Synnytys lähenee, raskautta on jäljellä ehkä 10 viikkoa, ja siksipä päähän tulee välillä hyvinkin omituisia ideoita. Kuten esimerkiksi mitata 50cm kokoisilla vauvanvaatteilla pienen tyttäreni vauvanuken koko suhteessa ihan oikeaan vastasyntyneeseen. Muistella, että minkäs verran sitä pitikään maailmaan puskea itse toimituksessa. No, nukke nyt kuitenkin loisti poissaolollaan - luultavasti hyvä niin - mutta tässä nämä testikappaleiksi suunnittelemani ihanuudet, kaikki omia jo kertaalleen käytettyjä:
Nyt kun raskautta on jäljellä enää ihan lyhyt pätkä, mielentila on aika kaksijakoinen. Toisaalta on ihana kun pääsee hoitamaan pientä vauvaa ja liikkumaan vapaammin. Toisaalta on haikea olo siksi, että tämä lienee minun osaltani sitten paketissa. Kyllä neljä lasta on ihan tarpeeksi yhdelle äidille, mutta pääasiassa olen tykännyt raskausajoista ja stressaavien ekojen kuukausien jälkeen masuasukkaan kasvun seuraaminen on ihanaa. Jopa niitä potkuja kylkiluihin jää kaipaamaan.
Liikuntapuolella tänään ei ole tapahtunut kummoisia, tunnin lykkäsin kahta nuorimmaista rattaissa pitkin pyöräteitä, leikkipuistossa ehdittiin piipahtaa juuri ennen kaatosadetta. Yllättävän hikinen reissu kuitenkin, mahaa kiristeli paluumatkalla mutta rauhoittui se kun kotiin päästiin. Täytyy sanoa, että keskimmäisellämme on niin huiput tarinat rattaissa, että niiden kera menisi paljon pidempikin lenkki!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harjoitussupistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harjoitussupistus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 14. elokuuta 2013
lauantai 10. elokuuta 2013
Päiväkävely ja puistoleikit
Päivän liikunnalliset velvoitteetkin saatiin viimein suoritetuiksi kun koko R-lauman voimalla kävimme tunteroisen reippaalla kävelyllä ja leikkipuistossa riehumassa (riehuminen ON hyvää liikuntaa). Lisäksi kävelyä harrastettiin jo aikaisemmin päivällä kun etsimme eskarilaiselle reppua pitkin poikin kaupunkia. Päivällä tunsin muutaman harjoitussupistuksen kävelyn jälkeen, varsinkin kun aamupäivällä sai jahdata lauman karkulaisia juosten, mutta nyt illalla niistä ei ollut enää vaivaa. Siis harjoitussuppareista. Eikä laumakaan enää karkaillut.
Keskimmäistä odottaessani san neuvolasta lainaksi sellaisen mahatukivyön, varsin epäesteettinen kapistus, mutta oli ihan tarpeen. Taidan nyt pyytää sellaista taas lainaksi, viimeistään kun lähdemme sinne reissuun ensi kuussa. Sen avulla maha tuntuu painavan vähän vähemmän ja pysyy napakanoloisesti "paikallaan" kävellessäkin, joten elämä valaana on vähän helpompaa. Sen vyön jos yhdistäisi reippaisiin bikineihin ja turvonneisiin nilkkoihin, niin johan olisi biitsillä tyrmäävä beibe! Yleisön pyynnöstä en tule niin kuitenkaan tekemään.
Mustikkamuffinien lisäksi tänään meillä on väsätty pizzaa ja kaurakeksejä, joten kaikki liikunta tänään ja huomenna on todella tarpeeseen. Rehellisesti kyllä pitää todeta, että olen aika onnistuneesti syöttänyt herkut lapsille (myös naapurin) ja Hra R:lle. Hyvä minä!
Stten vielä lauantai-illan iloksi päivän aikaisempaan teemaan istuvaa musiikkia. Hyvä päivä, pitää olla kiitollisempi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)