Kirmaili kuin gaselli!

Hahaa. Mutta kyllä sotanorsutkin tehokkaasti etenevät!

Uskaltauduin kokeilemaan HYVIN rauhallista hölkkälenkkiä eilen ja kappas, siinähän se reipas puolikas tuntia hurahti vallan kivuttomasti! Vauhti oli hidas, mutta en pysty sanomaan tarkemminkuinka hidas. Sports Tracker päätti jättää kellottamatta lenkin, vaikka ihan takuuvarmasti käynnistin sen ennen liikkeelle lähtöä. Ehkä se ajatteli, että on parempi olla masentamatta tuota mammaa ja näyttää juoksuvauhdin vasta sitten kun se on vähän parempaa. Ettei motivaatio latistu.

Synntyksestä tuli eilen siis kaksi viikkoa ja kaksi päivää päälle. Ajettelisin, että kohtuullisen ahkera treenaaminen raskauden aikana ja loppuraskaudessakin ovat ylläpitäneet kuntoa siten, että eilinen lenkki tuntui itseasiassa todella helpolta: happi kulki ihan loistavasti ja vasta lopun pitkässä ylämäessä alkoi hapotella jaloissa. Ei se mahan kanssa rehkiminen siis hukkaan ole mennyt, aikaisemmin juoksun aloittaminen on ollut paljon vaikeampaa. Lihaskunto on nyt taatusti ihan toista luokkaa kuin aikaisempien raskauksien aikana ja tottahan sekin vaikuttaa. Edelleen suosittelen kaikille liikkumista koko raskauden ajan, sellaisilla tehoilla jotka ovat järkevässä suhteessa raskautta edeltävään liikunnan määrään. Ja raskaus on hyvä syy aloittaa kevyt liikuntaharrastus jos aikaisemmin ei olekaan liikkunut!

Nyt synnytyksen jälkeisen liikunnan kanssa olen päässyt kokolailla sellaiseen rytmiin, että puntteja ja crosstraineria heilutellaan kolmisen kertaa viikossa, kävelyä muina päivinä ja nyt aion pari kävelylenkkiä muuttaa hölkkäämiseksi. Juoksemisesta on turha puhua...Ja odotan Kovasti lunta, että pääsee ladulle!

Entäpä beibe?

Vauvelimme kärsii edelleen tukkoisesta nenästä ja yöunet ovat olleet vähän huonoja sen vuoksi. Muuten ihana pikkuinen on oikein reipas vauva, jaksaa katsella ihanan tummilla silmillään pitkään ja on ihan sen näköinen että kohta irtoaa ensimmäinen hymy. Pienten vauvojen ilmeet ovat muuten jotain maailman ihaninta!

Viime yönä pikkuinen söi neljä kertaa, aika monesti. On selvästikin menossa sellainen tiheämmän syönnin kausi, jolla vauva toimittaa äitiään tekemään enemmän maitoa kasvavan vauvan tarpeisiin. Edelleen oma maito on riittänyt ja aion parhaani mukaan pitää huolen siitä, että riittää jatkossakin. Runsas veden juominen on tärkeää pitää mielessä.

Meijerivuoro kutsuu!

Kaurakeksejä, kakkavaippoja ja päivän jumpat

Tänään oli sisäpäivä sateesta ja laiskotuksesta johtuen, joten piti keksiä tekemistä sisällä lasten kanssa. Katsottiin yksi elokuva, piirrettiin yhdessä ja leivottiin kaurakeksejä. Sairaan hyviä, valitettavasti. Onneksi nasuillekin maistuivat, niin eivät ehtineet pakkautumaan tuohon reisien seudulle. 

Ihana vauvanen antoi oman osuutensa päivän aktiviteetteihin kakkavaippojen muodossa, niitä riittää vuorokauden kaikkina aikoina ja runsaasti...On muuten mielenkiintoista, miten jotkut vauvat kakkaavat vain muutamana päivänä viikossa ja toiset taas solkenaan. Kumpikin on kuitenkin ihan normaalia, joten ei aihetta huoleen. Pissavaippoja vastasyntyneen tulisi täyttää keskimäärin 6 kappaletta per vuorokausi, sitä kannattaa toki seuratakin, mm. ettei vauva pääse kuivahtamaan.

Kaurakeksien vastapainoksi piti keksiä tietenkin jonkinlaista liikunnallista ohjelmaa ja kun ulkoilu pimeässä ja sateessa ei houkutellut, päädyin crosstrainerin ja punttijumpan yhdistelmään. Kutakuinkin näin se meni:

• Crosstraineria reippaasti 30 minuuttia Once upon a time katsellen. Crosstrainerin hyödyllisyydestä treenilaitteena oli hieman juttua Iltalehden verkkosivuilla, kritiikkiä tuli mm. epäluonnollisesta liikkeestä. Esim. juoksemisen ja hyppelemisen katsottiin muokkaavan kehoa paremmin. No en väitä vastaan, mutta sanonpa vain, että jos lonkat ovat raskaushuurujen jäljiltä löysät ja meijeriosasto pullollaan, niin ei siinä tee mieli kirmailla ja loikkia...Crosstrainer tarjoaa siis mukavan pehmeän liikkeen, ja kaloreitahan kuluttaa enemmän polkemalla enemmän.
• Askelkyykyt, 3x15/puoli. Vatsalihaksissa (niissä olemattomissa) tuntui hieman epämukavuutta ja sen vuoksi säästeliäät sarjat.
• Kulmasoutu käsipainoilla ja vipunosto sivulle, kumpaakin 15 ja sitten tauko, 3 sarjaa
• Ojentajapunnerrus 3x12/käsi
• Hauiskääntö myötäotteella ja pystypunnerrus, 3 sarjaa, 15 toistoa. Paitsi ettei viimeisellä kerralla mennyt kuin 12.

Tauot sarjojen välillä pyrin pitämään lyhykäisinä tehokkuuden nimissä. Liian pitkät tauot ovat saliharjoittelussakin yksi kompastuskivi. Ei kannata juoruilla ja hengailla facebookissa kun on salilla, siellä treenataan. Lisäksi on hyvin ärsyttävää, että taukoja istutaan esim. vinopekin tms. päällä isommalla porukalla. On aina hieman ärsyttävää mennä häätämään taukoilija(t) tarvitsemaltaan laitteelta/penkiltä tai muulta vastaavalta. 

Meijerivelvollisuudet kutsuvat taas vaihteeksi!

Vauva täyttää kaksi viikkoa!

Suunnilleen tähän kellonaikaan kaksi viikkoa sitten pääsimme synnytysalista lapsivuodeosaston puolelle, miten ihmeessä aika menee näin nopeasti?! Pieni tyttömme on tässä ajassa alkanut jo kovasti hakea katsekontaktia ja ilmaisee itseään hyvin pontevasti jos maitotonkka viipyy esim. 10 sekuntia tilatusta. Ihana, suloinen ja kaikin puolin täydellinen pieni ihmisen alku!

Raskausaikaa, jopa noita hankalia ja pitkäksi käyneitä viimeisiä viikkoja sekä itse synnytystä nostalgia kaunistaa jo kummasti. Tosin synnytyksestä en edelleenkään ihan kauhean paljon muista, mutta pääasia on että kokemus oli lopulta ihan hyvä ja kivunhoidon puute ei missään nimessä jäänyt vaivaamaan. Ja mies ei syönyt kiikkustuolissa banaania, siitä olen ihan varma.

Sitten päivän liikunta -teemaan! Kävimme koko perheen voimin kävelyllä, varusteiksi tarvitaan siis tuplarattaat, vauvalle omat rattaat (vuonna 2007 esikoiselle ostetut Gessleinit ovat edelleen hyvät!) ja esikoiselle pyörä.  Onhan siinä varustusta...Sää oli hieman tihkuinen mutta kohtuullisen lämmin, joten vauvankin kanssa tohti lähteä ulkoilemaan. Pieni nukkui koko matkan tyytyväisenä ja isompikin prinsessa torkahti rattaisiin. Matkaa kertyi Sports Trackerin mukaan 5,3 kilometriä ja keskinopeus oli 5,4km/h, ei tuo päätä huimaa, mutta esikoisemme teikaroi pyörällään siihen malliin,  että matkanteko katkesi muutamaan otteeseen.

Miten sitten se ns. kesäkuntoon-projekti, tai enemmänkin Kuntoon raskauden jälkeen -hanke? Tällä viikolla vyötäröltä on huvennut 4cm. Tämä selittynee sillä, että kroppa alkaa hakea "normaalia muotoaan" nyt kun iso maha on poissa ja varmaan osaltaan nesteitäkin on irronnut. Vaaka näytti miinusta n.3kg, josta siitäkin osa varmasti on nesteitä. Toiveikkaana ajattelen kuitenkin, että edes vähän laardiakin siinä olisi huvennut...Mutta, tässä hankkeessa pusketaan eteenpäin kuin mummo lumessa, hitaasti ja varmasti. Tilannetietoja tästä taas viikon päästä!

Nuhaneuroosi ja päivän treenit

Sitähän voisi kuvitella, että kun lapsia on jo neljä ja niistä yksi on käynyt läpi erittäin vakavan sairauden, niin äiti osaisi suhtautua pikkunuhaan huolettomasti. Vaan ei. Toissayönä laskin sekuntikellon kanssa vauvan hengitystiehyttä ja mikä pahinta, erehdyin googlaamaan kaikkia mahdollisia pikkuvauvojen sairauksia jotka voisivat olla nuhaoireiden ja vauvan kärttyisyyden taustalla. Kärttyisyyshän ei tietenkään voi johtua tukkoisesta nenästä ja tukkoinen nenä taas siitä samasta viruksesta, joka koko laumaamme on kiusannut... Lisäksi selkäytimestä puski pintaan se hyvin syvä ahdistuksen tunne, jonka kanssa opimme elämään, kun toiseksi vanhimmaisemme sairasti. Menkööt yövalvomisen piikkiin!

Ja lisättäköön vielä, että vauvelimme on ihan ihannetapaus: nukkuu hyvin (kun ei nenu vaivaa), syö hyvin, pissaa ja kakkaa sekä seurustelee. Painoa on myös kerännyt hienosti ja syntymäpainokin ylittyi jo tiistaina. Yleensähän tavoitteena pidetään, että syntymäpaino ylittyisi kahden viikon iässä, eli huomenna sunnuntaina.

Se nuhaneurooseista ja asiaan! Eilen kävin pienellä kävelyllä, 4km SportsTrackerin mukaan. Tuo nyt ei vielä lenkistä käy, mutta pilkkopimeällä ja hienoisessa tihkussa se riitti. Vauhtia toki koetin pitää suhteellisen reippaana. Tänään sitten vuorossa oli taas crosstraineria ja punttijumppaa kotioloissa, ohjelma näytti tältä:

• Crosstrainerilla reippaasti 30 minuuttia
• Hauiskääntö myötäotteella ja siitä suoraan pystypunnerrus, 3x15
• Vipunosto sivulle, 3x15
• Ojentajapunnerrus 3x15/käsi

Kotoisat jumppakaveri, 6kg käsipainot. Tarvitsevat kaverikseen vähän isommat...

Vähän lyhyenlaiseksi jäi tuo lihaspuoli, mutta kun puhutaan nelilapsisesta perheestä ja vauvataloudesta, niin ihan aina ei voi olettaa saavansa tuntitolkulla treenailla. Aikaa pitää löytää aina jostakin, ja yleensä sitä löytyykin. Esimerkiksi telkkarin katseleminen sohvalla on paljon turhempaa ajanhukkaa...Tosin siinäkin voi aina samalla imettää!

Born this way - tsemppiä perjantaihin!

Ok, video on hieman "gagamainen"... Etenkin tuo alun synnytysepisodi on jotenkin  hmmm... Jättää sanattomaksi. Mutta, onhan tämä hyvän fiiliksen tsemppibiisi! Ja Lady Gaga ei hänkään kuulu tavallisesti soittolistalleni, tämän vanhan biisin hienouteen heräsin eilen autoillessa. Oli pakko laulaa mukana!

Ja toinen itsestään selvä valinta: Jukka-Poika ja Potentiaali. Rajojaan kannattaa koetella, mutta äitylinä lisäisin, että jollain sopivan turvallisella tavalla. Meneekö siinä sitten koko idea hukkaan?

Illan jumppa ja klassinen kesäksi kuntoon -projekti

Eilen illalla uni kaappasi vallan ennen kuin sain kirjoitetuksi illan "treeninraportin". Kovin ovat vielä köykäisiä nämä harjoitukset, mutta vajaa kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen on ihan turhaa koettaa ylittää itseään. Ehtii sitä myöhemminkin. Synnytyksen jälkeisessä liikunnassa kun on nämä omat haasteensa, esim. heikot lantionpohjan lihakset, joita pitää muista aktivoida samalla kun treenaa muita lihaksia. Kyykyt olen ihan suosilla jättänyt vielä väliin juuri tästä syystä....

Illan ohjelma näytti tältä:

• Crosstrainerilla 20 minuuttia ( menee mukavasti kun katselee ruutu.fi:stä esim Olipa kerran väliin jääneitä jaksoja!)
• Kulmasoutu+etuvipu -yhdistelmä, 6kg käsipainot/käsi, 20 kulmasoutua ja 10 etuvipua, sitten tauko
• Sivuvipu+pystypunnerrus, 6kg käsipaino, 12 kumpaakin sitten pieni tauko
• Hauis-ojentaja-yhdistelmä, 20 hauista ja 10 ojentajaa, 6 kg käsipainoilla

Kutakin kolme sarjaa! Aikaa meni tunteroinen ja ihana vauvaseni katseli koko ajan ihmeissään äitinsä omituisia puuhia. 

Juha Hulmi kertoo tänään Hesarissa lihaskuntoharjoittelun tärkeydestä, kiinnostava juttu jota suosittelen ihan kaikille, Klik! Lihasmassa voi ruveta hupenemaan jo kolmikymppisenä ja viimeistään vaihevuosien aikaan naisilla kato on jo huomattavaa, ellei lihaskuntoa treenata. Kuntosaliharjoittelulla ja siitä palkinnoksi saatavalla lihasmassalla on todella paljon hyviä terveysvaikutuksia, joita ei tulla ajatelleeksi. Monihan mieltää kuntosalitreenin vain fitnesstyttösten ja kehonrakentajien huviksi. Mutta, lihaskuntoharjoittelu mm. vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen kestävyysliikuntaa paremmin ja ikäihmisillä lihaskunnon merkitys korostuu jo pelkästään elämänlaadun tekijänä - liikkuminen on helpompaa kun on lihakset jotka liikuttavat! Lisäksi tehokas lihastreeni ylläpitää kiihtynyttä aineenvaihduntaa jopa kolme päivää treenin jälkeen, toisin kuin kestävyystreeni (lue tuo Hs.fi:n juttu!), ja tämähän on meille painonpudottajille tuikitärkeä tieto.

Siitä päästäänkin sitten tuohon kesäkuntoon -projektiin. Kesäkuntoon pääseminen on sinänsä vastenmielinen ilmaisu ja lähtökohtaisesti tuntuu tarkoittavan jotain lyhyttä korjausliikettä elintavoissa maaliskuusta kesäkuuhun. Mutta paremman puutteessa puhutaan nyt vaikka kesäkunnosta, koska toisaaltahan se tarkoittaa kokonaisvaltaisesti kunnossa olevaa vartaloa.  Mitä haluan tapauhtuvan omalle kropalleni nyt synnytyksen jälkeen ja miten aion tavoitteeseen päästä?

• Haluan painon putoavan 15 kiloa. Raskauskiloista osa jäi synnärille ja osa jäi pertsaan sekä reisiin. Jo ennen raskautta tein onnistuneesti töitä painon pudottamiseksi - nyt on hyvä jatkaa siitä mihin jäin!
• Haluan saada lihaksiin pyöreyttä ja voimaa, ulkonäkösyistä mutta myös toiminnallisista ja terveyssyistä. Extreme Run on ohjelmassa kesällä hurjassa kunnossa olevan treenikaverin kanssa ja haluan oikeasti kiivetä esteiden yli, en kiertää niitä.
• Olen jo aloittanut varovaisen synnytyksen jälkeisen liikunnan jumpan ja kävelyiden muodossa. Seuraan sairaalasta saatuja ohjeita, nyt ei ole järkevä aiheuttaa mitään vahinkoa elimistölleen ja pilata toipumista. Toisaalta seuraan omaa vointiani. Kaksi päivää ennen synnytystä tein mm. 120 askelkyykkyä, pidän itseäni hieman hyväkuntoisempana, siksi voin itseäni hieman haastaakin,
• Ruoka. Hyvälaatuista perusruokaa, riittävästi proteiinia ja herkkuja herkkupäivänä. Herkkupäivän ei tarvitse olla viikottainen. Imettäjän on tietenkin syötävä riittävästi, isompien miinuskaloreiden aika on vähän myöhemmin.Ruoan suhteen koetamme perheessämme ajatella myös eettisesti kestäviä valintoja entistä enemmän.
• Tavoitteena on löytää tasapainoinen ja hyvinvointia lisäävä kokonaisvaltainen tapa olla ja elää!

Mustiksia sisaruksia?

Monia odottajia varmaan mietityttää se, miten vanhemmat lapset ottavat uuden tulokkaan vastaan. Osa tuntee jopa syyllisyyttä siitä, että uusi vauva vie jotenkin tilaa tai aseman vanhemmalta lapselta. Joskus kuulee sanottavan, että uuden vauvan tulo perheeseen on lapselle sama, kuin jos isä toisikin toisen vaimon kotiin asumaan. Kyllähän siitä jonkinlainen mustasukkaisuusdraama syntyisi... En kuitenkaan varauksetta allekirjoita tuota väittämää. Uskon, että vanhemmat voivat itsekin vaikuttaa siihen, miten uusi perheenjäsen - siis vauva, ei lisävaimo - otetaan vastaan. Omia ajatuksiani aiheesta alla!

Otetaan vauva osaksi perhettää jo masussa

Kun vauveli oli vielä masussa rohkaisin isompia lapsia juttelemaan ja laulamaan pienelle masuasukille. Hieman kainostellen isommat lauleskelivatkin ja tunnustelivat vauvan potkuja. Kolmivuotiaamme oli ehkä malttamattomin odottamaan vauvan syntymää ja tiedusteli monta kertaa viikossa viimeiset pari kuukautta, että joko se vauva tänään syntyy.  Kun vauva sitten syntyi ja tiimi tuli meitä synnäriltä noutamaan, äiti ei ollut suinkaan se kiinnostavin juttu. Yhdessä odotettu vauva sen sijaan herätti ihastuneita kiljahduksia. Siitä olin todella iloinen!

Annetaan huomiota ja omia tehtäviä vauvan kanssa

Kotona meillä on tällä hetkellä vauvalla kolme innokasta hoitajaa: kaikki lapset haluavat silitellä pientä ja osallistua kukin omalla tavallaan vauvan hoitoon. Isoin saa avata vaipat valmiiksi ja osaa tuoda vauvalle tarvittaessa puhdasta vaatetta. Pienin on myös vaippa-assarina ja huolehtii mm. sukista jos ne tippuvat. Keskimmäinen lähinnä kannustaa minua imettämään ja on innoissaan vaipparoskiksesta...Vaipparoskis on siis sellainen hajulukollinen ihmeviritelmä josta riittää iloa...
Mutta kukin tavallaan ja saavat osallistua sen mukaan kuin kykenevät, valvonnassa totta kai. Uskon, että omat pikkutehtävät auttavat isosisaruksia tuntemaan itsensä tärkeiksi ja toisaalta näistä nasuista tuntuu olevan mukavaa auttaa.

Tietenkin isosisaruksia pitää helliä ja antaa paljon huomiota ihan muuten vain, sen nyt sanoo maalaisjärkikin. Vauvaa katsomaan tulevat vieraatkin voivat pohtia asiaa: meillä monet vieraat muistavat tervehtiä isommat lapset ensin ja tiedustella heiltä vauvauutista vaivihkaa. Vasta sitten he ihastelevat vauvaa. Isommille on tärkeää saada itse kertoa vauvasta, olla ylpeä isosisko tai -veli.

Mustasukkaisuus kuuluu asiaan!

Miten mustasukkaisuus sitten meillä on ilmennyt? Vauvaa hoidetaan ja hellitään kauniisti, äidin ja isän valvovan silmän alla.  Äitiä sen sijaan saatetaan käydä hieman rassaamassa, nuorimmainen saattaa jopa potkaista jos en ajoissa ehdi antaa hänelle huomiota. Potkimista ei tietenkään voi hyväksyä, mutta toisaalta kun tietää mistä huono käytös kumpuaa, on vaikea heittäytyä kovin ankaraksi. Tässä koetan sitten tasapainoilla ja löytää parhaan tavan toimia. Kerron, kun sen keksin! Mustasukkaisuus kuuluu asiaan ja laantuu ajan kanssa.

Viikon varrella kuultua:

"Äiti, minä rakastan tästä vauvasta!"

"Äiti, jääkö tämä vauva meille omaksi?"

"On se söpö. Äiti anna sille maitoa!!"

"Äiti, vauva pieree!"

"Ällö tissi!"

Voihan räkä ja haastavat uniasennot

Perhettämme on vaivannut sitkeä syysflunssa jo jonkin aikaa ja arvata saattaa, että tarttuuhan se vauvaankin. Viime yönä pikkuneiti alkoi röhistä ja nenä oli tosi tukkoinen. Neuvolan ohjeen mukaan tiputin keittosuolatippoja pienen nenään, jotta töfnä olisi helpommin aivastettavissa. Aamulla passitin miehen NenäFrida ostoksille, vaikka friidan liian innokasta käyttöä pitääkin varoa. Kun limaa on todella paljon ja vauva ei saa sitä aivastetuksi, on mielestäni ihan perusteltua auttaa pientä puhdistamalla nenää. Jos friidan kanssa toheloi liian innokkaasti, onnistuu todennäköisesti vain kuivattamaan lapsen nenän limakalvot ja aiheuttamaan siten enemmän haittaa kuin hyötyä. Maltti on valttia tässäkin asiassa!

Kuumetta pienellä ei toistaiseksi ole ollut ja ruoka maistuu hyvin. Neuvoalan täti kävi tänään tekemässä kotikäynnin ja vauvalla oli kaikki kunnossa: painoa kertyy, napanuora on irtoamaisillaan, iho on hyvässä kunnossa, heijasteet toimivat ja pieni on jäntevä käsitellä.

Vauvan nukuttaminen voi olla hämmentävä asia ja siitä on kahdenlaista ohjeistusta olemassa tällä hetkellä. Osa neuvoo nukuttamaan vauvaa kyljellään ja esimerkiksi synnytyssairaaloissa saattaa nähdä, että kylkiasentoa tuetaan lakanarullalla joka asetetaan pienen selän taakse (esikoisemme kanssa oli juuri näin). Osuessaan vauvan takaraivoon lakanarulla aiheuttaa sen, että vauvan automaattinen refleksi käskee kallistamaan päätä taaksepäin ja sehän ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista. Viimeisin ohjeistus vauvan nukuttamisesta kuuluukin niin, että vauvaa nukutetaan selällään. On tutkittu, että puklaustilanteessa pieni osaa kääntää päätään siten, ettei pukli tuki hengitystä. Mahallaan nukuttamista ei suositella! Lyhyitä pätkiä lasta voi nukutella kyljelläänkin jolloin pää muotoutuu tasaisemmin, näin minulle kerrottiin. Jotenkin tuntuisi, että iltasyötön jälkeen, ennen unia pukliherkän vauvan annetaan pulautella ja tuskin ihan hirveää vahinkoa aiheutuisi jos lapsi turvallisuussyistä olisi kyljelläänkin tovin...Mutta en ole ammattilainen enkä siten tiedä, saati neuvo!

Vastasyntyneiden hoito-ohjeet ovat vaihdelleet vuosien mittaan roimasti. Ymmärtääkseni omia vanhempiani on suositeltu antamaan vettä vauvalle pullosta aina välillä kun taas nykyvauveleille sitä ei tarjoilla. Nukuttamisasennot vaihtelevat ja aikaisemmalta neuvolantädiltäni kuulin, että hänen omaa äitiään oli neuvolassa kehotettu antamaan appelsiinimehua vauvalle - ei tosiaan kehotettaisi nykyään! Uskon kuitenkin, että uusi tieto on parasta tietoa vaikka hengissä olemme mekin vauvoina selvinneet. Voihan olla, että muutaman vuoden kuluttua nykyohjeet taas heitetään romukoppaan...

Varovaisesti liikkeelle

Sain kuin sainkin suunnittelemani kävelylenkin tehtyä. Sports Tracker oli hetken aikaa pois käytöstä puhelinrikon vuoksi, mutta nyt taas toimii uudessa puhelimessa ja se keräsi matkaksi himpun vajaan neljä kilometriä ja keskivauhdiksi päätähuimaavat 5km/h...Paljon hitaammin kuin raskaana! Osasyy voi olla siinä, että ensilumi on jäätynyt pyöräteille ja metsään aika liukkaaksi kerrokseksi ja näillä lonkilla en riskeerannut reväyttämisen vaaraa.

Huomasin, että äkillinen painopisteen siirtyminen kehossa aiheuttaa kävelylle ihan uusia haasteita. Nyt kun etureppu ei ole painona, niin takapää yrittää työntyä ankanperäksi. Pitää tosissaan kiinnittää asiaan huomiota ja alkaa vahvistaa ryhtilihaksia. Vatsalihastreeniä varten sain sairaalasta kotijumppaohjeet ja aion noudattaa niitä nyt alkuun. Poikittaista vatsalihasta voi alkaa harjoittaa heti kun lantionpohjan lihasten tunnistaminen ja aktivointi sujuu, pinnallisten kanssa pitää odottaa jonkin aikaa ja olla tarkana sittenkin, ellei välttämättä halua esim. kohdunlaskeumaa. Minä en halua.

Kävelyn lisäksi sain sen aikomani kevyen punttijumpan tehdyksi. Ideana oli siis antaa liikettä niskaan ja yläselkään, joita imettäminen ja raskas rintavarustus nyt rasittavat. Hommahan meni näin:

• Kulmasoutu-pystypunnerrus-hauiskääntö -yhdistelmä, 6kg käsipaino/käpälä, kutakin liikettä 15 ja pieni tauko kun kaikki kolme liikettä tehtyinä
• Vipunosto sivulle - ojentaja punnerrus seisten käsipainolla, yksi käsi kerrallaan, 6kg käsipainoilla, 12 sivuvipua + 10 ojentajaa/käsi ja sitten pieni tauko
• Lopuksi vastalihaslankku aktivoimaan poikittaista vastalihasta, jota tärinästä päätellen ei juurikaan taida olla olemassa...No, parissa kuukaudessa se löytynee!

Sitten suihkuun ja meijerivelvollisuuksien pariin!

Vauvamyönteinen synnytyssali

Vauva syntyy ja kätilö nappaa pienokaisen pikaisesti pisteytettäväksi, punnittavaksi, napanuora katkottavaksi ja kylvetettäväksi. Sitten, hyvällä onnella lyhyeksi hetkeksi ennen noita toimia, äiti saa vauvan rinnalleen. Tai isä jos äidin vointi ei salli vauvaa pidellä.  Kuulostaako tutulta? Meillä aikaisemmat synnärikokemukset ovat olleet kutakuinkin tuollaisia. Eivät ikäviä, mutta vähän kiireen värittämiä ja sairaalamaisia, paremman sanan puuttuessa.

Tällä kertaa isä sai leikata napanuoran ja asian kanssa ei hötkyilty. Sitten vastasyntynyt tyttösemme pääsi heti mamman rinnan päälle, ja sai viipyä siinä ihan rauhassa peittojen alla lämmittelemässä reilun tunnin ennen pesuja, punnituksia sun muita toimia. Saimme olla omissa oloissamme Hra R:n ja vauvan kanssa ilman kiireen tuntua kätilön mennessä hoitamaan paperitöitä, sen jälkeen kun äiti oli hoidettu kuosiin. Salin valot olivat himmeät ja tunnelma levollinen kaiken hässäkän jälkeen. Kyse oli vauvamyönteisestä toimintatavasta.

Vauvamyönteisyydellä tähdätään imetyksen tukemiseen ja pitkä ihokontakti jo synnytyssalissa tukee maidon nousu ja ilmeisesti myös lapsen halukkuutta tarttua meijeriin. Vauvamyönteisyydestä voi lukea lisää THL:n sivuilta, klik!

Vaikka synnytysairaala ei olisikaan vielä sertifioitu vauvamyönteinen sairaala, voidaan siellä tietenkin noudattaa vauvamyönteisyyden periaatteita aina tilaisuuden salliessa. Suurimmat erot, joita itse havaitsin liittyivät tuohon kiireettömyyteen ja siihen, että myös lapsivuodeosastolla kannustettiin kovasti kenguruhoitoon, vauva vaippasillaan äidin paidan alla. Jäi sellainen olo, että asiat sujuivat luonnollista rataansa  - ei turhia toimenpiteitä eikä turhaa hässäkkää. Syntymä kun on kuitenkin hyvin luonnollinen asia.

Kun tiistaina kotiuduimme sairaalasta, tyttären paino oli 3700g tasan. Tänään kävimme varhaisen kotiutujan -punnituksessa neuvolassa ja painoa olikin jo 3845! Hienosti 145 grammaa kertynyt muutamassa päivässä. Äitiä ei punnittu... Kipaisimme myös pikaisen apteekkireissun vauvelin kanssa ja vajaa tunti kaupan vilinässä oli kyllä tässä vaiheessa tarpeeksi. Pikku kävelylenkkiä pitänee yrittää muutaman päivän sisään. Lantionpohjan jumppaan kannustivat osastolla, mutta se ei ihan liikunnasta taida käydä?

13.10.2013!

Sunnuntaina 13.10.2013 pitkältä tuntunut odotus palkittiin 11 päivää ennen laskettua aikaa, kun tiimimme viimeisin ja viimeinen täydennys näki päivänvalon kello 14.35. Tai ainakin hirveällä vauhdilla hän ryntäsi kohti valoa tunnelin päässä, onhan se synnytyssalin lamppu toki aika kirkas...

Tuollainen ihana pieni maatuska-nukke sieltä tupsahti, 3800 grammaa ja 49 cm pituutta. Päässä tumma tukka, ihanat täydelliset varpaat ja sormet, pullevat posket ja uimarin räpylät. Isot jalat siis. Ei ihme, että on tuntunut kun pieni Rumpalipupunen on niillä äiskää tömäytellyt!

Ja miten kaikki tapahtuikaan?

Jotta tarina olisi mahdollisimman pitkä, aloitan lauantaista. Lauantaina lapsemme menivät mummilaan yökylään, josta inspiroituneena lähdimme armaan Hra R:n kanssa katsomaan Woody Allenin uusimman, Blue Jasminen, leffateatteriin. Armaani vitsaili, että jos lapsi nyt syntyy kesken leffan niin Jasminehan siitä pitää sitten tehdä. Kerroin mieluummin pidätteleväni vaikka sen aikaa... Jasmine on toki kaunis nimi, mutta ihan täysin erilainen kuin muilla mussukoillamme.

Sunnuntaina heräsin aamulla supistuksiin, hyvin kevyisiin, ennen seitsemää. Ylös noustessani lapsivettä tirahti hieman ja supistuksiakin alkoi tulla ensin pitkin välein ja 11.00 aikaan jo siten, että aloin aavistella lapsen syntyvän vuorokauden sisään. Lähdimme mummilaan katsomaan lapsia, koska ajatuksena oli käydä varmuuden vuoksi synnärillä tarkistettavana sikäli kun supistukset tihenevät. Kello 12.00 aikaan supistusväli oli n. 10 minuuttia ja kello 13.17 hoputinkin jo armastani, että nyt muuten lähdetään. Matkalla jostain syystä KAIKKI liikennevalot olivat punaisia. Ihan oikeasti olivat. Perillä synnärillä oltiin varmaan siinä 13.30 ja onneksemme päästiin suoraan saliin, muut tutkimushuoneet kun olivat varattuja.

Salissa kätilö totesi kohdunsuun olevan 4cm auki ja pyysin samantien ilokaasun ja tuomaan sen suunnitellun kohdunkaulan puudutuksen. Lääkäri tuli piikkeineen vartissa, vain todetakseen, ettei täällä ole mihin pistää. Kohdunsuu aukesi siis pikavauhtia taas kerran. Pyysin spinaalia, kun ajattelin, että se ehtisi auttaa. Kätilö kertoi lääkärin ehtivän 20 minuutin päästä. Sitten siinä samassa, todella pitkän ja tiukan supistuksen päätteeksi hurahti lapsivesi, armas Hra R. kuvaili että "super soaker -tyyliin" ja sellaisia muistikuvia itsellänikin on...Kaksi minuuttia siitä syntyi tyttö, klo 14.35. Tarpeetonta sanoa, ettei spinaali ehtinyt. Hra R. ehti syömään karjalanpiirakoita, mutta antoi vastineeksi urheasti runnella itseään supistusten aikana. Kätilö oli ihana, sen mitä muistan.

Ja miltä nyt tuntuu?

On ihanaa, että raskaus on ohi. Tavallaan myös haikeaa, mutta: ensimmäistä kertaa synnäriltä lähtiessäni en tuntenut sellaista nytköhän se oli minun viimeinen kertani täällä - kaihoa. Liekö se osoitus siitä, että meidän perheemme nelilapsisena on nyt kokonainen. Näin ainakin ajattelisin. Lisäksi ajatus luomusynnyttämisestä enää kertaakaan ei houkuttele.

Vauva on ihana! Syö hyvin, nukkuu hyvin, ei paljon itkeskele ja katselee tummilla silmillään meitä. Ihmettelee raukka, että mihin laumaan sitä niin kiireellä tulikaan rynnätyksi...Vastasyntyneen tohinat, pienet naukaisut maitohetken päätteeksi ja pontevat pieruilmeet ovat sanoinkuvaamattoman ihania. Synnytyksen jälkeen vauva nostettiin heti rinnalle napanuorineen kaikkineen, kinaisena ja töhnäisenä, ja sillä hetkellä kipu unohtui täysin. Kuulostaa yliromantisoidulta, mutta on totta. Itse tuore vauva on oikeasti ihmeellinen asia ja lisänsä antaa syvä huojennus siitä, että pahin on nyt ohi.

Illalla ajattelin, kuinka ihanaa on taas voida nukkua mahallaan. Sitten huomasin, että kappas, maitoa alkaa nousta urakalla. Näin ollen mahallaan nukkuminen jäi haaveeksi vielä hetkeksi. Pieni vaiva kuitenkin!


Ja mitä seuraavaksi?

Seuraavaksi pitää mennä lypsylle. Paidan alla on kaksi maitotiiliskiveä joille kolmen vuorokauden ikäinen pikkuihminen ei mahda masunsa koon vuoksi yhtään mitään.

Sitten, loppuraskaus ja liikunta -aihe on kokolailla lypsetty loppuun osaltani. Aion kyllä välitilinpäätöksessä palata siihen ja koko raskauteen vielä hetkeksi, myös vauvamyönteiseen synnytyssaliin ja sairaalaan. Mutta on aika alkaa suunnitella tulevaa, uusia treenejä ja kuntoutumista sekä katsastella melkein-suurperheen arkea uuden vauvan kanssa. Näistä tulen jatkossa kirjoittelemaan ja toivon, että siitä on joillekin iloa. Edelleen vahvan omakohtaisesti, välillä saarnaten ja täysin vailla ammattilaisen osaamista!

Punttijumppaa ja hikoilua

Tänään oli tavallista kiireisempi päivä ja loistavasta auringonpaisteesta huolimatta en ehtinyt hyötyliikkumaan mussukoiden kanssa tänään. Onneksi Mummilan tiimi pääsi kyläilemään ja sai nasut purkamaan ylimääräistä virtaa takapihan puolella. Nyt kun mietin, niin kiire ei tainnut johtua mistään järkevästä, mutta johonkin se päivä taas hupeni...Kirpparille, kokkaamiseen, luutuamiseen ja yllättäen lukemiseen.

Eilen päätin, että tänään on punttijumppa päivä ja sain jopa pysyttyä päätöksessäni! Alkuun lämmittelin hetkisen vanhalla crosstrainerillani, sitten tein vähän edelliskertaa pidemmät kyykkysarjat (20 toistoa/puoli, 3 sarjaa) ja ajattelin, että tässä mahassa on ihan riittävästi painoja. Yläkropalle tuli seuraavanlainen pläjäys:

• Kulmasoutu+pystypunnerrus, 20 toistoa, 3 sarjaa, 6kg käsipaino/puoli, tauko kun kumpikin liike on tehty
• Hauiskääntö+ojentaja, 20 toistoa, 3 sarjaa, samat painot ja tauko kun kumpikin liike on tehty
• Vipunosto sivulle, 3 sarjaa ja 15 toistoa/sarja

Jos hikoilun määrä olisi jotenkin suhteessa liikunnan rasittavuuteen niin nyt olisi todella kova treeni takana. Mutta hikoiluhan kertoo vain sen, että ainakin jonkin verran on liikuttu. Hikoilu on kovin yksilöllistä ja yksilöllisesti olen nyt kai hikoillut tauotta kolmisen kuukautta. Liikkuessa ja ilman. Suihkua oli kuitenkin raskas pidellä, joten uskon treenin vähän vaikuttaneenkin siellä missä pitää. Treenin jälkeen söin kuuliaisesti rahkaa (vauvan päärynäsoseella) ja toivon, että jahka-jos-ja-kun-ikinä tämä lapsi syntyy ja pääsen takaisin tehokkaan treenin pariin, on jokunen lihassäie vielä jäljellä...

Hikoilusta vielä: siinä ei ole mitään rajaa eikä tolkkua! Aamulla kosteusvoiteen tai meikin levittäminen on käytännössä mahdotonta, kun otsa, leuka ja silmienympärykset (kyllä, silmienympärykset) helmeilevät heti minuutti pesun jälkeen. Edellisiltana pessyt hiukset roikkuvat otsalla ihanan nahkeina. Kainalot sitävastoin ovat kuivat. Hyvin siis esteettisiin näkökohtiin pureutuu tämä hikoilupulma. Mutta kukapa sitä välittäisi näyttää hyvältä ja huolitellulta tässä vaiheessa raskautta? (No, minä välittäisin, mutta minkäs teet...)

Nyt vain odottelemaan, saanko lisää valittamisen aihetta kyykkykipeistä lonkista huomenna vai jo kenties yön aikana! Huomenna ulkoillaan sitten enemmän ja istutaan sisällä vähemmän.

Hikinen biisi perjantain ratoksi vielä, ei kuulu omiin suosikkeihin mutta istuu hikiseen ja nahkeaan tunnelmaan...

MISSÄ VARPAAT!!

Eli mahakuva raskausviikon 39 alkuun. Onhan tuo kokolias...Armas Hra R. huuteli kuvatessaan mm. "on se valtava!". Jep, I know. En näe varpaitani.

Varpaat??

Päivän liikunta-annos rajoittui tänään siihen aiottuun ulkoiluun ja kävelylenkkiin  tuplarattaiden kanssa. Kävelimme taas reippaasti tunnin ja sitten eskarilaisen haaveellista vauhtia toisen mokoman.  Jälkimmäisellä tunnilla piti myös tutkia nokkosia tarkemmin, etsiä kävyistä siemeniä ja keskustella vakavasti tupakoinnin vaaroista suhteessa sukeltamiseen ja uintiin. Auringonpaiste oli todella mahtava ja liikkuminen piristi olotilaa. Supistuksia ei ole tuntunut kylläkään...Ehkäpä taas yöllä, ettei liian virkeäksi mene meininki. Huomenna tavoitteena on punttijumppa ja kyykkäykset.

 Ilta-Sanomat kertoi tänään muuten tärkeästä asiasta: kipeästi tarvittavasta uudesta lastensairaalasta, jotta äärimmäisen vakavasti sairaiden lasten turvallinen hoito voidaan varmistaa. Uutta lastensairaalaa varten kerätään lahjoituksia, koska julkisin varoin rakennettuna hanke siirtyisi hamaan tulevaisuuteen. Nykyiset tilat kosteusvaurioineen ovat omiaan heikentämään äärimmäisen herkkien pienten potilaiden oloa, mm. infektioriski kohoaa. Lisäksi tilanahtaus ja pahasti vanhentunut tilajako ei edesauta kodinomaisuutta osastoilla, ja kodinomaisuus juuri olisi tärkeää niin potilaille kuin vahemmillekin. Uudessa lastensairaalassa hoidettaisiin potilaita kaikkialta Suomesta, aivan kuten nykyisissäkin tiloissa.

Jos tuntuu, että tässä on asia jota haluaa omalla toiminnallaan tukea, niin lahjoittaminen on mahdollista näin:

• Rahalahjoitus. Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry, tilinumero FI 93 5541 2820 019967 (OP-Pohjola), viite: 201 70169
• Tekstiviestilahjoitus 10 €. Tekstaa sana SAIRAALA numeroon 16499 (viestin hinta 10 €).

Uusi viikko , RV39...kisaväsymystä!!

Ja taas - taas!!- on viikko vierähtänyt. Alkaa uusi, jo 39. raskausviikko. Tuntuu raskaalta. Satunnaisia supisteluja, kipeitäkin, mutta itse asiaan ei päästä. Lähestyvä synnytys on herätellyt taas paniikinomaista tunnetta, mutta kyllä kovin mielelläni ryhtyisin jo jakautumaan kahteen kappaleeseen. Tämä vauva nimittäin myllertää ja riehuu ihan hurjana välillä ja sehän jo sattuu aika kovasti kun osuu kohdalleen. Olisi niin ihana jo hoitaa ja haistella tuoretta, pientä ihmisenalkua!

Vau.fi kertoo, että vauvelit tapaavat tässä vaiheessa painaa kutakuinkin 3200g ja ovat keskimäärin 48 cm pitkiä pyöreitä pötkäleitä. Osa on kiinnittynyt jo lähtöasemiin, tämä minun tapaukseni on ollut lähtökuopissa jo pitkään, ja osa alkaa suunnitella hakeutumista oikeaan asentoon. Äitiä voi vaivata vena cava -syndrooma, jonka vuoksi makuuasennossa voi huimata ja olo olla muutenkin kehno. Syndroomaan liittyvä huonovointisuus on vaaratonta ja johtuu siitä, että painava kohtu hidastaa veren virtaamista sydämeen takaisin. Omakohtaisesti voin  todeta, että vasemmalla kyljellä röllöttely auttaa ja on liki ainoa uniasento tällä hetkellä. Selälläni ollessa tuntuu, että henkeä ei saa vedetyksi ja lievää kuvotusta on pitkin päivää. Ympyrä sulkeutuu!

Toissaöiset supistelut säikäyttivät todella. Ajatus siitä, että viikkoja voi olla edessä vielä paljonkin on kuitenkin vielä hirvittävämpi. Käytännössähän lapsi voi syntyä nyt missä tahansa välissä ja häädettäneen viikkoon 42 mennessä. Neljä viikkoa pahimmillaan... Kärsivällisyys ei kuulu perushyveisiini ja odottavan aika on nyt jo hirveän pitkä. Valivali ja kitisemiset päälle!

Ulkona on mitä upein auringonpaiste ja seuraavaksi nappaamme höökivaunut  kahden nuorimman kanssa ja lähdemme ulosulosulos. Siinäpä se aika kuluu ja liikunnalla on mielialaan aina niin hyvä vaikutus, suosittelen kaikille!

Illalla kuvaa mahasta ja Mamigogo-blogin innoittamana koetan kaivella muutaman mennäkesän huippuhetken tai lempiasian kuvien muodossa tänne esille.

Alistumista? Tottumista? Kasvamista?

Kun esikoisemme syntyi, olimme 28- ja 29-vuotiaita kakaroita, näin jälkikäteen ajateltuna. Suomalainen ensisynnyttäjä on nykyisin n. 29-vuotias. Aika vanha, eikö niin?  Mutta ennen kuin halutaan ryhtyä vanhemmiksi on paljon niin tehtävää: pitää opiskella, pitää hankkia työpaikka ja luoda ura, pitää matkustaa, pitää ostaa asunto tai talo, pitää saada elämä valmiiksi lapsen tulla.  Pitää myös ehtiä juhlia riittävästi ja viettää "aikuisen elämää" ennen kuin lapsi tulee ja laittaa pisteen kaikelle hauskalle. Tuo viimeinen on ainakin joskus rivien välistä luettavissa.

Ovatko tuoreet äidit ja isät sitten valmiimpia vanhemmuuteen, nyt kun ryhtyvät siihen aikuisemmalla iällä, en tiedä. Onko "isku" kahta kovempi, kun vapaat vuodet oman itsensä toteuttamisen parissa vaihtuvatkin pienen vauvan tarpeisiin vastaamiseen? Joskus kuulostaa siltäkin. Kaivataan omaa aikuisen elämää. Eikö lapsi kuulukaan siihen aikuisen elämään? Ovatko perhe-elämä ja oma itsenäisen aikuisen elämä jotenkin erillisiä? Tuntuuko vanhemmuus enemmän alistumista toisen tarpeiden täyttämiseen ja omien sivuuttamiseen? Vaiko onko se tottumista pikkuhiljaa siihen, että vapaan aikuisen vuodet ovat menneet ja elämä on pysyvästi muuttunut? Olisiko kyse siitä, että alkushokin jälkeen kolmikymppisenkin pitää kasvaa vanhemmaksi? Tai, kasvaa ensin aikuiseksi? Kulunut sanontahan menee jotenkin niin, että lapsi kasvattaa vanhempiaan ja toisin päin.

Omalla kohdallani asiat menivät kutakuinkin näin:

Kapinaa ja alistumistako?

Esikoiseni kanssa olin välillä todella turhautunut ja yösyötöille piti miehenkin herätä vahtimaan, ettei mikään mene pieleen, ainakin ensimmäiset viikot. Vauva ei suostunut nukkumaan kunnon päiväunia tai nukahtanut illalla niin kuin ihmiset, vaan vaati töitä. Yleensä nukahtaminen tapahtui joskus aamulla kolmelta, ihan hirveää. Eikö niin? Yhtäkkiä en saanutkaan rauhassa lukea aamulehteä ja katsoa leffaa miehen kainalossa kun piti imettää. Ja niiden tuttien keittäminen. Kuka siinä ehtii mitään muuta enää tekemään. Muutosvastarinta oli melkoinen. Olin äitiyttä edeltäneet 10 vuotta tehnyt lähinnä mitä huvittaa, yhdessä armaan Hra R:n kanssa,  ilman pienen ihmisen tuomia vaatimuksia tai säännöllisyyttä. Olin väsynyt ja sietämätön. Jälkikäteen ajateltuna tiedän, että pääsin oikeasti helpolla. Olin vain avuton ja uuden tilanteen edessä hirveän epävarma. Lasta toki jaksoin helliä ja höpötellä hänelle, hoitaa ja pitää sylissä, liikaakin joidenkin mielestä.  Turhaumille löytyi purkautumisventtiili aviopuolison muodossa. Ei hyvä.

Ensimmäiset kuukaudet esikoisen kanssa vaativat hirveästi tottumista ja ihan uusien taitojen oppimista, elämähän oli muuttunut kokonaan. En edes muista, koska olisin pidellyt vauvaa ennen kuin esikoiseni syntyi. En missään nimessä sanoisi alistuneeni äidin osaan, marttyyrimaiseen omien tarpeiden hylkäämiseen, mutta kantapään kautta opin ja totuin uuteen tehtävääni.  Elämäni tärkeimpään! En muista kaivanneeni aikuisten ajanvietteitä, lähinnä yöunia ja huomiota pitkiä päiviä tehneeltä aviomieheltä. 

Kasvamista

Toisen lapsen kanssa oli paljon helpompaa. Osasin jo asioita paljon enemmän, olin paljon varmempi taidoistani ja imetyskin sujui hienosti. Oli ihanaa hoitaa pientä vauvaa, vaikka synnärillä itkeskelinkin kun emme päässeet kotiin riittävän nopeasti.  Olin ylpeä osatessani jo vastasyntyneen hoitoon liittyvät kommervenkit. Esikoisen kanssa kun jouduin lapsivuodeosastolla soittamaan kätilön paikalle mm. selvittääkseni, mitä valkoista lapseni nenästä tulee, onko se viallinen jotenkin, se nenä, tukehtuuko lapsi? Maitoahan se tietenkin vain oli, mahtoi kätilöllä olla hauskaa...Huonekavereista puhumattakaan!

Toisen vauvan kanssa en muista enää olleeni lainkaan niin hankala kuin esikoisen kohdalla. Tiesin, mitä odottaa. En myöskään kaivannut lehdenlukurauhaa tai muuta menetettyä etuutta, kuten esikoisen kanssa. Olin jo oppinut, että samat asiat voi tehdä kunhan malttaa hetken. Kai se oli kasvamistakin, vanhemman rooliin. Esikoinen oli kasvattanut. Lisäksi toisen lapsen jälkeen aloitin reippaamman liikunnan harrastamisen melko pian synnytyksen jälkeen ja sehän tunnetusti parantaa äidin mielialaa! 

Tuli syksy, aloimme odottamaan kolmosta ja hieman sen perään maailma sortui: maaliskuussa syntyneellä vauvallamme diagnosoitiin marraskuussa 2010 vaikea vauvaiän leukemia. Seuraavat kuukaudet ja vuodet vakavasti sairaan vauvan vanhempina opettivat paljon ja kasvattivat meitä kovalla kädellä. Pistivät asiat uusiksi monta kertaa. Alkuun asuimme käytännössä sairaalassa lapsen kanssa, yötä päivää. Pelon tunne oli välillä niin voimakas, että sitä oli pakko purkaa vaikka hyppimällä.

Kun syksyllä alkanut raskaus eteni loppuviikoille, vaihdoimme Hra R:n kanssa sairaalavastuuvuoron hänelle ja se vasta olikin vaikeaa. Kuukausia olin vakuutellut itselleni, että kun lapsi on silmissäni, mitään pahaa ei tapahdu ja yhtäkkiä minun tehtäväni olikin olla kotona. Ei ollut edes valheellista kontrollin tunnetta. Vaati kasvamista viimein myöntää oma avuttomuutensa, enhän minä sairautta voinut hallita, tai paranemistakaan. En edes hoitoja.

Kolmonen syntyi toukokuussa 2011 ja kaiken koetun jälkeen vauvan hoitaminen meni automaattiohjauksella, oli helppoa kaikkineen. Nuorimmaisemme nukkui hyvin yöt ja päiväunet ja söi ahkerasti, oli ja on hyväntuulinen pieni neiti, ilonaihe. Osasin varmaan hoitaakin paremmin enkä hätiköinyt pienistä. Keskimmäisemme sai olla paljon kotona, melkein normaalisti, ja esikoinen oli ihanassa leikki-iässä. Olin taas entistä varmempi äiti ja toisaalta siinä määrin kovan koulun käynyt, että tavallisuus kiireineen tuntui upealta. Ei tietenkään joka päivä, mutta yleensä! 

Nyt ajattelen niin, että jokainen mussukkani on kasvattanut minua täyttämään äidin roolia entistä paremmin ja syvemmin, omien persooniensa mukaan. Kasvamiseen kuuluu kyky ja halu asettaa lapsen tarpeet etusijalle ja toisaalta kypsyys myöntää, ettei hallitse tai osaa kaikkea. Uhriutua ja uhrautua ei tarvitse, eikä luopua omasta persoonasta. Väsyä saa ja sekin kuuluu asiaan, jossain määrin.

Ensimmäisen lapsen myötä elämä muuttuu pysyvästi. On oma valinta, pitääkö sitä ihanana vai rajoittavana asiana. Vanhemmaksi kasvetaan varmaankin aina pienen muutosvastarinnan kautta ja epäilen, että mitä "iäkkäämmäksi" ehtii,  sitä enemmän vastarintaa tuntee. On ehtinyt tottua vapaaseen elämään ja rahaakin uran myötä on ollut itsensä toteuttamiseen. Lisäksi, lapsen hoitaminen vaatii ihan käytännön taitoja ja äidiksi sekä isäksi ryhtyminen olisi helpompaa, jos noita taitoja ei tarvitsisi opetella myllerryksen keskellä oman esikoisen avulla. Tuntea turhaa avuttomuutta.

Vanhemmuus?

Pitääkö vanhemman sitten joka päivä kiittää pieniä riiviöitään siitä, että he ovat tehneet äidistä ja isistä paremman ihmisen? Ei tietenkään, eikä äitiys tai isyys ketään korota jalustalle.  Se, mitä hyvä vanhemmuus on pitää kai jokaisen määritellä omista lähtökohdistaan. Itse ajattelisin, että hyvä vanhemmuus on yhdistelmä rakastamista ja hoivaamista, tarpeisiin vastaamista ja rajojen asettamista, hauskanpitoa unohtamatta. Lapselle pitää puhua ja paljon, jo vauvana! Mielestäni lasta ei voi pitää liikaa sylissä.

Vanhemmuus ei ole "omasta elämästä" erillinen projekti. Ihminen on yhtäaikaa nainen ja äiti, mies ja isä. Mielestäni noita rooleja ei voi eritellä, eikä niistä voi ottaa lomaa. Lähteä viettämään "aikuisen elämää". Omaa aikaa voi kyllä ottaa. Ja pitääkin, mutta kannattaa miettiä, mikä auttaa latautumaan ja mikä on enemmänkin haitallista. Yhdelle toimii kulttuuri, toiselle liikunta ja kolmannelle bileilta kavereiden kanssa. Kun kuitenkaan ei ajateltaisi, että lapsi estää aikuista olemasta oma itsensä, elämästä merkityksellistä aikuisen elämää. 

Vanhempi ei ole varmaankaan koskaan valmis ja virheetön. Lapsen kasvaessa myös vanhemmat kasvavat ja oppivat. Vastuullinen vanhempi hoitaa omaa jaksamistaan ja voimavarojaan, mutta se ei voi viedä enemmän aikaa kuin läsnäolo omille lapsille. Tai siltä minusta tuntuu. 

Olisiko niin, että vanhemmat määrittelevät perheessään elämälle tietyt raamit, perheen elämän mallin. Elämän mallin sisällä sitten tulisi ottaa huomioon ensimmäisenä lapsen ja hänen turvallisen kasvunsa tarpeet, joihin kuuluvat arvostaminen ja paljon hoivaa sekä läheisyyttä. 

Vanhemmuus on yhtäaikaa arkista ja aika ihmeellistä. Jos koettaisi keskittyä tuohon ihmeelliseen puoleen, arjen keskellä.

Päiväkävelyä ja pitkäksi käyvää odottajan aikaa

Kyllä melkein uskallan tässä vaiheessa todeta, että synnytyspelkoon toimii lääkkeeksi aika. Nimittäin pitkäksi käyvä aika. Kun lantionluut paukkuu, venyy, kipuilee ja selkääkin jomottaa. Sitä alkaa odottaa synnytystä toisella tavalla kun on osa-aika liikuntavammainen ja liikkua tekisi mieli.  Jos vaan lapsi syntyisi nopsaan ja saisin suunnitellut puudutukset ajoissa, niin voisin lähteä punnertamaan vaikka heti!

Tänään lähinnä häpesin taaperrustani, kun haimme eskarilaisen lenkin kautta kotiin, epäilemättä kävelyni näytti siltä, että lapsen pää on jo jossain "ulkopuolella"... No kaksi tuntia lykkäsin mieleenpainuvalla tyylilläni höökivaunuja pitkin pyöräteitä, ja vaunuthan lasteineen painavat jotain 40 kg, joten tässä vaiheessa raskautta tuo mennee ihan oikean liikunnan piikkiin.

Kotona pieni päivälepo vaihtui oikeiksi päiväuniksi ja herätessäni huomasin keskimmäisen mussukan lyöttäytyneen kylkeen unille. Voikin olla vaikea saada illalla nukkumaan. Tämä oli kyllä ihan työtapaturma meille molemmille, yleensä poika ei enää päiväunia nuku mutta uskon, että tirsat olivat hänellekin tarpeeseen. Nuorimmainen kävi aina välillä kiehnäämässä kyljessä, mutta ei malttanut jäädä uninalleksi tällä kertaa vaan katsoi isoveljen kanssa lastenohjelmia.

Nyt sitten pitäisi vielä päästä hereille ja orientoitua muutamaksi tunniksi johonkin järkevään. Vauvan rattaat pitäisi pistää iskuun, koota koppa ja muuta. Olisiko siinä tämän illan puuhat? Aamulla pitää joutua taas neuvolaan...

Supistaa, ei kun ei, ei kun supistaa ja lihaton lokakuu

Eli päivän teema on satunnaiset supistelut ilman että säännöllisyydestä voidaan puhua. Kivuliaampia hetkiä, mutta ei vieläkään päästä itse asiaan.  Toisaalta, vaikka neljännettä tässä odotellaan, niin osaisinko lähteä supistusten vuoksi synnärille? Esikoisesta meni lapsivesi leffatyyliin katsastusaseman pihassa ja siitä sitten synnärille, kaksi nuorinta on häädetty käynnistämällä. Toisin sanoen, supistussynnärilähdöstä en tiedä mitään. Mutta kai sitten kun ovat säännöllisiä, n. 10 minuutin välein ja kestävätkin tovin...Tai siis, tuossa vaiheessa aion edelleen suunnitelman mukaan olla ilokaasupäissäni. Eli, lähden kun tulee eka enemmän kipeä!

Tänään on ollut raskas olo, mikä sopii tähän loppuraskauteen tietenkin teemallisestikin. Iltapäivällä alkoi ihan tolkuton hikoilu ja päänsärky, mutta verenpaineet sun muut olivat ok joten vaivat lievenät vain hormonaalisia. Viimeiset muutamat yöt ovat olleet aika kehnoja taas unettomuuden vuoksi ja sekin verottaa varmasti jaksamista vaikkei käytännössä mitään tekisikään.  Voihan valitusvirsi sentään!

Lihattomuuden iloista!

Meillä siis vietetään Lihatonta lokakuuta ja on ollut todella kiinnostavaa seurata lähipiirissä ja laajemminkin lihansyönnistä virinnyttä keskustelua. Tuntuu, että ihmiset ovat viimein havahtuneet siihen, että einesruuat todellakin tehdään lähinnä teurasjätteestä ja niitä ei tulisi tarjoilla kenellekään ja toisaalta siihen, että vähemmälläkin lihansyönnillä pärjää.  Ja pysyy terveenä! Tehotuotettua lihaa, pahimmillaan maailman toiselta puolen rahdattua, ei ole pakko syödä. Itseäni sivistin vielä tutustumalla WWF:n kalaoppaaseen, jotta osaan jatkossa tehdä eettisesti ja ekologisesti parempia kalavalintoja, klikkaa jos kiinnostaaa! Eettisesti kestävää ja edullistakin kalaruokaa on aika helppo tehdä.

Jos ja kun lihaa sitten haluaa syödä, vaikkapa pari kertaa viikossa syöpäjärjestöjen suositukset mielessä pitäen, niin kannattaa selvittää onko mahdollista saada lähellä tuotettua ja teurastettua luomulihaa. Lähistöllemme on avattu vastikään lähilihaa omalta tilalta ja teurastamosta tarjoava Viskaalin kauppa, jossa aiomme jatkossa asioida. Kauppa tarjoaa myös muuta lähiruokaa jota pitänee hyödyntää jatkossa enemmän. Lisäksi ajattelin ryhtyä noudattamaan enemmän kausikasvisajattelua: juureksia talvella ja kasviksia kesällä, jolloin niitä saa lähellä tuotettunakin. Näin ei taloudenkaan pitäisi joutua turhan tiukille!

Tänään tarjoilin kotijoukoille ruuaksi linssi-kasviskeittoa Koskenlaskijalla maustettuna, sekaan hieman proteiinipitoista luomupastaa. Nasuille maistui superhyvin, he tosin ovat keittotyyppejä muutenkin, ja mikäs sen mukavampaa!

Ja punttijumpparaportti vielä!

Elikkäs, päiväkävelyn lisäksi sain jumpatuksi näin kotioloissa. Ei treeniin välttämättä siis salia tarvitse, käsipainot tai sopivan raskas kahvakuula riittää kyllä. Niihin jumppakumppareihin en oikein usko, mutta jumppapallosta voi olla paljonkin hyötyä, esim. vatsa- ja pakaralihaksia treenatessa. Oma punttijumppani näytti tältä (painoina oli 2 kpl 6kg käsipainoja kun isompia en omista):

• Askelkyykky, käytännössä siis askelkyykky-asennossa ensin vasen ja sitten oikea puoli. Lisäpainona käsipaino hartian päällä. Keyesti tukea sängynpäästä jos meinasi tasapaino heittää - tässä vaiheessa en halua kaatuilla! 3x15/puoli
• Kulmasoutu (20 toistoa) -sivuvipu (15 toistoa) -etuvipu (10 toistoa) -yhdistelmäsarja, tauko kun kaikki  kolme liikettä tehtynä. Molemmat puolet yhtäaikaa, kolme sarjaa.
• Hauiskääntö-pystypunnerrus- yhdistelmäsarja, 15+15x3, tauko kun molemmat liikkeet tehtyinä.

Näyttää lyhykäiseltä, mutta pitää sisällään monta lihasryhmää ja liikettä. Ajattelin, että yhdistelmäsarjat lisäävät tehoja hieman, painot kun ovat ehkä vähän alakanttiin. En tiedä osuuko ajatukseni oikeaan, mutta hyvin tyhjältä tuntuu lihaksissa ja hiki virtaa!

Sunnuntaipuuhia ja koottuja kolotuksia

 Tänään oli ihana, aurinkoinen ja lämmin syyspäivä täällä meidän perukoilla, kuten kuvista näkyy! Aamupalan jälkeen raahauduimme koko tiimi päiväkävelylle, eskarilainen pyöräillen. Puistoilua yhdistettynä metsäretkeilyyn, menee mielestäni hyötyliikunnan piikkiin vallan mainiosti. On kyllä todella mukava asua näin "metsän reunassa", lähin ostoskeskus on  reilun kilometrin päässä... Ei tarvitse lähteä auton kanssa varsinaisesti etsimään metsää, sinne kun pääsee käytännössä takapihalta. Jopa siinä määrin, että esim. mustikat ja puolukat  saa poimituksi ihan kilometrin säteellä kotoa. Intohimoinen marjastaja tai säilöjä en kyllä ole, vähän mielialan ja fiilisten mukaan mennään tässä asiassa...

"Päivän asu" (vitsi!!!)  on jo jonkin aikaa koostunut siitä mikä päälle mahtuu ja jos tämä lapsiparka ei kohta ala syntyä, saan taatusti vaihtaa ulkotakkiin vetskarin. Sen verran kovasti kiristelee jo takin saumoja. Päiväkävelyllä innostuin taas ottamaan muutamia hölkkäpyrähdyksiä ylämäkiin, hyvin pieniin sellaisiin, antaakseni lihaksille vähän enemmän töitä ja pikkaisen potkua aineenvaihdunnalle.  Ei tuntunut pahalta ja siksi mietin, että tosiaanko pääsen synnytyksen ja toipumisen jälkeen kohtuullisen hyvässä kunnossa jatkamaan treenejä. Tässä illan mittaan ajattelin tehdä kevyen punttijumpan yläkropalle ja mahdollisesti askelkyykyt, mutta liitoskipuja kuulostellen. Välillä en pääse kivun vuoksi pystyssä kävelemään ja välillä ne taas eivät vaivaa ollenkaan, joten: tuntemuksien mukaan hyvä tulee.

Pari päivää on nyt tullut ja mennyt sellaisia oikeantuntuisia supistuksia: kouristaa alavastaa, tuntuu selässä ja yläreisissä. Hyvin satunnaisia ovat olleet, joskin eilen meinasi jo hirvittää että nytkö tuli lähtö synnärille. Olin melkoisen kipeä pidemmän ajan, mutta armaan Hra R:n kevyt selkähieronta auttoi ja tilanne meni sillä erää ohi.  Suppareista inspiroituneena ostimme kuitenkin tänään hätävaraksi jo uuden pinkin tuttipullon, jonka pitäisi olla hyvin muotoiltu vauvaa ajatellen.  Aion toki imettää pientä mahdollisimman paljon ja ainakin vuoden ikään, jos vain kaikki hyvin menee. Mutta tuttipullo ja pari korviketta kaapissa tuntuvat järkevältä hätävaralta. Jos noita ei olisi, imetys menisi kumminkin mönkään ja nyt kun pulloruokintapuolta on ajateltu, niin käytännössä näitä välineitä tuskin tarvitaan. Sumeaa logiikkaa, myönnän. Olen nainen.

NUK-pullo on uusi tuttavuus, mutta vaikutti hyvältä paketin perusteella. Yleensä varalla on ollut Aventin pullo. Toivottavasti on hyvä beibelle!

Tässä vielä sunnuntain iloksi jollain ihanalla tavalla leppoisa tsemppibiisi, mamma tykkää!

Work Bitch! eli treenimusiikkia

Jos haluaa hotin bikinibodyn, Maseratin, Bugatin tai mitä vaan, on tehtävä töitä. Näin sanoo Britney. Vaikken hänen faneihinsa lukeudukaan, niin tässä on jotain treenimusiikille oleellista energiaa - no pain no gain. Ja treenihän ei ole vakava asia, vaan tapa rentoutua, eikös niin?

Se kassialma kylillä saatoin olla minä ja tärkeä Roosa Nauha -päivä

Aamulla muistin 20 minuuuttia ennen varattua aikaa, että neuvolaankin pitäisi joutua. Matka vie arviolta 10 minuuuttia. Heräsin siis 20 minuutta ennen aikaa. Tuli kiire, taas kerran. Ennen olin aina ajoissa ja nykyään taas en juuri koskaan, en tiedä miksi. Ehkä arvioin valaan liikkumanopeuden kuivalla maalla jotenkin yläkanttiin? Voin taata, että tyylikysymyksiin juuttumisesta myöhästyminen ei johtunut. Ripsarin ja bb-voiteen pysähdyin kyllä laittamaan ennen lähtöä...Jotain sentään!

Jos harrastaisin päivän asu -postauksia niin tämänpäiväinen nousisi hirveydessään johonkin todella korkealle: harmaat mammaleggarit, beige-mustaraidallinen tunika kiristettynä mahan ja pertsan päälle sekä paripuolet villasukat ja miehen crocsit (lenkkarit sun muuta "työtä" vaativat kengät laitetaan tällä viikolla jalkaan assistentin avustuksella...).  Tällaisessa outfitissä sitten rynnistelin (hahaa, lähinnä ryömin) ruokakaupassa ja eskarilaisen hakureissulla. Säälivistä katseista päätellen tyylivirheitä saa anteeksi, jos mukana on iso vauvamaha ja kahdesta kolmeen pikkulasta!

Tänään on Roosa nauha -päivä, jonka kunniaksi kävin hakemassa Kultajousen liikkeestä metallisen, vaaleanpunaisen blingbling-pinssin tukeakseni työtä rintasyöpätutkimuksen edistämiseksi. Suosittelen kaikkia tekemään samoin, lahjoittaa voi myös verkkopankista ja puhelimen avulla. Tästä lahjoittamaan! 

Rintasyöpä koskettaa vuosittain niin monia eri-ikäisiä naisia ( sekä perheitä!) ja vaikka varhain havaittu tauti usein pystytäänkin parantamaan, myös huonoennusteisia tapauksia on ja edelleen naisia tähänkin menehtyy. Rintojen tutkimiseen ei patistella turhaan!

Olen joskus laskenut että tilastollisesti, jos katsotaan montako suomalaista sairastuu syöpään elämänsä aikana, joku meidän "suurperheessämme" vielä sairastuisi. Huolimatta siitä, että yksi syöpä on jo selätetty. Sen verran hullu ja häiriintynyt olen lapsen sairauden jäljiltä, että joskus itse mielessäni esitän toiveen siitä, että sairastuja olisin minä. Kenekään ei tarvitsisi sairastua, mutta jos joku, niin minä. Vanhana. Kuten joskus olen kirjoittanut, lapsemme on toipunut mutta vanhemmat jatkavat paranemista päidensä sisällä vielä pitkään ja uskoakseni tällaiset hieman paranoidit ja omituiset ajatukset ovat osa sitä paransemisprosessia.

No menipä vakavaksi! Kenties päivän asu -kuva pelastaisi postauksen mutta siltikään en aio sitä jakaa...Sen sijaan aion valittaa vielä lisää. Liitoskivut ja lonkat, AUTSAUTSAUTS.

Masuasukas ja mamma, RV38

Maha näyttää pienemmältä kuin tuntuu!

Viikko  38 alussa! Mamman vointi on hieman vaihteleva: välillä supistelee, liitoskivut vaivaavat varsinkin jos liikkuu tai on pitkään paikallaan. Että siinä kun koettaa keksiä hyvän välimallin!

Tänään aion pakata vielä sairaalakassin, tohvelien ja kosmetiikan kanssa mukaan lähtevät beiben bodyt ja omat potkarit. Sairaalan vastasyntyneiden vaatteet ovat niin isoja ja vanuttuneita - ainakin ennen olivat - että mieluummin prinsessalle ihan omat mukaan.

Kosmetiikka voi kalskahtaa jonkun korvaan kummalliselta, mutta se pitää sisällään saippuat, sampoot ja muut tykötarpeet, kuitenkaan ripsaria ja bb-voidetta unohtamatta. Oma olo kohenee heti kun vähän pakkeloituu, totesin jo edellisellä reissulla. Meikkasin jopa aamulla synnytyssaliin lähtiessäni, mikä kuulostaa varmaan todella turhamaiselta. Ja onkin sitä. Minkäs teet. Olen nainen, meikkaan ilokseni. Kestäkää.

Tänään oli ihan mahtavan kaunis syyspäivä ja hyötyliikunnan nimissä haimme taas eskarilaisen kotiin höökivaunujen avulla, osittain "metsäreittiä" pitkin. Metsäreitti muodostuu käytännössä lähistöllä olevan hiihtoalueen latupohjasta, mutta on oikein hyvä kärryjen kanssa kuljettavaksi.  Ulkoilun lisäksi, siinä meni reippaasti kävellessä tunteroinen ja toinen haaveillessa, leivoin karjalanpiirakoita sekä ohrarieskoja, joista jälkimmäisistä tuli vähän enemmän ohranäkkäreitä. No, aina ei voi onnistua. Näkkärikin on hyvää! 

Nyt beibe voisit alkaa syntyä! Ja mietteitä liikunnasta

Tästä eteenpäin lapsonen voisi syntyä ihan koska vain puolestani! Nyt raskausviikon 38 alettua lasta ei enää pidetä ennenaikaisena syntyneenä ja valmishan hän onkin, mitä nyt pientä hienosäätöä vielä tapahtuu. Mutta, hienosäätöähän tapahtuu kauan vielä syntymän jälkeen, mm. ruoansulatus ja suolisto kehittyvät tuonne 3-4 ikävuoteen saakka. Kokemukseni perusteella mieshenkilön kasvu ja kehityksen hienosäätö jatkuvat tuonne 30 ikävuoden tuntumaan. 

Vau.fi kertoo, että raskausviikolla 38 vauva painaa kutakuinkin kolme kiloa ja on n 46 cm pitkä. Tässä vaiheessa vauvelin kasvu hidastuu - onneksi - mutta pojat kasvavat vielä vähän nopeammin kuin tyttöset. Äidillä taas - omakohtaisesti - alkaa kärsivällisyys olla koetuksella. Syntyisi jo! Toisaalta, lähestyvä synnytys hirvittää edelleen ja sitä voisi vielä lykätäkin, järkeily asiassa ei auta. 

Synnytys on hyvin primitiivinen kokemus ja mielestäni myös siihen liittyvä pelko tulee jostain syvemmältä. Vaikka pelottaa, tiedän että synnytyksen aikana "alkunainen" ottaa vallan. Synnyttäjä siirtyy tietynlaiseen mielentilaan, jossa keskittyy vain käsillä olevaan hetkeen ja siinä toimimiseen: supistuksiin ja hengittämiseen, ajoittain kiroilemiseen. Puudutusten kannalta ansa piilee juuri tuossa, tämä taas vain omiin kokemuksiini perustuen: hetkessä elävä ei osaa ennakoida tai ajatella, että kohta tarvitsen jotain ilokaasua parempaa apua ja kätilöt valitettavasti ovat lähinnä kannustaneet kaasutteluun... Eli nyt valmennetaan Hra R. pitämään rouvan puolia salissa ja pyytämään jotain piikkiä aina varmuuden vuoksi kun kätilö edes kurkkaa huoneeseen!

Asiasta toiseen! 

Vau.fi:n sivuilla löytyi myös juttua raskauden aikaisesta liikunnasta, klik! Jutussa crossfitiä treenaava odottaja oli saanut "kannustavaa palautetta" mm. siitä, että voimaharjoittelullaan hän tulee menettämään vauvansa ja että odottajan tulee keskittyä jonkinlaiseen äidilliseen pumpulimaiseen hellyyteen, on häpeällistä, että nainen treenaa kovaa. Uskomatonta kuraa. 

Kun odottaja on harrastanut reipasta liikuntaa ennen raskautta, voi hän sitä turvallisesti (ellei raskaudentila tms. anna muulle syytä) jatkaa. Kevennellä voi loppua kohti ja esim. kuntosaliharjoittelussa pitää olla tarkkana asennoissa, ettei tule litistelleeksi mahaa. Lajia voi vaihtaa kumparelaskusta tai taitoluistelusta vaikkapa uintiin. Raskaudenaikainen liikunta vahvistaa äitiä ja vauvaa, vähentää sokeriaineenvaihdunnan ongelmia ja auttaa hallitsemaan painonnousua. Äidin lihominen vaikuttaa myös lapsen rasvakerrokseen ja useimmat meistä kai synnyttävät mieluummin normaalikokoisen kuin jättivauvan? Liiallinen pienuus on myös vauvalle haitaksi, ja vauvan normaalia kasvua seurataan toki senkin vuoksi. Katso vaikkapa THL:n sivut aiheesta, klik!

Potilaan lääkärilehdessä puolestaan viitataan Lääkärilehdessä tänä vuonna julkaistuun juttuun raskaudenaikaisesta liikunnasta, mahdollisista syistä pidättytyä siitä ja etenkin liikunnan myönteisistä vaikutuksista ensisynnyttäjän kokemiin masennusoireisiin vauvan synnyttyä, klik! Terveyskirjasto puolestaan sanoo näin raskaudenaikaisesta liikunnasta, klik! 

Johtopäätöksenä voitaisiin kai todeta, että liikunta on hyväksi olet raskaana tai synnyttänyt tai ihan vaan ihminen. Liikunnalla on moninaisia hyviä terveysvaikutuksia ja äidille se on monesti ihana oman rauhoittumisen hetki, joka tukee henkistä jaksamista. Jälleen kerran, raskaus on mitä ihanin tekosyy keskittyä omaan hyvinvointiin!

Kävelyä ja punttijumppaa

Tänään oli oikein kaunis syyspäivä ja päätin yhdistää kävelylenkin eskarilaisen hakemiseen. Haimme siis pojan kävellen kotiin, suomennettuna. Lähdimme liikkeelle sillä tavalla hyvissä ajoin, että ennen noutoa sain reilun tunnin reipasta kävelyä alle, höökivaunuja lykäten. Eskarilaisen kanssa käveleminen menee sitten enemmän raittiin ilman nauttimisen puolelle, eikä siinäkään ole mitään vikaa! Kävimme myös puistoilemassa kotimatkalla ja yhteensä olimme melkein kolme tuntia ulkopuuhissa.

Sain neuvolasta viime viikolla ohjeen ottaa rauhallisemmin ja muutama päivä menikin ihan hyvin, varmasti ihan oikeaa väsymystä oli ilmassa. Tänään kuitenkin tuntui jo siltä, että lihaksillekin pitäisi edes jotain aktiviteettia järjestää. Osasyy saattaa olla Mari Kasvin haastattelu Iltalehden webissä, jossa Mari kertoo treenanneensa läpi raskauden aktiivisesti, mutta keventäneensä maksimipainoista loppua kohden sekä pidentäneensä palauttavia taukoja. Mari suorastaan määrää kohtuullista liikuntaa kaikille perusterveille odottajille ja tuohon määräykseen on helppo yhtyä. Vahvalla kropalla on parempi ponnistaa!

Koskapa yhdeksän euron salimaksu tuntuu hieman kalliilta ja toisaalta kevyt lihastreeni oli ajatuksissa, neuvolan ja järjen ääntä kuunnellen, tyydyin heiluttelemaan omia käsipainojani (6kg/kpl) sekä kyykkäämään. Askelkyykythän onnistuvan ihan hyvin ilman saliakin, tukea otin sängynpäädystä ja painoa on mahassa omasta edestä, lisäksi toiselle olalle nostin yhden käsipainon. Askelkyykyissä on tässä vaiheessa - ja aina -  syytä tarkkailla asentoa: nivelsiteet voivat olla höllemmässä raskaushormonien ja lähestyvän synnytyksen vuoksi, joten on hyvä seurata vaikka peilistä, että polvi ei kyykkyasennossa mene varpaiden yli ja että kyykyn kulma on kutakuinkin 90 astetta. Tuo 90 astetta voi olla hankalaa mahan sijainnin vuoksi ja jos kipua tuntuu missään kohtaa, niin SILLOIN PITÄÄ JÄTTÄÄ TEKEMÄTTÄ.

Käsipainoilla tein kulmasoutua, pystypunnerrusta ja hauiksia, pitkiä sarjoja koska painot ovat kevyet täällä kotona. Hartioille ja yläselälle tuollainen kevytkin aktivointi on hyväksi ja vaivalla hankituista hauiksista haluaisin pitää huolen, etteivät ne vallan kokonaan häviä tauon aikana. Ja jos häviävät, niin sitten alusta taas!

Aamulla mennään eskarilaisen kanssa neuvolaan ja muita suunnitemia ei päivälle olekaan. Meillä vietetään Docventuresin Lihatonta lokakuuta ja kaupasta pitänee hakea tarpeet hyvää ja proteiinipitoista kasvisruokaa ajatellen. Kikhernepihvit, couscous, tsatsiki-tyyppinen kastike ja vaikka salaatti sinimailasen iduilla voisi olla hyvä!