Tämä tuuhealla tukalla varustettu ihana pikkuihminen täytti tänään jo kokonaiset kolme viikkoa. Aika menee todella nopeasti, täytyy taas kerran todeta! Kolmeen viikkoon on mahtunut paljon vaipattelua, syöpöttelyä, röyhtäilyä ja unia, etenkin vauvan osalta... Nuha on jo hieman helpottamassa, mutta D-vitamiinit ovat aiheuttaneet uutta masuvaivaa vauvelille, siinä aika auttanee.
Tänään pikkuinen on jaksanut tuijotella tummilla silmillään ja ihmetellä maailmaa ihan erityisen reippaasti. Päivällä kävimme koko lauma pienellä kävelyllä, vauva omisssa rattaissaan ja isommat lapset omin jaloin. Ulkona on todella marraskuista, kuten tuossa alla olevassa kuvassa näkyy: kosteaa, kylmää ja valitettavan lumetonta.
Illalla kävin sitten omalla lenkillä, kirmailemassa taas... Toisin sanoen siis hölkkäsin hitaasti mutta varmasti viiden kilometrin lenkin ja olen suoritukseen tyytyväinen. Happi kulki hyvin edelleen ja jaloista alkaa löytyä hyvä rytmi, jota on helppo pitää yllä. Ainoa, joka vastustaa on Sports Tracker, se vain ihan totaalisesti kieltäytyy toimimasta muutamaa minuuttia pidempään. Pitää miettiä jokin korvaava ratkaisu tuohon ajan ja vauhdin mittaamiseen, niin ja matkan tietenkin.
Eilen oli lepopäivä, kävimme vain pienellä iltakävelyllä nasulauman ja armaan Hra R:n kanssa. Mutta lepoakin tarvitaan!
Perjantaina hytkyin crosstrainerilla hieman reilun puolikkaan tunnin ja sen jälkeen ehdin tehdä hyvin lyhyen punttijumpan ennen kuin vauveli vaati maitotonkkaa lähelleen. Aloitin askelkyykyillä, 20/puoli ja kolme sarjaa. Sen jälkeen tein hauiskääntö-pystypunnerrus -yhdistelmäsarjan (3 sarjaa, 20 toistoa) ja kulmasoudun ehdin aloitella, sitten pitikin rientää meijerivuoroon.
Entäpä sitten ne tämän viikon tulokset? Vyötäröltä on senttejä tippunut kolme kokonaista tämän viikon aikana ja vaaka näyttää puolestaan 2,5kg vähemmän kuin viime sunnuntaina. Ihan ok, tästä on hyvä aloittaa taas uusi viikko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!