perjantai 24. tammikuuta 2014

Viikonloppu alkaa lenkillä!

Eikä sillä HK:n sinisellä klassikolla. Pakkaslukemat tipahtivat kerrassaan huimasti alaspäin tai siis pakkasmittarin lukemat jäivät viimepäiväisiä huomattavasti ylemmäs... Mutta pointtina siis, vain -5 pykälää oli tänään ja sehän jo suorastaan tuntuu keväältä! Varsinkin kun aurinko niin ihanan kainosti paisteli pilvien takaa. Kaunis päivä tänään, tuntui hiihtolomalta. Saimme tänään myös mukavia vieraita ja äidillehän on silloin tällöin hyödyksi parantaa maailmaa toisten äitien kanssa,  joten päivä oli siltäkin kantilta oikein onnistunut.

Ensin suunnitelmani oli tehdä tänään hiihtolenkki, mutta aikataulut lapsiperheissä harvemmin pitävät ja illan suunnitelmat menivätkin uusiksi siten, että päädyin hölkkälenkille. Hölkyttelin n. 40 minuuttia, harmikseni Endomondo lakkasi kellottamasta ensimmäisen kilsan jälkeen ja tarkkaa mittaa lenkille en sitten tiedä. Hyvä hiki tuli ja syke nousi, olen tyytyväinen. Lenkin jäkeen pääsin heti saunaan, ihan omassa rauhassa. Harvinaista luksusta vaikken innokas saunoja olekaan! Lykkäsin tehohoidon hiuksiini ja heitin tervantuoksuisia löylyjä, raukkamaisesti keskimmäisellä lauteella.

Eilen oli salitreenipäivä ja se näytti tältä:


  • Kyykky smithissä, 1x12 60kg ja 3x12 65 kg
  • Hack kyykky, 60 kg, 3x12
  • Prässi yhdellä jalalla vaihtelun vuoksi, 55kg, 3x12/jalka
  • Reidenojennus taljalla, 35kg, 3x10
  • Pohjelihas laitteella, 45kg levypainot, palautus liikkeen lähtöasentoon hitaasti jarrutellen, 3x15
  • Vatsat, lankkua ja pikkurutistuksia ajatukset alavatsalla
Seuraavaksi vuorossa on porkkanoita ja ranch-dippiä, on muuten hyvää! Huomenna aion hiihtää ja hiihdättää esikoista myös, suksien voitelua varten varusteet täydensin tänään. Tai nyt ihan ensiksi imetän pikkumussukan ja sitten ne porkkanat...

Ihanaa viikonloppua ihanaiset ja reippailkaa ulkona koko perheen voimin!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!