sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Date night ja viikonloppua kuvina


Pitkästä aikaa meillä oli mahdollisuus armaan puolisoni kanssa viettää ns. date night, kun saimme kaikki nasut hetkeksi hoitoon. Tai isoimmat olivat vallan yön yli, vauva vain sen aikaa että ehdittiin hyvään ravintolaan syömään. Se riittikin tällä kertaa, oli huippua olla hetki ihan kahdestaan ja istua syömässä herkullista ruokaa alkuruoasta jälkkäriin, kaikessa rauhassa. Ravintola Istanbul Oulussa tarjoilee todella laadukasta ja herkullista turkkilaista ruokaa, suosittelen kokeilemaan!

Ällöä
Isommat muksut olivat siis mummolassa yötä ja tänään aamupäivällä meillä oli vielä mainiosti aikaa lähteä kaupungille kävelylle pienimmäisen kanssa. Lasten kanssa matka käy liki aina Ainolan puiston leikkipaikalle, nytkin sinne meinattiin joutua kunnes tajuttiin että ei oikeastaan tarvitse. Kässehdittiin rauhassa pitkin poikin, juotiin jäälatet terassilla ja minä napsin kuvia, vauveli kälätti iloisena rattaissa.
Oulussa taidemuseossa on 31.8. saakka Age of the Dinosaur -näyttely, jossa on ihan aidon kokoisia ja liikkuvia dinoja, fossiileja ja muuta aiheeseen liittyvää. Meillä on tarkoitus ainakin vanhimpien lasten kanssa tuolla piipahtaa, liput ovat hintavat, 15 euroa, ja sitä summaa ei huvita maksaa kauhusta tärisevästä pikkutytöstä...

Liikuttu tänä viikonloppuna on myös: perjantaina tein salilla mave-selkä-hauis -treenin, sujui hyvin ja sain maveen viimein lisättyä painoa (nyt 60kg) kun tajusin, että vaihtamalla vasemman käden otteen toisin päin saan tangon paljon paremmin käpäliini. Olisihan tuota voinut koettaa aikaisemminkin...

Lauantaina oli taas tarkoitus mennä salille, mutta treffihuumassa piti hankkia uusi mekko ja paita eikä aikaa enää riittänyt salille saakka. Tein kotona kuntopiirin: lämmittelyä (hyppyä, nyrkkeilyä jnejne), Sumokyykkyjä, punnerruksia miesten tapaan (miksi miesten, kyllähän naistekin noin punnertaa, jopa minä saan 3x8....) + polvet maassa kun miesten ei enää sujunut, ojentajat, olat ja vatsat. Tänään on vuorossa sitten juoksulenkki. Sivulla kuvat treenilookista, etureisi sieltä melkin jo erottuukin ja treffimekosta. Tämän enempää asukuvia en tule laittamaan kun tyylitajua en omaa ja todella harvoin joudun miettimään muuta kuin treenivaatteita...

Kohti uutta viikkoa, uusia treeneja ja lähestyvää lomaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!