lauantai 2. elokuuta 2014

Extreme Run!

Tänään oli viimeisen Se Päivä!  Extreme Runille startattiin tuhannen muun innokkaan kanssa tänään Oulussa klo 13.00, Jaajo lähetti matkaan. 15 kilometriä, 30 estettä. Oli mukavaa ja sain niskalenkin korkeanpaikankammosta heti alkuun kun kiipesin muiden mukana huteranoloiselle n. nelimetriselle rakennustelinehäkkyrälle ja laskeuduin hengissä alas. Tuollainen korkeuseste oli yhteenä 9 kertaa reitin aikana... Ensi vuonna ei tunnu missään!

Ensi vuodeksi tein itselleni muistiinpanoja muutenkin: merivedessä  kastuu vyötäisiä myöten, se ei haittaa eikä lenkkarit hierrä märkinäkään. Hiekassa ryömiminen ja konttaaminen ottaa polviin (kts. kuva), varaa pidemmät pökät seuraavalle kerralle. Sähköiskut eivät olleet kovinkaan pahoja ja iso osa esteistä oli suorastaan leikkisiä joskin ihan vaativia, ei pelottanut mutta haastoi. Auton romujen yli hyppiessä ja takaikkunaa alas laskiessa on syytä muistaa välttää takavinkkaria jos ei halua sitä hanuriin. Ennen kaikkea pitää muistaa että Extreme Run Oulussa on kivaa: elokuun alun sää on huippu eikä vesi ole ehtinyt vielä meressä jäähtyä. Muista paikkakunnista en tiedä.

Nyt jäi sitten kytemään idea juosta syyskuussa puolimaraton. Katsotaan, katsotaan.

Tässä vielä muutama kuvajainen:






2 kommenttia:

  1. Yes! Ihan mahtavaa! Ja kivoja kuvia matkan varrelta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa, jos vaan on mahdollista ottaa osaa niin suosittelen. Oulu on varmaan osallistujalle mukavin juuri ajankohtansa vuoksi:)

      Poista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!