torstai 14. marraskuuta 2013

Yhden kuukauden mittauspiste

Saimme armaan beiben kanssa käytyä neuvolassa ja hyvältä näyttivät pienen kasvukäyrät!

  • Syntymäpaino 3800g, nyt 5010g
  • Syntymäpituus 49cm, nyt 53cm
Ja päänympäryskin kasvaa sopuisasti käyrillä. Vauva on ollut koko kuukauden pelkällä rintamaidolla, jota hörppii ahkerasti pitkin päivää ja yöllä pari kolme kertaa, jos tuuri käy. Vaikka olen liikkunut paljon ja saanut omaa painoani tippumaan ( ja sitä tiputtamista tuntuu riittävän!), on maitoa riittänyt vauvalle hyvin. Pitää juoda paljon vettä ja muistaa monipuolinen ruokailu, hyviä rasvoja unohtamatta. 

Vauvalla on siis ollut hieman masuvaivaa: röyhtäyttää, kipristelee ja pierettää ankarasti. Juttelin neuvolan tädin kanssa asiasta ja hänkin suositteli Gefilus D-tippoja ja ehdotti, että jättäisin vähäksi aikaa sellaiset ruuat vähemmälle, jotka ovat omiaan aiheuttamaan ilmavaivoja. Näitä ovat esm. ruisleipä, kaali, omput ja perinteinen ärtsoppa. Niinpä aion nyt sitten vaihtaa aamuruisleivän johonkin muuhun ja kaalia nyt ei ole tapana muutenkaan mussuttaa ja  sitrukset maistuvat omppujen sijaan tähän aikaan vuodesta mainiosti. Ravintoainevajausta ei tällä pääse syntymään! Huolellista röyhtäyttämistä pitää jatkaa edelleen, siis vauvan. Ja voi kai äitikin joskus röyhtäistä.

Muuten kannattaa käyttää järkeä ennen kuin alkaa rajoittamaan ruokavaliotaan tolkuttomasti, imetettäessä siis. Monet vauvan masuvaivat johtuvat ruoansulatuselimistön "keskeneräisyydestä" ja aika hoitaa ongelmat. Jos taas oikeasti on syytä epäillä allergioita ja esim. vauvan paino ei nouse, kannattaa jutella asiasta neuvolassa. Ja otetaanhan huono painonnousu sielläkin puheeksi ihan varmasti!

Täällä on kaunis pakkaspäivä ja aurinko paistaa, mutta valitettavasti päivällä emme ulos pääse: toiseksi vanhimmalla mussukalla oli illalla kuumetta, joten sisäpäivää pukkaa. Nyt poika on jo ihan reipas ja kuumeeton, mutta varmuuden vuoksi levähdellään ( ja kuunnellaan joululauluja,  mutta älä kerro kenellekään!). Ajattelin itseni raahata iltakävelylle jossain välissä kuitenkin!


2 kommenttia:

  1. Meillä oli tämä tuoreempi painos myös aikamoinen mahavaivamonsteri, nyt onneksi ikää on mittarissa sen verran että alkaa helpottaa. Kunhan nyt oppisi öisin vielä nukkumaan. ;) Kandee muuten kipaista myös Lifessa kattomassa probioottipohjaisia maitohappobakteereja vauvalle, sopivat yleensä paremmin pikkuisen elimistölle kun noi Gefilukset ja muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden vauveleiden kanssa saa olla aika monena, mutta jossain vaiheessa se helpottaa. Yöunienkin kanssa:) Meillä viimeistään tuossa parin vuoden iässä ovat oppineet..:D Pitääpä selvitellä noita masuasioita, että mikäs olisi optimaalinen kombo, D-vitsku kun tarvitaan kumminkin ja se pelkästään on omiaan pistämään masun sekaisin.

      Poista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!