Kevätsiivousta

Päätin luopua turvavaatteista. Turvavaatteilla en tarkoita kärjestä vahvistettuja työkenkiä enkä muitakaan työvaatteita. Turvavaatteita ovat ne L-kokoiset naisten vaatteet kaapissani, jotka on ollut kätevää sujauttaa päälle kun pienemmissä olo tuntuu tukalalta. Myös äitiysleggarit lasketaan turavaatteisksi, ne jos mitkä venyvät käyttäjänsä mukana.

Tässä treenitaukoa on tullut lentsun vuoksi jo maanantaista saakka ja motivaatiota ylläpitääkseni päätin sitten siivota viimein isoksi käyneet kutimet pois vaatehuoneesta. Voin kertoa, että aika tyhjiksi jäivät hyllyt. Säkkiin joutuivat parit farkut, isoja treenivaatteita, mekkoja, hameita, tunikoita ja neuleita. Siistejä ja hyviä vaatteita, mutta itse en aio niitä enää päälleni vetää. M-koossa on syytä pysyä ja172 cm pitkälle pienemmät koot voivat olla teoreettisia ja toisaalta tarpeettomiakin: en pyri olemaan laiha, 0-kokoinen, vaan terveen lihaksikas. Väistämättä siinä tarvitaan vähän tilaa vaattessa... Varsinkin kun nuo pikajuoksijan pakarat tuolta jossain vaiheessa pullahtavat pintaan. Hehheh.

Vaatteita oli siis takkeineen kaikkineen yksi jätesäkillinen. Roskikseen niitä en tietenkään laittanut vaan kuntamme facebook-kirpparille, saa hakea Presidentti-kahviapakettia vastaan. Jos ei hakijaa löydy, vien SPR:n Kontiin sitten alkuviikosta. Olo on keveämpi, ja jotenkin kaapin siivous antoi muutokselle uudenlaista kouriintuntuvuutta, kun katsoi sitä pinoa vaatteita joissa olen viihtynyt ja joita en enää voi päälleni laittaa.

Kun kaappi on puhdas, siivotaan kupoli

Kaupassa on ihana katsella M-koon vaatteita ja tietää että nuo sopivat. Ymmärrän, että tuo kuulostaa todella pinnalliselta ja sitähän se onkin. Ihmisen hyvyys ei ole vaatekoosta kiinni. Mutta: muutokseni myötä minulle pikkuhiljaa konkretisoutuu se, että minulla on oikeus ja velvollisuus huolehtia itsestäni. Vaikeat vuodet lapsen sairauden kanssa ovat takana, ei ole väärin ajatella välillä turhamaisiakin nyt kun sille on jo tilaa.  Pari vuotta meni kovin syvissä vesissä. Elämä saa nyt välillä olla kevyttä ja naisellisten höpötysten täyttämää, eikö niin?

Muutos on hassu asia. Peilistä sitä ei huomaa vaikka vaaka näyttää reilut 25 kiloa vähemmän kuin puoli vuotta sitten. Vauvakilot ja ne ennen raskautta kerätyt ovat lähteneet - uskallanko sanoa - helposti. Siksi ole ehkä sokea omalle peilikuvalleni. Valokuvia katsellessa on mukava hämmästyä, näytänkö jo noin normaalipainoiselta! Ja osaanko lopulta arvioida työtuntien määrää jotka olen tähän projektiin upottanut. Tuskinpa. Elämänmuutos pitää tehdä pysyväksi ja joka päivä pitää tehdä oikeita valintoja, mutta en enää ajattele sitä tietoisella tasolla. Iso askel eteenpäin!

No millainen fiilis on tänään? Treenikuumetta poden sairastellessa. Haluaisin tänään vaikkapa retkeillä lasten kanssa (tuumasta toimeen!). Jotenkin on epämääräisen tyytyväinen olo, tekee mieli ottaa rennosti ja heittäytyä hetkeen oman lauman kanssa.  On ihanaa, kun on oma iso lauma rakkaita pikkuhunneja ja tietenkin armas Hra R jonka kanssa jakaa ilo.

Yhden asian olen oppinut: laihtuminen ei ole pelkkä syömisen ja liikkumisen asia, se teettää paljon työtä pään sisällä ja siinä on sen ihanuus ja kurjuus. Kumpi, riippuu ihan päivästä.