Vauvan viisi kuukautta

Tässä tämä sinisilmäinen kierähtämistä treenaava kaunokainen on, tasan viiden kuukauden iässä. Hurjaa miten aika taas on juossut! Ihan vastahan siellä synnärillä huudeltiin puudutusten perään (jotka taas kerran jäivät saamatta...).  Mitäs kaikkea vauvan viiteen kuukauteen on mahtunut? Ainakin kovasti rinnalla roikkumista ja maitobaarissa hengailua, ihania hymyjä ja monenlaisia jokelluksia, harventunut vauvatukka (yhteistä äidin kanssa!), kasvua rauhalliseen tahtiin, pulauttelua, yksi lentsu kuumeineen, soseita, ihania ihmisiä, pyörähdystreeneja ja jaloilla maahan tukemista, tarttumista... Monenlaista!

Entäpä äidin viisi kuukautta raskauden jälkeen?

• Raskauskilot ovat pudonneet ja paljon päällekin
• Tukka lähtee päästä ja iho on kuin teinillä - hormonit hakee jotain  tasapainoa
• Iho on kuiva ja kynnet lohkeilee - imetys? Voisi muistaa ne monivitamiinit  vaikka joka päivä...
• Juoksu ja treeni kulkee paremmin kuin ennen raskautta, mutta siitä voi päätellä vain raskautta edeltäneen tilan
• Mammavaatteet leggareineen on luovutettu eteenpäin, eipähän ole niitä mukavuushousuja suojana jos tulee mussutettua tyhjiä kaloreita.
• Maitoa tulee mukavasti, tuttipullolle tämä vauva tuskin oppiikaan, otamme nokkamukin jossain vaiheessa
• Olo on välillä väsynyt ja nuutunut mutta korjautuu lenkillä tai salilla
• Pääasiassa olo on onnellinen!

Vauva täyttää kaksi viikkoa!

Suunnilleen tähän kellonaikaan kaksi viikkoa sitten pääsimme synnytysalista lapsivuodeosaston puolelle, miten ihmeessä aika menee näin nopeasti?! Pieni tyttömme on tässä ajassa alkanut jo kovasti hakea katsekontaktia ja ilmaisee itseään hyvin pontevasti jos maitotonkka viipyy esim. 10 sekuntia tilatusta. Ihana, suloinen ja kaikin puolin täydellinen pieni ihmisen alku!

Raskausaikaa, jopa noita hankalia ja pitkäksi käyneitä viimeisiä viikkoja sekä itse synnytystä nostalgia kaunistaa jo kummasti. Tosin synnytyksestä en edelleenkään ihan kauhean paljon muista, mutta pääasia on että kokemus oli lopulta ihan hyvä ja kivunhoidon puute ei missään nimessä jäänyt vaivaamaan. Ja mies ei syönyt kiikkustuolissa banaania, siitä olen ihan varma.

Sitten päivän liikunta -teemaan! Kävimme koko perheen voimin kävelyllä, varusteiksi tarvitaan siis tuplarattaat, vauvalle omat rattaat (vuonna 2007 esikoiselle ostetut Gessleinit ovat edelleen hyvät!) ja esikoiselle pyörä.  Onhan siinä varustusta...Sää oli hieman tihkuinen mutta kohtuullisen lämmin, joten vauvankin kanssa tohti lähteä ulkoilemaan. Pieni nukkui koko matkan tyytyväisenä ja isompikin prinsessa torkahti rattaisiin. Matkaa kertyi Sports Trackerin mukaan 5,3 kilometriä ja keskinopeus oli 5,4km/h, ei tuo päätä huimaa, mutta esikoisemme teikaroi pyörällään siihen malliin,  että matkanteko katkesi muutamaan otteeseen.

Miten sitten se ns. kesäkuntoon-projekti, tai enemmänkin Kuntoon raskauden jälkeen -hanke? Tällä viikolla vyötäröltä on huvennut 4cm. Tämä selittynee sillä, että kroppa alkaa hakea "normaalia muotoaan" nyt kun iso maha on poissa ja varmaan osaltaan nesteitäkin on irronnut. Vaaka näytti miinusta n.3kg, josta siitäkin osa varmasti on nesteitä. Toiveikkaana ajattelen kuitenkin, että edes vähän laardiakin siinä olisi huvennut...Mutta, tässä hankkeessa pusketaan eteenpäin kuin mummo lumessa, hitaasti ja varmasti. Tilannetietoja tästä taas viikon päästä!

Vauvamyönteinen synnytyssali

Vauva syntyy ja kätilö nappaa pienokaisen pikaisesti pisteytettäväksi, punnittavaksi, napanuora katkottavaksi ja kylvetettäväksi. Sitten, hyvällä onnella lyhyeksi hetkeksi ennen noita toimia, äiti saa vauvan rinnalleen. Tai isä jos äidin vointi ei salli vauvaa pidellä.  Kuulostaako tutulta? Meillä aikaisemmat synnärikokemukset ovat olleet kutakuinkin tuollaisia. Eivät ikäviä, mutta vähän kiireen värittämiä ja sairaalamaisia, paremman sanan puuttuessa.

Tällä kertaa isä sai leikata napanuoran ja asian kanssa ei hötkyilty. Sitten vastasyntynyt tyttösemme pääsi heti mamman rinnan päälle, ja sai viipyä siinä ihan rauhassa peittojen alla lämmittelemässä reilun tunnin ennen pesuja, punnituksia sun muita toimia. Saimme olla omissa oloissamme Hra R:n ja vauvan kanssa ilman kiireen tuntua kätilön mennessä hoitamaan paperitöitä, sen jälkeen kun äiti oli hoidettu kuosiin. Salin valot olivat himmeät ja tunnelma levollinen kaiken hässäkän jälkeen. Kyse oli vauvamyönteisestä toimintatavasta.

Vauvamyönteisyydellä tähdätään imetyksen tukemiseen ja pitkä ihokontakti jo synnytyssalissa tukee maidon nousu ja ilmeisesti myös lapsen halukkuutta tarttua meijeriin. Vauvamyönteisyydestä voi lukea lisää THL:n sivuilta, klik!

Vaikka synnytysairaala ei olisikaan vielä sertifioitu vauvamyönteinen sairaala, voidaan siellä tietenkin noudattaa vauvamyönteisyyden periaatteita aina tilaisuuden salliessa. Suurimmat erot, joita itse havaitsin liittyivät tuohon kiireettömyyteen ja siihen, että myös lapsivuodeosastolla kannustettiin kovasti kenguruhoitoon, vauva vaippasillaan äidin paidan alla. Jäi sellainen olo, että asiat sujuivat luonnollista rataansa  - ei turhia toimenpiteitä eikä turhaa hässäkkää. Syntymä kun on kuitenkin hyvin luonnollinen asia.

Kun tiistaina kotiuduimme sairaalasta, tyttären paino oli 3700g tasan. Tänään kävimme varhaisen kotiutujan -punnituksessa neuvolassa ja painoa olikin jo 3845! Hienosti 145 grammaa kertynyt muutamassa päivässä. Äitiä ei punnittu... Kipaisimme myös pikaisen apteekkireissun vauvelin kanssa ja vajaa tunti kaupan vilinässä oli kyllä tässä vaiheessa tarpeeksi. Pikku kävelylenkkiä pitänee yrittää muutaman päivän sisään. Lantionpohjan jumppaan kannustivat osastolla, mutta se ei ihan liikunnasta taida käydä?

13.10.2013!

Sunnuntaina 13.10.2013 pitkältä tuntunut odotus palkittiin 11 päivää ennen laskettua aikaa, kun tiimimme viimeisin ja viimeinen täydennys näki päivänvalon kello 14.35. Tai ainakin hirveällä vauhdilla hän ryntäsi kohti valoa tunnelin päässä, onhan se synnytyssalin lamppu toki aika kirkas...

Tuollainen ihana pieni maatuska-nukke sieltä tupsahti, 3800 grammaa ja 49 cm pituutta. Päässä tumma tukka, ihanat täydelliset varpaat ja sormet, pullevat posket ja uimarin räpylät. Isot jalat siis. Ei ihme, että on tuntunut kun pieni Rumpalipupunen on niillä äiskää tömäytellyt!

Ja miten kaikki tapahtuikaan?

Jotta tarina olisi mahdollisimman pitkä, aloitan lauantaista. Lauantaina lapsemme menivät mummilaan yökylään, josta inspiroituneena lähdimme armaan Hra R:n kanssa katsomaan Woody Allenin uusimman, Blue Jasminen, leffateatteriin. Armaani vitsaili, että jos lapsi nyt syntyy kesken leffan niin Jasminehan siitä pitää sitten tehdä. Kerroin mieluummin pidätteleväni vaikka sen aikaa... Jasmine on toki kaunis nimi, mutta ihan täysin erilainen kuin muilla mussukoillamme.

Sunnuntaina heräsin aamulla supistuksiin, hyvin kevyisiin, ennen seitsemää. Ylös noustessani lapsivettä tirahti hieman ja supistuksiakin alkoi tulla ensin pitkin välein ja 11.00 aikaan jo siten, että aloin aavistella lapsen syntyvän vuorokauden sisään. Lähdimme mummilaan katsomaan lapsia, koska ajatuksena oli käydä varmuuden vuoksi synnärillä tarkistettavana sikäli kun supistukset tihenevät. Kello 12.00 aikaan supistusväli oli n. 10 minuuttia ja kello 13.17 hoputinkin jo armastani, että nyt muuten lähdetään. Matkalla jostain syystä KAIKKI liikennevalot olivat punaisia. Ihan oikeasti olivat. Perillä synnärillä oltiin varmaan siinä 13.30 ja onneksemme päästiin suoraan saliin, muut tutkimushuoneet kun olivat varattuja.

Salissa kätilö totesi kohdunsuun olevan 4cm auki ja pyysin samantien ilokaasun ja tuomaan sen suunnitellun kohdunkaulan puudutuksen. Lääkäri tuli piikkeineen vartissa, vain todetakseen, ettei täällä ole mihin pistää. Kohdunsuu aukesi siis pikavauhtia taas kerran. Pyysin spinaalia, kun ajattelin, että se ehtisi auttaa. Kätilö kertoi lääkärin ehtivän 20 minuutin päästä. Sitten siinä samassa, todella pitkän ja tiukan supistuksen päätteeksi hurahti lapsivesi, armas Hra R. kuvaili että "super soaker -tyyliin" ja sellaisia muistikuvia itsellänikin on...Kaksi minuuttia siitä syntyi tyttö, klo 14.35. Tarpeetonta sanoa, ettei spinaali ehtinyt. Hra R. ehti syömään karjalanpiirakoita, mutta antoi vastineeksi urheasti runnella itseään supistusten aikana. Kätilö oli ihana, sen mitä muistan.

Ja miltä nyt tuntuu?

On ihanaa, että raskaus on ohi. Tavallaan myös haikeaa, mutta: ensimmäistä kertaa synnäriltä lähtiessäni en tuntenut sellaista nytköhän se oli minun viimeinen kertani täällä - kaihoa. Liekö se osoitus siitä, että meidän perheemme nelilapsisena on nyt kokonainen. Näin ainakin ajattelisin. Lisäksi ajatus luomusynnyttämisestä enää kertaakaan ei houkuttele.

Vauva on ihana! Syö hyvin, nukkuu hyvin, ei paljon itkeskele ja katselee tummilla silmillään meitä. Ihmettelee raukka, että mihin laumaan sitä niin kiireellä tulikaan rynnätyksi...Vastasyntyneen tohinat, pienet naukaisut maitohetken päätteeksi ja pontevat pieruilmeet ovat sanoinkuvaamattoman ihania. Synnytyksen jälkeen vauva nostettiin heti rinnalle napanuorineen kaikkineen, kinaisena ja töhnäisenä, ja sillä hetkellä kipu unohtui täysin. Kuulostaa yliromantisoidulta, mutta on totta. Itse tuore vauva on oikeasti ihmeellinen asia ja lisänsä antaa syvä huojennus siitä, että pahin on nyt ohi.

Illalla ajattelin, kuinka ihanaa on taas voida nukkua mahallaan. Sitten huomasin, että kappas, maitoa alkaa nousta urakalla. Näin ollen mahallaan nukkuminen jäi haaveeksi vielä hetkeksi. Pieni vaiva kuitenkin!


Ja mitä seuraavaksi?

Seuraavaksi pitää mennä lypsylle. Paidan alla on kaksi maitotiiliskiveä joille kolmen vuorokauden ikäinen pikkuihminen ei mahda masunsa koon vuoksi yhtään mitään.

Sitten, loppuraskaus ja liikunta -aihe on kokolailla lypsetty loppuun osaltani. Aion kyllä välitilinpäätöksessä palata siihen ja koko raskauteen vielä hetkeksi, myös vauvamyönteiseen synnytyssaliin ja sairaalaan. Mutta on aika alkaa suunnitella tulevaa, uusia treenejä ja kuntoutumista sekä katsastella melkein-suurperheen arkea uuden vauvan kanssa. Näistä tulen jatkossa kirjoittelemaan ja toivon, että siitä on joillekin iloa. Edelleen vahvan omakohtaisesti, välillä saarnaten ja täysin vailla ammattilaisen osaamista!

Synnärillä tarkastettavana ja mitäs siellä tapahtuikaan?

Ihan ensimmäiseksi, itselleni ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Vain verikokeita, ultrausta, pissanäytteitä ja vauvan sydänkäyrän ajelemista joiden jälkeen pääsin kotiin. Syy synnärille lähtöön oli se, että verenpaineet nousivat liian ylös, proteiinit menivät +2:lle ja kova päänsärky sekä kutina alkoivat vaivata. Soitin synnärille ja sanoivat, että kyllä on tarkastettava tilanne ja käskivät tulla paikalle.

Synnärille täällä päästään ovikelloa soittamalla ja jos on jonoa, kuten eilen oli, ohjataan odottajat ja synnyttämäänkin tulleet päivähuoneeseen odottelemaan vuoroaan. Siinä istuskellessani paikalle saapui pariskunta joista rouva totesi heti ovella että "tulisin nyt synnyttämään, kiitos!". Kovin rauhallisen oloisena tämä nainen odotteli siinä päivähuoneessa ja puhalteli kevyesti supistusten aikana. Pian kätilö tuli pyytämään hänet tutkittavaksi ja siinähän se eka tutkimus tehdään päivähuoneen oven takana. Voin kertoa, ettei äänieristys ole huippuluokkaa...Kuului yksi iso karjaisu ja ajattelin että nyt alkaa avautua tosissaan. Kuului isompi karjaisu ja isä käskettiin odotustilasta huoneeseen. Ajattelin, että tuonne se syntyy, ei ehdi saliin tämä äiti. Ja sitten, kolmas karjaisu, toinen kätilö juoksee avuksi ja pian kuuluu vauvan itkua. Valehtelisin, jos väittäisin ettei se olisi ollut hyvinkin liikuttavaa!

Ja sitten, noin tunnissa huoneeseen menosta, tämä äiti kävelee omin jaloin sairaalavaatteissa pois huoneesta. Kätilö naureskelee ja kantaa vauvaa ja toteaa minulle että " näin tämä joillakin käy". Pieni oli nyytti kapaloissaan, tyttö kuulema.

Kokemus oli kumman motivoiva. Jos itsekin selviäisi noin nopeasti. Mutta etenikö synnytys tosiaan noin nopeasti vai oliko tämä äiti pystynyt olemaan kotona supistusten kanssa noinkin pitkään? En tiedä, enkä saakaan tietää, sivullisenakin oli huima seurata tilanne lähietäisyydeltä. Miltä se mahtaakaan isästä tuntua? Äidin osan jotenkin osaan kuvitella.

Neuvolasta lepomääräys ja ohjeet milloin hakeutua synnärille

Tänään oli heti aamusta siis neuvolan vuoro. Katsottiin kaikki hemoglobiinista alkaen ja päänsäryn, kohollaan olevan verenpaineen ja turvotuksen vuoksi sain ohjeet testailla pissatikuilla proteiinit kotona ja tarkkailla verenpainetta. Lisäksi sain ohjeen levätä hieman enemmän ja miettiä vielä liikunnan määrää, että teenhän varmasti sillä alueella mikä tuntuu hyvältä.  Tuohon on vaikea ottaa rehellisesti itsekään kantaa; liikkuessa olo on suhteellisen mukava jos ei ota huomioon lantion luiden väliin kairautuvaa vauvan päätä. Toisaalta kyllähän nyt hengästyy vähemmästä ja treenin jälkeen kipuilee huomattavasti enemmän kuin ennen.  Eli nyt palautellaan päähän perussääntö loppuraskauden liikunnasta: tee sen verran kuin tuntuu hyvältä ja kivuttomalta!

Jos proteiinit nousevat viikonlopun aikana ja verenpaine pysyy ylhäällä, on mentävä synnyttäjien vastaanotolle tutkittavaksi. Enpä usko, että tarvetta tulee, nyt vain otetaan vähän rennommin pari päivää. Muuten sain ne perusohjeet (joita eilen lenkillä muistelin...) siihen,  koska pitää lähteä synnyttämään:

• Lapsiveden mentyä ei kovin kiire ole paitsi jos vesi vihertää tai on veristä, silloin ei viivytellä.
• Säännöllisienkin supistusten kanssa voi odotella, oman sietokyvyn mukaan, mutta uusiosynnyttäjän kannattaa varautua synnytyksen nopeaan etenemiseen ja siksi ei kannata kotiin jäädä kellottelemaan parin minuutin supistusvälejä. Ei pelkoa - tuossa vaiheessa aion olla tukevassa ilokaasukännissä!
• Voimakkaat vuodot sun muut ovat luonnollisestikin syy mennä synnärille ja kiireellä!
• Ei ole häpeä käydä tutkituttamassa tilanne jos itsestä tuntuu, että kyllä lapsi nyt syntyy. Jos tilanne ei ole akuutti, kätilöt käskevät joko osastolle, kotiin tai kanttiiniin odottelemaan - vauvan ja äidin voinnin perusteella. 

Esikoisen kohdalla meillä oli elokuvallinen lapsivedenmenokohtaus katsastusaseman pihassa ja armas Hra R. olisi tietenkin kaahannut suorinta tietä synnärille. Vaadin päästä kotiin vaihtamaan kuivat vaatteet päälleni sekä hakemaan sairaalakassin, joka oli ihme kyllä pakattuna! (Ja tuli tarpeeseen, koskapa Hra R. tuli kamalan nälkäiseksi kun vaimon piti ponnistaa. Siinä punnertaessani hän sitten söi kiikkustuolissa banaania kaikessa rauhassa.) Synnärillä ajoivat supistuskäppyrää aikansa ja määräsivät todellakin kanttiiniin kahville ja välipalalle, jotta saliin mentäisiin sitten vähän valmiimpana syntymään ja synnyttämään. Ensikertalaisia tuo "hieman" hirvitti!

Jostain luin hiljattain, että synnytyksen aikana nainen kuluttuaa noin 500 kaloria/tunti. Jos synnytys kestää vaikkapa sen 6 tuntia niin aika hyvälle miinussaldolle siinä pääsee! Vitsi, vitsi. Keksisin monta paljon kivempaa tapaa kuluttaa saman määrän tunnissa, hölkkä ja hiihto vaikkapa. Uskoakseni noilla lajella pääsee tehosta riippuen jopa isompaan kulutukseen, hiihtokin on todella kokonaisvaltaista ja aktivoi paljon lihasryhmiä samalla kun nostaa sykkeen. Mutta, jos arvioi synnytystä kulutuksen näkökulmasta, kyse on todella rankasta fyyisestä suorituksesta ja sellaiseen kannattaa yleensä lähteä vähän treenanneena.

Neuvolasta sain mukaani myös Pampersin ja Liberon lahjapakkaukset joita kai kaikkialla jaetaan odottajille. Liberon paketissa oli klassiset vaipat, pyllypyyhkeet ja vauvaöljyt, ihan kiva. Pampersin vastaavassa oli taas Duracell-paristoja (??), mini hammastahna ja shampoo (hyvät synnärille!), Lindexin body-lahjakortti sekä sukat, Vistaprint kuvamuki-lahjakortti sekä yksi vaippa ja kosteuspyyhe. Lahjakortit tulevat varmasti käytetyiksi ja eiköhän paristoillekin käyttöä löydy näiden ah niin kovin ihmeellisten nykylelujen virran tarpeen muodossa.

Tänään aion löhötä pääasiassa paikallani loppuillan ja armahainen aikoi viedä lapset leikkipuistoon. Huomenna voisin kuitenkin vähän kävellä ilman kiirettä ja tehdä vaikka pihatöitä.

Salipuuhat ja kurin palauttelua

Eilen vietettiin niitä synttäreitä ja kakkua sekä lime pietä meni jokunen palanen, puhumattakaan lasten karkeista...Ei haittaa satunnaisesti, mutta tavaksi ei saisi jäädä! Nyt varsinkaan kun beibe kasvaa masussa hirmuvauhtia muutenkin, niin ei kannata ylimääräistä sokeria kovin kiskoa...Tuo perustuu kyllä ihan perstuntumaan, minulla ei ole ollut sokerirasituksessa mitään häikkää, joten en tiedä vaikuttaako syömiset sitten kuinka paljon normitilassa vauvan kokoon. Maalaisjärjellä ajateltuna, kannattaa ottaa varman päälle ja pitää mielessä että iso vauva on kumminkin tuloillaan. Ja onpahan vähemmän pudotettavaa synnytyksen jälkeen!

Olen huomannut, että syömäpuoli on helpompaa pitää kunnossa kun liikkuu ja siksipä painelin tänään salille motivoitumaan. Treeni näytti tänään tältä:

• Askelkyykky smithissä, levypainot 20 kg + tanko, 3x12/molemmat puolet. Pari toistoa tuli lisää sarjoihin.
• Pohjelihas koneessa, levypainot 55kg, 3x15. Lisäsin 5 kiloa painoa edelliseen treeniin.
• Vinopenkki käsipainoilla, 12,5 kg 1x15 ja  2x12 15 kg/puoli, tämä siksi että joku rötväke omi painoja ekan sarjan aikana.
• Pystypunnerrus koneella, 12,5kg levypainoja per puoli, 3x12. Lisäsin 2,5 kg painoa/puoli
• Hauiskääntö tangolla, 25kg, 3x12 ja olipahan raskas vääntää
• Ojentaja taljalla, pudotussarja, lämppäriksi 1x15 30kg, sitten 1x8 45kg, 1x8 40kg, 1x10 35kg, ilman taukoja.

Ja alkuun crossailua reilu vartti kun unohdin käynnistää laitteen ajanoton (mikä ei sinänsä ole iso vahinko!). Mukavaa on se, että edelleenkin on voinut lisätä painoja ja määriä, ei ole tarvinnut ottaa rennommin. Mutta, taas kerran: jokainen raskaus on omanlaisensa ja odottajan aikaisemmat liikuntatottumukset ratkaisevat. Minun treenit ovat epäilemättä melko latteita verrattuna vähän enemmän pro-treenaajaan! Kotona  iltapalaksi meni reilu rahkapläjäys ja marjakeittoa. Rahkasta tuli n. 30 grammaa proteiinia.

Huomenna aamulla on neuvola, mielenkiintoista on nähdä miltä sf-mitta näyttää. Jos menee yläkäppyröillä niin lienee aika ottaa puheeksi vauvan kokoarvio mammapolilla. Esikoisen jälkeen se on tehty kaikille ja on päädytty käynnistämään synnytys hieman ennakkoon. Kaksi nuorinta ovat siis syntyneet viikolla 38+ käynnistettyinä. Keskimmäinen käynnistettiin lääkkein ja nuorimmaista häädettiin pari päivää mm. oksitosiinitipan avulla. Kun beibe riittävästi laskeutui kanavaan, päästiin puhkomaan kalvot. Jälkimmäinen tapa ei sekään ollut mukava, mutta kuitenkin siedettävämpi kuin lääkekäynnistys. Ainoa ikävä puoli oli se, että ekan - tuloksettoman - käynnistyspäivän jälkeen vauvan sydänäänet olivat sen verran huolettavat lääkäristä, että hän määräsi minut ja mahan yöksi osastolle tarkkailuun. 

Aika paljon pyörii jo synnytys mielessä ja valitettavasti edellisestä kerrasta tuntuu muistavan mieleen vähän enemämän kuin toivoisi. Lisäksi harmittaa se, että kahden nuorimman lapsen kanssa minulla on ollut aivan mielettömän ihana neuvolantäti, jota toivoin nytkin meitä hoitamaan, mutta valitettavasti hän on vaihtanut toisaalle töihin. Tilalle ei ole löytynyt vakkaria, niinpä huomenna tapaan jo 4. tädin tälle raskaudelle. Se on kurjaa, koska hän ei tiedä paljoakaan meistä ja perheestä ja ei osaa välttämättä ottaa kaikkea huomioon. Tuntuu, että itse pitää olla vaatimassa asioita, jotka aikaisemmin olivat itsestäänselviä. Noh, annetaan tädille mahdollisuus ja toivotaan parasta!

Vau.fi: Totuus lasten saamisesta

Törmäsin Vau.fi:n sivuilla  tähän juttuun ja tulin hieman surulliseksi. Nykyään tuntuu olevan muodikasta esittää vauvan syntyminen jotenkin elämän ja kropan romuttavana asiana ja niinhän se ei ole...Juttu kopsattuna alla ja mamman kommentit lihavalla kursiivilla! Kyseessä on siis kahden kirjailijan näkemys aiheesta, luultavasti tarkoitettu huumorin sävyttämäksi:

Kaverille ei pääsääntöisesti paljasteta, millaista äitinä olo oikeasti on, väittävät Tania Kindersley ja Sarah Vine kirjassaan Backwards in High Heels: The Impossible Art of Being Female. Ja millaista äitinä olo sitten oikeasti on? Kirjailijat paljastavat.

• 45

• 

Tulostettava versioKirjailijat listaavat viisi kaunisteltua totuutta (tai emävaletta), jotka ystävä saa raskausaikanaankuulla:

Näin sanotaan: Ei haittaa vaikkaraskausaikana vähän kertyisikin kiloja. Paino kyllä putoaa synnytyksen jälkeen, etenkin imetyksen ansiosta.

Tätä tarkoitetaan:Vatsasta ei enää koskaan tule yhtä litteä kuin ennen raskautta. Ei, vaikka kävisi treenaamassa salilla joka päivä (mikä ei ylipäätään ole mahdollista, koska ei ole aikaa), imettäisi lasta täysi-ikäiseksi ja noudattaisi tiukkaa vegaaniruokavaliota.

Mamma sanoo: Mitä sitten? Sinusta tuli äiti, synnytit uuden ihmisen! Eikö se ole tärkeämpää? Oikeilla alusvaatteilla isommankin rellukan saa siloitelluksi ja painohan lähtee ruoan ja liikunnan oikealla suhteella.

Näin sanotaan: Itse synnytys ei ole niin hirveä kuin voisi kuvitella. Sitä paitsi naisen keho on ikään kuin ohjelmoitu unohtamaan synnytyskivut.

Tätä tarkoitetaan: Synnytys on pelottava tapahtuma, ilokaasusta ei ole niin paljon hyötyä kuin väitetään, ommelluksi joutuminen on hirveää, kätilötkin voivat erehtyä, verta ja muita ruumiineritteitä joutuu näkemään enemmän kuin pahimmassa sairaalasarjassa ja alkukantainen ääntely samaan aikaan, kun puoli sairaalaa tuijottaa jalkoväliäsi ei ole millään mittapuulla voimaannuttava tai ylevä kokemus.

Mamma sanoo: Totta hitossa se sattuu ja nyt myös pelottaa, kun tietää mitä on edessä. Tiedän kuitenkin myös sen,  että kroppa tietää mitä tehdä ja kropan pettäessä osaava henkilökunta salissa auttaa. Ilokaasu toimii mammalla, vähän liiankin hyvin ja onhan noita troppeja! Omelluksi joutuminen on lähinnä turhauttavaa. Jos ruumiineritteet ovat pahin asia, ovat asiat lopulta aika hyvin! Ja kyllä, se kipu unohtuu sillä hetkellä kun lapsi on syntynyt.

Näin sanotaan: Imetys saattaa olla hankalaa aluksi, mutta harjoitus tekee mestarin.

Tätä tarkoitetaan: Imetys voi olla erittäin vaikeaa, ja saatat helposti alkaa tuntea itsesi toivottomaksi luuseriksi, jos homma ei heti suju. Todennäköisesti sairastut rintatulehdukseen, joka on kuin pahin mahdollinen hammassärky, tississä. Nännit kastelevat puserosi julkisella paikalla. Ja rintasi, aivan kuten vatsasi, eivät koskaan palaa entiselleen.

Mamma sanoo: Rintatulehdukseen sairastuu aika harva ja munkeistaan voi pitää huolta. Tyhjennä itse  vaikka käsin jos vauva ei tarvitse kaikkea maitoa, hiero jos tuntuu maitopaukkuja ja pidä lämpimänä. Toisaalta vilpoiset kaalinlehdet liiveissä voivat olla mukavat! Imetys ei ole helppoa eikä äidin hyvyyttä sillä mitata, mutta luovuttaa ei kannata jos vähän sattuukin. Tissit on tehty lasta ruokkimaan ja jos ne nyt vähän pruutaavatkin sopimattomissa paikoissa (kuten esim. esikoisen kastajaisissa joissa kaikissa kuvissa mammalla on maitoläiskät) niin so what? Eikö se kuulu vähän asiaan? Muista joko kesto- tai kertakäyttöliivisuojat!

Näin sanotaan: Unenpuutteeseen tottuu.

Tätä tarkoitetaan: Unenpuute tekee hulluksi. Jopa kaikkein koulituimmat ja kovimmat sotilaat murenevat henkisesti kolmen yön unettomuuden jälkeen, ja heitä sentään oli koulutettu kestämään unenpuutetta. Tulee päiviä, jolloin vaatteiden päälle pukeminen tuntuu todelliselta saavutukselta.

Mamma sanoo: Jotkut, itsekin olen tottunut,  varmaan tottuvat ja jotkut ei. On tyhmää odottaa edes jaksavansa samalla tavalla heti vauvan synnyttyä kuin ennen on jaksanut. Lapsivuodeaika rötväillään ja vauvan unien pidentyessä äitikin saa enemmän lepoa. Mikä pakko on joka päivä pukea, jos se tuntuu liian rankalta. Vastasyntyneen äiti saa olla sen näköinen kuin on, pääasia on että vauva saa tarvitsemansa huolenpidon ja läheisyyden. Edustaa ehtii sitten myöhemminkin!

Näin sanotaan: Pienestä nyytistä huolehtiminen on puolisoita lähentävä kokemus.

Tätä tarkoitetaan: Alkuaikojen euforian väistyttyä sinusta ja puolisostasi tulee vuorotyöläisiä ettekä juuri koskaan ole valveilla samaan aikaan. Tulet kateelliseksi siipallesi, joka pystyy jättämään kodin joka aamu ja menemään töihin rentoutumaan. Mieleesi hiipii epäilys, että kumppanisi työpäivät venyvät ja venyvät siksi, että hänen ei tarvitsisi palata väsyneen ja räjähtäneen äidin ja rääkyvän lapsen luo kotiin. Seksiä ei ole, eivätkä syynä ole niinkään synnytyksen ja raskauden aiheuttamat fyysiset muutokset kuin väsymys. Ketä huvittaa seksi väsyneenä? Ja vauvan oksennuksen hajuisena?

Mamma sanoo: Työpaikkakateus menee ohi, joskin päivän kaoottisimilla hetkillä sitä voi tuntea. Saahan toinen syödäkin rauhassa!! Täysin epäreilua!! No ei ole oikeasti. Biologia toimii siten, että äiti tavallisesti imettää ja on siten ensisijainen hoitaja kotona, puoliso auttaa parhaansa mukaan. Eikö sekin ole surullista, että töiden vuoksi toiselta saattaa jäädä vauvan ensimmäinen hymy näkemättä tai muut uudet hassutukset? Meillä läheisyys on toiminut ainakin siten, että pikkuvauvan kanssa höpötellessämme mieleen on yleensä varsin yhtäaikaa - suorastaan telepaattisesti - hiipinyt ajatus, että olisihan se vielä ihana yhtä tällaista pientä hoitaa. Ja kappas, number 4 is on the way! Vauva ei pelasta huonoa parisuhdetta mutta ei myöskään pilaa toimivaa, aikuiset itse sen tekevät. Pikkuvauva-aika on lyhyt, on tyhmää pilata se kaikenlaisilla turhilla odotuksilla ja vaatimuksilla. Vanhemmat eivät ole eri puolilla vaan samalla, kasvattamassa uutta ihmistä  ja tukemassa toisiaan, se asetelma ratkaisee.

Ja jos nyt kovin ketuttaa, niin ottaa asian puheeksi ja käy vaikka lenkillä. Kokemukseen nojaten voin sanoa, että tunti raikkaassa ilmassa tekee ihmeitä!

Illan salitreenit lepopäiviä odotellessa

Tänään kummasti väsytti, vaikka pitkästä aikaa sain melkein koko yön nukutuksi. Ainoastaan pari kertaa heräsin pyörimään ja hengästymisen tunne vaivasi. Pissalle ei viitsi ihan vähästä lähteä...Salille raahauduin kuitenkin, koska ensi viikolla taukoa tulee väistämättä ja kesäkortti umpeutui tänään. Suosittelen kyllä tuollaista salikorttia, jonka kanssa saa treenata niin usein kuin tahtoo, motivaatio pysyy hyvänä, ja tuntee että rahalle saa paremmin vastinetta kun käy mahdollisimman usein.

Nyt tuskin kuukausikorttia hankin ennen kuin pukkaan beiben maailmalle. Ensinnäkin, reissuineen päivineen viikot kirivät niin, että sitten kotiin tullessa tahtia on pakko jo hidastaa ja toisekseen oma vointikin sen sanoo. Kuukausikortille jäisi siis vähemmän käyttöä, joten pitää miettiä mikä ratkaisu tähän olisi hyvä... Kotiin voisi hankkia riittävän isot käsipainot tai sitten käyn salilla pari kertaa viikossa, aloitan taas tehokkaammin kun saa lääkäriltä luvan. Ja toivon, ettei synnytyksessä mene mikään niin vikaan, että joutuisi pidempään toipumaan. Sektio olisi kyllä todella ikävä.

Mutta maallisempiin asioihin ja illan treeneihin, se näytti tältä (eittämättä hupaisalta, treenikaveri sanoi että näytän siltä kuin valmistautuisin mahd. nopeaan synnytykseen kun hieman puhisin):

• Askelkyykky smithissä, 3 sarjaa, kussakin sarjassa 12 toistoa/jalka, levytangolla. Lisäsin siis 2 toistoa per kinkku ja siinä oli kyllä ihan tarpeeksi tälle päivälle.
• Reiden ojennus, levypainot 17,5kg/puoli, 3x12
• Koukistus, 35kg levypainot, 3x12
• Pohjelihas, 50kg levypainot, 2x20 ja 1x18 kun ei vikassa sarjassa enempää enää heilahtanut
• Kulmasoutu, 12,5kg käsipaino, 3x12 puolta vuorotellen, jolloin mielestäni taukoa ei sarjojen välillä tarvita. Joku muu voi olla eri mieltä. Nämä ovat omia tuntemuksiani eivätkä asiantuntijaohjeita!
• Chuck Norris -talja, 3x12, 27,5kg
• Hauiskääntö tangolla, 25kg, 3x10
• Hauiskääntö myötäotteella, 8kg käsipainoilla, 3x12. Tässä taisi tulla kilo lisää per käsi.

Alkuun crosstraineria ja välissä vessakäynti. Beibehän oli pää alaspäin ja asemissa joten ei ihme, että vessassa on laukattava.  Ja välillä pitää vähän puhallella ja tasoitella hengitystä tavallista enemmän.

Kotimatkalla hörppäsin proteiinijuomaa ja kotona vielä rahkaa päärynä-Piltillä, se on oikein hyvä yhdistelmä sekin! Tässä vielä Iron Maidenia huomattavasti toimivampaa treenimusiikkia. Eri mieltä saa olla tässäkin, mutta jätän moiset mielipiteet noteeraamatta.

Viikonlopuksi olisi luvassa paljon silittämistä - joo, olen lintsannut siitä niin paljon kuin mahdollista - ja muuta pakkausstressiä. Lisäksi keski-mussukan veriarvot kontrolloidaan ylimääräisen kerran maanantaina, kun polikäynnillä tällä viikolla ilmeni, että infektioilta suojaavat leukosyytit ovat matalalla. Eka kerta kuukausiin. Ikävää ja inhottavaa, mutta uskon että ne ovat jo maanantaina palautuneet hyvälle tasolle ja että tämä pieni notkahdus johtuu pojan sairastamasta nuhasta. Mutta pientä stressintynkää tuostakin saa aikaan...Lapsi itse ei kyllä stressaa tai osoita mitään huolestuttavaa ja siitähän jo voi päätellä, että lapsella on kaikki hyvin!

Illan salikatsaus

Kiireinen päivä, hikinen sekä salilla että ilman! Masumussukka työntää ilmisesti takamustaan kohti rintalastaa mikä tekee olon entistä mahtavammaksi, mutta on ihanaa kun sieltä tuntuu selvät ja voimakkaat liikkeet, ei tarvitse olla huolissaan. On hankala oppia olemaan huoleton kun tuntuu, että viimeiset muutamat vuodet on jatkuvasti ollut huolissaan milloin mistäkin, pääasiassa lapsista ja etenkin vauvana sairastuneesta keskimussukasta. Huolestuneisuudesta on tullut vakiotila tai tapa ja siitä irti päästäminen ei onnistu ihan hetkessä...Mutta opetellaan ja ollaan vähemmän vakavia. Tavoitteena vähemmän huonoja tapoja!

Päätä on hyvä hoitaa mm. liikkumalla (mikä aasinsilta!) ja näin ollen salitreeni kutsui tänäänkin. Päivän ohjelma oli tällainen.

• Askelkyykky 20x3 (10 vasen, 10 oikea) smithissä levytangolla
• Reiden ojennus 3x12, 17,5 kg levypainot/puoli
• Koukistus, 3x12, 37,5kg levypainot yhteensä (lisäystä edelliseen vaatimattomat 2,5kg...)
• Pohjelihas koneessa, 50kg levyopainot (lisäys 5kg) , 3x15
• Chuck Norris -tyyppinen (vitsi!) ylätalja yläselkää varten, 27,5kg/puoli, 3x12
• Kulmasoutu, 12,5kg käsipaino, 3x12
• Hauiskääntö istualtaan pienessä takanojassa rötväillen (vähenää mahdollisuutta "huijata" vartaloa heijaamalla), vuorotellen kääntö 20x3, ts 10/käsi/sarja, 10kg käsipainoilla
• Hauiskääntö myötäotteella, 7kg/puoli, 3x12

Crosstraineria alkuun perinteiseen tapaan. Kotona rahkaa, nasujen iltapesuja ja pyykkivuorta. Aamusella kävimme siis sen reilun tunnin tallustelemassa pienimmäisten kanssa, joten vaikka koti tässä vaiheessa päivää onkin likipitäen kaaoksen vallassa, olen kokonaissaldoon tyytyväinen. Huomenna on salin osalta ainakin lepopäivä, kävelyllä pitänee käydä ja puistoilemassa. 

Torstaina starttaa taas uusi raskausviikko ja sen kunniaksi on neuvolakäynti. Sf-mitta kiinnostaa kovasti, koska viimeksi sitä ei katsottu lainkaan. Meidän vauvat ovat siis olleet aika kookkaita 3,8kg-4,6kg, joten kyllähän se koko hieman huolestuttaa tässäkin raskaudessa. Melkein voisin kuitenkin vannoa, että tämä beibe jää pienemmäksi. Jostain syystä, toisin kuin yleensä, meillä jokainen vauva on muutenkin ollut edeltäjäänsä pienempi. Pitäisikö tuosta olla sitten huolissaan vai tyytyväinen, en tiedä. 

Vau.fi: 10 asiaa joita äiti ei halua kuulla synnytyssalissa

No nyt oli pakko taas kopsata Vau.fi:n sivuilta tämä juttu tänne. Osa kohdista tuntuu jokseenkin kaukaa haetuilta, mutta osa osuu ja uppoaa...Synnytys hermostuttaa välillä aika paljonkin, johtuen kai siitä että kaikki ovat olleet ilokaasuissa hoituneita ja kerta toisensa jälkeen paremmin muistissa.  Järjellä ymmärrän, että salihenklökunta tietää tasan tarkkaan mitä tekee ja sekä äiti että vauva ovat hyvinkin turvassa. Mutta valitettavasti järkeily ei koko aikaa auta pitämään päätä kylmänä...

No alla kuitenkin lista ja kommenttini sitten kursivoituna.

1. Mitäköhän täältä on oikein tulossa? 

Tiedäthän sen painajaisen, jossa synnytät ihmisen sijaan hämähäkkivartaloisen hirviön? Pelko voi jäädä kytemään. Niinpä lääkärin vitsailu jälkeläisen jalkojen määrästä ei varsinaisesti huvita kymmenen tunnin synnytyksen päätteeksi

Tämä nyt ei tunnu kovinkaan relevantilta, uskoakseni aika hyvin äitikin synnyttämään lähtiessään tietää mitä sieltä on tulossa.

2. Kylläpä on iso pää! 

Oletetaan tilanne. Lapsi on juuttunut synnytyskanavaan. Äiti ponnistaa niin paljon kuin ikinä vaan jaksaa. Kätilö tarkistaa tilanteen ja toteaa: kylläpä tällä ipanalla on valtava pää. Huomautus on varmasti lääketieteellisestä näkökulmasta katsottuna tärkeä, mutta se ei auta äitiä ponnistamaan. 

Juu, en haluaisi kuulla ja on aika pihalla kätilökin jos alkaa lapsen pään kokoa tuumimaan ja miettimään mahtuuneko tuosta. Siis ennen kuin oikeasti on tarpeen alkaa miettiä vaihtoehtoisia keinoja saada poikanen pihalle..

3. Öh, tota, sori... 

Makaat sängyssä supistuskipujen aaltoillessa kehossasi. Anestesialääkäri tuuppaa epiduraalineulan selkäydinkanavaasi ja sanoo: ”Hupsista!” Näin ei pitäisi koskaan käydä! Äidillä on erikoislupa sekoilla synnytyssalissa. Homma ei toimi, jos äiti joutuu pelkäämään muiden mokailevan ja sähläävän hänen ympärillään.

Eka lapseni painoi 4605 grammaa ja syntyi puuduttamatta, ilokaasun voimalla. Epiduraalia yrittänyt anestesialääkäri kävi tunnin tökkimässä ja tiuskimassa, sekä minulle, kätilöille että tuntemattomalle henkilölle puhelimeen. Aikansa tökittyään oli sitä mieltä ettei tähän selkään puudutusta saa. Tuo mielessä onkin MUKAVAA lähteä puskemaan maailmaan napero nelosta! Ilokaasukännit, everyone!

4. Anteeksi, mutta minun on pakko sanoa: olet todella kaunis! 

Maalataan tilanne. Olet yksin puolialastomana synnytyssalissa. Mieslääkäri tulee paikalle. Hän hurmaantuu välittömästi kauniista ulkomuodostasi ja lipsauttaa hurmionsa kukkuloilta muutaman ulkonäköä ylistävän sanan. Miten tällaiseen käytökseen pitäisi suhtautua? Niiata ja kiittää vai iskeä avokämmenellä päin pläsiä? 

Ihan oikeasti? Olipa typerä ajatus.

5. Ikkuna auki ja heti! 

Synnytyksen tiimellyksessä on sattunut pikku kakkavahinko. Lääkäri on tulee tarkastamaan tilannetta. Hän on kuitenkin niin herkkäsieluinen, että synnytyssalin tuoksut saavat hänet nyrpistämään nenäänsä. Tällaiseen tilanteeseen äiti ei saisi koskaan joutua. 

Viikonloppuna nauroin niin kippurassa kuin taivuin Fingerporin pätkälle, jossa potilas on pahannäköinen ja lääkäri huutaa kiiresti rauhoittavia. Itselleen. Voidakseen hoitaa esteettisesti rajoittunutta potilastaan. Potilas lienee tosi pahannäköinen. Kuulin tämän kerrottuna, en edes nähnyt strippiä ja naurusta ei tullut loppua. Mutta hypoteettisesti tässä on sama tilanne...

6. Menee sektioon! Eipäs menekään. Hupsista. Poika syntyi. Oho. Onkin tyttö. 

Esikoisen synnyttäminen tarkoittaa aivan uuteen tilanteeseen joutumista. Nainen ei ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. Silloin on toivottavaa, että synnyttäjän kanssa toimii ihmisiä, jotka tietävät, mitä tekevät. On ikävä kuulla lääkärin suusta, että synnytys on itseasiassa hänellekin se ensimmäinen. 

Kukaan ei voi suunnittelusta huolimatta käsikirjoittaa synnytystä. Tilanne muuttuu hetkessä toiseksi ja sitten taas. Itselleni käsikirjoittaisin aika paljon kaikkia puuduttavia juttuja ja nopsan synnytyksen, mutta niin tuskin käy. Ja jostainhan sen lääkärinkin on aloitettava: ekassa synnytyksessä kandi osoittautui hyvinkin hyödylliseksi painaessaan megavauvaamme mahan päältä pihalle! Rakas Hra R. taisi siinä vaiheessa syödä rauhassa banaania.

7. Tässä näemme tyypillisen esimerkin raivotarjonnasta... 

Sinulta saatetaan kysyä, saako ryhmä opiskelijoita osallistua synnytykseen. Harva äiti kuitenkaan haluaa, että hänen alapäänsä ympärille muodostuu opintopiiri. Voit kuvitella, minkälaista olisi synnyttää samalla kun lääkäri luennoi kovaan ääneen voittaakseen äidin äänet. 

Viittaan edelliseen, ja myös kätilöopiskelija on ollut mukana. Parempi kun oppivat tekemällä. Samoin mammapolikäynnillä, kun käynnistystä keskimmäinsen kohdalla mietittiin, oli "ilo" olla harjoitusvärkkinä. Opiskelijat, kaksi  nuorta miestä, arpoivat että kumpi tekee sisätutkimuksen lääkärin jälkeen harjoitusmielessä. Onneksi ei sentään tarvinnut isompaa joukkoa kouluttaa...

8. Voisin tuijottaa noita karvoja tuntikausia! 

Kuvittele tilanne: Kätilö tekee sisätutkimuksen. Yhtäkkiä hän sanoo: ”Sinulla on kyllä todella kauniisti kihartuvat pitkät häpykarvat.” Miten luulet tämän viestin vaikuttavan sinuun synnytyssalissa? 

No onpa todella todennäköinen tilanne.

9. Hei hoitsupimut! Missä mun veitsi on? 

Olet leikkaussalissa odottamassa sektiota, kun kuulet lääkärin etsivän veistään. Tässä vaiheessa toivot, että sinut nukutettaisiin, mutta valitettavasti sinun leikkauksesi on päädytty tekemään pelkän puudutuksen voimin. Niinpä joudut todistamaan kun tämä totaalinen torvelo viiltää mahasi auki. Kunhan vain löytää ensin veitsensä. 

Ei ole sektioitu, tästä en siis tiedä mitään.

10. Onko kukaan nähnyt minun kelloani? 

Kaikki tietävät ne kauhutarinat, joissa kirurgi on unohtanut potilaan sisälle saksia ja muita välineitä. Voisiko olla mahdollista, että kätilön kello sujahtaisi sisätutkinnassa väärään paikkaan? Onneksi kätilöt eivät käytä rannekelloja työssään.

Jos sieltä lapsi tulee niin kai se kätilönkin kello  tipahtaa. Ei kovin todennäköinen tilanne...

Raskausviikko 31 hurahtaa käyntiin!

Taas on yksi viikko täynnä ja uusi alkamassa! Aika menee niin nopeasti...Siitä tulikin mieleeni, että sain varmistettua Finnairilta loppuraskaudessa lentämisen ohjeiston, joka tuolta linkin takaa löytyy hyvin selväsanaisena. Itseäni jäi kuitenkin askarruttamaan, että riittääkö viikon 28 jälkeen kirjoitettu yksi ainoa todistus koko loppuraskaudeksi ja kyllähän se riittää. Olettaen ettei raskaudentilassa tapahdu muutosta. 

Aika harva varmaan lähtee ei-pakolliselle lentomatkalle tai ulkomaan lomalle jos supistuksia kovasti tuntuu ja avautumista todistetusti tapahtuu. Tai en minä tiedä, itse en lähtisi. Haluan synnyttää "kotisairaalassa" jossa uskoisin kuitenkin saavani riittävästi troppeja kipua vastaan, jos vain älyän pyytää ajoissa...Taas se synnytys! Pitää valmentaa armas Hra R huolehtimaan siitä,  jos alan kekkuloimaan liian ilokaasupäissäni, että kaikki pistosmuotoiset puudutteet tökätään myös ajoissa ja oikeaan paikkaan. Mieluiten tuplana.

Keskikehonrakennusta viikon 31 alussa

Sain tänään käytyä myös salilla, hieman tärisytti lopuksi mutta eikös treenin pidäkin vähän tuntua? Kipua tai harjoitussuppareita ei ollut, toisin kuin kävellessä. Jatkan siis valitsemallani tiellä ja muistan levätä aamupäivisin huonojen (lue: kaikkien) öiden jälkeen. Salilla oli tällaista tällä kertaa:

• Reiden ojennus, levypainot laitteessa, 17,5kg/kinkku, 3x12. Tässä huomasin, että kun asentoa tukee laittamalla esim käsivarret ristiselän taakse - penkki on hieman takaviisto - niin keilapallo pötsissä on paremmassa asennossa eikä paina niin sisuskaluja.
• Reiden koukistus, levypainot yht. 35kg, 3x15 ja piti viäntää tosissaan viimeiset. Siis ihan vääntämällä...
• Pohjeliike laitteella, levypainoja yht. 45 kg, 3x15
• Ylätalja, kind of, kummassakin käpälässä 22,5kg, 3x15
• Hauiskääntö penkissä rönöttäen, 10 kg käsipaino per käpälä, 3x12
• Hauis myötäotteella, 8kg per käpälä, 3x12

Ja alkuun corsstraineria ja juoruilua sekä päätös osallistua Extreme Runille kesällä 2014 kera salikaverin. Ollaan sen verran leikkimielisiä että halutaan mönkimään ja kiipeilemään niille esteille! Ei pitäisi olla mahdotonta: jos beibe päättää syntyä lokakuussa, saan hiihtokauden käyntiin lumien tullessa joulukuussa ja siitä peruskuntoa kohottelemaan, on sitten helpompi aloittaa juoksu. Salia pitää harrastaa rinnalla koska se on kivaa ja koska siitä varmaankin on hyötyä kiipeillessä erilaisilla esteillä.

Iltapalaksi meni tämä herkku: rasvatonta rahkaa, puolikas banaani (kompostin osa) ja sokeroimatonta marjakeittoa.

Huomenna koko lauma suuntaakin Vuokattiin, siitä lisää myöhemmin!

Crazy woman ja kadonnut vauvanukke

Synnytys lähenee, raskautta on jäljellä ehkä 10 viikkoa, ja siksipä päähän tulee välillä hyvinkin omituisia ideoita. Kuten esimerkiksi mitata 50cm kokoisilla vauvanvaatteilla pienen tyttäreni vauvanuken koko suhteessa ihan oikeaan vastasyntyneeseen. Muistella, että minkäs verran sitä pitikään maailmaan puskea itse toimituksessa. No, nukke nyt kuitenkin loisti poissaolollaan - luultavasti hyvä niin - mutta tässä nämä testikappaleiksi suunnittelemani ihanuudet, kaikki omia jo kertaalleen käytettyjä:

Nyt kun raskautta on jäljellä enää ihan lyhyt pätkä, mielentila on aika kaksijakoinen. Toisaalta on ihana kun pääsee hoitamaan pientä vauvaa ja liikkumaan vapaammin. Toisaalta on haikea olo siksi, että tämä lienee minun osaltani sitten paketissa. Kyllä neljä lasta on ihan tarpeeksi yhdelle äidille, mutta pääasiassa olen tykännyt raskausajoista ja stressaavien ekojen kuukausien jälkeen masuasukkaan kasvun seuraaminen on ihanaa.  Jopa niitä potkuja kylkiluihin jää kaipaamaan.

Liikuntapuolella tänään ei ole tapahtunut kummoisia, tunnin lykkäsin kahta nuorimmaista rattaissa pitkin pyöräteitä, leikkipuistossa ehdittiin piipahtaa juuri ennen kaatosadetta. Yllättävän hikinen reissu kuitenkin, mahaa kiristeli paluumatkalla mutta rauhoittui se kun kotiin päästiin. Täytyy sanoa, että keskimmäisellämme on niin huiput tarinat rattaissa, että niiden kera menisi paljon pidempikin lenkki!

Lääkärin määräys ja kevyttä liikuntaa

Unettomuus on nyt jatkunut sen verran pitkään, että väistämättä se alkaa vaikuttaa kropan palautumiseen. Niinpä nyt on sitten elettävä sen opin mukaan jota viisaammat viljelevät: liikutaan kroppaa kuunnellen ja rasitusta sen mukaan säätäen. Näin ollen salitreeni jäi tänäänKIN väliin ja vaihtui tunnin kävelyksi eskarilaisen ja pienimmän nasun kanssa sekä pikaiseen punttien heilutteluun kotioloissa. Käsipainot pitänee päivittää uusiin, jos näitä päiviä on paljonkin, sillä 6 kg nyt ei vaan ole missään nimessä tarpeeksi. Joskin tuo ajatus on vähän ristiriidassa sen levon kanssa...

No, huomenna on uusi päivä ja katsotaan taas vointi sitten. Jos on yhtään parempi kuin tänään, menen salille ja teen vaikka hieman kevennetyn version treenistä. Beibe tuntuu voivan hyvin ja liikkuu edelleen laajoilla kaarilla, pitkin päivää. Joten vaikka itse olenkin ollut melko tööt, on hyvä tietää ettei beibe ole siitä kärsinyt luullakseni lainkaan. Sain tänään myös ajan synnärille keskustellakseni synnytyssuunnitelmasta kätilön kanssa, mutta aika on juuri silloin kun olemme etelän lämmössä. Jospa sen saisi siirretyksi. Lyhyesti, tälle äipälle kolme ilokaasusynnytystä on ihan tarpeeksi, nyt kaikki mömmöt kehiin!

Mutta asiasta toiseen! Huomenna on todella jännittävä päivä: tämän perheen ensimmäinen mukula lähtee eskariin! Lapsi itse ei tunnu jännittävän ja lähinnä suunnitelmissa oli hurmata kaikki tyttölapset olemalla kiva ja söpö. Äitinä en epäile etteikö mussukan suunnitelma toteutuisi. Minua kyllä hirvittää ajatus, että poika on jo kasvanut noin "isoksi", että ihan joka päivä pitää lähteä kotoa eskaroimaan...Tässä kun nämä ovat enemmän ja vähemmän olleet kotihoidossa, kerhoilua lukuunottamatta. Mutta ehkä se myös rauhoittaa aamupäiviä ja lepoahan se lääkäri määräsi, kun ei unettomuuteen muutakaan apua tässä tilanteessa ole.

Nyt on siis eskarireppu pakattuna ja vaatteetkin melkein silitettyinä. Sitten vain urheasti kohti uutta, toivottavasti hyväunista, yötä!