Ja taas - taas!!- on viikko vierähtänyt. Alkaa uusi, jo 39. raskausviikko. Tuntuu raskaalta. Satunnaisia supisteluja, kipeitäkin, mutta itse asiaan ei päästä. Lähestyvä synnytys on herätellyt taas paniikinomaista tunnetta, mutta kyllä kovin mielelläni ryhtyisin jo jakautumaan kahteen kappaleeseen. Tämä vauva nimittäin myllertää ja riehuu ihan hurjana välillä ja sehän jo sattuu aika kovasti kun osuu kohdalleen. Olisi niin ihana jo hoitaa ja haistella tuoretta, pientä ihmisenalkua!
Vau.fi kertoo, että vauvelit tapaavat tässä vaiheessa painaa kutakuinkin 3200g ja ovat keskimäärin 48 cm pitkiä pyöreitä pötkäleitä. Osa on kiinnittynyt jo lähtöasemiin, tämä minun tapaukseni on ollut lähtökuopissa jo pitkään, ja osa alkaa suunnitella hakeutumista oikeaan asentoon. Äitiä voi vaivata vena cava -syndrooma, jonka vuoksi makuuasennossa voi huimata ja olo olla muutenkin kehno. Syndroomaan liittyvä huonovointisuus on vaaratonta ja johtuu siitä, että painava kohtu hidastaa veren virtaamista sydämeen takaisin. Omakohtaisesti voin todeta, että vasemmalla kyljellä röllöttely auttaa ja on liki ainoa uniasento tällä hetkellä. Selälläni ollessa tuntuu, että henkeä ei saa vedetyksi ja lievää kuvotusta on pitkin päivää. Ympyrä sulkeutuu!
Toissaöiset supistelut säikäyttivät todella. Ajatus siitä, että viikkoja voi olla edessä vielä paljonkin on kuitenkin vielä hirvittävämpi. Käytännössähän lapsi voi syntyä nyt missä tahansa välissä ja häädettäneen viikkoon 42 mennessä. Neljä viikkoa pahimmillaan... Kärsivällisyys ei kuulu perushyveisiini ja odottavan aika on nyt jo hirveän pitkä. Valivali ja kitisemiset päälle!
Ulkona on mitä upein auringonpaiste ja seuraavaksi nappaamme höökivaunut kahden nuorimman kanssa ja lähdemme ulosulosulos. Siinäpä se aika kuluu ja liikunnalla on mielialaan aina niin hyvä vaikutus, suosittelen kaikille!
Illalla kuvaa mahasta ja Mamigogo-blogin innoittamana koetan kaivella muutaman mennäkesän huippuhetken tai lempiasian kuvien muodossa tänne esille.
Voisi jo syntyä se pikkuinen! Tädilläkin on tarve päästä nuuskuttamaan :)
VastaaPoistaTäti on oikein tervetullut heti haistelemaan:D
VastaaPoista