Vuonna 2023 NUTS YPH:n 100 km jäi kesken Ylläsjärvelle. Syitä oli monia mutta oikeastaan vain yksi, jalat olivat tohjona Peurakaltiossa ja sieltä jatkaessa motivaatio oli täysin nollassa, fiilis sysihuono. Köpöttelin etanana Ylläsjärvelle ja jäin sinne, sillä majoituttiin Lapland Hotel Saagassa. Ei harmittanut, sillä tiesin, etten olisi enää ehtinyt maaliin. Paitsi että sitten alkoi kuitenkin harmittaa, ja vaikka vannoin matkan viimeisen 20 km aikana, ettei enää ikinä (paska reitti, paska sää, paska laji, paska kunto, ei oo ihmisen hommaa), tuli pakkoajatus hoitaa homma maaliin. Ja näin sitten ilmoittauduin vuoden 2024 100 km matkalle.
Pari perusasiaa reitistä. Ensimmäisellä kerralla (vuonna 2021) reitti meni Ylläsjärvellä eri tavalla kuin nyt kahtena viimeisenä vuonna. Varkaankurua on haluttu rauhoittaa, ja siksi kisareittiä on muutettu Pallaksen päässä siten, että startista lähdetään suoraan Laukukeron kautta kohti Taivaskeroa, josta lasketellaan takaisin hotellin kylkeen ja sitten vasta lähdetään kohti Yllästä. 2021 reitin mitta oli n. 98 km, tänä vuonna mittasin matkaa 106 km. Suoritusaikaa on lisätty tunnilla.
Alussa tulee heti useampi sata metriä nousua, mutta kyllä alku on reitin parasta antia. Fakta on, että Pallakselta Rauhalaan reitillä on muutama valopilkku keroilla, mutta alusta on toivotonta: juurakkoa, kivikkoa, mutkaa mutkan perään, umpeen kasvanutta, ryteikköistä, mutaista ja välillä virtaavaa, siis vettä. Reitti helpottuu Pahtavuoman jälkeen, ja sitä ennen on toki helppo pätkä heti Rauhalasta lähdettäessä. Perurakaltion jälkeen pyöritään Ylläksen reiteillä, lienee latupohjaa tms, ja maisemallisesti reitti ei anna mitään. Ylläksen laelta on toki kaunis maisema, mutta Ylläksen seutu on niin rakennettu matkailun tarpeisiin, ettei siellä enää ns. luontotunnelmaan pääse.
Tänä vuonna lähdin siis paikkaamaan vuoden 2023 keskeytystä, ja koko matkan kantava ajatus oli, että nyt mennään maaliin eikä sitten enää tarvitse tulla paikkaamaan. Ensimmäinen nousu meni kevyesti, pikku lasku ennen Taivaskeroa mukavaa hölkkää kivikossa ja Taivaskeron nousu mukavasti. Lasku Taivaskerolta oli hyvä, vaellusreitti on hyvässä kunnossa ja sitä oli hyvä juosta.
Pallakselta pääsin hyvään matkaseuraan ja edettiin letkassa hyvää vauhtia, juosten ja kävellen sen mukaan kuin mahdollista. Samojen ihmisten kanssa vähän paikkoja vaihdellen mentiin ihan Rauhalaan saakka, ja olin siellä juuri suunnittelemani aikataulun mukaisesti.
Viime vuonna jalat olivat jo Rauhalassa huonot, enkä onnistunut niitä siellä paikkaamaan. Tänä vuonna vaihdoin Hokan kengät Altran Lone Peakeihin ja tuhannen mailin sukat Injinji-varvassukkiin, ja selvisin lähes täysin hiertymittä koko matkan. Kun jalkavaivoja ei tullut, oli helppo pitää mieli korkealla ja ratkoa muita ongelmia fiksusti. Vatsa aiheutti päänvaivaa jonkin verran, se turposi aika alkuvaiheessa ja hölskyi, nesteet imeytyivät heikosti ja välillä yökötti. Suolalla ja pienillä hörpyillä selvisi näistä tilanteista oikein hyvin.
Jossain Rauhalan jälkeen ja ennen Peurakaltiota tuntui hetkellisesti hankalalta ja ihmettelin asiaa, kunnes totesin, että tässähän kiivetään vaaranousua koko ajan, ja siksi varmaankin hengästyttää. Että saakin tuntua raskaalta. Kävin muuten kahdesti pissalla koko retken aikana, ja käytännössä kaikki huoltovälit selviää kahdella 500 ml lötköllä. Ainoastaan Kotamaja - Ylläsjärvi välille otin extralötkön, sillä väli on pitkä ja päivästä tuli taas kovin lämmin. Tällä välillä myös hyödynsin matkaan varaamiani extratuubihuiveja, joita uitin puroissa ja tungin läpimärkinä, vettä valuvina päähäni. Näytti hirveältä, kertoivat kanssakulkijoiden katseet, mutta viilensi hyvin ja sitä tarvittiin
 |
| NUTS.fi sivuilta napattu kuvakaappaus satasen välimatkoista. Huom: NUTS-kilometrit edusta reaalimaaliman välimatkoja vaan ovat lähinnä viitteellisiä. |
Puolivälin huollossa Perurakaltiossa söin pussipuuron ja muutaman naksun, mutta olisin halunnut jotain sitruksia. Ässehtyneet sipsit ja banaanit tökkivät heti alusta saakka, ja omat karkit ällöttivät. Tailwind pelasti päivän aikana paljon. Nutsin huolloissa on valitettavasti tapahtunut iso pudotus laadussa: vihreitä kuulia pihtaillaan vegaaneille ja suklaaksi on saatu Pandan kivikovia palloja. Sipsipusseja avattiin sillä tavalla säästeliäästi, että laareissa oli nuhjaantunutta silppua. Banaanit olivat ainakin yhdessä huoltopisteessä kokonaan loppu, kertoivat kanssakulkijat ja mandariineja saatiin vasta Kellokkaalla. Kokista en nähnyt koko päivänä, ehkä en osannut etsiä. Tämä jäi mieleen erityisellä tavalla, sillä eräällä onnekkaalla juoksijattarella puoliso toi jäillä ryyditetyn huurteinen kokiksen huoltoon, kun itse koetin ryypiskellä lämmennyttä urkkajuomaa, johon kärpäset pyrkivät uimasille. No, kellollaalla söin yhdeltä istumalta kolme mandariinia, ja en ollut ainoa joka niitä oli kaivannut koko päivän. Näiden tapahtumien osallistumismaksut ovat nykyään jo korkeita, ja siksi toivoisi, että peruasiat toimisivat. Tosi monella onkin oma huoltaja mukana, ihan meillä tavisosastolaisillakin, ja se voi olla ihan hyvä ajatus, voi varmistaa mieluisan energian matkalle.
Ylläsjärvelle asti matka meni varsin mukavasti, ja siellä huollossa hetken kasasin itseäni Ylläksen nousuun. Nousu oli raskas, eikä siitä tarvinne muuta sanoa. Lasku huoltotietä kohti Kellokasta oli jännä, sillä tiellä on soraa joka luistaa kengän alla. Joku sekopää kuvasi siellä go prolla lupaa kysymättä, ja tajusin liian myöhään mitä hän tekee, tuli siis seisomaan ihan minun eteeni kameroineen ja teki saman muille.
Kellokkaalta Pirunkuruun, joka oli kyllä hankala. Joskus olisi kiva mennä Pirunkuru ihan tuoreilla jaloilla, että onko se oikeasti niin paha. Kesängin laki ja lasku mutkien kautta kohti Äkäslompoloa oli mukavaa, mutta oli pakko soittaa omalle äidille, sillä uni alkoi painaa ja puhelu virkisti. Hölkkäsin hyviä pätkiä ja viimeisellä väliaikapisteellä oli myös tuttuja kannustamassa. Loppukiri asvalttia pitkin ja juhlakansan ohi maaliin. Se meni ihan niin kuin suunnittelin - ei hyvää aikaa eikä sankaritekoja, mutta varsin pätevä paikkaus viime vuoden epäonnistumiselle. Maalissa hetkellinen liikutus ja sitten olikin jo kiire päästä mökille Pallaksen kylkeen suihkuun ja peiton alle.
Yön aikana kurkku kipeytyi kovasti ja aamulla oli hankala niellä, mutta muita flunssa oireita ei tullut. Sääret jomottivat kipeinä koko ensimmäisen yön, mutta se kuuluu asiaan. Lantion alueen lihakset olivat myös kipeät, ja oli vaikeaa löytää uniasentoa. Pari päivää meno oli jäykkää, mutta heti sunnuntaina kävimme perheen kanssa Pallasjärven Punaisella hiekalla retkellä ja uimassa, ja siinä Pallaksen keroja katsellessa, kirkkaassa ja kylmässä järvivedessä pääsi palautuminen kyllä mukavasti käyntiin. Heitin talviturkin Pallasjärveen, sillä se oli tämän Lapin reissun toinen tavoite.
Vuodelle 2025 olen ajatellut osallistua NUTS Karhunkierroksen 34 km matkalle sekä Hossan Trail Runin 78 km matkalle. Myös Kaldoaivi kiinnostaisi, mutta ei taida aika riittää ihan kaikkeen. Nutsien osalta alkaa tulla kevyt kyllästyminen vastaan: hintojen nousu ei näy palvelun laadussa, väkeä on hulluna ja fokus on eliittijuoksijoissa (mikä on kai ok, mutta on uudelainen sävy "kansanjuhlassa" ja minusta ainakin vieraannuttavaa), vaikka tili tehdään kuitenkin kuntoliikkujien osallistumisilla. Tilanne voi olla toinen sellaisten juoksijoiden näkökulmasta, jotka hengaavat viikonlopun kisakeskuksessa ja sen tuntumassa, mutta itse kartan lähtökohtaisesti noita. Itse juoksu on se juhla, en kaipaa sitä muuta hössötystä ja yltiökaupallisuutta.
Vuonna 2026 annan kuitenkin NUTSille mahdollisuuden ja kenties jopa Ylläs Pallaksen 100 km matkalle. Olisiko silloin sen aikaparannuksen paikka?
