tiistai 18. marraskuuta 2014

Päivän treeni

Tänään oli poikkeuksellisen kiireinen päivä töissä, palaveria palaverin perään. Aamulla olin kyllä taas kiitollinen siitä, että minun tarvitsee vain itseni huolehtia ajoissa paikalle, että lapsille hoitaja onneksi tulee kotiin. Saivat mussukat nuhjata sohvalla peiton alla katsomassa lasten ohjelmia siinä vaiheessa kun minä tein lähtöä.

Mutta aiheeseen ja lyhyestä virsi kaunis - systeemillä vieläpä. Salihommatkin piti hoitaa kiireellä, sillä välin kun esikoinen oli oman harrastuksensa parissa. Tämään oli tällainen päivä:

  • Kuntopyörää alkuun kun kaikki crossit oli varattu ja salilla liikaa väkeä
  • Takakyykky, koordinaatiosarja ja 4x10, 45kg
  • Askelkyykky käsipainot yht 20kg, 2x26 askellusta
  • Loitontaja, taljalaite, 55kg, 3x12
  • Reiden koukistus, 3x10, 50kg
  • Pohjepenkki, 3x20, 30kg
  • Reiden ojennus, 3x10, 40kg
Tuo askelkyykky on kyllä sellainen että se vie mehut jaloista aika mukavasti, lisäksi se on tällaiselle tasapainottomalle hyvää koordinaatiokykyä kehittävää tekemistä. Olisin voinut tehdä sen sijalle jonkun muunkin liikkeen tai jättää vaikka kokonaan väliin, koska tuossahan on listalla jo aika monta juttua - ettei mene tekemisestä laatu -  mutta halusin kuitenkin kiusata itseäni sillä... Koko treeniin aikaa meni n.45 minuuttia tänään, sitten piti kiiruhtaa hakemaan esikoismussukka ja ruokaostokset ja kokata huomiseksi ruoka ettei hoitajan tarvitse laittaa. Ja siinäpä se päivä sitten oli ja meni!

lauantai 15. marraskuuta 2014

Back on track

Tänään on ollut tuplatreenipäivä ja huomena kun käyn juoksemassa, on koko viikon saldo täysi. Ekan kerran pitkästä aikaa! Tästä on hyvä taas noudattaa säännöllistä rytmiä ja koettaa pysyä terveenä.

Aamun aloitin aamulenkillä, lyhyellä, n. 3km. Aamuaerobisella ei sinänsä ole mitään erityistä merkitysrtä esim painonhallinnassa, tutkimusten mukaan, mutta onhan se hyvä tapa ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa ensimmäisenä asiana rästitreeni pois listalta. Sitten on kiva istahtaa kahvin ääreen lukemaan lehti. Rahkan sekaan sekoittelin tänä aamuna pari teelusikallista tortuntäyteluumuhilloa, oli muuten todella hyvää. Mutta onhan siitä sitä sokeriakin, ei sentään ihan mahdottomasti mutta... Samaa voisi varmaan koettaa kuivatuilla luumuilla jos liottaisi, vaikka sokerisiahan kaikki kuivatut hedelmätkin ovat. Mutta mukava jouluinen aromi siitä rahkaan kuitenkin tuli!

Päivällä käytiin koko porukalla uimahallissa, sekin melkein käy urheilusuorituksesta vaikka itse ei uimaan pääsekään. Pienimmäistä saa punnertaa sylissä koko ajan ja uimavaipan sekä uikkarin nitkuttaminen suihkunihkeälle vauvalle on sekin melkoisen haastavaa - koko ajan tyylikkäästi takamus paljaana itse kyykkien. Ah mitkä mahamakkaranäkymät, varovat muut lasten tekemistä tuhot nähtyään! Hah.

Iltasella kävin sitten salilla ja sepä näytti tältä:

  • Crossailua muutama minuutti
  • Maastaveto 65kg, 3x10
  • Rintatuettu kulmasoutu, 3x10, 20kg
  • Ylätalja eteen, 3x10, 35kg
  • Hauiskääntö w-tangolla, 22,5kg, 3x10
  • Hauis vasaraotteella, 6kg kp:t
  • Mave, suorin jaloin, 20kg käsipainoilla/käpälä
  • Vatsat
Ja sitten kotiin hoitamaan pyykkivuorta. En minä vain käsitä miten pyykki lisääntyy ihan itsekseen tuolla nurkissa. Lasten sänkyjen alle kätkeytyy valtavat varastot vaatteita, juuri kun luulee selättäneensä pyykkikasan, lasahtavat nämä varastot silmille. Olenhan kertonut että erityisesti inhoan juuri pyykkäämistä...

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Salil-köhköh-le lentsun jälkeen

Meidän koko kööriä on vaivannut perinteinen syyslentsu, pienimmäisellä se äityi vallan kurkunpääntulehdukseksi mutta näyttää että selvitään kuumetta alentavilla lääkkeillä ja dedän imuroinnilla. Yöt yllättäen ovat olleet tavallista rauhallisempia...

Oma viikonloppu meni treenien osalta häneksi ja isänpäivän kakkumässytysten jälkeen päätin, että tarttis taas tehrä jotain tai vaaka alkaa mennä epäystävälliseen suuntaan. Ei ole vielä kivunnut, mutta kipuaahan se jos pitkään sairastaa ja syö mitä sattuu. Jos liittojyrsijä Salme Pasi onkin sitä mieltä että saavutetuista eduista ei tingitä, niin sehän se vasta pehmeetä touhua onkin, jos pudotettuja kiloja aletaan kerätä takaisin! Että ei kiitos. Parsakaali, kana, here I come! Pari päivää on oltu tarkempia hiilareiden laatun ja rasvojen suhteen, pikkukiristely ennen joulua on oikeastaan ihan kiva veto. Huomenna paistan mieheni pikkujouluun 50 joulutorttua. Kai niitäkin nyt sitten pitää vastustaa...

Mutta se pääasia eli päivän treeni:

Salilla oli rinta-olka-ojentaja -päivä, sehän näytti tänään tältä:


  • Crossailua muutama minuutti
  • Heilautus kahvakuulalla, kyykystä ylös asti, 3x15 20kg kuula
  • Vinopenkki käsipainoilla, 12,5kg, 3x10
  • Pystypunnerrus 7kg kp:t, 3x10
  • Vipunosto sivulle, mekaaninen pudostussarja, 6kg kp:t...Aika kevyt paino ja niitä rankempia toistojakin tuli 12kpl, ens kerralla enemmän painoja!
  • Ojentaja, ranskis tangolla selinmakuulla, 15kg painoa, 3x10
  • Pullover 3x15, 12,5kg
Iltapalaksi ja palkkariksi Kissin polyuretaani-lecaharkko -smoothie... No eikäkö rasvatonta rahkaa ja mehukeittoa, niin kuin jokaisena iltana. Ja yksi persimon, pakko, ei voi vastustaa. Onhan siinä sokrua mutta ei sentään karkiksi tahi pullaksi voi laskea. Että en nyt sentään tämän hullumpaa ruokahifistelyä aloita, kunhan vähän katson kokonaisuutta - jo hivenaineiden ja vitamiinien saannin kannalta. Eihän se ole sen kummempaa kuin itsestään huolehtimista!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Vuoden ikäisestä ja muusta

Minun vauvelini on nyt reilun vuoden ikäinen. Hän osaa jo vaikka mitä!

  • Konttaa
  • Kävelee puuta vasten
  • Haukkaa leipää
  • Taputtaa ja lauleskelee
  • Leikkii
  • Kiipeilee
  • Höpöttelee
  • Tekee pörisyttämällä pieruja
Hän on ihan mahdottoman ihana pieni tyttö! Kamalan iloinen, tyytyväinen ja reipas vauva. Menipä tämä vauvavuosi ihan varkain! Nyt ei auta kuin katsella laumansa varttumista ja toivoa, että joku muu innostuu tekemään vauveleita jotta saan ihania pieniä vastasyntyneitäkin vielä hoitaa...

Treenit

Treeneistä sen verran, että salilla käyn kolmijakoisen ohjelman mukaan, sen lisäksi 2 juoksulenkkiä viikkoon. Jos töiden ja yövalvomisen jälkeen olen fyysisesti liian väsynyt ja palautumatta, jätä jonkin treeneistä väliin. Pikkuväsymys lähtee lenkillä tai salilla, mutta sellainen luihin ja ytimiin pesinyt unenpuute on hoidettava vain nukkumalla. Homma ei ole ihan helppoa kun vauva konttailee yön ja tekee hampaita.

Punnerrushaaste

Moni onkin varmaan facebookissa törmännyt 21 päivän punnerrushaasteeseen. Päätin kokeilla, onnistunko. Tänään olisi tehtävä 35 punnerrusta, tuo täytyy minun voimilla jakaa 3 sarjaan. Leuanvetoja en muuten saa EDELLEENKÄÄN yhtään.

Painonhallinta

Paino on pysynyt hallinnassa ja alla kipurajan jo pitkään. Kevään puolimaratonia ajatellen voisin pudottaa vielä jokusen kilon, sitten juoksutreeni olisi polville vähemmän rasittavaa. Mutta paino on hallussa, ruokailukin pääasiassa,  olen aika tyytyväinen.