keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Sataa, sataa ropisee ja köhköh

Niin että onkos tullut syksy taas joulun keskelle??!!

Eilen pyrytti vaakatasossa lunta ja tänään sitten onkin satanut vettä. Kyllähän siitä varoitettiin, mutta jotenkin toivoin, että sade ymmärtäisi kiertää tämän naapuruston. Auton ulkolämpömittarikin on ollut kiltisti pakkasella koko päivän, se sentään ymmärtää, etten halua tähän aikaan vuodesta nähdä plusasteita. Ja sitten kaiken kruunaa enteilevä flunssa, ensimmäinen laatuaan tänä syksynä. Kurkku tuli yöllä kipeäksi ja nyt iltapäivällä piti kaivella paksuin villapaita sekä isän vanhat villasukat jalkaan, luulenpa että lämpö on nousussa. Ja mitä se tuo sadekin, entä jos kaikki lumi sulaa...Tykkilunta ovat tehneet lähiladuille kovimpina pakkaspäivinä ja nyt näyttää, että toiveet hiihtolenkeistä sulavat lumen kanssa kilpaa. Kylläpä keljuttaa, valitusvirsi sentään!

Tänään ei sitten hölkätä tai virtuaalipyöräillä, mutta jos sade lakkaa ja kuume ei nouse, niin pienen iltakävelun saatan tehdä. Huomenna ilta menee ihanan eskarilaisemme joulujuhlassa joten lenkit jäävät väliin. Mussukalla on kuulema rooli pakkasukkona. Ihana päästä juhlaan mukaan!  Meillähän ei tarhan joulujuhlia ole vietetty kun lapset ovat olleet kotihoidossa, nyt pääsemme osalliseksi tästäkin joulunalustouhusta.

Aamulla raahasin kolme nuorimmaista suunnitelman mukaan perhekerhoon ja porttarin sijaan saimme oikein lämpimän vastaanoton. Toiseksi vanhin mussukkamme on kerhotädeille tuttu esikoisen kerhoajoilta ja toivottivat meidät kaikkineen tervetulleiksi. Kerhoilemassa oli vauvaamme päivää nuorempi vauvakollega (molemmat nukkuivat koko kerhon ajan!) ja monta sopivan ikäistä leikkikaveria keskimmäisille. Varmasti tammikuussa jatkamme kerhoilua!

Seuraavaksi Yogi Tea Chocoa kupillinen ja peiton alle potemaan, sikäli että lapset suovat hetken rauhaa. Eilistä pop corn -lahjontaa ei viitsisi näin pian uusia... Tuo tee on muuten superhyvää, vaikken sen ominaisuuksista kovin perillä olekaan, niin maku ainakin miellyttää. Sain paketillisen tuliaiseksi ja jäin koukkuun, onneksi Lifesta saa täydennystä. Rohkeampi voi kokeilla vaikka chilillistä versiota!

Ai niin, allit on muuten KIPEÄT eilisestä treenistä. Joku voisi sanoa että se johtuu flunssasta. Minä en. Sanon, että se johtuu huiman, huiman tehokkaasti tehdystä treenistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!