä nauttia, eikä se niin ihanan kallistakaan ole.

Nyt on autuaallinen lihaskipu, hyvä, tulosta harjoituksesta.

Paras palkinto liikkumisesta?

Mikä olisi se paras palkinto liikkumisesta? Painon putoaminen, esteettiset seikat? Luultavasti ei ainakaan ne pikkuiset mitalit joita jaetaan tapahtumissa reilusti kaikille osanottajille... Se, että tapaa paljon muita samanhenkisiä ihmisiä? Vai olisiko isot ja erottuvat lihakset riittävä syy rehkiä yrjön maku suussa? Mikä sinulle on paras palkinto liikkumisesta?

Me Naisten uusinta numeroa luin tänään automatkalla ja siellä Anna Abreu avasi tuntojaan elämästä ja vähän kaikesta. Annan peba ja vastalihaksethan ovat olleet eräänlainen tämän kesän ruokolahden leijona, jotain mistä kaikki sauhuaa ja vähän turhaan... Kaunishan Anna toki on ja upea, terveeltä ja hyvinvoivalta näyttävä nuori nainen! Anna kertoili haastiksessa, että erottuvia lihaksia tärkeämpää hänelle on tuntea itsensä vahvaksi. Ja siinä Anna on mielestäni asian ytimessä: liikunnasta pitää tulla hyvä olo, ei esteettisten syiden vuoksi kukaan kauaa viitsi treenata. 

Pitää siis voida tuntea itsensä vahvaksi. Koosta riippumatta. Jos ei tunne itseään vahvaksi ja hyvinvoivaksi, pitää miettiä mistä se johtuu.  Joskus syy katsoo suoraan peilistä ja joskus tarvitaan muuta apua, eivät asiat aina ole niin suoraviivaisia. On kuitenkin mahtavaa tuntea itsensä vahvaksi ja olla ylpeä siitä, mihin oma keho pystyy. Varsinkin silloin, kun ylittää ne luutuneet ennakko-oletukset omasta itsestään. Suosittelen kokeilemaan!

Hupparikansan puolella!

Hupparikansan haaste, sanooko mitään? Jos nuorisotyö ja nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntä ja hauat nostaa asiaa esille, suosittelen etsimään facebookista Hupparikansan puolella -ryhmän, lataamaan oman kuvasi sinne, hupparissa tietenkin. Hommaa organisoi Allianssi, klik!
Allianssi haluaa tuoda hupparikansan esille ja herättää keskustelua nuorisotyön arvosta ja syvemmästä merkityksestä yhteiskunnassa erityisesti Nuorisotyön viikolla 29.9. - 5.10.2014
Hopihopi osallistumaa!

Painostavaa...

Viikko hurahti, olo keveni hieman.  Alkuvuoden reippaan pudotuksen viikot taitavat olla takana, tavallaanhan se on ok ja kertoo vain siitä, ettei ylimääräistä enää niin paljon ole. Näin päätän ajatella. Mennäviikon saldo on siis:

• -800 grammaa
• - vajaa sentti vyötäröllä

Parempi kuin viime viikolla, jolloin olin osan viikkoa kipeänä. Tässä vaiheessa likemmäs kilon pudotus viikkoon on ihan ok, pääasia että pysyy laskusuunnassa ja jaksaa treenata tehokkaasti. Hiihtokausi taisi tänä vuonna olla ennätyslyhyt, joten otan hölkkäämisen vähän varhemmin ohjelmaan ja useampana päivänä, kolmisen lenkkiä viikkoon tästä lähtien. Tänään tosin satelee jotain epämääräsitä valkoista, olisiko räntää...

Mutta, eteenpäin kohti uutta viikkoa ja uusia treenejä!

Kymppitreeni ja kyykkiminen

Fitin helmikuun numerosta luin kymppitreenistä ja päätin heti kokeilla sellaista, varioimaan normiohjelmaani. Torstaina tällä viikolla tein suhteellisen napakan jalkatreenin ja ajattelin, etten nyt sitten ekana kymppitreeninä yritä esim. takakyykkyä ja päädyin pystypunnerruksiin. Kymppitreenin idea on siis valita jokin nasakka perusliike (kyykky, penkkipunnerrus, pystypunnerrus, prässi jne jne jne.) ja se suoritetaan siten, että tehdään huimat 10 sarjaa ja niissä kussakin 10 toistoa. Kymppitreenipäivälle ei välttämättä kannata ohjemaan sitten jättää kovasti muuta, mutta toisaalta: jos tuntuu että jaksaa niin en menisi kieltämäänkään.

Normiohjelmani on siis kolmijakoinen ja variaation vuoksi kannattaa aina vähän poiketa siitä perussisällöstä. Vaihdellaan painon määrää ja sarjan pituutta, hieman eri liikkeitä samoille lihasryhmille ja nyt esim. tämä kymppitreeni. Pystypunnerruksen valitsin  liikkeeksi ja varovaisesti 5kg:n käsipainot, kun ohjeessa kehotettiin varaamaan vähän kepoisempi ja kerrottiin, että ekat sarjat saavat tuntua suht. helpoilta. Niinpä väänsin sitten vitosilla puoleen väliin ja kunnon poltetta en saanut aikaan. Vaihdoin varovasti kutosiin ja kymmeneskään sarja ei oikein aiheuttanut sitä hyvänlaista "tuskaa". Olin siis liian varovainen. Tympi siinä määrin paljon, että päädyin tekemään normi mave-selkä-hauistreenin siihen päälle:

• Crossailua
• 10-treeni pystypunnerrus 5kg kp:t ja 6kg kp:t
• Mave suorin jaloin, 12/20kg, 3x12/50kg
• Bulgarialinen kyykky smithissä, 10/20kg, 3x10/40kg molemmille jaloille. Tämä liike toimi minulle paremmin näin, sain tuntuman oikeaan lihakseen ja vääntyilemään altis oikea polvi pysyi paremmin linjassa. Vähentää tietenkin keskivartalon aktivointia...
• Ylätalja, 3x12/35kg
• Alatalja, 3x12/35kg hitaasti palauttaen alkuasentoon
• Hauiskääntö käsipainoilla, 7kg molemmin puolin 3x10
• Hauis vasaraotteella, 6kg, 3x10
• Vastat, rutistukset ja jalkojen nostot sivuilta

Tänään ollaan ulkoiltu ja kannoin esikoismussukkaa reppuselässä muutaman satametriä ihan ilokseni. Illalla lenkille!

Kiirettä, kiirettä, jaksaa, jaksaa!

Hui, monta päivää on hurahtanut kirjoittamatta! Työasioita on jo jonkin verran joka päivä tehtävänä, onneksi täällä kotioloissa, ja salireissutkin verottavat oman osansa tunneista. Tässä väliin on mahtunut yksi kevyt lentsun jälkeinen treeni, yksi aerobinen+leuanvetoharjoitukset sekä eilinen kunnon kyykkytreeni. Olenhan muistanut sanoa että jalkapäivä, lempipäivä?

• Crossia 10 min
• Takakyykky 12/20kg, 12/40kg, 12/45kg, 2x10/50kg
• Hack-kyykky 2x10/70kg ja 10/80kg
• Yhden jalan prässi, 70 kg, 3x10
• Pohje vaakaprässitaljahässäkässä, teoreettinen 122kg 3x15 (paino vastaa oikeassa maailmassa murto-osaa taljalaitteen merkinnästä...)
• Reiden ojennus 3x10/35kg
• Ja vatsat

Vauvelilla on ikää nyt se 4,5kk aikalailla tarkalleen ja mitä siitä seuraa? No se, että äiti tiputtaa hiukset päästään. Suihkun jälkeen lattiakaivon kansi näyttää siltä, että Itä-Saksan naisten kuulajoukkue on raakannut kainalokarvansa oikein porukalla. Harja on pullollaan hiuksia ja joka verta kun tukkaa sukaisee käsin, irtoaa hirvittävä tupsu hiuksia. Näin jokaisen raskauden jälkeen. Yleensä hiukset ovat kasvaneet myös takaisin. Toivon todella, että myös tällä kertaa!

Tänään olen piipahtanut ulkoiluttamassa uutta työmekkoa ja laukkua parissa palaverissa pikapikaa, lapsien kaverit äitinsä kanssa kyläilivät ja illaksikin olisi vielä tekemistä. Saa nähdä paljonko saan aikaiseksi viime yön 4,5 tunnin katkonaisilla unilla...

Yleisfiilis tänään perjantaina: iloisen kupliva ja innostuneen toiveikas, kevät ja uudet tuulet puhaltavat puhtia kaljuuntuvaan äiti-ihmiseen. 

Voihan kökkö!

Ensin kuume nousi toiseksi vanhimmalle, sitten toiseksi nuorimmalle, sitten nuorimmalle ja ihan niin kuin siinä ei olisi tarpeeksi, omakin olo on ihan surkea. Lapsilla kuume meni hyvin ohi muutamissa tunneissa, mutta meitä vanhempia tämä pöpö tuntuu jäytävän vähän eri tavalla: on väsynyt olo, dokka dukossa ja lihakset kipeinä.  Esikoismussukka on pysynyt vielä terveiden kirjoissa, toivottavasti hän onnistuukin välttelemään pöpöä!

Vauvan kuume nousi liki 39° ja se tietenkin huolestutti, itkuinen ja tosi väsynyt oli pieni tyttöparka. Annettiin nuppuselle lääkärin aiemmin määräämää kipulääkettä kuumetta alentamaan ja tuossa yön aikana se kuume sitten onneksi laskikin. Maito on maistunut hyvin, joten suurempaa aihetta huoleen ei näyttäisi olevan. Pikkuneiti kun on vasta nelikuinen, niin todella toivon, että tämä oli tämän kevään viimeinen pöpö hänellä! Vauvan sairastaminen aiheuttaa välittömästi hyvin ikäviä  tuntemuksia selkäytimessä, vaikka kyllähän normilentsut tavallaan jopa kuuluvat asiaan. Tällä kertaa en kellottanut hengitystaajuutta kuitenkaan...

Sitten omahyväiseen valitusvirteen: ulkona on monta astetta lämmintä. Mihin menivät hiihtokelit? Kysynpä vaan! Asfaltti näkyy! Helmikuussa! Ja  on tämä nyt että kun treenata pitäisi niin lentsu iskee! Montakohan  päivää tässä nyt menee ihan hukkaan sairastaessa. Ei kyllä ole reilua, niin! Kyllä mua nyt oikeastaan ihan todella keljuttaa. Onneksi sain lauantaina tehdyksi kunnon treenin vielä.

Sunnuntain salitreeni

Lumessa mylläämisen päälle pääsin vielä salille tekemään sitä jalkatreeniä josta tykkään oikeasti ihan sikamaisesti! Sehän näyttää tältä, kutakuinkin:

• Crossailua 10 min
• Takakyykky, 20kg/12, 65kg/12x3. Tällä kertaa jouduin tekemään smithissä kun varsinaiset kyykkäyspaikat olivat varattuja. Oikeasti, en ymmärrä miksi niihin pitää jäädä asumaan... Mutta toki kaikilla on oikeus omiin treeneihinsä. Smithissä tehden homma on vaan kevyempää eikä aktivoi lihaksia samalla tavoin, kun tasapainoa pitääkin laite.
• Hack-kyykky laitteella, 75kg levypainot, 2x10 ja 1x12, viimeisellä sarjalla tuntui että vielä menee, joten silloin pitää tehdä pari toistoa lisää ja katsoa tilanne uudestaan.
• Yhden jalan prässi, 70kg, 3x12/jalka
• Reiden ojennus, 40kg, 3x10
• Pohjelihas "vaakaprässi" taljalaitteella, pudotussarja, 101kg/10 ja 133kg, 114kg ja 101kg kutakin 10. Nuo kilomäärät ovat näissä taljalaitteissa jokseenkin teoreettisia ja kirjaan ne ylös lähinnä siksi, että muistan ensi kerralla missä mennään. 
• Vatsalihaksia reippaanlaisesti

Ja hieman selkänikamia availin venyttelemällä ja vartalonkierroilla. Kotona palauttelevaa siivousta ja huomisen ruoan valmistus (kanaa ja pastaa). Huomenna olisi lenkkipäivä ja tiistaina taas viikon mitat!

Painopäivitys

Viime viikkoon mahtui 2 juoksulenkkiä, 1 hiihtolenkki ja kolme salitreeniä. Ruokailu noudatti normilinjaa: aamulla ruisleipää ja kahvia, välipaloiksi hedelmiä ja välillä proteiinipatukkakin, tavallista kotiruokaa järkevästi valmistettuna ja rahkaa sekä marjakeittoa iltasella. Lukemat ovat tässä:

• -1,4kg
• -1,5cm vyötäröltä, nyt siitä taas sulaa! Kiva!

Olen varsin tyytyväinen, joskin kauhulla odotan jumiviikkoja. Ne ovat varmasti edessä kun liikapainoa ei niin paljoa enää ole. Silloin pitää pysyä motivoituneena potutuksesta huolimatta. Painojumikin tavallaan kuuluu asiaan...Pitää siinä vaiheessa tarkastella aterioita vielä tarkemmin!

Kohti uutta viikkoa!

Maailman syöpäpäivä

Tänään vietetään Maailman syöpäpäivää. Syöpäsairauksen kirjo on valitettavan laaja ja melkein jokaista meistä syöpä koskettaa joko suoraan tai läheisen kautta. Syöpien määrä tulee nousemaan 24 miljoonaan vuodessa seuraavan 20 vuoden aikana, kun luku on nyt 14 miljoonaa tapausta vuodessa (Ylen uutiset). Syöpä tulee asettamaan terveydenhuoltojärjestelmän etenkin kehitysmaissa hirvittävän haasteen eteen, varmuudella voi sanoa etteivät kaikki tule apua saamaan. Jo nyt Romaniassa on leukemiaan sairastuneita lapsia joita ei varojen puutteessa kyetä hoitamaan. Lapset menehtyvät syöpään, jolla on lähtökohtaisesti hyvä ennuste tietyissä ikäryhmissä, kun hoito aloitetaan ajoissa.

WHO:n mukaan puolet syövistä voitaisiin estää muuttamalla elintapoja ja esim. valtioiden tasolla rajoittaa alkoholin saatavuutta ja hintaa. Tupakka, alkoholi, liiallinen auringonpalvonta, liikunnattomuus ja ylipaino ovat kaikki syövälle altistavia asioita joihin voimme itse vaikuttaa. Lisäksi on ympäristötekijöitä, säteilyä ja muita seikkoja joille emme yksilöinä voi paljoakaan tehdä. Syöpähoitoja omaishoitajana seuranneena voin kuitenkin vannoa, että liikkuminen, alkoholittomuus, röökaamaatomuus ja painon pitäminen kurissa ovat paljon, paljon pienempi kärsimys kuin syöpähoidot. Vaikkei liikkumalla syöpävakuutusta saakaan - aina voi käydä se todella huono tuuri, se meidän perheessä tiedetään - ei se haittakaan pitää itsestään hiukan parempaa huolta.

Syövän syntymekanismit ovat todella monimutkaisia. Pieni ylipaino on varmasti vähemmän haitallista kuin raskas juominen ja tupakointi yhdistettynä liikunnattomuuteen. Senhän sanoo maalaisjärkikin. Mutta siltikin, jo pienellä painonpudotuksella mm. rintasyövän riskiä voidaan vähentää. Syöpäjärjestön suosituksiin tästä!

Jokainen meistä on jollekulle taatusti niin tärkeä, että se joku haluaa pitää meidät terveenä ja hyvävoimaisena vierellään mahdollisimman pitkään. Aina kannattaa yrittää tehdä parhaansa, vaikka ei elämässä takuita olekaan.

Ja pinnallinen viikkoraportti, mutta sopiihan se tavallaan aiheeseen:

• -1,4kg vaakalla, yllättävän paljon...
• -1cm vyötäröltä

Sununtaina hiihdin, eilen kävin tekemässä rinta-hartia-olka-ojentaja- treenin ja tänään on rentoiltu. Huomenna on maastavetopäivä.

Kohti uutta viikkoa!

Virkeä viikonloppu ja aivokemiaa

Viikonloppuna on ehditty kirpparille, kyläilemään, hiihtämään, salille ja vaikka mitä! Auton renkaasta pölykapselinkin ehdin hukkaamaan, ilmeisesti juuri salireissulla. No, kohta saa kesärenkaat alle...Yltiöpostiivista? Tai negatiivista, kun hiihtokelit menevät. Molempi parempi oikeastaan, aina on hyvä sää liikkua. Paitsi -20° pakkasessa, ulkona. Sisällä tarkenee silloinkin.

Ihan ekana ne treenit: 

Lauantaina salilla oli pertsareisipäivä:

• Kyykky smithissä 60kg, syvään kyykäten ja huolellisesti lonkan ojentaen.
• Yhden jalan prässi, 60kg, 3x12 per jalka
• Hack-kyykky, 70kg, 3x12
• Reidenojennus, pudotussarja, taljalaite (onko niitä edes muita...) 30kg alkuun, sitten 45-40-35, taisi 8-10 heilahtaa kullakin
• Pohjelihas "vaakaprässissä" pudotussarjana, taljalaite siis. 109kg alkuun, sitten 125, 109, 101. 10 toistoa heilahti jokaisella
• Vatsalihakset, rutistuksia ja sitten sellaisia selinmakuulla jalat suorana kohti kattoa ja siitä kallistus suorin lajoin kummallekin sivulle vuoronperään. Oletettavasti tällekin liikkelle on ihkaoikea nimi.

Treeni taisi tehota, ja keskittyminen tekemiseen. Kylkiin sattuu, pakaroihin koskee, pohkeet jomottelevat - siis hyvä treeninjälkeinen fiilis! Tänään kävin sitten hiihtämässä, ajatuksissa oli sellainen kevyt palautteleva hikilenkki mutta ainahan kaikki ei mene niin kuin Strömsössä: suksissa oli hiton hyvä pito, mutta vastasataneella lumella luisto katosi kokonaan. Näin ollen palauttelevia pätkiä ei juuri tullut hiihdeltäväksi kun alamäkeenkin sai lykätä vauhtia. Tuli aika korkeasykkeinen ja reipas 9km, mutta en valita. Pikkupakkanen ja paljon onnellisia kanssahiihtäjiä, mikäs sen parempi tapa viettää sunnuntainen aamupäivä. 

Sitten päästiin syömään oman äitini tekemää lasagnea ja salaattia, oli hyvää ja kurpitsan siementen sekä raejuuston kera hyvin terveellistäkin. Hyvä päivä kaikkineen! Illalla Sherlock.

Endorfiinikänni ja muuta kemiallista

Luin eilen Iltiksen Ilona-liitteestä Riitta Havukaisen haastattelun. Nainen kertoi liikkuvansa paljon ja elävänsä muutenkin aika säntillisesti. Mielestäni hän muotoili hyvin liikunnan merkityksen: tunteet ovat kemiaa ja omalla toiminnallaan voi vaikuttaa siihen, mitkä aineet omassa kropassa jylläävät, omaan kemialliseen (alkoholittomaan!) cocktailiin siis (hyvin epätarkka lainaus). 

Mutta siis, simppelisti kaava on tämä:

liikunta+endorfiinit=hyvä fiilis! 

En väitä vastaan. Lisäksi liikunta lisää serotoniinin määrää elimistössä ja sehän taas tarkoittaa parempia unia ja vähentynyttä riskiä masentua. Vaikka liikunnan vaikutusta masennuksen ehkäisemiseen ei ole voitu yksiselitteisesti tieteellisesti (osassa tuloksia suhde on onnistuttu osoittamaan, osassa taas ei) näyttää, niin on kuitenkin osoitettu, että passiivinen elämäntapa lisää masentuneisuutta. Nyt endofiinikännäilemään kaikki joukolla, hyvää musiikkia ja loistava fiilis ( ja kroppakin, ennen pitkää;)), ei voi mennä pieleen!

Päivän ponnistelut

Viikonloppuna oli niin mainio hiihtosää etten malttanut salille mennä ekana tai ees vikana joten kävin siellä tänään. Eilen muuten lykin pertsaa 10 kilometriä, aivan kuten suunnittelinkin. Tänään salilla oli vuorossa rinta-hartia-ojentaja -seutu:

• Alkuun 10 minsaa kuntopyörällä
• 16kg kahvakuulalla heilautus, 3x15. Otin 4 kiloa painavamman kuulan kuin viimeksi ja hyvin meni
• Vinopenkki käsipainoilla, 10 kg, 3x15
• PecDec, 20kg, 3x15
• Pystypunnerrus käsipainoilla, 7kg, 3x12
• Etuvipunosto ja kääntö sivuille kyynärät kyljissä 90°-kulmassa, supersarja 10+15x2 5kg ja 8kg painoilla
• Ojentajat taljassa, 3x10 45kg

Ja sitten varoitus herkemmille, äitiyden mahdollisuutta pohtiville tai muuten vain helposti järkyttyville: älä lue enempää. Blogin aiheena kuitenkin on liikunta ennen ja jälkeen synnytyksen ja omat kokemukseni siitä. Nythän on nimittäin niin että kyykkäämistä ennen, on se sitten tangon kanssa reiluilla painoilla tai kahvakuulalla lämmittelyksi, on aina muistettava käydä pissalla. Aina. Vaikkei pissattaisi. Muuten joutuu jättämään sarjan kesken ja kipaisemaan pikavauhtia jalat ristissä pukkarin puolella. Tai tulee vesivahinko. Note to self: treenaa näitäkin lihaksia...

Huomenna on vuorossa viikon lepopäivä ja virallinen viikon punnitus ynnä mittaus. Tosiasiassa käyn vaa'alla ihan jokainen aamu ja ilta, haluan tietää mitä painossa tapahtuu ja varmistaa, että suunta pysyy oikeana. Puntarilla käynti on yksi minun tavoistani pysyä motivoituneena. On muuten hassua miten tunnen aina pientä syyllisyyttä kirjoittaessani painonpudottamisesta. Julkisuudessa lihavuutta moititaan kovasti mutta myös laihduttavia arvostellaan, pidetään pinnallisina ja ajatellaan, että laihduttamisella korjataan jotain muuta ongelmaa, esimerkiksi itsetuntoa. Ja odotetaan, että paino tulee nopeasti takaisin, sitten voikin olla vahingoniloinen. Tulee tunne, että on jotenkin epähienoa puhua painonpudottamisesta. No, enpä minä muita patista mihinkään. Ainoastaan itseäni. Eikä siinä ole mitään epähienoa jos omaa terveyttään ja hyvinvointiaan edistää.

Vauvan plussat ja äidin miinukset

No niin, nyt on taas viikko vierähtänyt edellisestä mittauspäivästä ja voin kertoa että kiloja on viikossa lähtenyt toiset 1,5kg. Eli sokerittoman tammikuun alusta yhteensä 3 kiloa, ihan hyvin! Näin nopeaa pudotusta tuskin kauan jatkuu, eikä se itsetarkoitus olekaan. Tärkeintä on löytää tasapaino energian saannin, sen kulutuksen ja elämisen mielekkyyden välille. Mielekkyydellä tarkoitan sitä, että ihan kaikkina päivinä ei ehkä halua ihan niin terveellisesti, esim. juhlissa pitää voida ja saakin syödä arkiruokalistan ulkopuolelta.

Arkiruokalista on aika hyvä sana mielestäni, vastakohta on sitten juhlaruokalista. Ne herkut joita ennen syötiin vain erityistilanteessa ja juhlissa, esim. viinit ja juustot, ovat ujuttautuneet monen arki-iltoja ilostuttamaan, yltäkylläisesti kun ovat saatavilla. Tuikitavallinen ja terveellinen kotiruoka on tylsää ja aikaa kokkailuun tuntuu riittävän iltaisin, joten miksipä sitä söisi jotain tylsää? No vaikka siksi, että monet juhlaherkut (juustot, suklaat, konjakit sun muut, paksut pihvit, roskaruoka kuten sipsit, popparit ja karkit) sisältävät hirveästi turhaa energiaa joka kertyy äkkiä uimarenkaaksi vyötärölle. Lisäksi katoaa idea, jos niitä syö päivittäin. Ravintolaruoka, myös muualla kuin mäkkärillä, on usein runsasenergistä ja ulkona syödessään pitää olla tarkkana. Kanafile voi olla hyvä, mutta parmesankuorrutettuna asia muuttuu jo kovasti. Leivityksistä nyt puhumattakaan...tai liian isot pasta-annokset!

Linjauksena itselleni on siis se, että erityistilanteissa (joihin ei kuulu väsymys, ketutus ja viikonloppu muuten vain) voi herkkuja syödä hyvällä omalla tunnolla, mutta muulloin pitää keskittyä hyviin, tavallisiin ja monipuolisiin arkiruokiin. Myös kukkaro kiittää!

Ja sen päätähden mittoja!

Ihana tupsutukkainen vauvelini kävi eilen kolmen kuukauden neuvolassa. Pituutta neidille saatiin vähän vajaat 63cm ja painoa 6180g. Painon ja pituuden suhde on tasoittunut, kasvu lähenee keskikäppyröitä, mutta vielä äidinmaito tuntuu riittävän. Olin siitä hieman huolissani, vauva nimittäin pulauttelee todella paljon. Ryhdyin tietenkin seuraamaan pissavaippoja ja kun niitä riittää vaihdettavaksi ihan tiuhaan niin totesin, että vauva ainakin saa riittävästi nestettä ja poskethan ovat ihanan pyöreät edelleen, reisimakkarat paikoillaan.

Vauva seuraa lelua katseellaan jonkin matkaa ja kannattelee komeasti niskojaan, hymyilee ja jokeltelee. Kaikki kunnossa siltäkin osin. Eilen saimme myös ensimmäisen perusrokotesetin, ensimmäinen rota-pläjäys tuli kyllä jo kahden kuukauden iässä normaalin ohjelman mukaan. Pistettävistä rokotteista tuli tietenkin hirmuinen itku joka laantui pian maitotokan äärellä. Pientä lämpöä nousi illalla, mutta sehän kuuluu asiaan ja on yksinkertaistettuna osa rokotteen antaman suojan rakennusmekanismia. Voimakkaat reaktiot rokotteisiin ovat mahdolliisia, mutta hyvin harvinaisia ja ainahan vauvelin vointia pitää muutenkin seurailla. Yön meidän mussukka nukkui rauhallisesti ja isompia pahkoja rokotuskohtiin ei noussut. Kaikki hyvin silläkin saralla!

Meidän kolmikuinen:

• Pisimmät yhtenäiset yöunet n. 7h
• Jokeltaa ja nauraa ääneen
• Hymyilee ja ottaa kontaktia
• Seuraa lelua jonkin matkaa, ei välttämättä käännä päätä
• Kannattelee niskojaan mahallaan
• Varhaisheijasteet liki sammuneet
• On hirveän ihana, suloinen, söpö ja hauska

Vuonna 2014 minä...

Uusi vuosi on monilla aika jolloin luvataan kaikenlaista. Joku laihduttaa. Joku lopettaa tupakoinnin. Joku juo vähemmän. Joku aikoo lopettaa sohvalla löhöilyn, lukee lapsille joka ilta. Tarkoituksena on kai luoda itsesään hieman paranneltu versio, vähän reippaampi tai vähän terveempi. Useimmat meistä siis tunnistavat omat ongelmakohtansa, ja ongelmakohtiahan ne ovat, jos ne meitä itseämme vaivaavat.

Lupaaminen on helppoa, mutta miksi lupausten pitäminen ja aito muutos on niin kamalan vaikeaa? Kun kyse on kuitenkin omasta itsestä, arvokkaasta olennosta joka ansaitsee hyviä asioita. Usein muutos heijastelee hyvää oloa koko perheeseen, siinähän on loistava lisäsyy miettiä tapojaan uusiksi. Millainen haluan olla, millainen olen, mihin kaikkeen pystyisin?

Muutosvastarinta. Joka ainoa konsulttijargoniin törmännyt on taatusti kuullut tämän sanan. Muutoksen vastutaminen, hyvin luonnollista. Muutokseenhan liittyy epävarmuutta aina, on se sitten työpaikalla tai omassa elämässä. Harvalla meistä on rohkeutta aina vain heittäytyä uuteen ja odottaa että elämä taas kerran kantaa. Tunnen kyllä noita rohkelikkojakin, ainakin yhden! Myös oman itsensä muuttaminen voi pelottaa: mistä jään paitsi, kaikesta mistä nautin? Ja ennen kaikkea, miksi yrittää muutosta jos munaan kuitenkin? Muutos törmää betoniseinään jo  ennen kuin alkaakaan, epäonnistumisen pelon vuoksi. Mikä neuvoksi?

Pieniä askelia, yksi kerrallaan

Koko elämäänsä on turha kuvitella laittavansa uusiksi vain koska vuosi vaihtuu. Ensin pitää miettiä mikä minussa itseäni eniten vaivaa.  Jos olet täysin tyytyväinen, onnittelen sinua! Kaikilla on oikeus olla tyytyväinen itseensä ja rakastaa itseään ihan sellaisena kuin on. Monesti takaraivossa jokin pieni muutoksen tarpeesta nalkuttava ääni vain kuitenkin kuuluu... Ja ei miehet, se ääni ei ole vaimon.

Nyt kun olet selvillä siitä mitä itsessäsi haluat kehittää, päätä tavoitteista ja kirjaa ne ylös. Aseta aikaraja. Mieti realistiset ja toteuttamiskelpoiset tavoitteet, mutta älä päästä itseäsi liian helpolla. Monesti itsensä yllättää: minä osaankin ja pystyn. Luota itseesi ja ole luottamuksen arvoinen. Muista, että esim. painonpudotus ja juoksutreeni ihan taatusti tulevat maistumaan puulta joinakin päivinä. Se ei ole syy luovuttaa. Seuraava päivä on parempi. Täällä kirjoittelin motivaatiosta!

Ja kappas, päivä, viikko, kuukausi kerrallaan kuluu. Ennen kuin huomaatkaan, olet saavuttanut sen mitä tahdot ja olet ehkä hieman paranneltu versio ihanasta itsestäsi. Vähän tyytyväisempi ja ehkä osaat arvostaa itseäsi hieman enemmän.

Yksin, yhdessä, vertaistuella eteenpäin

Aina muutos ei synny yksin puurtamalla. Voidaan tarvita apua. Riippuu siitä, mitä haluat muuttaa. Pinnallinen painonpudotus on helppo nakki, syvälle hautautuneet traumat ja niiden aiheuttamat ongelmat eivät usein ratkeakaan yksin. Apua pitää osata hakea, joko ammattilaisen tai vertaistuen. 

Ja mitäpä minä sitten tänä vuonna asetan tavoitteiksi?

• Opin ottamaan rennosti ja pysähtymään hetkeen, nauttimaan rakkaiden seurasta
• Opettelen sanomaan ääneen, että lapsemme on parantunut leukemiasta, johon sairastui pienenä vauvana. On ihan turvallista sanoa se ääneen.
• Pinnallisuuksiin: tiputan vielä 10-15 kiloa jos lähteneiden reilun 10 kilon lisäksi. Kilo viikossa - tahti on mahdollinen ja se on tavoitteeni.
• Parannan kehonkoostumusta, vähemmän rasvaa ja enemmän lihasta
• Juoksen ExtremeRunin Oulussa elokuussa ihanan treenikaverini kanssa ja ainakin koetan selvittää kaikki esteet. 
• Opettelen juomaan rasvatonta maitoa pari lasia päivässä, nyt en pentele juo lainkaan maitoa. Maitohan on mielettömän hyvä juoma treenaajalle, siitä saa vähän protskuja, kalsiumia ja D-vitamiinia ja se nesteyttää. 

Tässä nämä tavoitteet ovat nyt julkisena piitkän ja uuvuttavan päivityksen päätteeksi. Kerron joka viikko, miten asiat etenevät! 

Hyvää uutta vuotta kaikki ihanaiset!

Sokeriton, tipaton ja mitä kaikkee - hyvinvoinnin puolesta!

Urheiluhullun veljeni yhtä urheiluhullu puoliso kehitti haasteen meille, joille tipaton ei tuota ongelmaa: pidämme sokerittoman tammikuun! 

Pannassa 1.1.2014 alkaen ovat siis luonnollisesti karkit joihin suklaakin luetaan, sokerimurot (niitä en syö muutenkaan) sokerijogurtit ja muut vanukkaat, sokeroidut limsat (lighteja ei kannata niitäkään kaksin käsin kiskoa) ja yleensä kaikki jalostettua valkoista sokeria sisältävä höttämuona. Viimeaikaiseen ruokavaliooni ei siis suurta muutosta tule, jätän vain herkkupäivät väliin. Katsotaan, näkyykö olossa muutosta. Hyvinvointihan on yksi tavoitteistani, fyysinen ja henkinen. Nyt kun henkinen puoli on reilassa satunnaisia ylihuolehtimiskohtauksia lukuunottamatta, niin panostetaan fyysiseen puoleen! 

Kuka tahtoo, voi ilmoittautua mukaan vaikkapa kommenttikentässä!

Tipattomia mietteitä ja päivän treenit

Otsikosta saa kyllä sen kuva, että yleensä mietteeni ovat saaneet inspiraationsa tipoitellen...No, näin ei kuitenkaan ole, asia nousi mieleeni Iltalehden kautta. Lehdessä  oli muutaman kohdan lista tipattoman tammikuun hyödyistä (laihtuminen, uniongelmien väheneminen, maksalle aikaa toipua, aikaa perheelle jne...) Tipattomuus, kestää se sitten vain kuukauden tai pidempään, on kiistatta terveellistä ja hyvä hetki pysähtyä miettimään omaa alkoholin kulutustaan.

Lapsuuden kodissani alkoholia ei käytetty käytännössä lainkaan. Eivät vanhempani minkään vakaumuksellisen syyn vuoksi jättäneet juomatta, ihan vain siksi että lapsiperheeseen tissuttelu ei sovi. Samaa linjaa olen päätynyt noudattamaan tässä hiljalleen, raskauksien ja imetysten jälkeen tuntuisi ihan turhalta uudestaan opetella juomaan viiniä tai muutakaan. Alkoholi kun ei enää maistu hyvältä ja kyllä hyvässäkin viinissä se alkoholi vain maistuu.

Uskon juoneeni yhden naisen määrän punkkua koko loppuiäkseni ja ihan tosissaan: hyvä ruoka ON hyvää myös ilman viiniä. Hyvää ruokaa ja kallista viiniä valitettavan usein käytetään tekosyynä perskännäilyyn. Onko se suomalainen versio eurooppalaisista juomatavoista vai kenties näiden kahden hybridi: ensin juodaan kuten ah niin sivistyneessä euroopassa ja sitten suomalaiskansallinen kaatokänni siihen päälle. Aamulla päätä särkee, sydän hakkaa, oksettaa. Ei kulje treeni. Aikuinen päivittää facebookiin, kuinka heräsi halaamasta vessanpönttöä. Aikuinen. Ugh. Olen puhunut. Ja moralisoinut. Pyydän anteeksi!

Tipattomaan kannustan, huikattomaan sen perään ja vielä morkkiksettomaan jos siltä tuntuu. Ilo ilman viinaa ei ole teeskentelyä!

Kevyempiin aiheisiin, eli treeniin!

Tänään oli selkää ja pakaraa sekä hauista vuorossa:

• Maastaveto 4x12, 50 kilolla
• Askelkyykky, 3x12/jalka, 40 kiloa
• Ylätalja, 40 kiloa, 3x10
• Alatalja, 45 kiloa, 3x10
• Hauiskääntö käsipainoilla, pudotussarja, 9kg, 7kg ja 5 kg. Alkuun 10 toistoa 5kilolla, sitten asiaan: 9kg=6 toistoa, 7kg= 10 toistoa, 5kg=12 toistoa. Ideana on vääntää ihan tappiin ja sitten keventää painoa ja taas totaaliuupumukseen saakka. Toimii jos on "pakko saada pumppi päälle!"

Kuusi on kannettu sisään, jääkaappikin on täynnä

On jotenkin omituisen levollinen joulunalustunnelma. Minun on täytynyt unohtaa jotain todella tärkeää ja muistan sen aattona klo 13.00.

Luomukinkun nostin sulamaan jääkaappiin, kattoon saakka korkea kuusi kannettiin juuri sisään, kaapissa on suklaita, rusinoita, pähkinöitä ja kaikkea muuta hyvää. Pakastimessa on paljon joulupullia ja kakkua. Tonttuverhot sain ikkunaan eilen. Kylppärin pesin juuri. Siltikään ei tunnu kiireeltä. Aikani kuluksi asettelin kynttilöitä ja hyasintteja uuteen uskoon. Höpöttelin vauvan kanssa ja syötin. Kyykkäsin, kyllä, kyykkäsin kutakin lasta vuorollaan sylissä kannatellen. Pyykkäsin myös.

Totesin kaupassa, että meidän jouluruoka koostuu pitkälti kasviksista, kinkkua ja graavilohta ja mätiä lukuunottamatta: kukkakaaligratiinia, paahdettuja punajuuria, ruusukaalia, maustekurkkuja hunajalla ja smetanalla, laatikot, vihreää salaattia, hunajalla maustettuja uunissa paahdettuja sipuleita. Vihannesosastolta poimin mukaan myös ison laatikon klementiinejä, punaisia jouluomenoita, kiivejä, päärynöitä ja granaattiomenoita. Jottei menisi liian terveelliseksi, otin myös Pihlajanmarjaboxin, tai Kettukarkkeja, kuten toiseksi vanhin mussukka sanoo. Ja Fazerin parhaita pussillisen, Toscat on varattu mummulleni. Aaton jälkiruoaksi ajattelin hyydytettyä luumurahkakakkua piparipohjalla.

Aikaa tuntuu kerrankin olevan tarpeeksi. Joulua ei tarvitsekaan suorittaa. Kyllä se joulu tulee kun ehtii, ei yhtään nopeammin vaikka kuinka nuohoaisin jokaisen kaapin.

Olisinkohan oppinut pysähtymään? Tai sitten olen muuttunut patalaiskaksi...Päätän olla välittämättä, jos olenkin!

Käsipäivä ja vauvamietteitä

Lievästä nuhasta piittaamatta suuntasin salille tänään, vuorossa kun oli aika kevyt käsi/hartia/rinta -päivä. Treeni sujui mukavasti, vähän keventelin parissa kohtaa painoja, mutta lisäsin toistoja, flunssan vuoksi. Mukamas... Treeni näytti tältä:

• Vinopenkki käsipainoilla, 3x10, 12,5kg paino/puoli
• PecDec (tai se Lady Butterfly -härpätin), 20 kiloa, 3x15
• Pystypunnerrus käsipainoilla, 3x10, 7 kiloa/käpälä
• Vipunosto eteen ja kääntö sivulle kyynärpäät kyljissä, ekoja 10 toistoa, jälkimmäisiä 15, sitten tauko. Ekoilla 6 kilon paino/puoli, jälkimmäisissä 8 kiloa/puoli. 3 yhdistelmä sarjaa
• Ojentajat taljassa, 35 kiloa, 3x15

Ka siinäpä se. Alkuun crossailua reilut kymmenen minuuttia. Niin ja loppuun tein vielä perusrutistuksia ja kylkirutistuksia, kutakin 3x20. Jospa sitä huomenna olisi nuhaton ja pääsisi kyykkäämään sydämensä kyllyydestä!

Olet vielä pieni!

Naapurin poika tuli aamulla napakasti koputtaen hakemaan toiseksi vanhinta mussukkaamme pihalle. En tohtinut vasta kolmen vuoden ikäistä päästää ulos, ilman aikuisen valvontaa. "Olet vielä liian pieni!", sanoin. Itse en ehtinyt valvojaksi, vauva veteli ihania aamupäivä uniaan ja en häntäkään viitsinyt herättää siinä välillä, kohta lähdettäisiin eskarilaista hakemaan kuitenkin. Piti silittää.  

Kaikki kiva teilataan aina samoin sanoin, lapsi on aina liian pieni. Niin kuin se olisi huono asia.

Sitten vauva heräsi tuhisemaan ja vaatimaan maitoa. Syötin pienen makuullaan silitellen ja nostin röytäisemään mahani päälle.  Pieni, ihana, tummasilmäinen lapsi, huolettomuuden ja uteliaisuuden ruumiillistuma.  Luottavainen, kaunis ja rakas.  Hirveä ajatus juolahti mieleen: koska tämä loppuu? Jonakin päivänä kaverit ovat tärkeämmät, tulee joku miehenkuvatus ja vie vauvelini. Siinä aikeessa joutuu ensin kyllä tekemisiin armaan Hra R:n kanssa... Lapsi kasvaa aikuiseksi, naiseksi ja mieheksi. Saa oman perheen. Saavat, kaikki neljä. Miten äidin käy? Tai isän?

Pitäisikin sanoa "vielä olet pieni" ja elää sen mukaan. Hetkessä, parhaansa mukaan. Venyä, ehtiä, olla lasten kanssa. Kohta he eivät enää olekaan pieniä.

Sunnuntaipuuhia ja koottuja kolotuksia

 Tänään oli ihana, aurinkoinen ja lämmin syyspäivä täällä meidän perukoilla, kuten kuvista näkyy! Aamupalan jälkeen raahauduimme koko tiimi päiväkävelylle, eskarilainen pyöräillen. Puistoilua yhdistettynä metsäretkeilyyn, menee mielestäni hyötyliikunnan piikkiin vallan mainiosti. On kyllä todella mukava asua näin "metsän reunassa", lähin ostoskeskus on  reilun kilometrin päässä... Ei tarvitse lähteä auton kanssa varsinaisesti etsimään metsää, sinne kun pääsee käytännössä takapihalta. Jopa siinä määrin, että esim. mustikat ja puolukat  saa poimituksi ihan kilometrin säteellä kotoa. Intohimoinen marjastaja tai säilöjä en kyllä ole, vähän mielialan ja fiilisten mukaan mennään tässä asiassa...

"Päivän asu" (vitsi!!!)  on jo jonkin aikaa koostunut siitä mikä päälle mahtuu ja jos tämä lapsiparka ei kohta ala syntyä, saan taatusti vaihtaa ulkotakkiin vetskarin. Sen verran kovasti kiristelee jo takin saumoja. Päiväkävelyllä innostuin taas ottamaan muutamia hölkkäpyrähdyksiä ylämäkiin, hyvin pieniin sellaisiin, antaakseni lihaksille vähän enemmän töitä ja pikkaisen potkua aineenvaihdunnalle.  Ei tuntunut pahalta ja siksi mietin, että tosiaanko pääsen synnytyksen ja toipumisen jälkeen kohtuullisen hyvässä kunnossa jatkamaan treenejä. Tässä illan mittaan ajattelin tehdä kevyen punttijumpan yläkropalle ja mahdollisesti askelkyykyt, mutta liitoskipuja kuulostellen. Välillä en pääse kivun vuoksi pystyssä kävelemään ja välillä ne taas eivät vaivaa ollenkaan, joten: tuntemuksien mukaan hyvä tulee.

Pari päivää on nyt tullut ja mennyt sellaisia oikeantuntuisia supistuksia: kouristaa alavastaa, tuntuu selässä ja yläreisissä. Hyvin satunnaisia ovat olleet, joskin eilen meinasi jo hirvittää että nytkö tuli lähtö synnärille. Olin melkoisen kipeä pidemmän ajan, mutta armaan Hra R:n kevyt selkähieronta auttoi ja tilanne meni sillä erää ohi.  Suppareista inspiroituneena ostimme kuitenkin tänään hätävaraksi jo uuden pinkin tuttipullon, jonka pitäisi olla hyvin muotoiltu vauvaa ajatellen.  Aion toki imettää pientä mahdollisimman paljon ja ainakin vuoden ikään, jos vain kaikki hyvin menee. Mutta tuttipullo ja pari korviketta kaapissa tuntuvat järkevältä hätävaralta. Jos noita ei olisi, imetys menisi kumminkin mönkään ja nyt kun pulloruokintapuolta on ajateltu, niin käytännössä näitä välineitä tuskin tarvitaan. Sumeaa logiikkaa, myönnän. Olen nainen.

NUK-pullo on uusi tuttavuus, mutta vaikutti hyvältä paketin perusteella. Yleensä varalla on ollut Aventin pullo. Toivottavasti on hyvä beibelle!

Tässä vielä sunnuntain iloksi jollain ihanalla tavalla leppoisa tsemppibiisi, mamma tykkää!

Nyt beibe voisit alkaa syntyä! Ja mietteitä liikunnasta

Tästä eteenpäin lapsonen voisi syntyä ihan koska vain puolestani! Nyt raskausviikon 38 alettua lasta ei enää pidetä ennenaikaisena syntyneenä ja valmishan hän onkin, mitä nyt pientä hienosäätöä vielä tapahtuu. Mutta, hienosäätöähän tapahtuu kauan vielä syntymän jälkeen, mm. ruoansulatus ja suolisto kehittyvät tuonne 3-4 ikävuoteen saakka. Kokemukseni perusteella mieshenkilön kasvu ja kehityksen hienosäätö jatkuvat tuonne 30 ikävuoden tuntumaan. 

Vau.fi kertoo, että raskausviikolla 38 vauva painaa kutakuinkin kolme kiloa ja on n 46 cm pitkä. Tässä vaiheessa vauvelin kasvu hidastuu - onneksi - mutta pojat kasvavat vielä vähän nopeammin kuin tyttöset. Äidillä taas - omakohtaisesti - alkaa kärsivällisyys olla koetuksella. Syntyisi jo! Toisaalta, lähestyvä synnytys hirvittää edelleen ja sitä voisi vielä lykätäkin, järkeily asiassa ei auta. 

Synnytys on hyvin primitiivinen kokemus ja mielestäni myös siihen liittyvä pelko tulee jostain syvemmältä. Vaikka pelottaa, tiedän että synnytyksen aikana "alkunainen" ottaa vallan. Synnyttäjä siirtyy tietynlaiseen mielentilaan, jossa keskittyy vain käsillä olevaan hetkeen ja siinä toimimiseen: supistuksiin ja hengittämiseen, ajoittain kiroilemiseen. Puudutusten kannalta ansa piilee juuri tuossa, tämä taas vain omiin kokemuksiini perustuen: hetkessä elävä ei osaa ennakoida tai ajatella, että kohta tarvitsen jotain ilokaasua parempaa apua ja kätilöt valitettavasti ovat lähinnä kannustaneet kaasutteluun... Eli nyt valmennetaan Hra R. pitämään rouvan puolia salissa ja pyytämään jotain piikkiä aina varmuuden vuoksi kun kätilö edes kurkkaa huoneeseen!

Asiasta toiseen! 

Vau.fi:n sivuilla löytyi myös juttua raskauden aikaisesta liikunnasta, klik! Jutussa crossfitiä treenaava odottaja oli saanut "kannustavaa palautetta" mm. siitä, että voimaharjoittelullaan hän tulee menettämään vauvansa ja että odottajan tulee keskittyä jonkinlaiseen äidilliseen pumpulimaiseen hellyyteen, on häpeällistä, että nainen treenaa kovaa. Uskomatonta kuraa. 

Kun odottaja on harrastanut reipasta liikuntaa ennen raskautta, voi hän sitä turvallisesti (ellei raskaudentila tms. anna muulle syytä) jatkaa. Kevennellä voi loppua kohti ja esim. kuntosaliharjoittelussa pitää olla tarkkana asennoissa, ettei tule litistelleeksi mahaa. Lajia voi vaihtaa kumparelaskusta tai taitoluistelusta vaikkapa uintiin. Raskaudenaikainen liikunta vahvistaa äitiä ja vauvaa, vähentää sokeriaineenvaihdunnan ongelmia ja auttaa hallitsemaan painonnousua. Äidin lihominen vaikuttaa myös lapsen rasvakerrokseen ja useimmat meistä kai synnyttävät mieluummin normaalikokoisen kuin jättivauvan? Liiallinen pienuus on myös vauvalle haitaksi, ja vauvan normaalia kasvua seurataan toki senkin vuoksi. Katso vaikkapa THL:n sivut aiheesta, klik!

Potilaan lääkärilehdessä puolestaan viitataan Lääkärilehdessä tänä vuonna julkaistuun juttuun raskaudenaikaisesta liikunnasta, mahdollisista syistä pidättytyä siitä ja etenkin liikunnan myönteisistä vaikutuksista ensisynnyttäjän kokemiin masennusoireisiin vauvan synnyttyä, klik! Terveyskirjasto puolestaan sanoo näin raskaudenaikaisesta liikunnasta, klik! 

Johtopäätöksenä voitaisiin kai todeta, että liikunta on hyväksi olet raskaana tai synnyttänyt tai ihan vaan ihminen. Liikunnalla on moninaisia hyviä terveysvaikutuksia ja äidille se on monesti ihana oman rauhoittumisen hetki, joka tukee henkistä jaksamista. Jälleen kerran, raskaus on mitä ihanin tekosyy keskittyä omaan hyvinvointiin!