Joululauluja kuunnellessani mieleen tuli googlata tämä videonpätkä, Kuorosota vuodelta 2010 jonka Suvi Teräsniska kuoroineen voitti. Lahjoitus tuli OYS:n osastolle 51, jolla meidänkin pientä tuolloin hoidettiin. Lahjoitus tuli silloin todella tarpeeseen ja sillä hankittiin kantasolunkeräyslaite, joka on jo päässyt auttamaan monia lapsia joilla esim. syöpä on uusiutunut.
Muistan tasan tarkalleen tuon tunnelman. Lauluhan kertoo toivosta ja taakse jääneestä pimeästä syksystä. Tuolloin ei itse vielä oikein uskaltanut toivoa, mutta syksyn syvä lohduttomuus oli asettumassa. Itkin silmät päästäni, aivan kuten kaikki hoitajat, lääkärit ja muut vanhemmat. Eikä tuota itkemättä katso vieläkään.
Me pääsimme pojan katsomaan kuoroa erityisluvalla, olimme oikeastaan infektioeristyksessä jo monetta päivää, mutta kun oireita ei lapsella ollut, niin hoitajat hakivat meidätkin tuonne muiden sekaan. Minun pieni potilaani on tämä videolla näkyvä suloinen pieni vauva tiikeripuvussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!