lauantai 24. elokuuta 2013

Päivä puistoilessa ja kulttuuripläjäys (sekä pizzaa...)


Hyvä päivä tänään, vaikka varsinaista liikuntaa ei harrastettukaan: olimme n. 4 tuntia ulkona puistoilemassa ja kaupungilla kävelyllä ja tuosta saadun hyödyn nollaamiseksi kävimme pizzalla koko tiimin kanssa.  Lasken sen kävelyn kuitenkin hyötyliikunnaksi, matkaakin varmaan kertyi jokunen kilometri ja tuplarattaiden lykkäämisestä tulee aina lisätehoja. Plus kiukuttelevien pikkutyyppien nostelu takaisin rattaisiin...Huomenna sitten unohdetaan tällainen rötvääminen ja mennään salille reippaasti, voisi vaikka käydä kävelylläkin sitten illan mittaan, jos aika riittää. Miksi ei riittäisi, nyt ollaan LOMALLA!

Ainolan puistossa on käynnissä TÄÄLLÄ! -ympäristötaidenäyttely ja meidän perheessämme eniten taisi "kolahtaa" tämä Essi Korvan Yhteys. Etenkin surusilmäinen tyttönen herätti nuorimmaisessamme hellimistarpeen ja hän kävikin monta kertaa silittelemässä ja lohduttelemassa tyttöä. Jos nyt sattuu olemaan Oulussa, niin tämä näyttely on tosi mukava ja jatkuu syyskuun 8. päivään saakka.

Lisäksi Ainolan puistossa - tai Hupisaarilla - on ihana kaupunkipuutarha ja huippu leikkipuisto, joka uusittiin tänä kesänä. Unohtamatta Kahvila Kiikkua, jossa on kaikenlaisia herkkuja tarjolla ihanassa ympäristössä ja mielettömän romanttiset kahvikupit!




Puistossa on myös iso kasvihuone, jossa on kaikenlaisia trooppisiakin kasveja. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on yksi Pikku R. naamioituneena kasvillisuuden sekaan.  Päiväretken lopuksi kävimme kylästelemässä isovanhempien luona, ja kännyyni tarttui tuo tunnelmapala...Voi kun raskisi ostaa kunnollisen kameran!

Ai niin se 10 päivän kynsilakka: se kului kärjistä jo tänään joten halvalla ei taida saada kovinkaan kestävää laatua. Jatkamme etsintöjä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!