Fokusta hakemassa

Nyt kun se puolikas maratoni on juostu, oli ideana palata enemmän normisalitreeniin ja alkaa Tosissaan Treenata niitä leuanvetoja, niitä kun ei mene vielä(kään) yhtä(kään).

Toissapäivänä kävin tekemässä aika tavallisen yläkropan päivän, vinopenkki, kulmasoutu, pystypunnerrukset, vipunstot, ranskalaiset punnerrukset makuultaan tangolla ja haukset tangolla+vasaraotteella käsipainoilla. Juostessa moni salitreeni on jäänyt väliin ja melkein kaikki jalkapäivät on tekemättä viimeisen kuukauden ajalta... Todella vänkä nähä, miten voimatasot ovat tippuneet! Ja ovathan ne ihan varmasti.

Mutta kun.

Salilla on kiva treenata ja tykkään lihaksikkaasta ulkomuodosta. Toisaalta, juoksu on nyt hiottu iskuun (jollain mittarilla), niin ei sitäkään puolta viitsisi päästää rapistumaan. Että mille sitä sitten ryhtyisi?

Mielessä on alkanut hahmottua seuraavanlainen suunnitelma: sunnuntai olisi jatkossakin pitkän lenkin juoksupäivä, tiistaina olisi hyvä tehdä kyykkytreeni/jalkapäivä, ke yläkroppaa, to juosta nopeampi lenkki ja pe olisi selkä/pakarapäivä. Siinä jäisi ruhtinaalliset kaksi lepopäivää viikkoon! Saisin tehdä niitä asioita joista tykkään ja sillä tavalla, ettei kumpikaan "laji" kärsi.  Pitänee aikatauluttaa tämä kalenteriin ja siitä se taas lähtee.

Miten sovittaa muu elämä treeneihin?

5 treenipäivää neljän lapsen äidille per viikko on aikas paljon. Salikäynnit vievät n. 1h15min matkoineen ja juoksu 45min-1h. Ei ihan hirveästi kuitenkaan. Mutta kun nykyisin käyn töissäkin välillä ihmisten ilmoilla ja lapset ovat kotona oman hoitajansa kanssa...Onneksi näiden mussukoiden isä, Armas Hra R., on urhoollisesti hoitanut mussukoita sillä välin kun käyn liikkumassa ja sitten taas toisin päin.

Välillä päästään yhdessäkin kun viikonloppuisin isovanhemmat astuvat remmiin. Voisihan tuosta tuntea huonoa omatuntoa mutta en taida kuitenkaan: kun olen poissa kotoa muuten kuin töissä, olen liikkumassa. En vietä pitkiä viikonloppuja tyttökavereiden kanssa tai lähde armaan kanssa hillumaan yökerhoihin, se aika meni jo muutama vuosi sitten. Nyt keskitytään omaan perheeseen ja oman jaksamisen yläpitämiseen, samalla koetetaan näyttää lapsille liikunnallista esimerkkiä. Ei se varmaan kovin väärin ole.

21,1km 2h15min

 Juostu on! Ensimmäinen kymppi sujui mukavasti, välillä oli seuraa ja välillä taas ei. Keskivauhti huiteli siinä 6,23/km eli aikalailla suunnitelman mukaan. Toisella kympillä haasteet alkoivat 17km kohdalla, jalat kävivät todella raskaiksi eikä asiaa hirveästi auttanut, että viimeisellä juottopisteellä mukien puutteen vuoksi ei ollutkaan tarjoilua... Sääli maratoonareita!! Hehän ohittivat kyseisen paikan vielä kahteen kertaan. Luultavasti niitä mukeja sinne haettiin jostain lisää.

Dexalia

Valmistautumisesta: juoksutreeniä on tehty siitä elokuun alusta saakka tarkan viikko-ohjelman mukaan, seassa muutamia salipäiviä. Pisimmät pohjalenkit olivat 15km ja 20km, ne tehtiin siinä hieman reilun 7min km-vauhtia, eli sain tapahtumassa revittyä itsestäni vähän enemmän irti. Eilen koetin syödä hyviä hiilareita vähän tavallista enemmän ja kiinnitin veden juontiin huomiota, siltikin 17 kilometrin kohdalla energia meinasti loppua, mutta apu löytyi juoksuseurasta: tapahtumassa tuntemattomastakin voi saada hyvän tsempparin viimeisille kilometreille! Nyt se tuli tarpeeseen.

Vauvalleni ikää muuten ehti kertyä se 11 kuukautta. Ihan hyvin treenattu;)

Kyllä minä suosittelen kaikkia haastamaan itsensä aina johonkin uuteen. En minäkään koskaan juoksija ole ollut, mutta nyt on ensimmäinen puolikas taitettu. Seuraava on toukokuussa Helsingissä.

Puolimaratonin aattona

Huomenna se on startti puolen päivän aikaan edessä, matkaa taitettavana 21km juosten (hölkäten!). Millaisia ajatuksi päässä pyörii?

• Eihän se ole kuin puolikas, kokonainen on sentään ihan toinen juttu
• Mitenhän mun maha, tuleeko kipeäksi, hölskyykö, tuleeko vessahätä?
• Mitkä housut laittaisi jalkaan?
• Uskaltaako syödä mitä aamulla?
• Pitääkö juoda tänään paljon, onko siitä mitään iloa?
• Antaako vauva nukkua ensi yön että pääsee edes suhteellisen levänneenä matkaan?
• Geelit pitää hakea kaupasta, voi olla että viimeinen 5km on haastavia.
• 15k  jaksaa varmuudella, sen jälkeen voi tuntua ikävältä mutta sittenhän matka on melkein jo juostu
• Ellei maha sitten temppuile heti alkumatkalla, huoh.
• Jänskättää!!!!

Eipä muuta kuin hilpaisemaan huomenna, sitä varten tässä on treenattu! Sitten pari lepopäivää ja voikin alkaa taas kyykätä ja tehdä enemmän salitreeniä. Joka viikko pitää juosta jonkin verran, siitä ei saa tinkiä. Olisi tyhmää hukata juoksukunto kokonaan, nyt kun se on saatu jollekin tasolle.

Voi elämä mikä viikko!

Tällä viikolla on ehditty urheilla jonkin verran mutta moni treeni on jäänyt viikonlopulle. Syy on perinteinen: työkiireet. Järjestelemme tapahtumaa huimaa vauhtia ja tässä vaiheessa päivät yleensä venyvät. Kuukauden päästä helpottaa...

Tilannetta on kuitenkin helpompi kestää nyt kun pääsee välillä töihin toimistolle ja kotiin tulee hoitaja. Meillä onkin maailman paras hoitaja lapsille! Vähemmälle en tietenkään raaskisi mussukoitani edes jättää.

Tässä töitä tehdessä ja lenkkeillessä on tapahtunut jotain kummallista: paino on lähtenyt taas laskuun. Viimeisen kahden viikon aikana melkein kaksi kiloa on huvennut jonnekin! Kunhan ei pelkästään lihasta niin muuten hyvä vain, menkööt! Syöminen on välillä ollut huonoa kiireessä, siitä ja juoksemisesta painonpudotus varmaan nyt johtuu. Naama myös kukkii vähemmän - mitä lie tuolla kropassa on käynnissä!

Seuraavaksi me taidetaan suunnata karkkipäiväkarkkien ostoon ja sitten on totuus kohdattavana: onko tänään salitreenin vuoro vai onko lähdettävä juokemaan mäkitreeni. Toivoisin niin tuota ekaa!

Hauskaa viikonloppua!

Kovin on kukkea olo

Jos naisihmisellä on ikää 35 vuotta, on toivottavaa ettei naama enää näyttäisi pizzalta. Näin onnekas en kuitenkaan ole. Viimeisen parin viikon aikana pärstävärkki on yltynyt sellaiseen kukoistukseen ettei edes teinivuosina. Kyllähän se keljuttaa jos suoriksi sanotaan.

Syitä olen pohtinut: hormonit (imetyksen määrä on vähentynyt muiden ruokien lisääntyessä), ruoka, joku tulehdus, meikkivoide jnejnejne. Ruoasta en isompaa vikaa ole löytänyt, vettä juon välillä aivan liian vähän ottaen huomioon paljonko hikoilen. Näin ollen iho ja keho kuivaa ja sekin saattaa noita näppyloitä tieten aiheuttaa. Ohut meikkivoide, jota käytän, on uusi. Pääasiassa siis epäilen tuota hormonipuolta: olen aloittanut töissä käynnin (siis ihan menen töihin kun ennen olen tehnyt töitä kotona ja samalla katsonut lapsia), osan viikkoa olen toimistolla ja osan kotitoimistolla (lasten kanssa). Tämä tietenkin vaikuttaa vauvan imetykseen osaltaan ja on mahdolisesti  syössyt tämän emännän uudestaan teinivuosien iloihin. Tässä ei ihan hirveästi lohduta se, että näppylöihin taipuvainen iho rypistyy myöhemmin... Mutta ehkä se lohduttaa sitte myöhemmin.

Parin viikon sisään jos ei oleellista paranemista ihossa tapahdu, apteekin hoitotuotteilla, on sitten varattava lääkärille aika. Kö ei enää jaksa.

Niinä päivinä muuten, kun en itse hoida lapsia kotona, meille tulee aivan mahdottoman ihana hoitaja kotiin. Lapset ovat todella tykästyneet häneen ja pieninkin jaa hyvillä mielin hänen kanssaan aamusella puurolle. Siinä tuntee itsensä todella onnekkaaksi!

Tuplatreenipäivä

Tällä viikolla on ollut sen verran haipakkaa että parina iltana treenejä on pitänyt lykätä. Jotta kaikki tämän viikon treenit saan tehdyksi, piti tänään tehdä tuplatreeni: aamupäivällä sali ja nyt iltasella nopea 5km lenkki.

Salilla tein yläkropan lihaksia aika kokonaisvaltaisella otteella, rinta/olka/ojentaja/hauis. Yläselkä jäi kaipaamaan omaa treeniä, lapojen väli meinaa kipuilla. Se täytyy hoitaa alkuviikosta kuntoon.

Illan lenkki oli sitten ohjelmanmukainen: reippaalla vauhdilla 5 km vauhtikestävyyden ja nopeuden kehittämiseksi. Normaali perusrento peruslenkki menee n. 6.15-6.30min/km ja tuota vauhtia jaksaa pitkään, kympin ainakin kevyesti. Tänään juoksin 5.10min/km vauhdilla vitosen ja tuntui todella rankalta. Mutta: taikoja tapahtuu kun mennään mukavuusalueen ulkopuolelle. Huomenna taas 10km.

Nyt sitten vain suihkuun ja saunaan, illalla elokuva armaan aviomiehen kainalossa (torkkuen).

Onko lenkkeilystä sitten mitään sanottavaa?

Olen tässä havainnoinut itseäni lenkkeilyt ja kirjoittamisen välisen suhteen osalta. Mitä enemmän juoksen, sitä vähemmän on aikaa kirjoittaa. Tai kirjoitettavaa. Lenkkeily, niin kivaa kuin se onkin, on vähän sitä samaa - vauhti ja matka muuttuu, jos muuttuu. Eipä siitä hirveästi ole sanomista. Tälläkin viikolla on juostu ihan urakalla, samoin edellisellä. Peruslenkki on nykyisin sen kympin, ennen oli n. viisi kilsaa. Alan varmastikin jo tuntea itseni juoksijaksi aina välillä, en stressaa lenkille lähtöä kuten vielä jokunen viikko sitten.

Mutta kyllä kelpais sellainen oikein kunnon kyykkytreeni! Sitä en ole pariin viikkon ehtinyt juoksumäärien vuoksi tekemään. Kipeillä lihaksilla on ihan turha lähteä rentoa kestävyyttä kehittävää lenkkiä tekemään, siitä ei tule kuin paha mieli. Puolikkaan jälkeen alkaa ankara pakarankasvatus!

Tänään vietetään armaan esikoisemme seitsemänvuotisbileitä, poikia on tulossa liuta. Eikun herkkuja valmistelemaan!

Aurinkoa viikonloppuun!