Treeniviikosta - kohti Ylläs-Pallasta

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, ei tämä talvijuoksu ole aivan minun teekupposeni. Viime viikolla hankin uuden aluskerraston (jonka housut osoittautuivat liian lyhyiksi), pinkin pipon ja tuubihuivin. Ajattelin, että pinkki on kuitenkin riemullinen väri myös talvijuoksuhommiin, että kyllä se siitä. Kengät ovat kirkkaan keltaiset, piristävät.

Aivan väriterapian varaan harjoitukset eivät ole jääneet: Tein yhden 1h 50 min sauvakävelyharjoituksen vajaan 10 min/km tahdilla, yhden mäki+juoksutreenin ja yhden huoltavan juoksun, kilometrejä yhteensä n. 30. Lisäksi kahvakuulan avulla lihaskuntoa ja joogalla liikkuvuutta sekä korsettia kuntoon. Joka päivä melkein jotain - mutta välillä keveämmin. Tuntuu hyvältä, ja on lohdullista, että treeniaikaa on vielä kuukausia.

Mentaaliharjoittelun olen hoitanut tulostamalla reittikartan ja katselemalla kuvia mm. Pirunkurusta. On hyvä tietää, mitä on vastassa. Vaikka yllätyksiä on edessä, kun maastoon viimein pääsee.

Viikon tunnelmat tiivistetysti:

Kalvaa epäilys, josko luulen suorituskyvystäni ja itsestäni liikoja. Minä mikään oikea juoksija ole. Mutta olen päättänyt näyttää itselleni, että tämä matka menee (ehkä pikkuitkulla). Lisäksi lohduttaudun sillä, että vaikka Pallas-Ylläs menisikin huonosti, olen Virpiniemen maastopuolikkaalle luultavasti hyvässä iskussa. Oma ennätys on ainakin helppo rikkoa!

Vihreät kuulat. Niiden vuoksi tekee melkein mitä vain.

Mitä sanoo hemoglobiini?

Parempi siivouspäivä

Tämä joulua edeltävä aika on välillä aikamoista hermopeliä, jos rehellisiä ollaan. On paljon kaikkea välttämätöntä: pitää paistaa perinteiset laatikot aivan itse, mielellään myös rieskat ja tietenkin kaikki kakut ja pullat, pipareita unohtamatta. Juhlamenun suunnitteleminen vie vähintään kolmet yöunet (vaikka menu on joka vuosi se sama). Niin ja piparkakkutalo rakennetaan jokaiselle lapselle erikseen, neljä taloa siis. Urakkahommia. Palovammoja. Paketointia. Maanista koristelua. Kortit pitää lähettää. Ja töissäkin pitää muistaa käydä!

Kaikesta tästä kuitenkin selviäisi, tekisi ihan ilokseen, elleivät takaraivossa kolkuttelisi siivottomat kaapit ja kaapinovet, sohvanalusen aarteet ja rähmäkäpälän jäljet. Meillä on paljon lapsia, ehtiväisiäkin vielä.

Näin ollen voitte olla varmoja, että riemastuin, kun pääsin kokeilemaan Moppi.comin kotisiivousta. Moppi.com toimii webissä markkinapaikkana, joka yhdistää lapsiperhelääväilijän – tai ihan vain siivousapua kaipaavan kiireisen ihmisen – ja friikkusiivoojan, nopeasti ja helposti. Siivojan voi saada jopa samalle päivälle kun tarpeen hoksaa. Homma toimii siis varsin kätevästi, ja toimintamalli auttaa myös kevytyrittäjinä toimivia siivoojia saamaan kalenterinsa täyteen. Tuntihinta työlle on vakio, joten palvelu on miellyttävä ostaa.

Miltä se tuntui?

Se on kuulkaa siisti.

Meidän perheessä meni kotisiivousneitsyys viime torstaina. Kuten arvata saattaa, se tuntui aluksi hitusen oudolta ja jopa kiusalliselta, mutta kun alkuun päästiin, nämä tunteet unohtuivat aika nopeasti. Ja tässäkin lopputulos todella palkitsi - se oli moitteeton.

Siivousjengi tuli paikalle juuri sovittuna aikana, ja ennen työhän ryhtymistä tiedusteltiin, olisiko jokin erityinen kohde johon toivoisin keskityttävän enemmän. Hmmm. Ovet, oi kyllä, ovet! Ja siitä se sitten lähti, muutaman tunnin urakka.

Meillä siivottiin keittiö (sis. uuni ja jääkaappi), olohuone, makkarit, kodinhoitohuone ja kylppäri. Huonekalut ja matot siirrettiin paikaltaan, joten lattiat tulivat hyvin siivotuiksi. Ja ne ovet. Ne eivät kai ikinä ole olleet näin puhtaat (pesuaineet ovat muuten allergiaystävällisiä ja ekologisia). Rakkaan puolisoni kanssa osoittelimme niitä toisillemme hitusen epäuskoisina, että katso nyt tuotakin. Keittiö on paraatikunnossa, mitään isompaa ei enää tarvitse tehdä - pölyt kun pyyhkäisee jahka muistaa.

Siivouksen puolesta joulu voi tulla. Sitten ovat tietenkin kaikki nämä paistamiset, leipomiset, vaahdottamiset muut kiireet, mutta niistäkin saa iloa ihan eri tavalla, kun perinteiset joulunakit on hoidettu. Ja oikeasti tykkään kokata ja leipoa.

Ja kyllä, joulua voi juhlia ilman siivoamistakin. Sen kun sytyttää kynttilän, kaataa glögin lasiin höyryämään ja istuu nauttimaan tunnelmasta. Empiirinen havainnointi vain on osoittanut, että usein joulunalusaika on täynnä kiirettä, natinaa, jupinaa ja motkotusta. Äidin hommat on niin kiireiset, miksi ei isänkin, ja Torvisen pentele on nurkalla väijyssä. Hyvällä onnella napina päättyy aattona, huonolla onnella huhtikuussa.

Joten jos et rakasta siivoamista niin, että tekisit sitä mieluummin kuin vaikka lukisit kirjaa tai katsoisit hyvää elokuvaa, voisit ehkä kokeilla kotisiivouspalvelua. Siitähän saa kotitalousvähennyksenkin verotuksessa, joten esim. Moppi.comin tuntihinnaksi jää sopimussiivouksen osalta vain 15€/tunti. Se on aika vähän mielenrauhasta.

Jos nyt mietit asiaa vielä, niin minulla on sinulle jouluylläri: koodilla Sanna20 saat -20% ensimmäisestä sopimussiivouksesta. Koodia voi käyttää 6.12. 23.59 saakka. 

Nyt vain jännittämään, koska kuusi kaatuu: pysyykö loppiaiseen saakka pystyssä, vai meneekö nurin kenties jo aatonaattona. Keskimäärin se kippaa kerran joulussa.

Pähkinöinä

Nyt kävikin niin onnekkaasti, että rakas Hra R. onnistui kotiuttamaan kaksi osallistumisoikeutta NUTS Ylläs-Pallas polkukarkeloon ensi vuoden heinäkuussa. Hirvittävä adrenaliinihyöky seurasi tietoa. Seuraavaa odotellaan viimeistään lähtökarsinassa, ja kolmatta sitten maalissa. Toisen ja kolmannen välissä pitää vähän puurtaa, mutta vain 30 km. Jotkut hurjat kun painelevat kuitenkin 134 km. Mutta tuo kolminkertainen kehollinen Huraa, nyt jumalauta otetaan akasta mittaa - huuto on  jo riittävä syy osallistua kaikenlaisiin juoksuhommiin.

Ajattelin, että kunnostaudun blogin tiimoilta, ja alan kerran viikossa kirjata valmistautumista ekaan oikeaan ja tähän asti myös pisimpään polkukisaan. Lokakuun alussa juoksin ensimmäinen maastolappujuoksuni, Virpiniemessä 21 km, aikaa kului 2h 35min. Nythän tarvitsee jaksaa vain vähän enemmän ja kiipeämistä on tietenkin se 1000 pystysuoraa metriä. Hyvin se menee, ja rakkaus on mukana koko matkan. Tästä tuleekin elävästi mieleeni eräs HCR, joka melkein johti aviokriisiin...

Joulu on taas!

Ja jouluhan on jo melkein ovella! Meillä on hyasintti, huonekuusi, joulutähtiä ja paljon tonttuja. Mitenkäs teillä? Tykkään aloittaa ajoissa myös joulukriiseilyn: ekat painajaiset unohtuneista suklaista ja hirveän huonosta kuusesta näin jo kuukausi sitten. Aina ne suklaat! Eivät ole koskaan oikeasti unohtuneet, varsinkaan kaappiin. Ja kuusihan kaatuu yleensä ainakin kerran aaton ja loppiaisen välillä. Hyvin tämäkin menee. Mutta se siivous, vanhasta muistista  kaapitkin pitäisi kai koluta, vaikken aiokaan niissä joulua viettää (senkin nenäkkäät kyselijät).

Ja rakas, rakas Joulupukki; voisitko ystävällisesti jättää lelukuormaa vähän pienemmäksi tänä vuonna ja toimittaa tänne muutaman aputontun, vaikka vain vakoilu-, uhkailu- ja kiristystehtäviin?

P.S. Joko kerroin, että löysin mun oikean parin? Ihan täydellisen keltaiset Inov-8 Trailtalonit. I will always love you.

Juoksukaverikirja

Maija meinaa maralle ja beyond-blogin kirjoittaja haastoi KPK24/7-facebookissa vastaamaan juoksukaverikirjan kysymyksiin, täältä pesee!

Kuka olet: 

Olen Sanna, 38-vuotias haaveilija ja ihmettelijä, joka pyrkii noudattamaan elämässään ystävällisyyden, kiitollisuuden ja myötätunnon periaatteita. Minulla on neljä lasta ja ihana puoliso.

Missä päin vaikutat: 

Kotona pääasiassa, välillä työmaallakin, pohjoisessa Suomessa.

Mitä teet työksesi: 

Tällä hetkellä olen moniosaamisen omituinen ruumiillistuma mainosalalla. Kirjoitan ja vahdin aikatauluja, muun muassa.

Mitä harrastat: 

No sitä juoksua, mutta vain mukavuusjuoksua. Lisäksi kuntosalia ja joogaa, luen mielelläni ja katson hyviä elokuvia. Huonot elokuvat nukun pääsääntöisesti. Rakastan valokuvaamista.

Lempiruokasi: 

Kikherne-curry, vegekaalilaatikko, halloumisalaatti. Syön mielelläni paljon ja kaikkea, mutten eläimiä.

Lempilaji: 

Ihminen, eläimistä ehdottomasti koira ja liikunnasta polkujuoksu vailla päämäärää.

Minkä merkkinen juoksukenkä olisit: 

Pinkki villasukka, jossa on valkoisia raitoja.

Lempparikisa: 

Kisat ovat kivoja, mutta en tavoittele ennätyksiä tai muutakaan sellaista. Juoksu on mielihyvän lähde, stressinpuolelle se ei saa ikinä (enää) mennä. Lappu on mukava saada rintaan, vaikka sen tuulettamiseen puolikkaalla menisikin reilusti päälle kaksi tuntia. Erityisen mukavaa on, jos maalissa on hyvä tarjoilu, tästä esimerkkinä HCR 2016.

Mikä on paras juoksutuloksesi:
Se, että juoksin puolimaran 10 kk synnytyksestä ja ihan hyvään aikaan. Imetys ei muuten kärsinyt juoksutreenistä.

Mikä on mieleenpainuvin liikuntahetkesi:
Mahtaa olla se, kun taisteluksi käyneen HCR:n lopuksi sain kaartaa puolison kanssa Olympia-stadionille ja kuulla oman nimen kuulutuksessa. Aika ei ollut niin huono kuin ajattelin, tajusin sen vuoden päästä.

Vahvuuteni liikkujana:
Monipuolisuus, huollan kehoa ja mieltä joogalla, sykettä juoksulla ja lihaskuntoa kunnon salitreenillä. Tykkään kaikesta, pääsen liikkuessa flow-tilaan, mikä on taivaallista.

Heikkoutesi:
Onhan niitä, riippuu ihan tarkastelijasta: en juokse enää mittarin kanssa sykettä ja aikaa syynäten, en tee jumalautavauhtisia vk-vetoja, paitsi jos yhtäkkiä tuntuu että nyt ois kiva kirmata. En ole erityisen suunnitelmallinen - mikä sopiikin erinomaisesti fiilisliikkujalle.

Jos saisin lisätunteja vuorokauteen:
Ne kuluisivat varmasti perheen parissa, liikkumiseen riittää usein se keskimääräinen tunti päivässä. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Valokuvaisin enemmän, jos olisi aikaa.

Haaveita juoksun suhteen:
Saada juosta tulevana kesänä maamme tuoreimman kansallispuiston Hossan ihanilla poluilla ihan rauhassa. Ehkä joku kiva tapahtuma, jossa ei ole tiukkaa aikarajaa - niitä on valitettavan vähän.

Missä maassa haluaisit juosta:
Ihan missä vaan, kunhan ei ole liian kuuma. Vaeltaa voisin vuoristossa, tai Kroatiassa, tai Portugalissa. Vaeltaessa ei juosta.

Oma supersankarinimi seuraavaa kisaa varten:
Mulla ei ole supersankarinimeä, mutta intiaaninimi kylläkin: Juoksee-käpyjen-kanssa.

Oletko koskaan havahtunut vanhoja kuvia katsellessasi, tajunnut että olin kaunis tai hoikka, ulkoisesti hyvällä tolalla? Ja samalla muistanut, kuinka juhlamekkoon pukeutuessasi tuskailit, tunsit itsesi rumaksi? Kumpaa tunnet tällä hetkellä? Mitä luulet ajattelevasi, jos katsot tänään otettua kuvaa vaikkapa viiden vuoden kuluttua?

Eikö olisi aika tuntea itsesi kauniiksi nyt, tässä hetkessä?

Mitä minä olen oppinut:


Oma keho, tällaisenaan, lopulta rapistuvana, on ainoa jonka saan. Se

kuljettaa minua päivästä toiseen, elämänvaiheesta toiseen ja on alati muuttuva. On minun tehtäväni arvostaa sitä, pitää siitä hyvä huoli. Tarjota rakkautta ja hyvää tekeviä asioita. Kieltäminen, rajoittaminen, pakottaminen - ne voi aivan yhtä hyvin jo lopettaa.

Minä voin hyvin kun saan liikkua. Siksi olen kiitollinen vahvoista, terveistä jaloista, jotka kantavat polulla keveästi yli juurakoiden. Olen kiitollinen vahvoista käsistäni, koska niiden avulla voin edelleen nostaa rakkaan kolmasluokkalaiseni ylösalaisin syliin kun hän sitä toivoo. Olen kiitollinen pehmeästä vatsan ihosta, teltasta, jonka alla neljä aarrettani saivat kasvaa.

Olen iloinen pitkistä raajoista ja siitä, miten ne nykyään myötäävät liikeisiin, kun suorittamisen pakko on poissa. Olen kiitollinen siitä, miten en enää tunne tarvetta varoa kosketusta. Jokainen neliösentti minussa on rakastamisen arvoista.

Minun kehoni on minun, ei kenenkään arvioitavaksi tehty. En tarvitse sille kenenkään hyväksyntää, mutta voidakseni hyvin on minun itseni hyväksyttävä kehoni sellaisena kuin se on, ja annettava sille mitä se tarvitsee voidakseen hyvin. Minä tarvitsen ainakin liikuntaa, välillä kovaa, välillä leppoisaa. Hyvää ruokaa. Lepoa ja hoivatuksi tulemista.

Ai sinä laihdutit. Ratkesivatko ongelmasi? Niin minäkin luulin, mutta  en sitten kuitenkaan tullut onnellisemmaksi. Viiden päivän ihmedieetti ennen pikkujouluja, bikinikuntoon kuukaudessa, all good everything? No ei, hyvä olo ei synny siitä, että rankaiset sivullista uhria. Joten voisimmeko vain lopettaa ja keskittyä oleelliseen: elämä on lyhyt, nyt on aika olla onnellinen ja tyytyväinen. Mittanauha ja vaaka ovat vastenmielisiä diktaattoreja, jotka hallitsevat viemällä huomiosi epäolennaiseen, painoon.

Onnellisemmaksi tulin, kun ryhdyin opettelemaan itseni hyväksymistä. Sillä tiellä olen edelleen: Olen usein epävarma, joskus hysteerinen ja varsin epäkypsä. Yhä useammin olen kuitenkin sovussa itseni kanssa. Itsetuntoni kasvaa, se on vahva ja tarpeellinen suoja. Itsetunto on hyväksymistä ja tervettä raukkautta, joka ohjaa elämään hyvin ihan itse. Se tekee diktaattorit turhiksi.

Käpyasiaa

Jumalauta mikä käpy!

Olen ymmärtänyt, että me ihmiset ja hevoset olemme kumpikin vinoja jompaan kumpaan suuntaan. Ratsastaja voi auttaa heppaa suoremmaksi ja ihmistä varmaan auttavat joogat sun muut. Juostessa olen vino kuin suomenajokoira, mutta siinä auttavat kävyt: yksi sopiva männynkäpy per käsi ja johan kulkee.

On muistettava:

• Käpyä ei saa puristella ettei hartiat jännity
• Käpyä saa nyppiä ja hypistellä
• Kävyllä saa heittää jotakuta sellaista joka sen ansaitsee
• Käpy kannattaa poimia ennen lenkkiä
• Hyvän karman kävyt säästetään lappujuoksuihin
• Suppuramalli vk-lenkille - vähemmän kitkaa
• Harottava pitkiksille, on nypittävää enemmän
• Männynkäpy erottuu koiran kakasta kuusenkäpyä helpommin.

Olen lukenut Tommy Hellstenin elämänohjeita tässä joitain päiviä. Luulen että seuraavaksi koetan muodostaa lukemastani synteesin jossa rakkaus, häpeä, kiire ja sen semmoiset on näppäränä kymmenen kohdan listana (all hail listausjournalismi!).

Narttuansa on paha paikka

Voi vitsi (oikeasti se paljon rumempi sana) ku tää on taas tehty miten sattuu! Miksi ne ei ikinä voi hoitaa asiaa kerralla? Olisin hoitanut tään niin paljon paremmin. Ne ei oikeesti tajua mitään.

Töissä, kotona, ihan missä vaan on helppo tanssahdella narttuansaan ja ryhtyä itserakkautta uhkuen arvostelemaan muita, unohtaen täysin etteivät ne omatkaan kyvyt välttämättä ole rajattomat. Narttuansa on siinä mielessä ikävä paikka, että sen lisäksi että pahoitat mahdollisesti toisen ihmisen mielen, pilaat varmasti oman päiväsi. Negatiiviset ajatukset kun ovat omiaan synnyttämään lisää negatiivisuutta. Aloitat yhdestä ja avot, kohta on koko päivä hanurista. Kahvikin on ihan paskaa ja mies ei ymmärrä.

Rakas ystävä, vältä narttuansaa. Näin se tapahtuu:

• Keskity mukaviin asioihin ja aloita aamu hyvällä kahvilla.
• Kun menet töihin, avaa sähköposti ja juokse alkuun vain kiireimmät läpi, ylläpitäen hyvää fiilistä. Kahvi auttaa, tiukassa tilanteessa suklaasta on todettu olevan hyötyä.
• Kun huomaat ärtyväsi jotain, älä laske kymmeneen. Hae kuppi kahvia tai ota pala suklaata ja mieti, että näitähän sattuu. 
• Älä vaadi muilta ainakaan enempää kuin itseltäsi. Etenkään, jos olet tympeä perfektionisti, joka tähän mennessä on nauranut suklaaohjeelle ivallisesti ja miettinyt kirjoittajan hanurin horisontaalisuutta. Tiukassa paikassa on nääs mennyt pala jos toinen suklaata ja kahvia, tunnustan. Nyt tiukimmat paikat löytyvät farkuista. Olen onnellinen.
• Älä ole perfektionisti jos vain voit välttää. Kyllä voit.
• Opettele empatiaa niin kollegoja kuin asiakkaitakin kohtaan. Unohtamatta tärkeintä, perhettä. He ovat ihmisiä, heillä on huonot päivänsä, kiireitä, mahdollisia perheongelmia tai valtava talolaina. Piikittely ei auta, empatia auttaa, kumpaakin. Teetä ja sympatiaa, tai kahvia ja suklaata. Toimii.
• Kuuntele omia ajatuksiasi kriittisesti samalla kun juot hyvää, tuoretta kahvia. Kuuluuko siellä mm: kun nuo aina, kun minä en koskaan ja ikinä ei nuo muut. Paskapuhetta. Älä anna sille painoarvoa, ota sen sijaan rehellinen katsaus vallitsevaan todellisuuteen päänsisäisten höpöpuheiden sijaan. Yllättäen kaikki voi näyttää kovin erilaiselta. Myös kiire. Tämä vaatii harjoittelua. Tsemppiä!
• Ole rehellinen itsellesi: olet ihana, ansaitset arvostusta ja tulla kohdelluksi hyvin. Niin muuten kaikki muutkin.

Narttuansa on ansa juuri siksi, että se tarjoaa hetkellisen ylemmyydentunteen mutta veloittaa sen sitten hetkeä myöhemmin,  pitkällä takaisinmaksuajalla, paskan fiiliksen oravanpyöränä.

Älä astele ansaan.