Kyllä melkein uskallan tässä vaiheessa todeta, että synnytyspelkoon toimii lääkkeeksi aika. Nimittäin pitkäksi käyvä aika. Kun lantionluut paukkuu, venyy, kipuilee ja selkääkin jomottaa. Sitä alkaa odottaa synnytystä toisella tavalla kun on osa-aika liikuntavammainen ja liikkua tekisi mieli. Jos vaan lapsi syntyisi nopsaan ja saisin suunnitellut puudutukset ajoissa, niin voisin lähteä punnertamaan vaikka heti!
Tänään lähinnä häpesin taaperrustani, kun haimme eskarilaisen lenkin kautta kotiin, epäilemättä kävelyni näytti siltä, että lapsen pää on jo jossain "ulkopuolella"... No kaksi tuntia lykkäsin mieleenpainuvalla tyylilläni höökivaunuja pitkin pyöräteitä, ja vaunuthan lasteineen painavat jotain 40 kg, joten tässä vaiheessa raskautta tuo mennee ihan oikean liikunnan piikkiin.
Kotona pieni päivälepo vaihtui oikeiksi päiväuniksi ja herätessäni huomasin keskimmäisen mussukan lyöttäytyneen kylkeen unille. Voikin olla vaikea saada illalla nukkumaan. Tämä oli kyllä ihan työtapaturma meille molemmille, yleensä poika ei enää päiväunia nuku mutta uskon, että tirsat olivat hänellekin tarpeeseen. Nuorimmainen kävi aina välillä kiehnäämässä kyljessä, mutta ei malttanut jäädä uninalleksi tällä kertaa vaan katsoi isoveljen kanssa lastenohjelmia.
Nyt sitten pitäisi vielä päästä hereille ja orientoitua muutamaksi tunniksi johonkin järkevään. Vauvan rattaat pitäisi pistää iskuun, koota koppa ja muuta. Olisiko siinä tämän illan puuhat? Aamulla pitää joutua taas neuvolaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!