Näytetään tekstit, joissa on tunniste masu-asukas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste masu-asukas. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. lokakuuta 2013

MISSÄ VARPAAT!!


Eli mahakuva raskausviikon 39 alkuun. Onhan tuo kokolias...Armas Hra R. huuteli kuvatessaan mm. "on se valtava!". Jep, I know. En näe varpaitani.

Varpaat??
Päivän liikunta-annos rajoittui tänään siihen aiottuun ulkoiluun ja kävelylenkkiin  tuplarattaiden kanssa. Kävelimme taas reippaasti tunnin ja sitten eskarilaisen haaveellista vauhtia toisen mokoman.  Jälkimmäisellä tunnilla piti myös tutkia nokkosia tarkemmin, etsiä kävyistä siemeniä ja keskustella vakavasti tupakoinnin vaaroista suhteessa sukeltamiseen ja uintiin. Auringonpaiste oli todella mahtava ja liikkuminen piristi olotilaa. Supistuksia ei ole tuntunut kylläkään...Ehkäpä taas yöllä, ettei liian virkeäksi mene meininki. Huomenna tavoitteena on punttijumppa ja kyykkäykset.

 Ilta-Sanomat kertoi tänään muuten tärkeästä asiasta: kipeästi tarvittavasta uudesta lastensairaalasta, jotta äärimmäisen vakavasti sairaiden lasten turvallinen hoito voidaan varmistaa. Uutta lastensairaalaa varten kerätään lahjoituksia, koska julkisin varoin rakennettuna hanke siirtyisi hamaan tulevaisuuteen. Nykyiset tilat kosteusvaurioineen ovat omiaan heikentämään äärimmäisen herkkien pienten potilaiden oloa, mm. infektioriski kohoaa. Lisäksi tilanahtaus ja pahasti vanhentunut tilajako ei edesauta kodinomaisuutta osastoilla, ja kodinomaisuus juuri olisi tärkeää niin potilaille kuin vahemmillekin. Uudessa lastensairaalassa hoidettaisiin potilaita kaikkialta Suomesta, aivan kuten nykyisissäkin tiloissa.

Jos tuntuu, että tässä on asia jota haluaa omalla toiminnallaan tukea, niin lahjoittaminen on mahdollista näin:

  • Rahalahjoitus. Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry, tilinumero FI 93 5541 2820 019967 (OP-Pohjola), viite: 201 70169
  • Tekstiviestilahjoitus 10 €. Tekstaa sana SAIRAALA numeroon 16499 (viestin hinta 10 €).







lauantai 14. syyskuuta 2013

Kakkuja ja lauantaipuuhia

Tänään ei ole tullut juuri liikutuksi, tunnustan suorilta...Seisoskelemista keittiön työtason edessä nyt vain ei voi laskea edes hyötyliikunnaksi. Aamulla kyllä luutusin paikkoja ja paukutin muutaman naulan paikoilleen joten ehkä sillä saan vähän anteeksi? Huomenna käyn sitten hyökkäysvaunun kanssa taas kävelyllä ja maanantaina voisi olla salipäivä, sikäli että kankut vetristyvät siihen mennessä.

Huomenna siis juhlitaan esikoisen synttäreitä, hieman jälkijunassa koska viralinen päivä oli tuossa Rodoksen reissun alla. Päästin itseni tässä juhla-asiassakin (laiskottaa niin laiskottaa!) helpolla enkä alkanut väsätä mitään ihmekakkuja, tein valmiin Spiderman-kakkukuvan avulla peruskermakakun jonka lisäksi tein Key lime pien Pirkan ohjeella ja Aleksanterin leivoksia tein myös, Kinuskikissan ohjeella.

Pihalle ähräsin jo vähän syystunnelmaa.


Jäi kamalasti valkuaisia käyttämättä, joten voisi kokeilla macaroneja tässä lähipäivinä tai ottaa varman päälle ja tehdä vaan marenkeja. Kermavaahdon ja marjojen kans marengeista tulee superhyvä jälkkäri, Eton mess. Meillä on sokerihiiriä taloudessa ja vaikka koetan itseäni pitääkin kurissa, niin eihän sitä voi hyviä valkuaisia tuhlata! Eikös niissä ole paljon proteiinia? Finelin mukaan valkuaisen massasta 94% on protskua ja taas kaniksen (pamuna, sanoo tyttäreni) massasta 66% on valkuaista. Ymmärrän kyllä että perusteluni ontuu eikä ole vedenpitävä... Ajattelisin kuitenkin, että jälkkäriherkku rahkalla höystettynä ja paljon marjoja sisältävänä on pieni synti karkkipussiin verrattuna!

Masuasukas on alkanut varmaan tuntea olonsa ahtaaksi, sen verran touhukkaasti kaveri etsii ulospääsyä, milloin mistäkin kohtaa. Illalla Hra R. epäili, että pieni tulee pihalle aitoon Alien-tyyliin rintakehän kautta, sen verran raisuja muuveja siinä aaltoili heti kylkiluiden alla. Toisaalta, kanavaa kohti tuntuu myös painetta, joten uskoisin että pikkuihminen koettaa jo ottaa asemia lähtökuopissa ja mikäpä siinä; sitten itse synnytys pääsee mukavasti käyntiin ja jos käynnistystä tarvitaan niin se voitaneen tehdä kalvot puhkaisemalla eikä lääkkeillä (jälkimmäisestä on todella karuja kokemuksia ja ikäviä muistoja. Sain tabletin liikaa, hoitaja mietti sitä pitkään antaako, ja meno oli sitten todella rajua ja nopeaa sen turhan tabletin jälkeen).

Ensi viikolla menen synnärille jutustelemaan synnytyksestä ja anestesia-asioista ja toivoisin, että jossain vaiheessa beiben koko arvioitaisiin myös. Sf-mittahan on yläkäppyrällä, joten on syytä varautua isoon vauvaan. Sokerirasitus oli puhdas ja paino on ollut hyvin hallinnassa raskauden ajan, joten kokolias vauva selittynee pitkälti sillä, että oma äitini sai ponnistaa pihalle 4,5kg painavan tyttären...Kätilö oli kuulema sanonut, ettei ole tämä lapsi mallin mitoissa. Hirvittävä itseään toteuttava ennuste ja stigma otsaan heti syntymän hetkellä!!! Eräs lääkäri - kylläkin keskimmäisemme hematologi - kertoi minulle, että vauvan syntymäpainoa indikoi parhaiten äidin syntymäpaino. Kiva!

Mutta seuraavaksi on vuorossa 25 ilmapalloa jotka pitää puhaltaa, joten jatkamaan juhlavalmisteluja tästä!




torstai 22. elokuuta 2013

Masupäivitys ja päivän salihommat

Olipahan taas vaihteeksi raskas lähteä salille, päikkärit olisivat houkutelleet kovastikin, mutta kyllä kannatti lähteä! Olo on paljon virkeämpi ja nyt jaksaa taas...Toisaalta pitäisi kai nukkuakin.

Salilla oli tällainen päivä vuorossa:

Crosstraineria alkuun vartin verran, kohtuullisen reippaasti lämmin ja kunnon hiki, sen perään sitten:
  • Vinopenkki käsipainoilla, 15 kg/puoli, 3x10
  • Rintaprässi, 15 kg levypainot/puoli 3x12
  • Pystypunnerrus, 10 kg levypainot/puoli, 3x12, tässä pientä edistystä
  • Ojentajat taljassa, vinohko kapula ja 40 kg painoa, 3x12
  • Vipunosto sivulle ja eteen -yhdistelmä, eksassa 8 kg, toisessa 6kg, kumpaakin 3x12 ja tuntui aika vääntämiseltä viimeiset toistot, niin kuin pitääkin! 
Naiset kuulema helposti treenaavat liian pienillä painoilla ylitöpäisen lihaskasvun pelossa, mutta se pelko on oikeasti ihan turha. Lihakset eivät kasva vahingossa. Tästähän oli vallan hauska uutisentapainenkin tällä viikko Me Naisten webissä, klik!

Salin jälkeen rahkaa marjakeitolla tavalliseen tapaan ja hyötyliikunnaksi pikkumurusten lattialle kylvämien tavaroiden nostelua. Ihania lapsia, pitävät huolen että äiti pysyy liikkeessä koko päivän. Niin ajattelevaisia!

Tässä on sitten kuva kasvavasta pötsistä viikon 32 alussa, lähinnä se tuntuu tuonne eteenpäin kurovan mittaa, ei niinkään sivuille. Vielä.