Lupaaminen on helppoa, mutta miksi lupausten pitäminen ja aito muutos on niin kamalan vaikeaa? Kun kyse on kuitenkin omasta itsestä, arvokkaasta olennosta joka ansaitsee hyviä asioita. Usein muutos heijastelee hyvää oloa koko perheeseen, siinähän on loistava lisäsyy miettiä tapojaan uusiksi. Millainen haluan olla, millainen olen, mihin kaikkeen pystyisin?
Muutosvastarinta. Joka ainoa konsulttijargoniin törmännyt on taatusti kuullut tämän sanan. Muutoksen vastutaminen, hyvin luonnollista. Muutokseenhan liittyy epävarmuutta aina, on se sitten työpaikalla tai omassa elämässä. Harvalla meistä on rohkeutta aina vain heittäytyä uuteen ja odottaa että elämä taas kerran kantaa. Tunnen kyllä noita rohkelikkojakin, ainakin yhden! Myös oman itsensä muuttaminen voi pelottaa: mistä jään paitsi, kaikesta mistä nautin? Ja ennen kaikkea, miksi yrittää muutosta jos munaan kuitenkin? Muutos törmää betoniseinään jo ennen kuin alkaakaan, epäonnistumisen pelon vuoksi. Mikä neuvoksi?
Pieniä askelia, yksi kerrallaan
Koko elämäänsä on turha kuvitella laittavansa uusiksi vain koska vuosi vaihtuu. Ensin pitää miettiä mikä minussa itseäni eniten vaivaa. Jos olet täysin tyytyväinen, onnittelen sinua! Kaikilla on oikeus olla tyytyväinen itseensä ja rakastaa itseään ihan sellaisena kuin on. Monesti takaraivossa jokin pieni muutoksen tarpeesta nalkuttava ääni vain kuitenkin kuuluu... Ja ei miehet, se ääni ei ole vaimon.
Nyt kun olet selvillä siitä mitä itsessäsi haluat kehittää, päätä tavoitteista ja kirjaa ne ylös. Aseta aikaraja. Mieti realistiset ja toteuttamiskelpoiset tavoitteet, mutta älä päästä itseäsi liian helpolla. Monesti itsensä yllättää: minä osaankin ja pystyn. Luota itseesi ja ole luottamuksen arvoinen. Muista, että esim. painonpudotus ja juoksutreeni ihan taatusti tulevat maistumaan puulta joinakin päivinä. Se ei ole syy luovuttaa. Seuraava päivä on parempi. Täällä kirjoittelin motivaatiosta!
Ja kappas, päivä, viikko, kuukausi kerrallaan kuluu. Ennen kuin huomaatkaan, olet saavuttanut sen mitä tahdot ja olet ehkä hieman paranneltu versio ihanasta itsestäsi. Vähän tyytyväisempi ja ehkä osaat arvostaa itseäsi hieman enemmän.
Yksin, yhdessä, vertaistuella eteenpäin
Aina muutos ei synny yksin puurtamalla. Voidaan tarvita apua. Riippuu siitä, mitä haluat muuttaa. Pinnallinen painonpudotus on helppo nakki, syvälle hautautuneet traumat ja niiden aiheuttamat ongelmat eivät usein ratkeakaan yksin. Apua pitää osata hakea, joko ammattilaisen tai vertaistuen.
Ja mitäpä minä sitten tänä vuonna asetan tavoitteiksi?
- Opin ottamaan rennosti ja pysähtymään hetkeen, nauttimaan rakkaiden seurasta
- Opettelen sanomaan ääneen, että lapsemme on parantunut leukemiasta, johon sairastui pienenä vauvana. On ihan turvallista sanoa se ääneen.
- Pinnallisuuksiin: tiputan vielä 10-15 kiloa jos lähteneiden reilun 10 kilon lisäksi. Kilo viikossa - tahti on mahdollinen ja se on tavoitteeni.
- Parannan kehonkoostumusta, vähemmän rasvaa ja enemmän lihasta
- Juoksen ExtremeRunin Oulussa elokuussa ihanan treenikaverini kanssa ja ainakin koetan selvittää kaikki esteet.
- Opettelen juomaan rasvatonta maitoa pari lasia päivässä, nyt en pentele juo lainkaan maitoa. Maitohan on mielettömän hyvä juoma treenaajalle, siitä saa vähän protskuja, kalsiumia ja D-vitamiinia ja se nesteyttää.
Tässä nämä tavoitteet ovat nyt julkisena piitkän ja uuvuttavan päivityksen päätteeksi. Kerron joka viikko, miten asiat etenevät!
Hyvää uutta vuotta kaikki ihanaiset!
Moi Rva R!
VastaaPoistaLöysin sattumalta blogiisi...
Et mikään turha mamma! Hattua nostelen ja omaa liikunnankipinääni odottelen.
Vuosi sitten vedin ihan hyvällä sykkeellä vaikka ja mitä, mutta hieman on elämä jyrsinyt voimavarojani. Kas kummaa?
Mutta jaksan olla yhä kuitenkin monesta liikuntaan ja hyvään oloon liittyvästä asiasta kiinnostunut, hyvä merkki nähdäkseni.
Ihan oikeasti uskalla sanoa ja kertoa rohkeasti ääneen, että lapsesi on parantunut. Se on mieletön asia. Enemmän kuin koskaan vedät penkistä, enemmän kuin koskaan tekemäsi lihastreeni, enemmän kuin vahvinkaan ihminen, enemmän kuin mikään maallinen mittari tai tärkeämpi kuin mikään reidenympärysmitta.
Se on lapsemme terveyden ja elinvoiman mitta. Tietänet mitä tarkoitan ja et koe että kritisoin, siitä ei ole kyse. Vaan siitä, että uskalla huokaista ja olla kiitollinen, sanoa se ääneen. Siinäs huomaat, että elämä on niin täynnä mahdollisuuksia, kaikenlaisia, myös neljän lapsen äidille;-)
Nimimerkillä kokemusta on,
itse asiassa vast' ikään ajattelinkin mikäköhän lapsellenne on nimeksi tullut, tyttönä pidin tulokasta tietämättäni.
Aida Amalia Antintytär oli viimeisin veikkaukseni;-)
Terkkuja Tiinalta ja laumalta
Hyvää uutta vuotta Tiina teille ja koko laumallenne!:) Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitatt tuolla, että uskalla vain sanoa ääneen että poika on terve. Opettelen:) En liene ainoa asian kanssa paininut!
VastaaPoistaElämä on jo sen verran iisiä, että on aikaa treenailla ja hössöttää. Kyllä se kipinä sitten aikanaan iskee, kunhan muu touhu ympäriltä laantuu:)