Mitä tapahtui? Kuinka tässä näin kävi?

Tämmöisiä tuumin kun ponkaisin metsään polulle ja kohti Köykkyrin laskettelurinnettä. Että koska jouksunvihaajasta tulikin juoksija, ainakin wanna-be? Kun lenkille lähtee tuntuu askel ihanan keveältä, ruoto nousee pystyyn ja olo on hetkellisesti melkein, sanonko, no sanon, gasellimainen. Juokseminen on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Sunnuntaina tein elämäni pisimmän lenkin! Juoksin tasan tarkalleen 23,1km yhden pysähdyksen taktiikalla. Ei tullut taaskaan 15km uupumusta, puolimaramatkan jälkeen vähän alkoi tuntua kintuissa kankeutta. Mutta olin tosi tyytyväinen. Minä! Ilman että kukaan pakottaa! Omasta halustani köpöttelin aika pitkään! Sykkeet olivat hienokseltaan yläkantissa, joten seuraavalla kerralla 25km ja hitaammin, vielä hitaammin ja matalammilla sykkeillä.

Tänään oli vähän erilainen treenipäivä: vaihteeksi kiipeilin meidän kotoisaa laskettelurinnettä mutta en juossut tällä kertaa vaan kävelin. Tein kymmenen nousua, paikalle ja paikalta juoksin pitkin polkuja. Koko hommaan meni vähän reilu tunti ja kilokaloreita hurahti liki 700. Syke pompotteli välillä 120-170. Ideana oli oikeastaan vähän sitä lihaspuolta rassata, pakarat reidet ja pohkeet saavat tuontyyppisessä hommassa hyvin työtä tehtäväkseen. Illalla aattelin joogata vielä.

Marraskuu on ollut hyvä juoksijalle, lämmintä ja kosteaa. Viikkokilsat ovat liikkuneet 30-35 välillä ja juoksun lisäksi sekaan on mahtunut joogaa ja lihastreeniä.  Alla koontikuvaa, katsotaan kuinka täyteen marraskuu saadaan! Me muuten kaiveltiin tontut naftaliinistä eilen.

Tekosyy on tekosyy, sillä sipuli

Ei vanhemmilla ole aikaa liikkua.

Paitsi että on. Luulen, että minulla on jonkinlaista kosketuspintaa asiaan, koska:

1. Minulla on paljon lapsia, neljä.
2. Olen tehnyt töitä monella tavalla tässä äitinä ollessani ja siltikin ehtinyt       liikkua
3. Uskon ja olen omalta osaltani kokenut, että liikkuminen lisää voimia,           useassa elämäntilanteessa raskauksista burn outiin ja kaikkea sillä välillä.
4. Otan lapset mukaan liikkumaan, usein
5. Myös minun armas puolisoni treenaa monipuolisesti ja usein

Miksi vanhemmat eivät ehdi liikkumaan?

Useimmin kuulemani syyt ovat liikaa töitä, kotihommat odottavat, ei ole hoitajaa, on liian myöhä, liian aikainen, ei jaksa eikä pysty, telkkarista tulee Jutta ja Superdietit, en tykkää liikkua, tulee hiki (ok, no jos ei tykkää niin minkä sille mahtaa sitten.), eilen oli punkkua ja juustoa iltapalaksi, ei pysty nyt. Selkään sattuu.

Tämä lienee se peruspäivä: herätään aamulla töihin, viedään lapset hoitoon, ollaan töissä, haetaan lapset hoidosta, käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, tehdään jotain/mitä?, katsotaan telkkaria, syödään iltapalaa ja mennään nukkumaan. Niin on tiukka päivä ettei mihinkään väliin saa esim. yhtä tuntia harrastamiselle. Stressi kasautuu kehoon ja jos ei stressi, liikkumattomuus sinänsä on uhka terveydelle. Joillain työ on vielä ruumiillista ja siksi tarve muuhun liikkumiseen on vähäisempi, näitä tapauksia on vähenemässä määrin. Tässäkin pitää olla itselleen rehellinen.

Mua vähän ärsyttää. Kun asian voi ajatella toisinkin.

Voi herätä aamulla, viedä lapset hoitoon, mennä töihin, pitää tauot ja virkistyä välillä jotta on tehokkaampi ja päivän päättyessä jättää työt töihin. (Se on mahdollista, jopa pakollista, ette te halua uupua.). Sitten kotiin, edellisenä päivänä kahdeksi päiväksi laitettu ruoka lämmitetään ja syödään yhdessä. Pikkuhetki palautumista ja sitten voi liikkua seuraavilla tavoilla:

• Sään salliessa pue lapset ja lähtekää kävelylle, pieni rattaisiin ja isompi voi kävellä tai pyöräillä. Kyykkää vaikka askelkyykkyjä jos ei pienen kävelijän vauhti riitä lämmittämään, terhakoituu siinä pakaratkin. Nasuille uni maistuu ja aikuisille jää omaa aikaa, vinkvink.
• Avaa youtubesta joogavideo ja ota lapset joogaamaan. Meillä 8v. jaksaa tunnin, pienemmät häsäävät siinä välissä mukana ja välillä tekevät omiaan.
• Osta jumppakumppari kotiin. Sillä tekee monet vastaavat liikkeet kuin salilla, katso paketin ohje. Omani maksoi 6€, ei paha investointi. Siinä voi jumppaa tehdä samalla kun nasut leikkivät, jos vähän kaaosta syntyy leikeissä niin SE KUULUU ASIAAN. Lapset ovat lapsia. Välillä voi vähän komentaa, jos ihan hulinaksi menee. Tai kiristää karkkipäivällä.
• Jos sinulla on useampi lapsi, on heitä hyvä käyttää painoina jumpassa ja siitä ainakin meillä nasut tykkää: kersa reppuskaan ja syväkyykkyä, pienemmällä heilautusta ja vaikka pulloveria, hauiskin onnistuu. Hiki tulee ja kaikilla on hauskaa. Se on ihan oikeaa liikkumista.
• Punnerra, kyykkää, matokävele, hypi - käytä omaa kehoasi vastuksena.

Kotitöihin menee oikeastaan aika vähän aikaa, kuuden hengen pyykit ripustaa n. 10 minuutissa, tiskikone on tyhjä viidessä, kalakeitto valmistuu alle puolen tunnin ja joka päivä ei tarvitse siivota koko taloa. Aikaa on. Muista hengittää välillä syvään ja olla hetkessä kiinni, kyllä se siitä.

Liikkuminen jotenkin+hiki=ihan oikeaa liikuntaa -> terveyshyöty

Tuntuu siltä, että ihmiset määrittelevät liikkumisen joksikin ihmeelliseksi asiaksi, jossa vetkutetaan takamuksia mammojen kanssa jumpassa yhteen tahtiin tai ravataan kieli vyön alla kuulokkeet korvissa, appsi kuumana, gps ranteessa (ei, kieleni ei ole vyön alla, en saa itsestäni vielä niin paljon irti.). Monimutkaiset salilaitteet ovat likipitäen pakollisia, muuten vammautuu vartissa. 

Ei näin.

Liikkuminen pitää määritellä itselleen uusiksi: kaikki aktiivinen vapaaehtoinen tekeminen joka nostaa sykettäsi ja saa kunnon hien pintaan, on liikkumista ja terveydellesi hyväksi. Voit juosta jos juoksuttaa, voit mennä salille jos se sopii paremmin, voit liikkua kotona lasten kanssa, jos se on elämäntilanteeseen sopivin vaihtoehto. Aina voi liikkua. Mutta mennään yli siitä arkiaktiivisuudesta joksi monet mm. imuroinnin laskevat. Imurointi ei ole liikuntaa, paitsi silloin kun juoksijat lenkillä imuroivat kilometrejä. Silloin imurointi on liikuntaa.

Lajityypillinen tehotreeni tavoitteineen voi olla haastavaa ilman lapsenvahtia, mutta kuinka moni liikkuu niin vakavissaan? Ja kuinka monen terveydelle olisi hyväksi jo ihan vain kotona useamman kerran viikossa tehty lihastreeni. Kovin monelle. 

Liikunta VÄHENTÄÄ stressiä ja ehkäisee masennusta

Kun näen todella stressaantuneita vanhempia jotka tiuskivat jälkikasvulleen ja päällisin puolin aika turhasta, tulen vähän surulliseksi. Mielelläni määräisin viinapäivää vinkuvat mammat ja papat vähän hikoilemaan ja pudottamaan sillä stressitasoja. Lapsetkin olisivat tyytyväisempiä, uskon vakaasti. Ja entäpä esimerkin voima! Kohtuullisella liikunnalla voi aloittaa, vähän pidemmälle kuin jääkaapille tai autotalliin.

Tässä vielä lainaus Sosiaali- ja terveysministeriön Muutosta liikkeellä!-julkaisusta:

"Väestön fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan vähäisyys aiheuttaa merkittäviä ja yhä kasvavia haasteita suomalaiselle yhteiskunnalle. Liikkumaton elämäntapa lisää monia kansansairauksia, ikääntymisestä aiheutuvia ongelmia ja kansantalouden kustannuksia, heikentää työelämän tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä on yhteydessä väestöryhmien välisiin terveys- ja hyvinvointieroihin. Jo pitkään on tiedetty liikunnan myönteisistä vaikutuksista lihavuuteen, tyypin 2 diabetekseen, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sekä masennukseen ja niiden ehkäisyyn." 

Tässä liikuntasuositus.

 Äidit ja isät. Perseet penkistä nyt.

Hupsis, tavoitteita

Oletteko koskaan kokeilleet näitä kaupasta saatavia yhden käyttökerran kasvinaamioita? En minäkään, tai naamioita yleensäkään. No nyt kokeillaan! Ohjeessa lukee että istu tai lepäile vartin verran naamio kasvoilla ja kuori se sitten pois varovasti ja pitäisi näyttää heti heleämmältä. Kohta nähdään, istutaan tarvittava aika tässä koneella.

Kuivaessaan naamaan tämä tuntuu todella omituiselta. Taustatietoina vielä, minulla on t-alueen näppyläongelma ja toisaalta atoopiset silmänympärykset, jotka rakastavat pakkasen ja valuvan hien yhdistelmää. Norminaama suomalaisittain, kaiketi. Palataan tuloksiin tuolla lopussa.

Tavoitteista

Olenkin tainnut jo kuuluttaa, että ensi vuonna olisi kokonainen maraton tavoitteena, hyvän puolikkaan lisäksi. Yhden hyvän saadakseen tarttee luultavasti epäonnistua ensin toisessa.

Maran valinta on haastavaa puuhaa:

• Reitti saisi olla tasainen, ainakin suurimmaksi osaksi
• Tapahtuma saisi olla isohko, mutta ei tarvitse olla mikään jättimassajuoksu
• Tapahtuma saisi olla syssymmällä, pikkusade ei haittaa mutta helle hyydyttää meikäläisen
• Tämän vuoden tuloksissa saisi olla vitosellakin alkavia maaliintulijoita enemmän kuin yksi, luultavasti meitä hitaampia on siellä sitten ensi vuonnakin. (Minulla ei ole aikatavoitetta, kunhan maaliin taaperran.)

Nokkelampi juoksutapahtumia keräilevä varmaan jo hoksaakin, että taitaa Vantaa kutsua Pohjoisen tyttöä ensi syksynä. Sinne on myös velipoikani suuntaamassa puolisonsa kanssa, joten on vain loogista että mennään yhdellä autolla koko kööri. Sanottakoon, ne tyypit ovat maalissa todennäköisesti puolitoista tuntia minua ennen, riittäneekökään. Mutta siis Vantaalla koko matka, hui!

Ja puolikkaat sitten, Terwa Oulussa toukokuussa saa olla se ensimmäinen. HCR-reissu ei nyt houkuttele, reitti oli viimeksi alkuun tosi raskas ja keksivälillä pettymys ((Pikku)-Huopalahti?! Talot ovat niin kuin keksipaketteja, juu-u), maaliintulo oli toki juhlallinen. Mutta ei kiitos, sitä paitsi vannoin etten yhteenkään kevätjuoksuun enää lähde. No lähden kuitenkin, mutta täällä tutuissa maisemissa. 

Viime talvena harjoittelua häiritsi jatkuva sairastelu ja olin jo silloin todella uupunut työpaikan ristiriitaiseen tilanteeseen ja muihin ongelmiin, jotka kulminoituivat yt-neuvotteluihin. Nyt kun toivun vakavasta uupumisesta, on tullut selväksi että minun on huolehdittava itsestäni ja palautumisesta, tällä reseptillä jaksan varmasti talven, jahka se joskus alkaa. Ja Terwan. 

Toinen puolikas on vielä auki, mutta voisihan sitä perinteen vuoksi Kiimingissä sen kipittää, vaiheeksi hyvällä ajalla. Jos ei muuta keksitä, sinne. Jos taas elokuussa Zeppelinin maran aikaan ei ole helleaaltoa, voisin mennäkin sinne kaverin kanssa. Onneksi on jälki-ilmoittautuminen!

Mutta näillä mennään. Nyt kun vielä joku kertoisi, miten tässä näin kävi? Inhosin juoksua sydämestäni ensimmäiset 30 vuotta, siinä välillä sitten olinkin aika paljon raskaana, ja nyt 36 vuoden iässä iskee hulluus. Liekö tämä ikäkriisin oire?

Palataan naamaan

Kiristelee tämä naamio ainakin, katsotaan miten se irtoaa ja kuinka monta vuotta tipahti.

Luoja! Älkää hyvät ihmiset ainakaan tätä naamiota kokeilko. Vanhenin eittämättä pari vuotta nyppisessäni tuota kalvoksi muuttunutta naamiota naamaltani, koska näin kuuluu kai toimia? Tuskaa. Osa lähti lopuksi pesemällä kun ei vaan jaksanut enää. Ehkä olisi ohjeen mukaan pitänyt selailla muotilehteä sohvalla eikä suunnitella uunikalan laittamista.

Joo eikä tullut kirkkaampaa tai freesimpää nasua. Varmemmin sen kyllä saakin lenkillä. Sinne iltasella! Ei tuu minusta kauneusbloggaajaa, ei.