Itse eläintarhan puolellakin on mukavasti tekemistä, tietenkin ne eläimet ja hauska reitti siellä tarhassa, mutta myös monipuoliset leikkialueet ja tietenkin sokerina pohjalla: Fazerin tehtaanmyymälä. Vieressä, ihan lähellä, Arlan meijerimyymälä. Herkkuja kaikkialla! Eläintarhan puolella toimivassa ravintolassa saa kuulema kelvollista ruokaa, mutta eväitäkin kannattaa harkita: pitkin puistoa on grillikatoksia joissa voi tehdä haluamiaan gourmet-herkkuja. Lapsia taas on helppo kärrätä joko tarjolla olevilla rattailla ja tuplarattailla. Isompi lauma - kuten meidän - kulkee perässä vedettävässä vaunussa, mutta ihan rapakuntoisen ei kannata tuohon hommaan ryhtyä: puistossa on paljon nousuja ja esim. 60 kiloa lapsia alkaa tuntua reisissä aika nopsaan.
Lauantaina puistossa oli esiintymässä myös Pikku Kakkosesta monille äideille, isille ja lapsille tuttu Simo Aalto ja Kirsti-vaimonsa avusti tyylikkäästi. Meidän nasujen nauruhermoja, kuten aikuistenkin ja ihan laajemmalla otannalla, temput kutittelivat varsin onnistuneesti. Taikashown jälkeen ajeltiin mikroautoilla, leikittiin satumetsässä ja sitten suunnattiin eläimiä katsomaan. Suosittelen päinvastaista järjestystä muille: Lapset olivat sitä mieltä että huuhkaja oli vähän laimea kaiken muun jälkeen ja jääkarhukin elähdytti suhteellisen kevyesti. Mutta aikuiset kyllä sitten jaksoivat innostua myös faunasta.
Lyhyesti: oli kivaa. Menkää muutkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!