Syy, tekosyy ja niiden välinen ero

Kävin eilen tunkkaamassa kotoisan laskettelumäkemme ainokaista rinnettä  sauvakävellen, tavoitteena saada vertikaalisia metrejä reilummin kasaan. Mukana oli rakas lenkkikaverini ja kävi niin, että verttikilometrit jäi ynnäämättä kun itsensä parantaminen lähti käyntiin. Me ei paranneta maailmaa, se on iso urakka, mutta parannetaan omaa itseä ja terapoidaan toista. Ollaan läsnä. Se meiltä sujuu.

Mun lenkkikaveri on upea naisihminen: iloinen, avoin, empaattinen ja osaa pitää puolensa jos tarpeen. Fyysisesti tämä nainen on kovemmassa kunnossa kuin moni 20-vuotias, mutta se ei ole pääasia: hänelle tärkeintä on voida hyvin. Hän on tehnyt pitkään tietoista muutosta, opetellut liikkumaan, syömään ja ajattelemaan tavalla joka auttaa voimaan paremmin, vaikka takana on raskaitakin asioita. Hän ei ole ihmenainen, mutta on tajunnut jutun juonen: jos voit huonosti, ainoa asia johon varmuudella voit vaikuttaa on oma ajattelusi ja tapasi olla, nyt, tässä hetkessä. Siihen hän keskittyy joka päivä:

• Tee sitä mikä tekee sinut onnelliseksi.
• Ajattele hyvän kautta, näe hyvä muissa.
• Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, sano se vaikka peilille ääneen kunnes siitä tulee totta.
• Muuta ne asiat joihin voit vaikuttaa, jos muutos ohjaa hyvinvointiin.
• Hyväksy olosuhteet joita et voi muuttaa, älä takerru negatiiviseen.
• Syö suklaata kun siltä tuntuu.
• Ole rehellinen itsellesi.

Aiemmin mun lenkkikaveri voi huonosti, painoa oli hitusen liikaa (ei minun mielestäni, mutta se onkin se oma fiilis jota pitää kuunnella - terveen aikuisen), väsytti ja tylsistytti, kiire painoi ja siinä tuli syötyä mitä sattuu. Liikunta ei kuulunut arkeen ja se näkyi terveydessäkin. Mieliala oli alavireinen. Muutos lähti elämäntilanteen muutoksesta ja  päätöksestä voida paremmin, ymmärryksestä että hän on arvokas ja tärkeä. Kun minä katson kaveriani nyt lenkillä ja kuuntelen häntä, suurin muutos on tapahtunut juuri siinä asenteessa. Minä en pystystä on tullut minä pystyn, minä tahdon.

Usein ihminen kyllä tietää, mikä on oman hyvinvoinnin tiellä. Tärkeää on tunnistaa, milloin vastassa on oikea este ja milloin mielikuvituksen tuote. Tärkeää on erottaa oikea syy jättää jotain tekemättä laiskamadon jurppimisesta. Tärkeää on ymmärtää, mikä ohjaa voimaan hyvin ja mikä huonosti. Tärkeää on ymmärtää olevansa niin arvokas virheineenkin, että hyvä olo on perusoikeus. Tärkeää on olla rehellinen itselleen ja lopettaa pateettinen paskanjauhanta ja tarttua toimeen. Vähemmän tärkeää on farkkujen tuumakoko, naururypyt ja roikkuvat tissit. Mutta kun kukaan muu ei tee ketään onnelliseksi, siitä on ihan itse vastuussa. Sopivat keinot kukin osaa löytää itse. Toisille se on puutarhan hoito, toinen tahtoo draamaryhmään ja kolmas alkaa tunkkaamaan sauvamäkeä.

Kuinka helppoa onkaan keksiä tekosyitä jättää asioita tekemättä. Pelkoako se on, että yhtäkkiä elämä muuttuukin?  Että jos ei olekaan päiväkatkeruutta jossa velloa? Onnellisuus onkin pelottavaa? Mistä sitä puhuu jos ei ole valitettavaa? Että pysähtyisinkin hetkeksi paikalleni polun varrella ja tajuaisin, että hitto minä olen onnellinen, kaikki on hyvin. Että elämä muuttuu, mutta minä olen tässä itseni kanssa sovussa ja onnellinen.

Sallinette minun korostaa: liikunta ei automaattisesti tee kaikkia onnelliseksi, mutta tutkimusten mukaan sillä on paljon merkitystä. Suosittelen kokeilemaan. Suosittelen kokeilemaan myös salsaa, ääneen laulamista, suklaan syömistä ja churroja sekä juomaan lasin kuohuvaa tilanteen tullen. Elämässä on paljon mistä nauttia, eikä se niin ihanan kallistakaan ole.

Nyt on autuaallinen lihaskipu, hyvä, tulosta harjoituksesta.

Mitä tapahtui? Kuinka tässä näin kävi?

Tämmöisiä tuumin kun ponkaisin metsään polulle ja kohti Köykkyrin laskettelurinnettä. Että koska jouksunvihaajasta tulikin juoksija, ainakin wanna-be? Kun lenkille lähtee tuntuu askel ihanan keveältä, ruoto nousee pystyyn ja olo on hetkellisesti melkein, sanonko, no sanon, gasellimainen. Juokseminen on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Sunnuntaina tein elämäni pisimmän lenkin! Juoksin tasan tarkalleen 23,1km yhden pysähdyksen taktiikalla. Ei tullut taaskaan 15km uupumusta, puolimaramatkan jälkeen vähän alkoi tuntua kintuissa kankeutta. Mutta olin tosi tyytyväinen. Minä! Ilman että kukaan pakottaa! Omasta halustani köpöttelin aika pitkään! Sykkeet olivat hienokseltaan yläkantissa, joten seuraavalla kerralla 25km ja hitaammin, vielä hitaammin ja matalammilla sykkeillä.

Tänään oli vähän erilainen treenipäivä: vaihteeksi kiipeilin meidän kotoisaa laskettelurinnettä mutta en juossut tällä kertaa vaan kävelin. Tein kymmenen nousua, paikalle ja paikalta juoksin pitkin polkuja. Koko hommaan meni vähän reilu tunti ja kilokaloreita hurahti liki 700. Syke pompotteli välillä 120-170. Ideana oli oikeastaan vähän sitä lihaspuolta rassata, pakarat reidet ja pohkeet saavat tuontyyppisessä hommassa hyvin työtä tehtäväkseen. Illalla aattelin joogata vielä.

Marraskuu on ollut hyvä juoksijalle, lämmintä ja kosteaa. Viikkokilsat ovat liikkuneet 30-35 välillä ja juoksun lisäksi sekaan on mahtunut joogaa ja lihastreeniä.  Alla koontikuvaa, katsotaan kuinka täyteen marraskuu saadaan! Me muuten kaiveltiin tontut naftaliinistä eilen.

Kuinka lujaa?

Harjoitusvauhdit on mielenkiintoinen asia, ja tärkeä. Harjoitukset on tehtävä kukin kyseiselle harjoitukselle mielekkäällä tavalla, jotta haluttu tulos saavutetaan. Ei liian lujaa, ei liian hitaasti, ei liian kauaa eikä liian lyhyesti. Jokainen harjoitus on laulun arvoinen, jokainen harjoitus on tärkeä...

Nythän juoksijoilla tuntuu alkavan tai olevan käynnissä ylimenokausi, jolloin tehdään peruskuntotyötä. Vauhtikestävyystreenit aloitetaan sitten ehkä taas kevään puolella, ennakoiden lappujuoksukautta, mitä se itse kullekin tarkoittaa. Ja peruskestävyyttä rakentelen itsekin, mutta uuden vuoden aaton juoksu Limingassa houkuttelee vähän vauhdin kehittämiseen, olisi kiva selvitä siellä kympistä alle tunnissa.  Laskin harjoitusvauhteja perustuen HCR puolikkaan aikaan, joka oli hirvittävän huono, n. 2.17.xx. tuossa ajassa käveltiin vähän, istuttiin vessassa vähän ja juostiin hyvin vähän kunnolla. Mutta se on se mittari, jonka perusteella uskaltaa arvioida tasoaan. Lisäksi arvioin Juoksija-lehden laskurilla kympin vauhdin perusteella harjoitusvauhteja. Aika yhteneväisiä olivat tulokset, kuten kuvista näkyy.

Tämän perusteella ohjelma näyttäisi suurin piirtein siltä, että viikkoon mahtuisi yksi pitkä peruskestävyys, n. 2h kestoltaan jota taaperrettaisiin siinä seitsemän minuutin kilometrivauhdilla. Lisäksi perusperuskuntoa tuonne seitsemän ja kuuden ja puolen minuutin väliin tunteroista, reipasta lenkkiä kuuden, kuuden  ja puolen minuutin pintaan neljää viittä kilometriä. Tässä on tämmöinen liukuman vaara, näkisin. Ja sitten sitä vauhtikestävyyttä tai reipasta, ommoo kovvoo -vauhtia, jolla pysytellään anaerobisen kynnyksen tuntumassa ja kehitetään maitohappopuskuria tai jotain sinne päin. Jotta jaksaa sitte juosta lappu rinnassa pitkään ja hyvin. Taitaa olla tarpeen etsiä kuitenkin se sykevyö Suuntoon.

Tässä näkyy viikonloppuinen metsälenkki, jossa vauhti vaihteli tosi paljon ja siksi on vähän turhaa tätä analysoida sen enempää. Mutta jos ajatellaan, niin lähtökohtaisesti näyttäisi aika hyvin sinne perusperuskestävyys sabluunaan. Lenkin varrelle osui pitkospuita, pieni laskettelumäki, soista pätkää ja ihanan helppoa metsäpolkua. Kaikin puolin kiva lenkki ja hyvässä seurassa. Vaikka heitinkin lipat juurakossa, kuinkas muuten.

No muista harjoitusmuodoista sitten

Aiemmin tykkäsin todella kovasti käydä salilla ja olen paljon puhunut sen puolesta mm. painonhallinnassa, kiitos hyvän aineenvaihduntaboostin jonka esim. kyykkytreeni tarjoaa. Huono lihashuolto yhdistettynä kovaan salitreeniin johtaa kuitenkin todella jäykkään kokonaisuuteen, mikä ilmenee tapauksessani pakaroiden jumeina ja oikean jalan reiden ulkosyrjän kipuna, samoin yläkropan liikkuvuus on ehkä kärsinyt - tarttee tehdä jotain. Salikortti vaihtui kumppariin, leuanvetotankoon (kumpparin avulla sain jo tehtyä!), kehonpainoharjoituksiin ja kodin käsipainoihin. Näiden avulla ylläpidetään yläpään lihaskuntoa, askelkyykyt ja muut kotona tehtävät sen semmoset yhdistettynä mäkivetoihin auttavat sitten tukevat sitten taas alapään lihaskuntoa. Lapsi syliin ja syväkyykkyä, mukula selkään ja pohkeita, jnejnejne. (Meillä on vastus valmiina välillä 13kg-28kg). Katsotaan, miten tässä käy. Luulisin, että ihan hyvin. Venyttelyt olen ottanut mukaan viikottaiseen toimintaan myös, se on lapsistakin tosi kivaa, yhdessä könytä lattialla.

Iloa viikkoon meille kaikille!

Viikon kovin treeni, done!

Tänään oli vuorossa se mäkijuoksu. Siinäpä ei sen ihmeempää, kroppa on kovilla, sydän takoo, jalat hapottaa ja nousun jälkeen happea vedetään kaksinkerroin jalkoihin nojaillen. Tänään kiipesin kuudesti, yksi kerta lisää aikaisempiin mäkitreeneihin. Pahalta tuntuu hetken mutta mieli on hyvä, voittajafiilis pikkuvaivalla. Suosittelen lämpimästi, vastaavaa tunnetta en ole kovistakaan salitreeneistä onnistunut repimään, harjoittelutapa on niin erilainen kuitenkin.

Tänään oli muutenkin hyvä päivä: eskarilaisella oli kevätjuhla ja oli ihana seurata kouluun siirtyviä pikkuihmisiä ja musiikin ympärille tehtyä juhlaohjelmaa. Jaakko-kulta -rap oli ehkä mun suosikkinumero! Päivä on ollut lämmin, aurinko on paistanut, elämä on hyvää.

Laiminlyödyt treenipäivitykset ja viikon mitat

Nyt on taas ollut sen verran hektistä meininkiä pari päivää, että treenipäivitykset ovat unohtuneet! Pääasia tietenkin on että treenit eivät ole jääneet väliin. Tässäpä napakka katsaus viimepäivien hikoilemiseen:

Eilen keskiviikkona oli mäkijuoksutreeni: treenikaverin kanssa juostiin tämä vanha tuttu mäki 5 krt ylös ja kävellen alas. Alkuverkaksi tuli 1,5 km tasamaata ja sama kotiin mennessä. Tässä jos missä ainakin meikäläinen pääsee lähelle maksimisykettä. Ensi kerralla lainaan armaan aviomiehen sykemittaria ja katson millaisia lukemia pumppu paukuttelee.

Uusimmassa Juoksija-lehdessä oli kiinnostava juttu mäkitreenistä ja Fitissä taisi olla juoksijan voimaharjoittelusta, Lihastohtorin vieraskirjoittaja taas kertoo voimaharjoittelun ja kestävyystreenin liitosta, toimiiko se. Jutusta viisastuin sen verran että jos tavoitteena on maksimaalinen lihasvoiman kasvattaminen, ei kannata välttämättä tehdä pitkää lenkkiä ainakaan samana päivänä voimatreenin kanssa. Eli toinen voi heikentää toista ja jos haluaa molempia ominaisuuksia treenata, niin kannattaa miettiä päivät milloin mitäkin tekee. Maalaisjärki kehiin tässäkin asiassa. Lihakset vastaavat asioihin eri tavalla ja jotta haluttuun tavoitteseen päästään pitää vähän suunnitella. Lukekaa linkistä mitä viisaammat asiasta sanovat! Klik

Toissapäivänä oli sitten salitreeni (mave, bulgarialainen kyykky, reiden koukistus, ylä- ja alatalja, hauikset tangolla ja vasaraotteella...olikohan muuta?). Sunnuntaina juostiin metsässä hyvä ja terapeuttinen lenkki ja maanantaina rötväiltiin. Eli liikuttu on kyllä, mutta näkyykö se vaa'alla? Ehei! No toki minä tiedän, että liikkuminen ei laihduta vaan ruokavalio ja toisaalta voimaharjoittelu kasvattaa lihasta joka taas painaa läskiä enemmän. Viikon mitat ovat siis seuraavat:

• vaaka -300g (viime viikolla olikin se iso hurahdus)
• vyötärö n. 68cm, ei muutosta

Nyt sitten vaan kothi uutta viikkoa ja viikonloppua!

Hapoilla!

Ja huipulla

Mäen juurella

Tänään oli vähän erilainen sunnuntailenkki. Eka kiipesin kuvan mäen juosten ylös ja sitten kävellen alas, viisi kertaa kumpaakin. Alkuverkkana ja loppuverkkana n. 2km tasamaalla juoksua.

Tunnetila viimeisen nousun jälkeen: korvissa humisee, sydän hakkaa siis ihan hitokseen, hapottaa niin maan penteleesti ja ilma loppuu. Siitäkin huolimatta olo on tyytyväinen: kiipesinpä, perkeles! 

Tällainen mäkitreeni on hyvää treeniä lihaksille ja kehittää hapenottokykyä. Intervallityyppiseksikin tuota voisi kuvailla, joskin intervallitreenissä idea on kai siinä, että on korkeasykkeisiä pätkiä ja vähän matalampia - tässä syke paukutteli ylhäällä ihan koko ajan vaikkei mittari mukana kyllä ollutkaan mittaamassa. Myös laskeutuessa pitää tehdä lihastyötä: mäki on sen verran jyrkkä ja kuoppainen/irtohiekkainen, että reisillä on pakko jarruttaa. Nousun rasittavuutta tuskin tarvitsee edes perustella. Kotiin päästyä toipumiseen meni tovi, palauttelevan iltapalan ja suihkun jälkeen elämä voittaa ja olo on tyytyväinen: tämä treeni jää ohjelmaan. Itsensä haastaminen ja voittaminen on ihan mahtavaa!