Spinaalia, paraservikaalia ja ilokaasua, meniskö noilla kohdalleen?

No nyt on jutusteltu anestesia-asioista ja enpä tiedä tulinko hullua hurskaammaksi...Kätilö sai vakuutettua minut siitä, että paraservikaali on hyvä ainakin alkuun ja ilokaasua voi kiskoa mielin määrin (niin kuin olen tehnytkin...) ja sitten kun näyttää, että alkaa tapahtua niin tilataan anestesialääkäri tuikkamaan spinaali. Spinaalin vaikutushan on 1-3 tuntia, ja jotta synnytys tapahtuisi lääkkeen vaikuttaessa, oksitosiinitippa käynnistetään samalla kuin annetaan tuo puudute. Spinaali kuulemma auttaa ponnistuksenkin aikana, toisin kuin epiduraali, ja vie kokolailla jalat alta. Tunnottomuus sopisi, kiitos!

Sitten on vain se yksi kysymys: entä jos spinaali "loppuu kesken? Sitten varmaan sanotaan AUTS ja jotain painokelvotonta. Ja oikeastaan on toinenkin kysymys: kun epiduraalin laittaminen selkään ei ole onnistunut, miten käy tuon spinaalin sitten? Kuulema neula on pienempi ja laitetaan eri kohtaan, mutta haastavaa se voi olla.

Kokoarvioon käy mamman ja masun tie seuraavaksi!

Vau.fi: 10 asiaa joita äiti ei halua kuulla synnytyssalissa

No nyt oli pakko taas kopsata Vau.fi:n sivuilta tämä juttu tänne. Osa kohdista tuntuu jokseenkin kaukaa haetuilta, mutta osa osuu ja uppoaa...Synnytys hermostuttaa välillä aika paljonkin, johtuen kai siitä että kaikki ovat olleet ilokaasuissa hoituneita ja kerta toisensa jälkeen paremmin muistissa.  Järjellä ymmärrän, että salihenklökunta tietää tasan tarkkaan mitä tekee ja sekä äiti että vauva ovat hyvinkin turvassa. Mutta valitettavasti järkeily ei koko aikaa auta pitämään päätä kylmänä...

No alla kuitenkin lista ja kommenttini sitten kursivoituna.

1. Mitäköhän täältä on oikein tulossa? 

Tiedäthän sen painajaisen, jossa synnytät ihmisen sijaan hämähäkkivartaloisen hirviön? Pelko voi jäädä kytemään. Niinpä lääkärin vitsailu jälkeläisen jalkojen määrästä ei varsinaisesti huvita kymmenen tunnin synnytyksen päätteeksi

Tämä nyt ei tunnu kovinkaan relevantilta, uskoakseni aika hyvin äitikin synnyttämään lähtiessään tietää mitä sieltä on tulossa.

2. Kylläpä on iso pää! 

Oletetaan tilanne. Lapsi on juuttunut synnytyskanavaan. Äiti ponnistaa niin paljon kuin ikinä vaan jaksaa. Kätilö tarkistaa tilanteen ja toteaa: kylläpä tällä ipanalla on valtava pää. Huomautus on varmasti lääketieteellisestä näkökulmasta katsottuna tärkeä, mutta se ei auta äitiä ponnistamaan. 

Juu, en haluaisi kuulla ja on aika pihalla kätilökin jos alkaa lapsen pään kokoa tuumimaan ja miettimään mahtuuneko tuosta. Siis ennen kuin oikeasti on tarpeen alkaa miettiä vaihtoehtoisia keinoja saada poikanen pihalle..

3. Öh, tota, sori... 

Makaat sängyssä supistuskipujen aaltoillessa kehossasi. Anestesialääkäri tuuppaa epiduraalineulan selkäydinkanavaasi ja sanoo: ”Hupsista!” Näin ei pitäisi koskaan käydä! Äidillä on erikoislupa sekoilla synnytyssalissa. Homma ei toimi, jos äiti joutuu pelkäämään muiden mokailevan ja sähläävän hänen ympärillään.

Eka lapseni painoi 4605 grammaa ja syntyi puuduttamatta, ilokaasun voimalla. Epiduraalia yrittänyt anestesialääkäri kävi tunnin tökkimässä ja tiuskimassa, sekä minulle, kätilöille että tuntemattomalle henkilölle puhelimeen. Aikansa tökittyään oli sitä mieltä ettei tähän selkään puudutusta saa. Tuo mielessä onkin MUKAVAA lähteä puskemaan maailmaan napero nelosta! Ilokaasukännit, everyone!

4. Anteeksi, mutta minun on pakko sanoa: olet todella kaunis! 

Maalataan tilanne. Olet yksin puolialastomana synnytyssalissa. Mieslääkäri tulee paikalle. Hän hurmaantuu välittömästi kauniista ulkomuodostasi ja lipsauttaa hurmionsa kukkuloilta muutaman ulkonäköä ylistävän sanan. Miten tällaiseen käytökseen pitäisi suhtautua? Niiata ja kiittää vai iskeä avokämmenellä päin pläsiä? 

Ihan oikeasti? Olipa typerä ajatus.

5. Ikkuna auki ja heti! 

Synnytyksen tiimellyksessä on sattunut pikku kakkavahinko. Lääkäri on tulee tarkastamaan tilannetta. Hän on kuitenkin niin herkkäsieluinen, että synnytyssalin tuoksut saavat hänet nyrpistämään nenäänsä. Tällaiseen tilanteeseen äiti ei saisi koskaan joutua. 

Viikonloppuna nauroin niin kippurassa kuin taivuin Fingerporin pätkälle, jossa potilas on pahannäköinen ja lääkäri huutaa kiiresti rauhoittavia. Itselleen. Voidakseen hoitaa esteettisesti rajoittunutta potilastaan. Potilas lienee tosi pahannäköinen. Kuulin tämän kerrottuna, en edes nähnyt strippiä ja naurusta ei tullut loppua. Mutta hypoteettisesti tässä on sama tilanne...

6. Menee sektioon! Eipäs menekään. Hupsista. Poika syntyi. Oho. Onkin tyttö. 

Esikoisen synnyttäminen tarkoittaa aivan uuteen tilanteeseen joutumista. Nainen ei ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. Silloin on toivottavaa, että synnyttäjän kanssa toimii ihmisiä, jotka tietävät, mitä tekevät. On ikävä kuulla lääkärin suusta, että synnytys on itseasiassa hänellekin se ensimmäinen. 

Kukaan ei voi suunnittelusta huolimatta käsikirjoittaa synnytystä. Tilanne muuttuu hetkessä toiseksi ja sitten taas. Itselleni käsikirjoittaisin aika paljon kaikkia puuduttavia juttuja ja nopsan synnytyksen, mutta niin tuskin käy. Ja jostainhan sen lääkärinkin on aloitettava: ekassa synnytyksessä kandi osoittautui hyvinkin hyödylliseksi painaessaan megavauvaamme mahan päältä pihalle! Rakas Hra R. taisi siinä vaiheessa syödä rauhassa banaania.

7. Tässä näemme tyypillisen esimerkin raivotarjonnasta... 

Sinulta saatetaan kysyä, saako ryhmä opiskelijoita osallistua synnytykseen. Harva äiti kuitenkaan haluaa, että hänen alapäänsä ympärille muodostuu opintopiiri. Voit kuvitella, minkälaista olisi synnyttää samalla kun lääkäri luennoi kovaan ääneen voittaakseen äidin äänet. 

Viittaan edelliseen, ja myös kätilöopiskelija on ollut mukana. Parempi kun oppivat tekemällä. Samoin mammapolikäynnillä, kun käynnistystä keskimmäinsen kohdalla mietittiin, oli "ilo" olla harjoitusvärkkinä. Opiskelijat, kaksi  nuorta miestä, arpoivat että kumpi tekee sisätutkimuksen lääkärin jälkeen harjoitusmielessä. Onneksi ei sentään tarvinnut isompaa joukkoa kouluttaa...

8. Voisin tuijottaa noita karvoja tuntikausia! 

Kuvittele tilanne: Kätilö tekee sisätutkimuksen. Yhtäkkiä hän sanoo: ”Sinulla on kyllä todella kauniisti kihartuvat pitkät häpykarvat.” Miten luulet tämän viestin vaikuttavan sinuun synnytyssalissa? 

No onpa todella todennäköinen tilanne.

9. Hei hoitsupimut! Missä mun veitsi on? 

Olet leikkaussalissa odottamassa sektiota, kun kuulet lääkärin etsivän veistään. Tässä vaiheessa toivot, että sinut nukutettaisiin, mutta valitettavasti sinun leikkauksesi on päädytty tekemään pelkän puudutuksen voimin. Niinpä joudut todistamaan kun tämä totaalinen torvelo viiltää mahasi auki. Kunhan vain löytää ensin veitsensä. 

Ei ole sektioitu, tästä en siis tiedä mitään.

10. Onko kukaan nähnyt minun kelloani? 

Kaikki tietävät ne kauhutarinat, joissa kirurgi on unohtanut potilaan sisälle saksia ja muita välineitä. Voisiko olla mahdollista, että kätilön kello sujahtaisi sisätutkinnassa väärään paikkaan? Onneksi kätilöt eivät käytä rannekelloja työssään.

Jos sieltä lapsi tulee niin kai se kätilönkin kello  tipahtaa. Ei kovin todennäköinen tilanne...

Raskausviikko 31 hurahtaa käyntiin!

Taas on yksi viikko täynnä ja uusi alkamassa! Aika menee niin nopeasti...Siitä tulikin mieleeni, että sain varmistettua Finnairilta loppuraskaudessa lentämisen ohjeiston, joka tuolta linkin takaa löytyy hyvin selväsanaisena. Itseäni jäi kuitenkin askarruttamaan, että riittääkö viikon 28 jälkeen kirjoitettu yksi ainoa todistus koko loppuraskaudeksi ja kyllähän se riittää. Olettaen ettei raskaudentilassa tapahdu muutosta. 

Aika harva varmaan lähtee ei-pakolliselle lentomatkalle tai ulkomaan lomalle jos supistuksia kovasti tuntuu ja avautumista todistetusti tapahtuu. Tai en minä tiedä, itse en lähtisi. Haluan synnyttää "kotisairaalassa" jossa uskoisin kuitenkin saavani riittävästi troppeja kipua vastaan, jos vain älyän pyytää ajoissa...Taas se synnytys! Pitää valmentaa armas Hra R huolehtimaan siitä,  jos alan kekkuloimaan liian ilokaasupäissäni, että kaikki pistosmuotoiset puudutteet tökätään myös ajoissa ja oikeaan paikkaan. Mieluiten tuplana.

Keskikehonrakennusta viikon 31 alussa

Sain tänään käytyä myös salilla, hieman tärisytti lopuksi mutta eikös treenin pidäkin vähän tuntua? Kipua tai harjoitussuppareita ei ollut, toisin kuin kävellessä. Jatkan siis valitsemallani tiellä ja muistan levätä aamupäivisin huonojen (lue: kaikkien) öiden jälkeen. Salilla oli tällaista tällä kertaa:

• Reiden ojennus, levypainot laitteessa, 17,5kg/kinkku, 3x12. Tässä huomasin, että kun asentoa tukee laittamalla esim käsivarret ristiselän taakse - penkki on hieman takaviisto - niin keilapallo pötsissä on paremmassa asennossa eikä paina niin sisuskaluja.
• Reiden koukistus, levypainot yht. 35kg, 3x15 ja piti viäntää tosissaan viimeiset. Siis ihan vääntämällä...
• Pohjeliike laitteella, levypainoja yht. 45 kg, 3x15
• Ylätalja, kind of, kummassakin käpälässä 22,5kg, 3x15
• Hauiskääntö penkissä rönöttäen, 10 kg käsipaino per käpälä, 3x12
• Hauis myötäotteella, 8kg per käpälä, 3x12

Ja alkuun corsstraineria ja juoruilua sekä päätös osallistua Extreme Runille kesällä 2014 kera salikaverin. Ollaan sen verran leikkimielisiä että halutaan mönkimään ja kiipeilemään niille esteille! Ei pitäisi olla mahdotonta: jos beibe päättää syntyä lokakuussa, saan hiihtokauden käyntiin lumien tullessa joulukuussa ja siitä peruskuntoa kohottelemaan, on sitten helpompi aloittaa juoksu. Salia pitää harrastaa rinnalla koska se on kivaa ja koska siitä varmaankin on hyötyä kiipeillessä erilaisilla esteillä.

Iltapalaksi meni tämä herkku: rasvatonta rahkaa, puolikas banaani (kompostin osa) ja sokeroimatonta marjakeittoa.

Huomenna koko lauma suuntaakin Vuokattiin, siitä lisää myöhemmin!