Ihan ensimmäiseksi, itselleni ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Vain verikokeita, ultrausta, pissanäytteitä ja vauvan sydänkäyrän ajelemista joiden jälkeen pääsin kotiin. Syy synnärille lähtöön oli se, että verenpaineet nousivat liian ylös, proteiinit menivät +2:lle ja kova päänsärky sekä kutina alkoivat vaivata. Soitin synnärille ja sanoivat, että kyllä on tarkastettava tilanne ja käskivät tulla paikalle.
Synnärille täällä päästään ovikelloa soittamalla ja jos on jonoa, kuten eilen oli, ohjataan odottajat ja synnyttämäänkin tulleet päivähuoneeseen odottelemaan vuoroaan. Siinä istuskellessani paikalle saapui pariskunta joista rouva totesi heti ovella että "tulisin nyt synnyttämään, kiitos!". Kovin rauhallisen oloisena tämä nainen odotteli siinä päivähuoneessa ja puhalteli kevyesti supistusten aikana. Pian kätilö tuli pyytämään hänet tutkittavaksi ja siinähän se eka tutkimus tehdään päivähuoneen oven takana. Voin kertoa, ettei äänieristys ole huippuluokkaa...Kuului yksi iso karjaisu ja ajattelin että nyt alkaa avautua tosissaan. Kuului isompi karjaisu ja isä käskettiin odotustilasta huoneeseen. Ajattelin, että tuonne se syntyy, ei ehdi saliin tämä äiti. Ja sitten, kolmas karjaisu, toinen kätilö juoksee avuksi ja pian kuuluu vauvan itkua. Valehtelisin, jos väittäisin ettei se olisi ollut hyvinkin liikuttavaa!
Ja sitten, noin tunnissa huoneeseen menosta, tämä äiti kävelee omin jaloin sairaalavaatteissa pois huoneesta. Kätilö naureskelee ja kantaa vauvaa ja toteaa minulle että " näin tämä joillakin käy". Pieni oli nyytti kapaloissaan, tyttö kuulema.
Kokemus oli kumman motivoiva. Jos itsekin selviäisi noin nopeasti. Mutta etenikö synnytys tosiaan noin nopeasti vai oliko tämä äiti pystynyt olemaan kotona supistusten kanssa noinkin pitkään? En tiedä, enkä saakaan tietää, sivullisenakin oli huima seurata tilanne lähietäisyydeltä. Miltä se mahtaakaan isästä tuntua? Äidin osan jotenkin osaan kuvitella.
Näin sanotaan: Ei haittaa vaikkaraskausaikana vähän kertyisikin kiloja. Paino kyllä putoaa synnytyksen jälkeen, etenkin imetyksen ansiosta.
Tätä tarkoitetaan:Vatsasta ei enää koskaan tule yhtä litteä kuin ennen raskautta. Ei, vaikka kävisi treenaamassa salilla joka päivä (mikä ei ylipäätään ole mahdollista, koska ei ole aikaa), imettäisi lasta täysi-ikäiseksi ja noudattaisi tiukkaa vegaaniruokavaliota.
Mamma sanoo: Mitä sitten? Sinusta tuli äiti, synnytit uuden ihmisen! Eikö se ole tärkeämpää? Oikeilla alusvaatteilla isommankin rellukan saa siloitelluksi ja painohan lähtee ruoan ja liikunnan oikealla suhteella.
Näin sanotaan: Itse synnytys ei ole niin hirveä kuin voisi kuvitella. Sitä paitsi naisen keho on ikään kuin ohjelmoitu unohtamaan synnytyskivut.
Tätä tarkoitetaan: Synnytys on pelottava tapahtuma, ilokaasusta ei ole niin paljon hyötyä kuin väitetään, ommelluksi joutuminen on hirveää, kätilötkin voivat erehtyä, verta ja muita ruumiineritteitä joutuu näkemään enemmän kuin pahimmassa sairaalasarjassa ja alkukantainen ääntely samaan aikaan, kun puoli sairaalaa tuijottaa jalkoväliäsi ei ole millään mittapuulla voimaannuttava tai ylevä kokemus.
Mamma sanoo: Totta hitossa se sattuu ja nyt myös pelottaa, kun tietää mitä on edessä. Tiedän kuitenkin myös sen, että kroppa tietää mitä tehdä ja kropan pettäessä osaava henkilökunta salissa auttaa. Ilokaasu toimii mammalla, vähän liiankin hyvin ja onhan noita troppeja! Omelluksi joutuminen on lähinnä turhauttavaa. Jos ruumiineritteet ovat pahin asia, ovat asiat lopulta aika hyvin! Ja kyllä, se kipu unohtuu sillä hetkellä kun lapsi on syntynyt.
Näin sanotaan: Imetys saattaa olla hankalaa aluksi, mutta harjoitus tekee mestarin.
Tätä tarkoitetaan: Imetys voi olla erittäin vaikeaa, ja saatat helposti alkaa tuntea itsesi toivottomaksi luuseriksi, jos homma ei heti suju. Todennäköisesti sairastut rintatulehdukseen, joka on kuin pahin mahdollinen hammassärky, tississä. Nännit kastelevat puserosi julkisella paikalla. Ja rintasi, aivan kuten vatsasi, eivät koskaan palaa entiselleen.
Mamma sanoo: Rintatulehdukseen sairastuu aika harva ja munkeistaan voi pitää huolta. Tyhjennä itse vaikka käsin jos vauva ei tarvitse kaikkea maitoa, hiero jos tuntuu maitopaukkuja ja pidä lämpimänä. Toisaalta vilpoiset kaalinlehdet liiveissä voivat olla mukavat! Imetys ei ole helppoa eikä äidin hyvyyttä sillä mitata, mutta luovuttaa ei kannata jos vähän sattuukin. Tissit on tehty lasta ruokkimaan ja jos ne nyt vähän pruutaavatkin sopimattomissa paikoissa (kuten esim. esikoisen kastajaisissa joissa kaikissa kuvissa mammalla on maitoläiskät) niin so what? Eikö se kuulu vähän asiaan? Muista joko kesto- tai kertakäyttöliivisuojat!
Näin sanotaan: Unenpuutteeseen tottuu.
Tätä tarkoitetaan: Unenpuute tekee hulluksi. Jopa kaikkein koulituimmat ja kovimmat sotilaat murenevat henkisesti kolmen yön unettomuuden jälkeen, ja heitä sentään oli koulutettu kestämään unenpuutetta. Tulee päiviä, jolloin vaatteiden päälle pukeminen tuntuu todelliselta saavutukselta.
Mamma sanoo: Jotkut, itsekin olen tottunut, varmaan tottuvat ja jotkut ei. On tyhmää odottaa edes jaksavansa samalla tavalla heti vauvan synnyttyä kuin ennen on jaksanut. Lapsivuodeaika rötväillään ja vauvan unien pidentyessä äitikin saa enemmän lepoa. Mikä pakko on joka päivä pukea, jos se tuntuu liian rankalta. Vastasyntyneen äiti saa olla sen näköinen kuin on, pääasia on että vauva saa tarvitsemansa huolenpidon ja läheisyyden. Edustaa ehtii sitten myöhemminkin!
Näin sanotaan: Pienestä nyytistä huolehtiminen on puolisoita lähentävä kokemus.
Tätä tarkoitetaan: Alkuaikojen euforian väistyttyä sinusta ja puolisostasi tulee vuorotyöläisiä ettekä juuri koskaan ole valveilla samaan aikaan. Tulet kateelliseksi siipallesi, joka pystyy jättämään kodin joka aamu ja menemään töihin rentoutumaan. Mieleesi hiipii epäilys, että kumppanisi työpäivät venyvät ja venyvät siksi, että hänen ei tarvitsisi palata väsyneen ja räjähtäneen äidin ja rääkyvän lapsen luo kotiin. Seksiä ei ole, eivätkä syynä ole niinkään synnytyksen ja raskauden aiheuttamat fyysiset muutokset kuin väsymys. Ketä huvittaa seksi väsyneenä? Ja vauvan oksennuksen hajuisena?
Mamma sanoo: Työpaikkakateus menee ohi, joskin päivän kaoottisimilla hetkillä sitä voi tuntea. Saahan toinen syödäkin rauhassa!! Täysin epäreilua!! No ei ole oikeasti. Biologia toimii siten, että äiti tavallisesti imettää ja on siten ensisijainen hoitaja kotona, puoliso auttaa parhaansa mukaan. Eikö sekin ole surullista, että töiden vuoksi toiselta saattaa jäädä vauvan ensimmäinen hymy näkemättä tai muut uudet hassutukset? Meillä läheisyys on toiminut ainakin siten, että pikkuvauvan kanssa höpötellessämme mieleen on yleensä varsin yhtäaikaa - suorastaan telepaattisesti - hiipinyt ajatus, että olisihan se vielä ihana yhtä tällaista pientä hoitaa. Ja kappas, number 4 is on the way! Vauva ei pelasta huonoa parisuhdetta mutta ei myöskään pilaa toimivaa, aikuiset itse sen tekevät. Pikkuvauva-aika on lyhyt, on tyhmää pilata se kaikenlaisilla turhilla odotuksilla ja vaatimuksilla. Vanhemmat eivät ole eri puolilla vaan samalla, kasvattamassa uutta ihmistä ja tukemassa toisiaan, se asetelma ratkaisee.
Ja jos nyt kovin ketuttaa, niin ottaa asian puheeksi ja käy vaikka lenkillä. Kokemukseen nojaten voin sanoa, että tunti raikkaassa ilmassa tekee ihmeitä!
