No, huomenna on uusi päivä ja katsotaan taas vointi sitten. Jos on yhtään parempi kuin tänään, menen salille ja teen vaikka hieman kevennetyn version treenistä. Beibe tuntuu voivan hyvin ja liikkuu edelleen laajoilla kaarilla, pitkin päivää. Joten vaikka itse olenkin ollut melko tööt, on hyvä tietää ettei beibe ole siitä kärsinyt luullakseni lainkaan. Sain tänään myös ajan synnärille keskustellakseni synnytyssuunnitelmasta kätilön kanssa, mutta aika on juuri silloin kun olemme etelän lämmössä. Jospa sen saisi siirretyksi. Lyhyesti, tälle äipälle kolme ilokaasusynnytystä on ihan tarpeeksi, nyt kaikki mömmöt kehiin!
Mutta asiasta toiseen! Huomenna on todella jännittävä päivä: tämän perheen ensimmäinen mukula lähtee eskariin! Lapsi itse ei tunnu jännittävän ja lähinnä suunnitelmissa oli hurmata kaikki tyttölapset olemalla kiva ja söpö. Äitinä en epäile etteikö mussukan suunnitelma toteutuisi. Minua kyllä hirvittää ajatus, että poika on jo kasvanut noin "isoksi", että ihan joka päivä pitää lähteä kotoa eskaroimaan...Tässä kun nämä ovat enemmän ja vähemmän olleet kotihoidossa, kerhoilua lukuunottamatta. Mutta ehkä se myös rauhoittaa aamupäiviä ja lepoahan se lääkäri määräsi, kun ei unettomuuteen muutakaan apua tässä tilanteessa ole.
Nyt on siis eskarireppu pakattuna ja vaatteetkin melkein silitettyinä. Sitten vain urheasti kohti uutta, toivottavasti hyväunista, yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!