Pikapäivitys ja unta kupoliin

Voi elämä tätä kiireen määrää: joulutohinat, lasten kanssa touhuamiset, harrastukset ja työ - kirjoittamisaika alkaa olla todella tiukoilla! Toisaalta olen viime aikoina hieman tuskaillut kirjoittamisen kanssa muutenkin: aloitin raskausajasta ja vauvakin on nyt jo vuoden, toteutin ne tavoitteet joita itselleni asetin ja nyt ollaan enemmän ylläpidossa. Toisaalta, uusia tavoitteita on asetettu mutta niiden eteen treenaaminen alkaa vasta keväämmällä, ja välillä hiihtoa jos vain saadaan lunta!

Arkirutiineista:

Meillä käy kotona hoitaja 3-4 päivänä viikossa ja noina päivänä minä menen toimistolle, esikoismussukka menee kouluun joko minun tai armaan aviomiehen kyydillä, kotiin tulemme iltapäiväkerhon kautta sitten neljän jälkeen koko konkkaronkka. Iltaisin on minunlla omat salitreenit ja lenkit, miehellä samoin, sitten on vielä esikoisen harrastukset  ja viikonloppuisin muiden lasten. Nukkuakin pitää ja ruokaa laittaa sekä sylitellä mussukoita ja kuunnella kaikki tärkeät tarinat joita aina päivisin kertyy. Jos aion blogata, on se tehtävä - noh, yöllä. Ja silloin pitäisi nukkua, jo palautumisenkin vuoksi. Mutta tässä lyhyt kastaus siihen miksi välillä on kovin hiljaista.

Tällä viikolla olen pääasiassa treenaillut salilla, maastaveto-selkä-hauis ja rina-olka-ojenta sekä yleiskyyky/jalkatreeni, lisäksi satunnaista ryntäilyä suuntaan ja toiseen. Mieli tekisi kovasti päästä jo hiihtämään mutta sen suhteen ei kovin lupaavalta näytä, sää vain ei painu kunnolla pakkaselle. Kun minä olin lapsi oli jouluna aina lunta... Tai sitten en vain muista oikein.

Mulla soi herätys muutaman tunnin päästä joten palaan järkevämmän sanottavan kanssa asiaan tulevan viikon aikana!

Päivän treeni

Tänään oli poikkeuksellisen kiireinen päivä töissä, palaveria palaverin perään. Aamulla olin kyllä taas kiitollinen siitä, että minun tarvitsee vain itseni huolehtia ajoissa paikalle, että lapsille hoitaja onneksi tulee kotiin. Saivat mussukat nuhjata sohvalla peiton alla katsomassa lasten ohjelmia siinä vaiheessa kun minä tein lähtöä.

Mutta aiheeseen ja lyhyestä virsi kaunis - systeemillä vieläpä. Salihommatkin piti hoitaa kiireellä, sillä välin kun esikoinen oli oman harrastuksensa parissa. Tämään oli tällainen päivä:

• Kuntopyörää alkuun kun kaikki crossit oli varattu ja salilla liikaa väkeä
• Takakyykky, koordinaatiosarja ja 4x10, 45kg
• Askelkyykky käsipainot yht 20kg, 2x26 askellusta
• Loitontaja, taljalaite, 55kg, 3x12
• Reiden koukistus, 3x10, 50kg
• Pohjepenkki, 3x20, 30kg
• Reiden ojennus, 3x10, 40kg

Tuo askelkyykky on kyllä sellainen että se vie mehut jaloista aika mukavasti, lisäksi se on tällaiselle tasapainottomalle hyvää koordinaatiokykyä kehittävää tekemistä. Olisin voinut tehdä sen sijalle jonkun muunkin liikkeen tai jättää vaikka kokonaan väliin, koska tuossahan on listalla jo aika monta juttua - ettei mene tekemisestä laatu -  mutta halusin kuitenkin kiusata itseäni sillä... Koko treeniin aikaa meni n.45 minuuttia tänään, sitten piti kiiruhtaa hakemaan esikoismussukka ja ruokaostokset ja kokata huomiseksi ruoka ettei hoitajan tarvitse laittaa. Ja siinäpä se päivä sitten oli ja meni!

Back on track

Tänään on ollut tuplatreenipäivä ja huomena kun käyn juoksemassa, on koko viikon saldo täysi. Ekan kerran pitkästä aikaa! Tästä on hyvä taas noudattaa säännöllistä rytmiä ja koettaa pysyä terveenä.

Aamun aloitin aamulenkillä, lyhyellä, n. 3km. Aamuaerobisella ei sinänsä ole mitään erityistä merkitysrtä esim painonhallinnassa, tutkimusten mukaan, mutta onhan se hyvä tapa ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa ensimmäisenä asiana rästitreeni pois listalta. Sitten on kiva istahtaa kahvin ääreen lukemaan lehti. Rahkan sekaan sekoittelin tänä aamuna pari teelusikallista tortuntäyteluumuhilloa, oli muuten todella hyvää. Mutta onhan siitä sitä sokeriakin, ei sentään ihan mahdottomasti mutta... Samaa voisi varmaan koettaa kuivatuilla luumuilla jos liottaisi, vaikka sokerisiahan kaikki kuivatut hedelmätkin ovat. Mutta mukava jouluinen aromi siitä rahkaan kuitenkin tuli!

Päivällä käytiin koko porukalla uimahallissa, sekin melkein käy urheilusuorituksesta vaikka itse ei uimaan pääsekään. Pienimmäistä saa punnertaa sylissä koko ajan ja uimavaipan sekä uikkarin nitkuttaminen suihkunihkeälle vauvalle on sekin melkoisen haastavaa - koko ajan tyylikkäästi takamus paljaana itse kyykkien. Ah mitkä mahamakkaranäkymät, varovat muut lasten tekemistä tuhot nähtyään! Hah.

Iltasella kävin sitten salilla ja sepä näytti tältä:

• Crossailua muutama minuutti
• Maastaveto 65kg, 3x10
• Rintatuettu kulmasoutu, 3x10, 20kg
• Ylätalja eteen, 3x10, 35kg
• Hauiskääntö w-tangolla, 22,5kg, 3x10
• Hauis vasaraotteella, 6kg kp:t
• Mave, suorin jaloin, 20kg käsipainoilla/käpälä
• Vatsat

Ja sitten kotiin hoitamaan pyykkivuorta. En minä vain käsitä miten pyykki lisääntyy ihan itsekseen tuolla nurkissa. Lasten sänkyjen alle kätkeytyy valtavat varastot vaatteita, juuri kun luulee selättäneensä pyykkikasan, lasahtavat nämä varastot silmille. Olenhan kertonut että erityisesti inhoan juuri pyykkäämistä...

Salil-köhköh-le lentsun jälkeen

Meidän koko kööriä on vaivannut perinteinen syyslentsu, pienimmäisellä se äityi vallan kurkunpääntulehdukseksi mutta näyttää että selvitään kuumetta alentavilla lääkkeillä ja dedän imuroinnilla. Yöt yllättäen ovat olleet tavallista rauhallisempia...

Oma viikonloppu meni treenien osalta häneksi ja isänpäivän kakkumässytysten jälkeen päätin, että tarttis taas tehrä jotain tai vaaka alkaa mennä epäystävälliseen suuntaan. Ei ole vielä kivunnut, mutta kipuaahan se jos pitkään sairastaa ja syö mitä sattuu. Jos liittojyrsijä Salme Pasi onkin sitä mieltä että saavutetuista eduista ei tingitä, niin sehän se vasta pehmeetä touhua onkin, jos pudotettuja kiloja aletaan kerätä takaisin! Että ei kiitos. Parsakaali, kana, here I come! Pari päivää on oltu tarkempia hiilareiden laatun ja rasvojen suhteen, pikkukiristely ennen joulua on oikeastaan ihan kiva veto. Huomenna paistan mieheni pikkujouluun 50 joulutorttua. Kai niitäkin nyt sitten pitää vastustaa...

Mutta se pääasia eli päivän treeni:

Salilla oli rinta-olka-ojentaja -päivä, sehän näytti tänään tältä:

• Crossailua muutama minuutti
• Heilautus kahvakuulalla, kyykystä ylös asti, 3x15 20kg kuula
• Vinopenkki käsipainoilla, 12,5kg, 3x10
• Pystypunnerrus 7kg kp:t, 3x10
• Vipunosto sivulle, mekaaninen pudostussarja, 6kg kp:t...Aika kevyt paino ja niitä rankempia toistojakin tuli 12kpl, ens kerralla enemmän painoja!
• Ojentaja, ranskis tangolla selinmakuulla, 15kg painoa, 3x10
• Pullover 3x15, 12,5kg

Iltapalaksi ja palkkariksi Kissin polyuretaani-lecaharkko -smoothie... No eikäkö rasvatonta rahkaa ja mehukeittoa, niin kuin jokaisena iltana. Ja yksi persimon, pakko, ei voi vastustaa. Onhan siinä sokrua mutta ei sentään karkiksi tahi pullaksi voi laskea. Että en nyt sentään tämän hullumpaa ruokahifistelyä aloita, kunhan vähän katson kokonaisuutta - jo hivenaineiden ja vitamiinien saannin kannalta. Eihän se ole sen kummempaa kuin itsestään huolehtimista!

Vuoden ikäisestä ja muusta

Minun vauvelini on nyt reilun vuoden ikäinen. Hän osaa jo vaikka mitä!

• Konttaa
• Kävelee puuta vasten
• Haukkaa leipää
• Taputtaa ja lauleskelee
• Leikkii
• Kiipeilee
• Höpöttelee
• Tekee pörisyttämällä pieruja

Hän on ihan mahdottoman ihana pieni tyttö! Kamalan iloinen, tyytyväinen ja reipas vauva. Menipä tämä vauvavuosi ihan varkain! Nyt ei auta kuin katsella laumansa varttumista ja toivoa, että joku muu innostuu tekemään vauveleita jotta saan ihania pieniä vastasyntyneitäkin vielä hoitaa...

Treenit

Treeneistä sen verran, että salilla käyn kolmijakoisen ohjelman mukaan, sen lisäksi 2 juoksulenkkiä viikkoon. Jos töiden ja yövalvomisen jälkeen olen fyysisesti liian väsynyt ja palautumatta, jätä jonkin treeneistä väliin. Pikkuväsymys lähtee lenkillä tai salilla, mutta sellainen luihin ja ytimiin pesinyt unenpuute on hoidettava vain nukkumalla. Homma ei ole ihan helppoa kun vauva konttailee yön ja tekee hampaita.

Punnerrushaaste

Moni onkin varmaan facebookissa törmännyt 21 päivän punnerrushaasteeseen. Päätin kokeilla, onnistunko. Tänään olisi tehtävä 35 punnerrusta, tuo täytyy minun voimilla jakaa 3 sarjaan. Leuanvetoja en muuten saa EDELLEENKÄÄN yhtään.

Painonhallinta

Paino on pysynyt hallinnassa ja alla kipurajan jo pitkään. Kevään puolimaratonia ajatellen voisin pudottaa vielä jokusen kilon, sitten juoksutreeni olisi polville vähemmän rasittavaa. Mutta paino on hallussa, ruokailukin pääasiassa,  olen aika tyytyväinen.

Juoksijan lihastreeni

Olipa haastavaa  löytää luotettavaa tietoa sopivasta lihastreenistä, etenkin jalkasellaisesta, henkilölle joka myös juoksee paljon. Juoksupalstoilla moni tuntui olevan sitä mieltä, että kevyet kyykyt pitkinä sarjoina, jopa ilman vastusta, riittävät kyllä. Osa taas treenasi lihaskuntoakin reippaammalla otteella. Mitä sitä tyttö silloin tekee? No menee lihastohtorin blogiin hakemaan muutaman tarvittavan faktan!

Tässäpä niitä:

Suurimmat hyödyt voiman lisäämisestä saadaan, jos voimataso on matala. Koska maksimivoima toimii reservinä kestovoimalle sekä nopeusvoimalle, puutteelliset maksimivoimatasot ovat usein kuntoilijalla erittäin suuri rajoittava tekijä suorituskyvyn kohottamiselle. 

Tulkinta: tee ihan kunnon kuntosalitreeniä eikä mitään nössöilyä.

Kuntojuoksijoilla voimaharjoittelu puree juoksuharjoitteluun yhdistettynä. Juoksun taloudellisuus ja maksimaalinen hapenottokyky paranevat molemmat tehokkaasti, kun juoksija harjoittelee maksimi- tai räjähtävää voimaa sopivasti lajiharjoittelun kanssa jaksotettuna. Vaikutukset ovat voimakkaampia kuin kuntopiireillä ja lihaskestävyysharjoittelulla (Taipale ym. 2010), joihin kuntourheilijat liian usein tyytyvät.

Tulkinta: Reipas salitreeni pitä jaksottaa järkevällä tavalla suhteessa juoksuun. Painoja saa käyttää ja räjähtävyyttä pitää treenata, esim kyykky rauhallisesti alas ja pommilla ylös, boom. Liiallista lihaskasvua on turha pelätä, sellaista ei vahingossa tapahdu.

Liikkuvuudesta on varmastikin syytä pitää huoli lihashuollon kautta. Voimatreeni yhdistettynä juoksuun pelkästään pistää paikat varmasti junttaraan ja sitten ei kulje kumpikaan treeni. Mutta, kuten tuolla alussa totesin, mitään kovin tyhjentävää ja selkeää vastausta tähän on vaikea antaa - kultainen keskitie treenissä ja salia säännöstellen sillä välillä kun pitää juosta tapahtuman alle kilometrejä (ei perheellisellä aika edes muuten riittäisi!). Talvellakin pitää muista juosta ettei joudu aina nyhjäämään tyhjästä juoksukuntoa! Lenkkipäivää pukkaa.

Voihan Epiduo

Nyt ei voi muuta sanoa.

Kerroin tuossa aikaisemmin kuinka kukkea fiilis on. Naama muistuttaa enemmän pizzaa kuin keski-ikää lähestyvän naisihmisen hiljalleen rypistyvää pärstävärkkiä. Marssin viimein lääkäriin kun tuntui etten kohta kehtaa edes töihin mennä. Lääkäri totesi tilanteen ja lampulla oikein erikseen analysoi ongelmakohdat. Kuulema naamani ei ole niin paha, että antibiootteja vielä annettaisiin. Toisaalta, keskustelunedetessä kerroin toki lääkärille imettäväni edelleen ja sehän rajasi hoitovaohtoehtoja taas runsaalla kädellä. Ainoaksi avuksi jäi paikallishoito ja lääkäri kirjoitti Epiduo-geelin. Kyllä tässä apu-sana saa kummallisen merkityksen.

Kolme epiduo-yötä on takana, sehän levitetään aina illalla valkaisemaan tyynyliinat jne. Naama on kihelmöivä, kuiva, hilseilevä ja yleensä ottaen vain kipeä. Punoitus ja hilseily ovat niin järkkyjä että mitään muuta tähän naamaan en nyt uskalla laittaa kuin kovasti perusvoidetta. Illalla en tänään epiduoa laita lainkaan vaan vähennän käytön jokatoiseen päivään.

Luin illalla kotimaisia ja ulkomaisia käyttäjäkokemuksia tästä valmisteesta kun tuntui että kuoriutuu kai tämä pinta kokonaan irti. Kihelmöinti, polttelu, punoitus, hilseily ja silmien turpoaminen (ainettahan ei silmien lähelle laiteta edes!) olivat aika tyypillisiä ueimmilla käyttäjillä ja nämä oireet olivat viikossa hävinneet. Luojan kiitos on syysloma ja olen viikon kotona! Töistä käskisivät varmasti kotiin jos näin mörönnäköisenä sinne menisin. Tai säikähtäisivät ainakin.

 Kuulema käyttäjät ovat kuitenkin saaneet apua ihan parissakin viikossa, selkeää muutosta, alkuvaikeuksien jälkeen. Joten ei vielä luovuteta - palaan raportoimaan myöhemmin!

Salihommat

Eilen kävin tekemässä mave-selkä - hauistreenin, mave 65kg. Hirveästi ei siis voimatasot tulleet tiiviin juoksutreenin aikana alas, tai ainakin ne palautuvat mukavasti. Ensikerralla tankoon laitetaan 70kg.

Tänään on juoksupäivä, ilma sen mukainen: +2° ja vettä sataa kaatamalla!

Ihanaista sunnuntaita kaikille! Tiedättehän, että jouluun on alle 70 päivää aikaa, kohta saa alkaa viritellä valoja ja paitaa torttuja!

Loistava lokakuu

Ihana lokauinen päivä tarjosi eilen ihan hulppeat puitteet kevyelle palauttavalle liikunnalle kera nasujen. Nythän on nimittäin niin, että eilen oli neljäs kipeä päivä kyykytreenin jälkeen ja kaikki muu jaloille kohdistuva toiminta kuin rauhallinen kävely oli edelleen mission impossible. Tänään on viides kipeä päivä mutta sen verran vähemmän kipeä kuitenkin, että taidan juoksulenkkiä kokeilla. Söin pizzaa eilen, on juostava. Pizzan päällä olleet rucolat eivät varmaan olennaisesti ravintoarvoja kohota tai lihottavuutta vähennä? Tai edes katkaraputäyte? Eli lenkkiä tämä tietää, ei auta muu.

Tässä olen puntaroinut, sekä itseäni että ajatusta siitä mitä treeniltä haluan, jo jokusen viikon. Aikalailla alan varmistua siitä, että kuntosali yhdistettynä reippaaseen aerobiseen treeniin on minun juttuni: haluan pystyä juoksemaan koska saan siitä huikeita onnistumisen elämyksiä ja toisaalta haluan edelleen muodokkaat käsivarret sekä olat. Koska en juokse pikamatkoja, valtaisilla pakaroilla ei ole minulle suurtakaan toiminnallista hyötyä ja tämähän taas tarkoittaa sitä, että alakropan treenin periaatteita pitää laittaa uusiksi. Aikomuksenani on nyt lähipäiven aikana perehtyä kunnolla juoksijan lihastreeniin ja jahka viisastun edes hiukan, kirjoitan siitä teillekin.

Jos nyt otetaan faktat pöytään, ei tästä emännästä fitness-kissaa saa enkä oikein edes halua siihenkään muottiin. Kaikki se ruokavaliohässäkkä ja muu - kö ei jaksa! Juokseminen on siinä mielessä armeliasta puuhaa, ettei jokaista hiilaria tarvitse punnita, sopii paremmin minulle. On helpompaa noudattaa sellaista turvallista keskitietä. Lisäksi, tapahtumat ja kisat tuovat hirveästi mielekkyyttä treeniin. On kuitenkin vähän toista startata puolikkaalle maratonille kera muiden kuntojuoksijoiden ja kisata itseään vastaan kuin kivuta pikkubiksuissa kaiken kansan töllisteltäväksi. Jälkimmäinen ei kyllä ole ollut koskaan ideanakaan, mutta kun haetaan motivaatiotekijöitä, juoksijan osa on helpompi: ilo siitä että numerolappu on rinnassa, että on uskaltanut, kropassa kihelmöivä lähtöjännitys. Kun lähtölaukaus pamahtaa on hienoa startata hymyn kera matkaan. Kyllä se hymy siitä sitten hyytyy. Hahaa. Ja se maalifiilis, se koukuttaa. Varoitan kaikkia! Anna puolimaratonille pikkuvarvas ja se vie molemmat jalat.

Ajattelisin myös, että on terveydellisempää teettää kropalla sekä lihasvoimaa kasvattavaa treeniä, että sydäntä ja keuhkoja rasittavaa aerobista. Fiksumpi voi kumota tai vahvistaa tuon ajatuksen. Kuten monta kertaa olen todennyt, tässä blogissa mennään perstuntumalla eikä jaeta asiantuntijan ohjeita.

Oma fokus on löytynyt, motivaatio alkaa olla kuosissa ja tavoitteet selvänä mielessä. Tänä vuonna vielä ne kolme leuanvetoa ja ensi vuonna puolikas maraton alle kahden tunnin.

Elämä on aikas ihanaa!

Meidän perheestä

Hassu oli tuli tänään kun törmäsin facebookissa Meidän perheen päivitykseen, jossa oma armas mussukkani ja naamani pönöttivät. Vuoden vanha juttu oli nostettu nyt nettiin, voitte käydä tutustumassa siihen tästä jos kiinnostaa...

Kävin tänään muuten salilla, jalkapäivä. Rankkaa!

Fokusta hakemassa

Nyt kun se puolikas maratoni on juostu, oli ideana palata enemmän normisalitreeniin ja alkaa Tosissaan Treenata niitä leuanvetoja, niitä kun ei mene vielä(kään) yhtä(kään).

Toissapäivänä kävin tekemässä aika tavallisen yläkropan päivän, vinopenkki, kulmasoutu, pystypunnerrukset, vipunstot, ranskalaiset punnerrukset makuultaan tangolla ja haukset tangolla+vasaraotteella käsipainoilla. Juostessa moni salitreeni on jäänyt väliin ja melkein kaikki jalkapäivät on tekemättä viimeisen kuukauden ajalta... Todella vänkä nähä, miten voimatasot ovat tippuneet! Ja ovathan ne ihan varmasti.

Mutta kun.

Salilla on kiva treenata ja tykkään lihaksikkaasta ulkomuodosta. Toisaalta, juoksu on nyt hiottu iskuun (jollain mittarilla), niin ei sitäkään puolta viitsisi päästää rapistumaan. Että mille sitä sitten ryhtyisi?

Mielessä on alkanut hahmottua seuraavanlainen suunnitelma: sunnuntai olisi jatkossakin pitkän lenkin juoksupäivä, tiistaina olisi hyvä tehdä kyykkytreeni/jalkapäivä, ke yläkroppaa, to juosta nopeampi lenkki ja pe olisi selkä/pakarapäivä. Siinä jäisi ruhtinaalliset kaksi lepopäivää viikkoon! Saisin tehdä niitä asioita joista tykkään ja sillä tavalla, ettei kumpikaan "laji" kärsi.  Pitänee aikatauluttaa tämä kalenteriin ja siitä se taas lähtee.

Miten sovittaa muu elämä treeneihin?

5 treenipäivää neljän lapsen äidille per viikko on aikas paljon. Salikäynnit vievät n. 1h15min matkoineen ja juoksu 45min-1h. Ei ihan hirveästi kuitenkaan. Mutta kun nykyisin käyn töissäkin välillä ihmisten ilmoilla ja lapset ovat kotona oman hoitajansa kanssa...Onneksi näiden mussukoiden isä, Armas Hra R., on urhoollisesti hoitanut mussukoita sillä välin kun käyn liikkumassa ja sitten taas toisin päin.

Välillä päästään yhdessäkin kun viikonloppuisin isovanhemmat astuvat remmiin. Voisihan tuosta tuntea huonoa omatuntoa mutta en taida kuitenkaan: kun olen poissa kotoa muuten kuin töissä, olen liikkumassa. En vietä pitkiä viikonloppuja tyttökavereiden kanssa tai lähde armaan kanssa hillumaan yökerhoihin, se aika meni jo muutama vuosi sitten. Nyt keskitytään omaan perheeseen ja oman jaksamisen yläpitämiseen, samalla koetetaan näyttää lapsille liikunnallista esimerkkiä. Ei se varmaan kovin väärin ole.

21,1km 2h15min

 Juostu on! Ensimmäinen kymppi sujui mukavasti, välillä oli seuraa ja välillä taas ei. Keskivauhti huiteli siinä 6,23/km eli aikalailla suunnitelman mukaan. Toisella kympillä haasteet alkoivat 17km kohdalla, jalat kävivät todella raskaiksi eikä asiaa hirveästi auttanut, että viimeisellä juottopisteellä mukien puutteen vuoksi ei ollutkaan tarjoilua... Sääli maratoonareita!! Hehän ohittivat kyseisen paikan vielä kahteen kertaan. Luultavasti niitä mukeja sinne haettiin jostain lisää.

Dexalia

Valmistautumisesta: juoksutreeniä on tehty siitä elokuun alusta saakka tarkan viikko-ohjelman mukaan, seassa muutamia salipäiviä. Pisimmät pohjalenkit olivat 15km ja 20km, ne tehtiin siinä hieman reilun 7min km-vauhtia, eli sain tapahtumassa revittyä itsestäni vähän enemmän irti. Eilen koetin syödä hyviä hiilareita vähän tavallista enemmän ja kiinnitin veden juontiin huomiota, siltikin 17 kilometrin kohdalla energia meinasti loppua, mutta apu löytyi juoksuseurasta: tapahtumassa tuntemattomastakin voi saada hyvän tsempparin viimeisille kilometreille! Nyt se tuli tarpeeseen.

Vauvalleni ikää muuten ehti kertyä se 11 kuukautta. Ihan hyvin treenattu;)

Kyllä minä suosittelen kaikkia haastamaan itsensä aina johonkin uuteen. En minäkään koskaan juoksija ole ollut, mutta nyt on ensimmäinen puolikas taitettu. Seuraava on toukokuussa Helsingissä.

Puolimaratonin aattona

Huomenna se on startti puolen päivän aikaan edessä, matkaa taitettavana 21km juosten (hölkäten!). Millaisia ajatuksi päässä pyörii?

• Eihän se ole kuin puolikas, kokonainen on sentään ihan toinen juttu
• Mitenhän mun maha, tuleeko kipeäksi, hölskyykö, tuleeko vessahätä?
• Mitkä housut laittaisi jalkaan?
• Uskaltaako syödä mitä aamulla?
• Pitääkö juoda tänään paljon, onko siitä mitään iloa?
• Antaako vauva nukkua ensi yön että pääsee edes suhteellisen levänneenä matkaan?
• Geelit pitää hakea kaupasta, voi olla että viimeinen 5km on haastavia.
• 15k  jaksaa varmuudella, sen jälkeen voi tuntua ikävältä mutta sittenhän matka on melkein jo juostu
• Ellei maha sitten temppuile heti alkumatkalla, huoh.
• Jänskättää!!!!

Eipä muuta kuin hilpaisemaan huomenna, sitä varten tässä on treenattu! Sitten pari lepopäivää ja voikin alkaa taas kyykätä ja tehdä enemmän salitreeniä. Joka viikko pitää juosta jonkin verran, siitä ei saa tinkiä. Olisi tyhmää hukata juoksukunto kokonaan, nyt kun se on saatu jollekin tasolle.

Voi elämä mikä viikko!

Tällä viikolla on ehditty urheilla jonkin verran mutta moni treeni on jäänyt viikonlopulle. Syy on perinteinen: työkiireet. Järjestelemme tapahtumaa huimaa vauhtia ja tässä vaiheessa päivät yleensä venyvät. Kuukauden päästä helpottaa...

Tilannetta on kuitenkin helpompi kestää nyt kun pääsee välillä töihin toimistolle ja kotiin tulee hoitaja. Meillä onkin maailman paras hoitaja lapsille! Vähemmälle en tietenkään raaskisi mussukoitani edes jättää.

Tässä töitä tehdessä ja lenkkeillessä on tapahtunut jotain kummallista: paino on lähtenyt taas laskuun. Viimeisen kahden viikon aikana melkein kaksi kiloa on huvennut jonnekin! Kunhan ei pelkästään lihasta niin muuten hyvä vain, menkööt! Syöminen on välillä ollut huonoa kiireessä, siitä ja juoksemisesta painonpudotus varmaan nyt johtuu. Naama myös kukkii vähemmän - mitä lie tuolla kropassa on käynnissä!

Seuraavaksi me taidetaan suunnata karkkipäiväkarkkien ostoon ja sitten on totuus kohdattavana: onko tänään salitreenin vuoro vai onko lähdettävä juokemaan mäkitreeni. Toivoisin niin tuota ekaa!

Hauskaa viikonloppua!

Kovin on kukkea olo

Jos naisihmisellä on ikää 35 vuotta, on toivottavaa ettei naama enää näyttäisi pizzalta. Näin onnekas en kuitenkaan ole. Viimeisen parin viikon aikana pärstävärkki on yltynyt sellaiseen kukoistukseen ettei edes teinivuosina. Kyllähän se keljuttaa jos suoriksi sanotaan.

Syitä olen pohtinut: hormonit (imetyksen määrä on vähentynyt muiden ruokien lisääntyessä), ruoka, joku tulehdus, meikkivoide jnejnejne. Ruoasta en isompaa vikaa ole löytänyt, vettä juon välillä aivan liian vähän ottaen huomioon paljonko hikoilen. Näin ollen iho ja keho kuivaa ja sekin saattaa noita näppyloitä tieten aiheuttaa. Ohut meikkivoide, jota käytän, on uusi. Pääasiassa siis epäilen tuota hormonipuolta: olen aloittanut töissä käynnin (siis ihan menen töihin kun ennen olen tehnyt töitä kotona ja samalla katsonut lapsia), osan viikkoa olen toimistolla ja osan kotitoimistolla (lasten kanssa). Tämä tietenkin vaikuttaa vauvan imetykseen osaltaan ja on mahdolisesti  syössyt tämän emännän uudestaan teinivuosien iloihin. Tässä ei ihan hirveästi lohduta se, että näppylöihin taipuvainen iho rypistyy myöhemmin... Mutta ehkä se lohduttaa sitte myöhemmin.

Parin viikon sisään jos ei oleellista paranemista ihossa tapahdu, apteekin hoitotuotteilla, on sitten varattava lääkärille aika. Kö ei enää jaksa.

Niinä päivinä muuten, kun en itse hoida lapsia kotona, meille tulee aivan mahdottoman ihana hoitaja kotiin. Lapset ovat todella tykästyneet häneen ja pieninkin jaa hyvillä mielin hänen kanssaan aamusella puurolle. Siinä tuntee itsensä todella onnekkaaksi!

Tuplatreenipäivä

Tällä viikolla on ollut sen verran haipakkaa että parina iltana treenejä on pitänyt lykätä. Jotta kaikki tämän viikon treenit saan tehdyksi, piti tänään tehdä tuplatreeni: aamupäivällä sali ja nyt iltasella nopea 5km lenkki.

Salilla tein yläkropan lihaksia aika kokonaisvaltaisella otteella, rinta/olka/ojentaja/hauis. Yläselkä jäi kaipaamaan omaa treeniä, lapojen väli meinaa kipuilla. Se täytyy hoitaa alkuviikosta kuntoon.

Illan lenkki oli sitten ohjelmanmukainen: reippaalla vauhdilla 5 km vauhtikestävyyden ja nopeuden kehittämiseksi. Normaali perusrento peruslenkki menee n. 6.15-6.30min/km ja tuota vauhtia jaksaa pitkään, kympin ainakin kevyesti. Tänään juoksin 5.10min/km vauhdilla vitosen ja tuntui todella rankalta. Mutta: taikoja tapahtuu kun mennään mukavuusalueen ulkopuolelle. Huomenna taas 10km.

Nyt sitten vain suihkuun ja saunaan, illalla elokuva armaan aviomiehen kainalossa (torkkuen).

Onko lenkkeilystä sitten mitään sanottavaa?

Olen tässä havainnoinut itseäni lenkkeilyt ja kirjoittamisen välisen suhteen osalta. Mitä enemmän juoksen, sitä vähemmän on aikaa kirjoittaa. Tai kirjoitettavaa. Lenkkeily, niin kivaa kuin se onkin, on vähän sitä samaa - vauhti ja matka muuttuu, jos muuttuu. Eipä siitä hirveästi ole sanomista. Tälläkin viikolla on juostu ihan urakalla, samoin edellisellä. Peruslenkki on nykyisin sen kympin, ennen oli n. viisi kilsaa. Alan varmastikin jo tuntea itseni juoksijaksi aina välillä, en stressaa lenkille lähtöä kuten vielä jokunen viikko sitten.

Mutta kyllä kelpais sellainen oikein kunnon kyykkytreeni! Sitä en ole pariin viikkon ehtinyt juoksumäärien vuoksi tekemään. Kipeillä lihaksilla on ihan turha lähteä rentoa kestävyyttä kehittävää lenkkiä tekemään, siitä ei tule kuin paha mieli. Puolikkaan jälkeen alkaa ankara pakarankasvatus!

Tänään vietetään armaan esikoisemme seitsemänvuotisbileitä, poikia on tulossa liuta. Eikun herkkuja valmistelemaan!

Aurinkoa viikonloppuun!

Paras palkinto liikkumisesta?

Mikä olisi se paras palkinto liikkumisesta? Painon putoaminen, esteettiset seikat? Luultavasti ei ainakaan ne pikkuiset mitalit joita jaetaan tapahtumissa reilusti kaikille osanottajille... Se, että tapaa paljon muita samanhenkisiä ihmisiä? Vai olisiko isot ja erottuvat lihakset riittävä syy rehkiä yrjön maku suussa? Mikä sinulle on paras palkinto liikkumisesta?

Me Naisten uusinta numeroa luin tänään automatkalla ja siellä Anna Abreu avasi tuntojaan elämästä ja vähän kaikesta. Annan peba ja vastalihaksethan ovat olleet eräänlainen tämän kesän ruokolahden leijona, jotain mistä kaikki sauhuaa ja vähän turhaan... Kaunishan Anna toki on ja upea, terveeltä ja hyvinvoivalta näyttävä nuori nainen! Anna kertoili haastiksessa, että erottuvia lihaksia tärkeämpää hänelle on tuntea itsensä vahvaksi. Ja siinä Anna on mielestäni asian ytimessä: liikunnasta pitää tulla hyvä olo, ei esteettisten syiden vuoksi kukaan kauaa viitsi treenata. 

Pitää siis voida tuntea itsensä vahvaksi. Koosta riippumatta. Jos ei tunne itseään vahvaksi ja hyvinvoivaksi, pitää miettiä mistä se johtuu.  Joskus syy katsoo suoraan peilistä ja joskus tarvitaan muuta apua, eivät asiat aina ole niin suoraviivaisia. On kuitenkin mahtavaa tuntea itsensä vahvaksi ja olla ylpeä siitä, mihin oma keho pystyy. Varsinkin silloin, kun ylittää ne luutuneet ennakko-oletukset omasta itsestään. Suosittelen kokeilemaan!

Hupparikansan puolella!

Hupparikansan haaste, sanooko mitään? Jos nuorisotyö ja nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntä ja hauat nostaa asiaa esille, suosittelen etsimään facebookista Hupparikansan puolella -ryhmän, lataamaan oman kuvasi sinne, hupparissa tietenkin. Hommaa organisoi Allianssi, klik!
Allianssi haluaa tuoda hupparikansan esille ja herättää keskustelua nuorisotyön arvosta ja syvemmästä merkityksestä yhteiskunnassa erityisesti Nuorisotyön viikolla 29.9. - 5.10.2014
Hopihopi osallistumaa!

Oma lenkkiennätys tehty!

Nyt on ollut hiljaista tällä osastolla muutaman päivän, osiattain siitä syystä että tämä kone jäi perjantaina työpaikalle ja kotikoneella en jaksanut päivittää. En myöskään kännyllä, se oli tylsää.

Liikkumista en ole kuitenkaan unohtanut tällä välin: yksi yläkropan salitreeni on tehty, yksi kymmenen kilometrin tasavauhtinen noin tuntiin ja eilen oma ennätys, 20,2 kilsaa kestävyystreeniä. Pelotti ihan hulluna tuo pitkä lenkki, ajattelin että puolessa välissä iskee kipu jalkaan tai mahaan, en vaan jaksa tai että vessaan tulee kiire tai mitä tahansa katastrofaalista. No ei mitään katastrofia kuitenkaan ilmennyt!

Arman aviopuolisoni oli kovin uhrautuvainen ja lupasi lähteä lenkille mukaan ja se oli ihan loistava veto, aikaa matkaan meni kokolailla 2h22min ja vauhti oli suht tasainen 7min/km koko ajan. Mies piti vauhdin tarkkailusta huolen ja jaksoi kiltisti keskustella koko pitkän matkan, välillä puolin ja toisin tsempattiin ja hörpittiin energiageeliä. Viimeisetkin kilometrit olo oli hyvävoimainen ja ainakin pari olisi vielä mennyt mukavasti, viisikin ehkä jo väkisin vääntäen.

Uskottava se on, meikäläinen alkaa olla puolimaratonkunnossa. Tällä viikolla valmistautuminen jatkuu kahdella 10km ja yhdellä 15km lenkillä, lisäksi salia. Seuraavalla viikolla juoksukilsoja aletaan pudotella alaspäin ja vauhti kestävyysharjoittelua tulee mukaan.

Lapsilla on ollut lentsua, voi kun sitä ei tulisi nyt kaikille! Itsekäs toive, mutta tosiaan haluaisin sen puolikkaan nyt kipaista.

Identiteettikriisi

Mietin tässä, että miksiköhän jännitän ihan oikeasti aina juoksulenkille lähtöä? Lenkillä sitten kuulostelen koko ajan kroppaa: pissattaako, möyryääkö maha, kestääkö polvi, hyllyykö tissit, tuliko se jano sittenkin? Tuleeko se nälkä viiden kilsan päästä vai loppuuko se juokseminen siihen että tulee vessahätä vaikka kuinka on koettanut ennakoida?

Likkojen lenkin kuvagalleriasta

Kaikki tämä stressi johtuu identiteettikriisistä: minulla ei ole juoksijaidentiteettiä, en pidä itseäni juoksijana. Aina olen enemmän ajatellut että juokseminen on pöljän hommaa, vaikka eihän se ole. Ja että ei kukaan tavallinen mamma sillä lailla jaksa ryntäillä. Ja vaikka olen moneen kertaan osoittanut ennakkoluuloni vääriksi, jokin selkäytimessä sanoo, että mitäs siinä feikkaat - loppuu se tuo ilo kohta kumminkin, ei sinusta juoksijaa tule. Näissä fiiliksissä on mahtavaa valmistautua puolikkaalle. Onneksi mies tsemppaa ja uskoo minuun paljon enemmän kuin minä itse. Tosiasiassa syytä epäillä omaa jaksamistani ei oikeastaan ole, kymppihän ei paljon tunnu missään jos jaksaa pitää vauhdin tasaisena. Tällä viikolla pitää testata 20km lenkki, ekaa kertaa elämässäni. Sekin jännittää, mies lupasi lähteä jänekseksi. Uhrautuvainen muru mulla!

Kun puolikas on syyskuussa juostu, aion tehdä taas vähän enemmän salitreenia. Samalla aion kuitenkin ylläpitää juoksua, HCR keväällä houkuttelee kovasti ja on aina helpompaa rakentaa puolimaratonkunto hyvälle juoksupohjalle kuin pelkän salitreenin jälkeen.

Kyllä minusta vielä juoksija tulee, omastakin mielestäni!

Painonhallintaa ja mielenmalttia

Painoasioista en ole paljon jaaritellut viime aikoina. Johtuu siitä, ettei siitä ole ollut mainittavasti sanottavaa: paino on pysynyt ns. kipurajan (75kg) alapuolella jo pitkän aikaa ja fanaattisesti en ole sitä sitten enää edes yrittänyt pudottaakaan. Minulla on jo vähän lihasta ja olen sentäs 35-vuotias neljän lapsen äiti, ei minun travitse ihan sinne mallilukemiin mennä. Enkä edes haluaisi, tykkään noista lihaksista kuitenkin ja koetan saada niitä hieman vielä lisää.

Ruokailusta sen verran, etten sitäkään kovin tarkkaan vahtaa. Syön normaalin aamupalan, pari palaa leipää ja yleensä rahkaa mehukeitolla, joskus viikonloppuisin saattaa livahtaa munakastakin ja oikein kun juhlatunnelmaan yltyy niin joku pikkuherkkukin. Päivällä syön samaa kuin muukin perhe (tavallista kotiruokaa), illalla ihan päivän treeneistä riippuen sitten, yleensä kuitenkin jotain hedelmää ja rahkaa, joskus porkkanadippiä ja pitkän lenkin jälkeen ihan reilusti iltapuuroa tai sämpylää. Vihanneksia ja marjoja voisi syödä enemmän, maitoa en juo vieläkään paitsi joskus kun sekoittelen palkkarin siihen. Hyi minua.

Näillä konsteilla paino on pysynyt hallinnassa jo pidempään, edes kesähelteet jätskeineen eivät ole aiheuttaneet nousua. Alan olla toiveikas, josko olisin oppinut elämään ihmisiksi? Varovainen täytyy olla, joskus mieleen livahtaa ajatus että päivällisen skippaamalla voi iltasella huoletta syödä suolapähkinöitä. Sehän ei tietenkään ole oikea ratkaisu. Eli edelleen, opetellaan.

Entäpä muut tavoitteet?

ExtremeRun oli ja meni, sehän oli tavoitteena ja kivaa siellä oli. Ensi vuona juoksen kovemman ajan ja koetan selvitä esteistä nopeampaa. Yksi tavoite selätetty, uusi asetettu.

Maidon juomisen opetteleminen oli tavoitteena (kurkkaa tavoite-lehdykkä) ja se ei suju. Huolettomampaa asennetta olen oppinut ja ajoittain hoksaan etten stressaa oikeastaan mistään. Se on ihana tunne. Leuanveto x 3 on tavoitteena ja vielä ei mene yhtäkään puhdasta. Kunhan ei vuosi loppuisi kesken... Kovaa treeniä, kyllä se sieltä!

Uusi tavoite on sitten tämä puolimaraton jolle starttaan 20.9. Tavoitteena on selvitä matkasta juosten, ajalla ei ole niin väliä. Eilen juoksin 10km 1h3min suhteellisen rennosti, mutta ei tällä vauhdilla ja kunnolla kahta tuntia puolikkaalla aliteta. Helsinki City Runissa sitä voisi jo yrittää, armaan aviomiehen kanssa suunnittelimme, että lähtisimme sinne yhdessä. Se on sitten ensi toukokuussa se! Katsotaan, katsotaan.

Voihan ganglio

Ganglio on sellainen ällö hyytelöpatti joka mulla tekee pesänsä ranneluun naapuriin. Kasvaa välillä, välillä häviää. Ennen näitä on kuulema hoidettu terävällä vasaran napauksella, liiskattu patti littanaksi sisältöineen päivineen. Tuo patti on muuten todella kova ja teräväkulmainen, ennen ganglio-diagnoosia tuo röntgenkuvattiin vuosi takaperin mutta hyytelöpatti se kuitenkin oli, ei mitään sen kummempaa. Siinä se patti nyt sitten taas möllöttää.

Ensin nousee siis patti, sitten menee ensin peukalo turraksi ulko- ja sisäpuoleta ja lopulta turta olo leviää koko käteen. Sen jälkeen iskee jännetupentulehdus oikein kunnolla ja turran käden tilalle tulee todella kipeä käsi. Se lähtee tavallisesti sitten kortisonipiikillä helpottamaan. Tänään koko käsi on turtunut ja rannetta aavistuksen vihloo, taisi olla todella hyvä ratkaisu eilen tehdä kunnon yläkropanrääkki... Viikon parin sisään lääkärille ja kyllä se taas asettuu. Viivytellään kortisonin kanssa mahdollisimman kauan, siitä tulee päiväksi todella kipeäksi siitäkin.

Eilinen treeni oli muuten tällainen:

• Soutulaitteella kilometri lämppäriksi
• Penkkipunnerrus, 30kh 3x8
• Vinopenkki käsipainoilla, 15kg painot, 3x7
• Pystypunnerrus käsipainoilla, 7kg painot, 3x10
• Mekaaninen pudostussarja vipunostoilla sivuille, 5kg käsipainoilla (mahdollisimman raskaasta liikeradasta, eli vajaasta,  kevyempään, eli kokonaiseen, tässä tapauksessa - käsien käyttö alhaalla antaa hetken lepoa) 2 sarjaa, toistoja en muista kun tein väsymykseen asti vain.
• Ranskalainen punnerrus selällään penkillä rönöttäen z-tangolla. Selinmakuu on hyvä, selkän asento ei mene notkolle ja toisaalta kädet on helpompi kontrolloida. 15kg painoa, 3x10
• Hauiskääntö samalla väkkärätangolla, 22,5kg painoa, 3x10 ja viimeiset puristettiin kyllä jo todella, todella tiukkaan.
• Hauis vasaraotteella, 2 sarjaa yht. 30 heilautusta eli 15/puoli

Ja sitten kotiin! Illalla kontaktoin esikoiseni koulukirjoja. Niistä tuli kaameita! Olisiko tähän joku kurssi tai muita hyviä vinkkejä?

Juoksumietteitä

Huh. Eilen oli täällä meillä päin Z-Maraton, nimensä saanut ostoskeskus Zeppelinin mukaan. Autolla satuimme vahingossa ja vähän tarkoituksellakin reitin vartta pitkin ajelemaan tyttöjen retkelle mennessä ja mieleen nousi melkoinen sekamelska:

• Ei jumalauta, puolikas maraton on pitkä matka
• Mitähän minä oikein ajattelin
• Miten sen jaksaa!! (tässä tunsin lievää paniikkia, kierros näytti olevan n. 12km kohdalla)
• Hienosti juoksevat
• Huiman hienosti jaksavat kaiken kokoiset ja ikäiset mennä 
• Kunnioitettavaa, jumankauta, hienosti vetävät - tässä vaiheessa tuli kylmät väreet (kilometrejä n. 16)
• Pakko kokeilla itsekin, menee miten menee, rohkeutta nainen!
• Ai niin, jokut juoksevat sen 42km... Hullua! Kunnioitettavaa!

Oli tosiaan uskomattoman hienoa, miten juoksutapahtuma kasaa eri-ikäistä porukkaa saman sateenvarjon alle. Oli ikämiestä ja nuoria porukoissaan, oli erikokoista juoksijaa keveistä kestävyyshirmuista hieman hyllyvämpään malliin ja varustetta jos jonkinnäköistä. Siinä on jotain mikä vetää hiljaiseksi, tahdossa kokeilla rajojaan ja venyä reilusti niiden yli. Siinä on jotain kovin koukuttavaa myös: tahdon olla samanlainen, testata omia rajojani ja yllättää itseni. Haluan, että kehoni pystyy. 

Jo nyt uskallan sanoa, ettei elämäni eka puolikas tule olemaan helppo eikä matka tule tuntumaan mukavalta, ehkä pienen pätkän kuitenkin. Melkoisella varmuudella uskallan myös sanoa, että jalkojen kestäessä ei eka puolikas tule jäämään viimeiseksi. Lähtöjännitys, maalifiilis - päihteitä voimakkaampi koukku syntyy hetkessä.

Salituttavuus

Kävimme työporukan kera tutustumassa uuteen saliin täällä Oulussa. Tutustumiseen ei sisältynyt treeniä (kun ei me laiskimukset siihen varauduttu ja lähdettiin vaan ex tempore vilkaisemaan uutta naapuria) mutta sitäkin kattavampi esittely sekä salin toiminnallisuuksista että laitteista!

Voitto on siis uusi, Oulun Limingantulliin avattu kuntosali, jossa toimintaa löytyy ihan joka lähtöön: Technogym-laitteet, vapaat painot, toiminnallinen sali kelkkoineen ja häkkeineen, ryhmäliikuntaa virtuaalisesti ja livenä, samoin spinningä. Spinningsali oli todella upea ja porrastettu siten, että kaikki spinnaajat näkevät ohjaajan esteettä. Ohjaajiksi on löytynyt huippuja persoonallisuuksia ja kaikin puolin uskallan suositella paikkaa vaativallekin treenaajalle. Erityisesti vaikutuksen teki upean violetti miesten kylppäri jota päästiin vilkaisemaan: väriä oli todellakin lattiasta kattoon.

Hyvän lisän Voittoon tuo sen sijainti: sali on osana uutta Superparkia ja samasta rakennuksesta löytyvät lasten (ja lapsellisten aikuisten) aktiviteettipuisto (testattu, mahtis!), tanssikoulu, pilateskoulu, kamppailuklubi häkkeineen, areena erikokoisille tapahtumille ja ravintola Robson's jonka salaattilounasta olen pari kertaa testannut - on muuten hyvää. Lasten listaa mulkoilin myös, siellä oli mm. paistettua lohta ja muusia sekä täyslihapihviä ja pulled porkia salaatteineen. Hyvää ruokaa nasuillekin ainaisten nakkien sijaan!

Omista treeneistä sen verran, että tiistaina kävin tekemässä mave-selkä-hauis -treenin. Mavet 70Kg:lla, lisäksi tein askelkyykkykävelyt 30 askellustax3 ja sitten olikin henki lähteä. Ylätalja, rintatuettu kulmasoutu ja hauikset tangolla ja penkissä. Siinäpä se. Tänään pieni hölkkä, sunnuntaina tärkeä 10km lenkki jolla ryhdytään valmistautumaan puolikkaalle maratonille.

Olen muuten päässyt käymään töissä toimistolla tällä viikolla, kuten ihmiset ainakin. On ollut mukavaa vaikka vähän raskastakin, kyllä tähän taas tottuu. Eri asia on, tottuvatko työkaverit etätöitä tehneeseen yksinpuhelijaan (avokonttori...). Vauva on ollut isovanhempien hellässä huomassa ja oikein onnellisena. Huomenna on ISO päivä: esikoiseni aloittaa koulutaipaleen. Meidän elämässä moni asia on loksahtamassa uudella tavalla sijoilleen: eivät asiat ennenkään paikoiltaan ole olleet, mutta nyt tapahtuva muutos on tervetullutta. Haikeaa, mutta tervetullutta. Sitähän se on kun lapset kasvavat, aina vähän liian nopeasti vaikka moni asia samalla helpottuu.

Suunnan muutos

Heippatirallaa! Nyt on tulossa reeneihin kevyt suunnan muutos seuraaviksi viikoiksi. Nimittäin nythän on niin, pikkuveljeni sanoin, että jäin maalifiiliskoukkuun kerrasta ja sitä pitää saada lisää. Maali on kuulema siitä kumma juttu, että sinne tahtoo aina uudestaan. Maalifiilistä irtoaa tapahtumista, kuten Kiimingin maratonista syyskuun 20. päivä jonne lähden kokeilemaan puolikkaalle (21km) kuntoani. Isä ja tuo triathlon-hullu velipoika lähtevät myös. Meillä tykätää liikkua. On aina tykätty, kiitos vanhemmat! Love.

Isä ja veli ovat maalissa vähintään tuntia ennen minua, oma tavoitteeni on päästä sinne maaliin.

Mitä tämä treenimielessä sitten meinaa?

• Salia treenejä max. 2/vko
• Jalkatreeneihin kevennystä, juoksutuntuma ei saa kärsiä
• Lisää lenkkiä, ainakin 3 viikkoon. Palauttavaa lyhyttä, pitkää/keskipitkää tasavauhtista, terävä veto/mäkitreeni pari kertaa ennen tapahtumaa ja kertaallen 20km ennen tapahtumaa.
• Salilla keskitytään enemmän yläkroppaan

Ja mitä tämä ruoan suhteen meinaa?

• Kulutus kasvaa juoksun myötä, on syötävä hyvin ja tarpeeksi
• Protsku on tärkeää mutta juoksijan pitää panostaa laadukkaisiin pitkiin hiilareihin
• Käytännössä nykyiseen muutoksena tarkastellaan pastan määrää, ruisleipää (jälkiuunipalat, nam!), täysjyväviljoista lisäkkeet ruoalle jne. Sokerillahan ei pitkälle pötkitä.
• Veden juontiin pitää kiinnittää huomiota entistä enemmän. Kelit ovat edelleen tosi lämpimät, jos aikoo treenata, ei saa kuivua. Siksi pitää jatkuvalla syötöllä huolehtia nestetasapainosta.

Mitä muuten olisi hyvä miettiä?

• Uudet juoksuliivit, check! Koko pieneni 75C:n! Suurimmillaan ollut EE... 
• Juoksuhousut, hiertämättömät
• Pese lenkkarit kilosta hiekkaa...
• Jonkinasteinen lihashuolto olisi hyvä ottaa mukaan ja koettaa välttyä penikkataudilta
• Fokus, fokus, fokus. Muista mitä teet ja miksi, aikaa on vain 5 tehokasta treeniviikkoa, pohja on hyvin onneksi hallussa.
• Aikatavoite antaa mielekkyyttä tekemiseen. Vaikka sitä virallista tavoitetta ei olekaan, olisi kiva alittaa tai ei ainakaan pahasti ylittää 2 tuntia. Nyt juoksen n. 6,30/km vauhtia eli kirittävää on. Luotan, että numerolappu rinnassa pistää ylimääräiset tarvittavat kierrokset käyntiin...

Mutta näillä vinkeillä kohti puolimaratonia, elämän ekaa sellaista. Sen jälkeen voi keskittyä enemmän pakaran kasvattamiseen!

Extreme Run!

Tänään oli viimeisen Se Päivä!  Extreme Runille startattiin tuhannen muun innokkaan kanssa tänään Oulussa klo 13.00, Jaajo lähetti matkaan. 15 kilometriä, 30 estettä. Oli mukavaa ja sain niskalenkin korkeanpaikankammosta heti alkuun kun kiipesin muiden mukana huteranoloiselle n. nelimetriselle rakennustelinehäkkyrälle ja laskeuduin hengissä alas. Tuollainen korkeuseste oli yhteenä 9 kertaa reitin aikana... Ensi vuonna ei tunnu missään!

Ensi vuodeksi tein itselleni muistiinpanoja muutenkin: merivedessä  kastuu vyötäisiä myöten, se ei haittaa eikä lenkkarit hierrä märkinäkään. Hiekassa ryömiminen ja konttaaminen ottaa polviin (kts. kuva), varaa pidemmät pökät seuraavalle kerralle. Sähköiskut eivät olleet kovinkaan pahoja ja iso osa esteistä oli suorastaan leikkisiä joskin ihan vaativia, ei pelottanut mutta haastoi. Auton romujen yli hyppiessä ja takaikkunaa alas laskiessa on syytä muistaa välttää takavinkkaria jos ei halua sitä hanuriin. Ennen kaikkea pitää muistaa että Extreme Run Oulussa on kivaa: elokuun alun sää on huippu eikä vesi ole ehtinyt vielä meressä jäähtyä. Muista paikkakunnista en tiedä.

Nyt jäi sitten kytemään idea juosta syyskuussa puolimaraton. Katsotaan, katsotaan.

Tässä vielä muutama kuvajainen:

Onnellisia asioita

Nyt on mennyt niin pitkä aika vatvoessa treenejä ja omia kropan muotoja, että on korkea aika vähän tuumia niitä oikeasti tärkeitä asioita. Tänään ne nousivat ihan erityisesti mieleen kun toiseksi vanhimmaisemme kävi hematologian polilla kontrollissa. Olen aikaisemmin kertonut, että poika sairastui seitsemän kuukauden iässä vauvaiän leukemiaan ja ennuste oli lohduton. Viereisessä kuvassa lapsi on ensimmäisellä kotilomallaan sairastuttuaan: hiukset ovat tippuneet sytostaattien seurauksena ja kortisoni on turvottanut vauvan palleroksi. Kotona käytiin tosiaan vain lomalla, kun sytostaatit oli annettu ja kun kuume ei ollut vielä noussut.

Sytoblokit lyhyimmillään olivat 10 päivää ja kunakin päivänä lapsi sai kolmea erilaista lääkettä, lisäksi mm. munuaisia ja vatsaa suojaavia lääkkeitä ja kortisonia sekä suonensisäisiä kipulääkkeitä, nesteytys tippui vuorokauden ympäri. Kotona oltiin se väli joka on sytojen ja niistä väistämättä seuraavien infektioiden välillä: sytot kun tunetusti vievät viimeisenkin vastustuskyvyn ja lapsen oma suolistobakteeri (joita meillä kaikilla on, kuuluvat ihmisen normaaliflooraan) voi olla kohtalokas. Ihmisten sekaan ei ollut mitään asiaa, pappa hoiti esikoistamme tuona aikana. Kotona otimme itse lapsesta verikokeet keskuslaskimokatetrin avulla ja uskon olevani haka teippaamaan katetrin letkun turvallisesti potilaan rintaan  edelleenkin. Elämä pyöri täysin syövän ympärillä. Mutta ei enää.

Toisessa kuvassa on meidän sissin sairaalakansio: kannessa reippaustarrat, sisällä epikriisit ja ensimmäisten päivien verikoevastaukset, urhoollisuusdiplomit kaikista leikkaussalikäynneistä ja vaikka mitä muuta.  Tänään lisättiin kansioon uudet tarrat kontrollikäynnin jälkeen. Pojalla on kaikki hyvin, kirii kovaa vauhtia ikäisiään kiinni pituuskasvussa ja oppii kaikenlaista uutta. Sukeltaa, jaksaa pyöräillä, potkii palloa, leikkii, riehuu, kiukuttelee, halii. On ihan tavallinen nelivuotias. Tai äidin silmissä ei ihan tavallinen - en minä unohda tehohoitoa hengityskoneineen ja sitä kauhua kun lapsi kramppaa kuumeessa tai saatuaan liian nopeasti immunoglobuliinia. Minun silmissäni meillä asuu pieni taistelija, vahva ja itsepäinen mutta myös hauras. Voiko olla onnellisempaa asiaa kuin tervehtynyt lapsi? Kontrollit jatkuvat, mutta harvenevat.

Muita onnellisia asioita:

• Sunnuntainen hääpäivä! 12 vuotta aviollista onnea takana ja 19 vuotta yhteiseloa. Hurjaa ja onnellista!
• Vauva! Ryömii, hakee konttausasentoa, sanoo äiti, päpättää ja papattaa, nauraa rätkättää hervottomasti ja päristää liian isot perunanpalat suustaan. Täydellinen pieni olento!
• Perhe! Meitä on nyt porukka kasassa, rakas aviomies ja neljä ihanaa ja välillä hermoja repivää pikkuihmistä joiden kanssa aika ei käy tylsäksi. 
• Terveys! Oma ja lasten. Ollaan miehen kanssa hyväkuntoisia ja aiotaan jaksaa vielä kymmeniä vuosia samaa rataa.
• Kesä! Ja syksykin, niin ja talvi kun tulee joulu, sitten pääsee hiihtämään ja onkin taas kohta kesä!
• Liikkuminen! Endorfiinit, tarvitseeko lisätä mitään?
• Työ! Haastavaa ja palkitsevaa, mukavaa. 
• Ympärillä on ihania ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka auttavat omasta halustaan silloin kun apua tarvitaan. Nelilapsisessa perheessä aina joskus tarvitaan...

Onko muilla omia listoja asioista jotka tekevät onnelliseksi?

ExtremeRun

Äiti, nää toimii!

Tiivistämistä....

ExtremeRun viikonloppu lähestyy kovaa vauhtia, tänään tuli ohjeistus sähköpostissa ja rataselostus pisti pääni siinä määrin pyörälle että ilman kaveria tuskin selviäisin maaliin. Etenkään ilman rillejä tällä likinäöllä ja hajataitolla. Hyviä superpinkkejä huulipunavinkkejä otetaan vastaan, samoin kaikkea muuta pinkkiä pitäisi löytää shortsien kaveriksi. Kyllä, täysin överityylillä mennään kun kerrankin saa! Jes, en malta odottaa!

Theme song

Kaikki jotka joskus 90-luvulla tai 2000-luvun alkuvuosina katsoivat Maikkarilta (vai oisko ollut kuitenkin Nelosella) tiistain komediaputkea, eivät ole voineet unohtaa Ally McBealia ja theme songia. Ettehän? Sarja oli ihan hauska tuolloin aikanaan ja yksi päivä huomasin että minulla taitaa olla omat theme songit joita kuuntelen aina salille mennessä, siellä ollessa ja kotiin tullessa. Tässä teillekin:

Dusty toimii mennessä ja tullessa, mukana pitää laulaa ja isosti!

Uudempi mutta erittäin toimiva ja niin ihanan heleät kitaroinnit, että! (Flowssa 10.8.! En mene, armas aviomies pääsee)

 Toimii etenkin talvella, hyvää potkua treeneihin jos mennessä meinaa väsyttää

Ja spotify-jumppahumppa kuvina (saako sen jotenkin kätevämmin?)

Hieman skitsofreeninen, myönnän! M.I.A on parasta kyykkäysmusiikkia Daddy Yankeen kera....

Ojennukseen

Pakaraosaston lisäksi ajattelin hetkellisesti keskittyä myös ruokavalioon ja yläkropan voimapuoleen (ei suju leuanveto, ei). Huomasin punnerrellessani että ojentaja ja olka yllättäen alkaa kuitenkin jo erottua, vähemmällä rasvan määrällä erottuisi oikein hyvinkin... Mutta edelleen pidetään mielessä, ei ole aikomukseni treenata ja dietata kisakuntoon (yeah right, tällä vatsanahalla:D), kunhan sitä erottuvuutta vielä hiukan saisi enemmän. Suunta näyttää olevan oikea, kuva ei valehtele... Proteiinin saantiin pitää kiinnittää huomiota!

Edellisen jalkatreenin jäljiltä olen ollut jalkapuoli käytännössä. Todella arat ovat lihakset joten treeni meni sinne minne piti. Tänään lasten kanssa leikkipuistossa tein kuitenkin kyykkyjä yhdellä jalalla penkin päältä muutamia lyhykäisiä pätkiä, koetin sitä leuanvetoa ja iltasella (armaan mieheni ollessa merellä esikoisen kanssa) tein punnerruksia ja olka/yläselkä -osastoa käsipainoilla. Samalla kun siivosin vauvan kakkaa lattialta... Mutta siis jotain pientä tänäänkin lasten kanssa, huomenna joko sali tai lenkki. Juoksupuoli painaa mieltä: ExtremeRun lähestyy ja pitäisi saada se pitkä lenkki alle jo tällä viikolla, mutta lämpöä kun on +28 se ei oikein houkuttele. Pakkohan se on vain johonkin väliin upottaa. Helle on ihanaa paitsi kun pitää juosta tai kun vauvalla on liian kuuma.

Beibellä on muuten toinen korvatulehduskuuri menossa ja yöt ovat sen mukaiset. Nyt koetetaan häätää pöpö kovemmalla tropilla, todella toivon että se nyt lähtee niin kuin kuppa Töölöstä. Tää päivä oli nyt tällainen, huomenna sitten toisenlainen.

Tää homma on pyllystä!

Nimittäin ja nythän on niin että pertsa/pylly/bebander pitää saada kasvuun. Ei, en aio ottaa Fazerin Sininen -kuuria, saati ryhtyä sipsi&dippi -linjalle. Aion kasvattaa pertsaan lihasta. Tahtoo pyöreän pepun!

Muutosta jalkatreeniin tein on aviollisen pt:ni kanssa pertsaa silmällä pitäen ja kokeillaan nyt seuraavaa reseptiä:

• Takakyyky edelleen kun tykkään sitä tehdä, maltillisilla painoilla syvään kyykäten ja kunnolla lonkka ojentaen. Ajatusta peliin. 4x10/40kg, varmaan kolmekin sarjaa riittäisi, variaationa 50kg ja lyhyempää sarjaa. Lisätään tankoon painoa sitä mukaa kun voimatasot nousevat.
• Kyykkykävelyt käsipainoilla, eilen tein siten, että 3 kävelysarjaa, kussakin 15 askellusta/jalka 6kg käsipainot molemmin puolin
• Yhden jalan prässillä jatketaan, se ottaa paremmin hanuriin vrt. kahden jalan (lue Lihastohtoria jos et usko, se mies tietää paljon pepuista!) Eilen tein kahden jalan, 15/100kg ja 3x15/120kg
• Reiden koukistus laitteella (eilen 3 sarjaa, 45kg ja 12 toistoa)
• Pohje kuuluu tähän päivää (eilen 3 sarjaa, 45 kg, 15 toistoa, smithissä kera steppilaudan) ja vatsalihakset tietenkin. Synnytyksestä on jo aika paljon aikaa (lokakuu -13), nyt sain lankutetuksi 1min 10 sek päälle... Hiljaa hyvä tulee.

Harkittaviin liikkeisiin ja satunnaiseen pertsan säikyttelyyn ajattelin hip thrustia ja leveitä, syviä kyykkyllä levypaino sylissä. Sitten on tietenkin se toinen pebander-päivä: mave, bulgarialainen kyykky, lisäksi tähän päivään kuuluvat selkä- ja hauistreeni. Kolmas päivä on sitten se rinta-olka-ojentaja. Ajatuksena on kuitenkin pitäytyä tuollaisissa isommissa liikkeissä eikä kikkailla liiaksi, ei tässä fitnessurheilijaksi sentään tarvitse ryhtyä. Voimakkaat pakarat ovat hyödyksi mm. juostessa joten vaikka sali ei lempipuuhaa olisikaan, kannattaa ainakin harkita oman lempilajinsa ohelle kevyttä voimatreeniä, lajiin ja omiin tavoitteisiin sopien.

Mutta siskot: ottamatta kantaa noiden asujen tyylikkyyteen tai tyylittömyyteen niin kyllä pyöreä peba on mielestäni naisellisempi vrt. lättäpyllysyndroomaiseen pertsaan joissa biksuihinkin jää ns. kakkapussi tyhjänä roikkumaan. Jos tykkää lättänästä, jättää vaan syömättä ja homma hoituu. Jos taas tykkää pyöreästä, kyykkää, treenaa ja syö oikein, kova treeni palkitaan ennen pitkää! Otetaanpa pertsasta mittaa vuoden kuluttua...

Mun ysikuinen ja päivän treenit

Vauva on vaivihkaa livahtanut yhdeksän kuukuden ikään! Mielenkiintoinen vaihe on se, vauva oppii paljon uutta ja sehän tarkoittaa myös levottomia öitä ja väliinsä turhautumistakin, vauvalla ynnä äidillä. Minun pieni tyttäreni osaa seuraavia asioita:

• Jokeltelee vaihtelevalla nuotilla, välillä iloisesti ja välillä paheksuen
• Sanoo äiti tai äijä, päivästä riippuen. En ole ainoa jonka mielestä vauva sanoo äiti...
• Pinsettiotteella kauniisti poimii namipaloja suuhunsa: leipää, pehmeitä vihanneksia, hedelmää jne.
• Kierii huimaa vauhtia paikasta toiseen ja tarvittaessa ryömii eteenkin päin
• Tavoittelee tv-tasolta tavaroita jne, pian alkanee hakeutua puuta vasten
• Opettelee istumaan, kutsumme Hupsistakeikkaa-vauvaksi, vielä kun istuminen on huteraa
• On ihana, hymyilee, ottaa kontaktia, hupattelee, leikkii, omaa loistavan huumorintajun ja on ihana, joko sanoin sen? On kuitenkin, ihana.
• On hampaaton edelleen, hyvä imettäjälle... On siis edelleen rinnalla mutta yritämme opettaa nokkamukista jo hörppäämään muutakin, syksyn tullen kun osaksi viikkoa meille tuleekin hoitaja kotiin ja tissi menee toimistolle. (Päivän aikana kuppikoko kasvaa kirjaimella, parilla...)
• Käyttää 68-74 kokoisia vaatteita

No sitten ne treenit:

Tänään oli salipäivä, eilen oli se lenkki joka typistyi kahdeksaan kilometriin vatsaoireiden vuoksi, öhöm. Päätettiin treenikamun kanssa, että 15km menee sitten sunnuntaina ja minä varon syömästä mitään vaarallista, mitä nyt tänään vedin katkarapusalaattia... Mutta lenkki oli mukava ja vain muutaman minuutin ajan vettä tuli kuin saavista kaataen, ei ehtinyt kuitenkaan palella.

Salilla tänään oli sitten rinta-olka-ojentaja -päivä:

• Crossailua ja kepillä jumppaa hartioille
• Penkkipunnerrus 12/20kg, 3x8/30kg
• Vinopenkki 3x12/10kg
• Supersarja pystypunnerrus+pystysoutu 16kg tangolla 3x12+12
• Takaolka taljassa 3x15/30kg
• Ojentaja push down 3x15/35kg

Ja siinäpä se. Huomenna on vuorossa mukava futispäivä kun meidän 07-poika pelaa turnauksessa, sinne mennään koko perheellä hyvin eväin varustettuna. Junnufutis on niin huippukivaa katseltavaa ja säännöt ovat tällaiselle tollollekin selvät. Yhtään pirun paitsiota en erottanut edelleenkään MM-kisoissa vaikka joka päivä piti pelejä katsoa! Kannatin muuten Saksaa.

Terve, täällä tollo!

Ollaan palattu mökiltä jo sunnuntaina mutta päivittämään en ole päässyt: macin laturi sanoi poks. Tai niin luulin. Tänään olin menossa sitä vaihtamaan ja huollon pojan käsissä laturi alkoikin toimia. Kuinkas muuten, ei se vaan minulla toiminut. Kauhea selittely ja punastelu ja hiljaa hiippailen ovesta ulos, eihän kukaan nähnyt??!! Mutta siis, päivittämiset ovat jääneet kun mobiililla on tympeää sitä tehdä ja koneeseen en ole saanut virtaa. Kuten luulin. No nyt kone pelaa joten jatketaan siitä mihin jäätiin.

Kyykkykävely oli viimeksi teemana ja voi elämä miten jäätävä kipeiksi lihakset siitä tulivatkaan! Seuraavan päivän juoksulenkki ei auttanut palautumista, sitten menikin kolme päivää kärvistellessä. Tällä viikolla pääsin jo salille ja mave-selkä-hauis -treeni kulki mukavasti. Tänään on suunnitelmissa pidempi juoksulenkki kun välillä satelee hienokseltaan ja välillä kaatamalla kuin esterin perästä: sopiva juoksukeli, helteellä ei meno niin maistu.

Palataan asiaan lenkin jälkeen!

Mökkitreeniä

Täällähän sitä mökillä ollaan edelleen! Yöllä näin unta kunnon kyykkytreenistä joten päätin sitten toteuttaa mökkiversion: ämpäriin kiviä maun mukaan ja kyykkykävelyä haluttu matka. Mulla ämpärissä oli n. 10kg ja matkaa 30 syvää ja pitkää kyykkyä suuntaansa. Menin kolmesti eestaas. Lähti pahin hinku. Etenkin kun aamull retkeiltiin pitkin harjuja tytär reppuskassa, siis ei vauvatytär vaan se kolmivuotias. Huomattavasti kivempi tapa nauttia kesästä kuin terassikalja!

Mökkilenkki

Tänään ollaan käyty lähikaupassa 70km päässä ja katsomassa karhuja. Tänään on ollut myös hyvä lenkkisää kun helle hetkeksi häippäsi juuri tästä kunnasta. Reipas kahdeksan kilometriä hujahti nopeasti harjumaastosta huolimatta, lepopäivän jälkeen jaloissa viimein tuntui olevan voimaa. Lentsu lienee selätetty! Tässä palautuseväs mökkitapaan (vinossa näemmä...), huomenna uudet kujeet!

Juoksun vaarat, ei herkille...

Mökillä päivitellään mobiiliversiolla, saapa nähdä... Viime päivinä on juosti paljon ja sen näkee kyllä varpaista.YÖK!

Mutta, nyt ollaan lomalla! Loma, ihmisen parasta aikaa! Lomalla viimeinkin!

Kuvia ja treenit

Ajattelin pitkästä aikaa kaivella itsestäni sellaisia kuvia esiin, joissa en ole raskaana ja olen näin ollen sellaisessa normaalissa kunnossa jossa olin raskauksien välillä. Yllättäen kuvia ei ollut monta. Tai eihän se yllätä, jälkikäteen arvioituna olen varmastikin tuntenut itseni sillä tavalla pulleroksi etten ole kuviin juuri halunnut. Kasvokuvia on, kokovartalokuvia ei kuin muutama hassu.

Tuossa vieressä olen siis minä syyskuussa 2010, synnytin tuon vuoden maaliskuussa vauvelin, joka oli siis n. puolen vuoden iässä Kreetan reissulla. Palleromaiselta näyttää olemus tunikan alla ja omasta mielestäni reisissäkin sekä tuolla helman alla piilottelevassa pakarassa on aika paljon enemmän täytettä kuin nyt. Tai sitä vääränlaista täytettä.

Sitten on tämä kuvapari, helmikuusta heinäkuuhun. Harmi kun kuvat ovat erilaisia asentojen puolesta! Minusta noissakin on kuitenkin nähtävissä tiettyä kehitystä vaikka tukka onkin aina kuin harakanpesä: jalat ovat linjakkaammat ja vatsa vähän tasaisempi.

En tiedä miten muut asian tuntevat, mutta itse olen ollut paljon tyytyväisempi itseeni nyt kun kilot ovat karisseet. Kaupassa käynti on kivaa eikä vaatteiden sovittaminen enää tympäise. Sen sijaan, että uskoisin  keksineeni itseni ihan uusiksi ajattelen, että olen saanut esiin nuoruusvuosien jälkeen sen minän joka oikeasti olen: liikkuvan, normaalikokoisen, innostuvan.

Vaihtoehtoja minulla olisi siis ollut kaksi: pysyä vanhassa huonosa kunnossa ja olla tyytymätön päivästä toiseen tai ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa töihin. Ryhdyin töihin. Aina toitotetaan, että itseään pitää rakastaa sellaisena kuin on. Eikö se ole mitenkään ok rakastaa sitä itseä joka on piilossa laardin alla ja jonka voi aika näppärästi halutessaan kaivaa esiin? Jos kärjistetään, onhan aktiivista, aikaansaavaa ja hyväntuulista ihmistä paljon helpompi rakastaa kumppaninakin kuin sohvalla rojottavaa pahantuulista laiskimusta.

Minusta kenenkään ei ole pakko olla tyytyväinen itseensä jos tyytymättömyyden syyhyn voi vain vaikuttaa. Tietty tyytymättömyys voi olla juuri se triggeri joka tarvitaan pysyvään muutokseen (tästä olemme useiden naisten kanssa jutelleetkin, että mikä se naksahdus oli?). Ja ennen kaikkea, minusta kaikki saavat olla tyytyväisiä itseensä se kokoisina kuin ovat! Tärkeintä on viihtyä omissa nahoissaan. Minä viihdyn nyt.

No menipä jaaritteluksi, vielä ne treenit eilen:

• Crossailua
• Takakyykky 45kg vapaalla tangolla, 4x12 syvääään kyykäten
• Hack kyykky 60kg, 3x12
• Prässi yhdellä jalalla 60kg 3x12 kummallakin kintulla vuorotellen
• Reiden ojennus, 3x12 35kg
• Smithissä pohje steppilautaa apuna käyttäen, 3x20, 40kg
• Vatsat

Ja kotiin. Vauvelin kanssa kävin sitten vielä rennon reilun tunnin iltakävelyn palkkarin ja vesitankkauksen jälkeen, ilta oli ihanan lämmin ja aurinkoinen. Nyt sataa kaatamalla. Juoksupäivä?

Date night ja viikonloppua kuvina

Pitkästä aikaa meillä oli mahdollisuus armaan puolisoni kanssa viettää ns. date night, kun saimme kaikki nasut hetkeksi hoitoon. Tai isoimmat olivat vallan yön yli, vauva vain sen aikaa että ehdittiin hyvään ravintolaan syömään. Se riittikin tällä kertaa, oli huippua olla hetki ihan kahdestaan ja istua syömässä herkullista ruokaa alkuruoasta jälkkäriin, kaikessa rauhassa. Ravintola Istanbul Oulussa tarjoilee todella laadukasta ja herkullista turkkilaista ruokaa, suosittelen kokeilemaan!

Ällöä

Isommat muksut olivat siis mummolassa yötä ja tänään aamupäivällä meillä oli vielä mainiosti aikaa lähteä kaupungille kävelylle pienimmäisen kanssa. Lasten kanssa matka käy liki aina Ainolan puiston leikkipaikalle, nytkin sinne meinattiin joutua kunnes tajuttiin että ei oikeastaan tarvitse. Kässehdittiin rauhassa pitkin poikin, juotiin jäälatet terassilla ja minä napsin kuvia, vauveli kälätti iloisena rattaissa.

 

Oulussa taidemuseossa on 31.8. saakka Age of the Dinosaur -näyttely, jossa on ihan aidon kokoisia ja liikkuvia dinoja, fossiileja ja muuta aiheeseen liittyvää. Meillä on tarkoitus ainakin vanhimpien lasten kanssa tuolla piipahtaa, liput ovat hintavat, 15 euroa, ja sitä summaa ei huvita maksaa kauhusta tärisevästä pikkutytöstä...

Liikuttu tänä viikonloppuna on myös: perjantaina tein salilla mave-selkä-hauis -treenin, sujui hyvin ja sain maveen viimein lisättyä painoa (nyt 60kg) kun tajusin, että vaihtamalla vasemman käden otteen toisin päin saan tangon paljon paremmin käpäliini. Olisihan tuota voinut koettaa aikaisemminkin...

Lauantaina oli taas tarkoitus mennä salille, mutta treffihuumassa piti hankkia uusi mekko ja paita eikä aikaa enää riittänyt salille saakka. Tein kotona kuntopiirin: lämmittelyä (hyppyä, nyrkkeilyä jnejne), Sumokyykkyjä, punnerruksia miesten tapaan (miksi miesten, kyllähän naistekin noin punnertaa, jopa minä saan 3x8....) + polvet maassa kun miesten ei enää sujunut, ojentajat, olat ja vatsat. Tänään on vuorossa sitten juoksulenkki. Sivulla kuvat treenilookista, etureisi sieltä melkin jo erottuukin ja treffimekosta. Tämän enempää asukuvia en tule laittamaan kun tyylitajua en omaa ja todella harvoin joudun miettimään muuta kuin treenivaatteita...

Kohti uutta viikkoa, uusia treeneja ja lähestyvää lomaa!

Väsyneitä ajatuksia

Nyt on aika taas kirjoittaa tällainen äh, miksi aina kaikki ja plääh -postaus. Taustalla voi olla oma lentsuilu, vauvan korvatulehdus joka valvottaa öisin, työkiireet ja matalalla oleva ärsytyskynnys muutamia ajattelumalleja kohtaan joihin olen törmäillyt viime aikoina. Joskus turhauttaa, puran sen tähän ja huomenna olen hilpeämpi.

Aloitetaan.

Miksi on niin, että painonhallinta on paha asia?
Kun aina törmää siihen että et sinä itseäsi ala rakastaa yhtään enemäpää hoikkana. Mutta jos se paino nimenomaan on se asia josta itsessään ei tykkää. Ja kun sen saa hallintaan, eikö saisi olla iloinen elämänhallinnan paranemisesta ja tyytyväinen itseensä, jopa johonkin niin pinnalliseen kuin, uskallanko sanoa, ulkonäköön? Juu, olisi kivaa jos ihmiset valmiiksi olisivat tyytyväisiä itseensä mutta jos eivät ole, eikö sitten pitäis vain tehdä jotain asialle? Mieluummin kuin kalastella sääliä? Jos ei yksin, hakea vaikka apua?

Miksi kaiken pitää olla niin hiton mustavalkoista?
Älä syö hiilaria, paha läski sinut perii. Liialla protskulla lihot ihan varmasti. Varo voita ja margariini, se vasta tappaakin salakavalasti. Lisäravinteita ei tartte kuin huippu-urheilijat. Makeutusaineet on helvetin seitsemänneltä kehältä.  Lihastreenillä ei ole mitään merkitystä, toiminnallista sen olla pitää. Kukaan täysipäinen ei treenaa kestävyyttä esim. maratonille. Lihakset siinä hommassa häviää tai ovat ainakin tiellä. Jos et juokse viikossa 60 km olet luuseri ja jos kyykkytangossa on vähemmän kuin 80 niin ei hyvin mene. Naisella nääs. Ja isot tissit on paremmat kuin pienet.

Miksi asioista pitää tehdä niin hiton vaikeita?
Laihtuminen on mahdotonta, en raaski ostaa oikeanlaista ruokaa. Syön kolme protskupuddingannosta päivässä mutta vihanneksiin ei ole varaa. Ei sitä perheellinen liikkumaan ehdi, kun on lapset, pyykit, koira, telkkari, facebookki, Pop-kirppis netissä jnejnejne. Aikaa ei ole. Eikä sitä liikkua kannata muutenkaan, ei se laihduta. Liian isoiksi kasvaa lihakset vaan, paino vaan nousee. Ei ole varaa harrastaa ja aina on niin paska sää. Rataskävelyt mitään liikuntaa ole, ei kannta edes yrittää.

Milloin maalaisjärjestä on tullut vaikeaa? 
Pitääkö kaiken olla jotenkin automatisoitua ja ulkoaohjattua, standardisoitua. Ettei kukaan tee ominaan väärin ja kaikilla on normin mukainen hyvä tai paha mieli? Ei varmaankaan.

Itse aion antaa piut paut musta-valkoajattelijoille, kulkea kuraista keskitietä ja käyttää maalaisjärkeä enkä edelleenkään tuhlaa aikaani Salkkareihin. Popin vaatteita vastaan mulla ei ole mitään, ovathan ne toki kalliita. Teen ihan varmasti mokia ja täydellinen en tule koskaan olemaan mutta totta hitossa koetan välttää noita yllä olevia typeryyksiä. Ja kyllä, tykkään itsestäni hiton paljon enemmän 30kg kevyempänä. Näytän paremmalta ja ennen kaikkea, pystyn enempään. Tykkään siitä, että pystyn asioihin. Siitä tulee hyvä mieli.

Ja voisko joku kertoa milloin sarkasmista on tullut merkki korkeammasta sivistyksestä? Olisipa kiva palata aikaan (onko sitä ollutkaan?) jolloin aito ystävällisyys ja huumori, vaikka kuinka härski, ovat olleet voimissaan. Ei ilkeily ole sivistystä.

Ai niin, eilen tein kyykkytreenin salilla. Ei ollut 80kg tangossa, oli 50kg. Takakyykkyä, sumokyykkyä, yhden jalan prässiä, pohjekone, reiden ojennus, siinäpä se olikin. Kintut täristen autolle. Kotimatka ISOON ÄÄNEEN Dusty Springfieldin Son of a Preachermania mukana laulaen.

Pyöräretki

Lyhyesti: tänään oli pyörälenkkipäivä. 42km joista puolet navakassa vastatuulessa ja puolet reippaasti myötätuulessa rullaillen. Lenkin pituus ei hc-pyöräilijälle ole kuin alkulämmittely, minulle se riitti ihan hyvin tänään. Iltapalaksi söin kaksi sämpylänpulikasta vuorattuna vokadolla ja savikalkkunaleikkeellä. Tuo toinen sämpylä on armaan aviomiehen, hän ei tykkää avokadosta.

Suunnitellun lenkin sijaan onnistuin ajamaan harhaan ja vajaa puoli tuntia meni miettiessä missä oikeastaan olen. Putkahdin tutuille kulmille arviolta 10km väärässä suunnassa. Oh well. Lenkki tuli tehdyksi kuitenkin.

Oulujoki

Tämä on kai jokin vanha sotilassairaala ja nykyisen Lasaretti-hotellin osa...

Teatteri

Suppailua voisi helteellä testata

Food!