Synnytys lähenee, raskautta on jäljellä ehkä 10 viikkoa, ja siksipä päähän tulee välillä hyvinkin omituisia ideoita. Kuten esimerkiksi mitata 50cm kokoisilla vauvanvaatteilla pienen tyttäreni vauvanuken koko suhteessa ihan oikeaan vastasyntyneeseen. Muistella, että minkäs verran sitä pitikään maailmaan puskea itse toimituksessa. No, nukke nyt kuitenkin loisti poissaolollaan - luultavasti hyvä niin - mutta tässä nämä testikappaleiksi suunnittelemani ihanuudet, kaikki omia jo kertaalleen käytettyjä:
Nyt kun raskautta on jäljellä enää ihan lyhyt pätkä, mielentila on aika kaksijakoinen. Toisaalta on ihana kun pääsee hoitamaan pientä vauvaa ja liikkumaan vapaammin. Toisaalta on haikea olo siksi, että tämä lienee minun osaltani sitten paketissa. Kyllä neljä lasta on ihan tarpeeksi yhdelle äidille, mutta pääasiassa olen tykännyt raskausajoista ja stressaavien ekojen kuukausien jälkeen masuasukkaan kasvun seuraaminen on ihanaa. Jopa niitä potkuja kylkiluihin jää kaipaamaan.
Liikuntapuolella tänään ei ole tapahtunut kummoisia, tunnin lykkäsin kahta nuorimmaista rattaissa pitkin pyöräteitä, leikkipuistossa ehdittiin piipahtaa juuri ennen kaatosadetta. Yllättävän hikinen reissu kuitenkin, mahaa kiristeli paluumatkalla mutta rauhoittui se kun kotiin päästiin. Täytyy sanoa, että keskimmäisellämme on niin huiput tarinat rattaissa, että niiden kera menisi paljon pidempikin lenkki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!