Väsyneitä ajatuksia

Nyt on aika taas kirjoittaa tällainen äh, miksi aina kaikki ja plääh -postaus. Taustalla voi olla oma lentsuilu, vauvan korvatulehdus joka valvottaa öisin, työkiireet ja matalalla oleva ärsytyskynnys muutamia ajattelumalleja kohtaan joihin olen törmäillyt viime aikoina. Joskus turhauttaa, puran sen tähän ja huomenna olen hilpeämpi.

Aloitetaan.

Miksi on niin, että painonhallinta on paha asia?
Kun aina törmää siihen että et sinä itseäsi ala rakastaa yhtään enemäpää hoikkana. Mutta jos se paino nimenomaan on se asia josta itsessään ei tykkää. Ja kun sen saa hallintaan, eikö saisi olla iloinen elämänhallinnan paranemisesta ja tyytyväinen itseensä, jopa johonkin niin pinnalliseen kuin, uskallanko sanoa, ulkonäköön? Juu, olisi kivaa jos ihmiset valmiiksi olisivat tyytyväisiä itseensä mutta jos eivät ole, eikö sitten pitäis vain tehdä jotain asialle? Mieluummin kuin kalastella sääliä? Jos ei yksin, hakea vaikka apua?

Miksi kaiken pitää olla niin hiton mustavalkoista?
Älä syö hiilaria, paha läski sinut perii. Liialla protskulla lihot ihan varmasti. Varo voita ja margariini, se vasta tappaakin salakavalasti. Lisäravinteita ei tartte kuin huippu-urheilijat. Makeutusaineet on helvetin seitsemänneltä kehältä.  Lihastreenillä ei ole mitään merkitystä, toiminnallista sen olla pitää. Kukaan täysipäinen ei treenaa kestävyyttä esim. maratonille. Lihakset siinä hommassa häviää tai ovat ainakin tiellä. Jos et juokse viikossa 60 km olet luuseri ja jos kyykkytangossa on vähemmän kuin 80 niin ei hyvin mene. Naisella nääs. Ja isot tissit on paremmat kuin pienet.

Miksi asioista pitää tehdä niin hiton vaikeita?
Laihtuminen on mahdotonta, en raaski ostaa oikeanlaista ruokaa. Syön kolme protskupuddingannosta päivässä mutta vihanneksiin ei ole varaa. Ei sitä perheellinen liikkumaan ehdi, kun on lapset, pyykit, koira, telkkari, facebookki, Pop-kirppis netissä jnejnejne. Aikaa ei ole. Eikä sitä liikkua kannata muutenkaan, ei se laihduta. Liian isoiksi kasvaa lihakset vaan, paino vaan nousee. Ei ole varaa harrastaa ja aina on niin paska sää. Rataskävelyt mitään liikuntaa ole, ei kannta edes yrittää.

Milloin maalaisjärjestä on tullut vaikeaa? 
Pitääkö kaiken olla jotenkin automatisoitua ja ulkoaohjattua, standardisoitua. Ettei kukaan tee ominaan väärin ja kaikilla on normin mukainen hyvä tai paha mieli? Ei varmaankaan.

Itse aion antaa piut paut musta-valkoajattelijoille, kulkea kuraista keskitietä ja käyttää maalaisjärkeä enkä edelleenkään tuhlaa aikaani Salkkareihin. Popin vaatteita vastaan mulla ei ole mitään, ovathan ne toki kalliita. Teen ihan varmasti mokia ja täydellinen en tule koskaan olemaan mutta totta hitossa koetan välttää noita yllä olevia typeryyksiä. Ja kyllä, tykkään itsestäni hiton paljon enemmän 30kg kevyempänä. Näytän paremmalta ja ennen kaikkea, pystyn enempään. Tykkään siitä, että pystyn asioihin. Siitä tulee hyvä mieli.

Ja voisko joku kertoa milloin sarkasmista on tullut merkki korkeammasta sivistyksestä? Olisipa kiva palata aikaan (onko sitä ollutkaan?) jolloin aito ystävällisyys ja huumori, vaikka kuinka härski, ovat olleet voimissaan. Ei ilkeily ole sivistystä.

Ai niin, eilen tein kyykkytreenin salilla. Ei ollut 80kg tangossa, oli 50kg. Takakyykkyä, sumokyykkyä, yhden jalan prässiä, pohjekone, reiden ojennus, siinäpä se olikin. Kintut täristen autolle. Kotimatka ISOON ÄÄNEEN Dusty Springfieldin Son of a Preachermania mukana laulaen.