Nyt stepit on seuraavat:
- Kiimingin puolikkaalla pitää selvitä aikaan 1:59:59
- Talvi treeniä, tarvittaessa juostaan vaikka matolla, ylläpidetään kuntoa
- Maalis-huhtikuulla tavoitteellinen juoksutreeni
- Puolikas toukokuussa Helsingissä tai Oulussa Terwassa
- Syyskuussa 2016 kokonainen Kiimingissä
No mitä se sitten muuten meinaa?
Salitreeniä on tosiaan muutettava, pakarankasvatuskyykyt ja muut pitää vaihtaa selkeästi juoksua tukeviin harjoituksiin (askelkyykkyjä, penkille nousuja, pohkeet, korsetti) ja tietenkin istumatyöläiselle on tärkeää ylävartalon lihaskunnon treenaaminen. Minusta on myös esteettisempää, että vähän on erottuvaa lihasmassaa olkapäissä ja hauiksissa. Sen eteen pitää pikkaisen jumpata. Ja pitää rasvat sopivina.
Löysin vasta Sykesportin ja siellä oli ennen HCR:ä ihan valtavasti kaikkia hyviä juoksijan treenejä! Me Naisten Fitness Führer on myös hyvä blogi näiden haaveitteni kanssa, siellä kirjoittaa melkoisen, noh, tavisnainen. Joka juoksee ihan pirusti!
Flunssa on antamassa periksi, josko sitä jo viikonloppuna pääsisi hölkyttelemään!
Ihan pakko jakaa vielä tämä hillitön nostalgiapläjäys, joka jotenkin kierosti sopii maratontreenien sound trackiksi.
No ni, selevät sävelet, siitä on hyvä edetä! Tsemppiä matkaan :).
VastaaPoistaItsekin olen sitä kokonaista suunnitellut, mutta ikinä ei tunnu olevan sopiva aika. Syksy olisi varmaan paras treenien kannalta, Terwa tulee aina liian aikaisin. Ehkä sitten ensi vuonna...
No tuolla Helsingissä vannoin etten ikinä juokse ees puolikasta ja kevättapahtumat on ihan poissuljettu muutenkin, mutta kyllä pitää taipua tästä kannasta nyt, näyttäisi siltä. Huomenna on Terwalle luvassa melkoinen sää... Onneksi nyt ei tarvi olla mukana:)
VastaaPoista