On jotenkin omituisen levollinen joulunalustunnelma. Minun on täytynyt unohtaa jotain todella tärkeää ja muistan sen aattona klo 13.00.
Luomukinkun nostin sulamaan jääkaappiin, kattoon saakka korkea kuusi kannettiin juuri sisään, kaapissa on suklaita, rusinoita, pähkinöitä ja kaikkea muuta hyvää. Pakastimessa on paljon joulupullia ja kakkua. Tonttuverhot sain ikkunaan eilen. Kylppärin pesin juuri. Siltikään ei tunnu kiireeltä. Aikani kuluksi asettelin kynttilöitä ja hyasintteja uuteen uskoon. Höpöttelin vauvan kanssa ja syötin. Kyykkäsin, kyllä, kyykkäsin kutakin lasta vuorollaan sylissä kannatellen. Pyykkäsin myös.
Totesin kaupassa, että meidän jouluruoka koostuu pitkälti kasviksista, kinkkua ja graavilohta ja mätiä lukuunottamatta: kukkakaaligratiinia, paahdettuja punajuuria, ruusukaalia, maustekurkkuja hunajalla ja smetanalla, laatikot, vihreää salaattia, hunajalla maustettuja uunissa paahdettuja sipuleita. Vihannesosastolta poimin mukaan myös ison laatikon klementiinejä, punaisia jouluomenoita, kiivejä, päärynöitä ja granaattiomenoita. Jottei menisi liian terveelliseksi, otin myös Pihlajanmarjaboxin, tai Kettukarkkeja, kuten toiseksi vanhin mussukka sanoo. Ja Fazerin parhaita pussillisen, Toscat on varattu mummulleni. Aaton jälkiruoaksi ajattelin hyydytettyä luumurahkakakkua piparipohjalla.
Aikaa tuntuu kerrankin olevan tarpeeksi. Joulua ei tarvitsekaan suorittaa. Kyllä se joulu tulee kun ehtii, ei yhtään nopeammin vaikka kuinka nuohoaisin jokaisen kaapin.
Olisinkohan oppinut pysähtymään? Tai sitten olen muuttunut patalaiskaksi...Päätän olla välittämättä, jos olenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!