sunnuntai 10. elokuuta 2014

Juoksumietteitä

Huh. Eilen oli täällä meillä päin Z-Maraton, nimensä saanut ostoskeskus Zeppelinin mukaan. Autolla satuimme vahingossa ja vähän tarkoituksellakin reitin vartta pitkin ajelemaan tyttöjen retkelle mennessä ja mieleen nousi melkoinen sekamelska:

  • Ei jumalauta, puolikas maraton on pitkä matka
  • Mitähän minä oikein ajattelin
  • Miten sen jaksaa!! (tässä tunsin lievää paniikkia, kierros näytti olevan n. 12km kohdalla)
  • Hienosti juoksevat
  • Huiman hienosti jaksavat kaiken kokoiset ja ikäiset mennä 
  • Kunnioitettavaa, jumankauta, hienosti vetävät - tässä vaiheessa tuli kylmät väreet (kilometrejä n. 16)
  • Pakko kokeilla itsekin, menee miten menee, rohkeutta nainen!
  • Ai niin, jokut juoksevat sen 42km... Hullua! Kunnioitettavaa!
Oli tosiaan uskomattoman hienoa, miten juoksutapahtuma kasaa eri-ikäistä porukkaa saman sateenvarjon alle. Oli ikämiestä ja nuoria porukoissaan, oli erikokoista juoksijaa keveistä kestävyyshirmuista hieman hyllyvämpään malliin ja varustetta jos jonkinnäköistä. Siinä on jotain mikä vetää hiljaiseksi, tahdossa kokeilla rajojaan ja venyä reilusti niiden yli. Siinä on jotain kovin koukuttavaa myös: tahdon olla samanlainen, testata omia rajojani ja yllättää itseni. Haluan, että kehoni pystyy. 

Jo nyt uskallan sanoa, ettei elämäni eka puolikas tule olemaan helppo eikä matka tule tuntumaan mukavalta, ehkä pienen pätkän kuitenkin. Melkoisella varmuudella uskallan myös sanoa, että jalkojen kestäessä ei eka puolikas tule jäämään viimeiseksi. Lähtöjännitys, maalifiilis - päihteitä voimakkaampi koukku syntyy hetkessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!