Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, ei tämä talvijuoksu ole aivan minun teekupposeni. Viime viikolla hankin uuden aluskerraston (jonka housut osoittautuivat liian lyhyiksi), pinkin pipon ja tuubihuivin. Ajattelin, että pinkki on kuitenkin riemullinen väri myös talvijuoksuhommiin, että kyllä se siitä. Kengät ovat kirkkaan keltaiset, piristävät.
Aivan väriterapian varaan harjoitukset eivät ole jääneet: Tein yhden 1h 50 min sauvakävelyharjoituksen vajaan 10 min/km tahdilla, yhden mäki+juoksutreenin ja yhden huoltavan juoksun, kilometrejä yhteensä n. 30. Lisäksi kahvakuulan avulla lihaskuntoa ja joogalla liikkuvuutta sekä korsettia kuntoon. Joka päivä melkein jotain - mutta välillä keveämmin. Tuntuu hyvältä, ja on lohdullista, että treeniaikaa on vielä kuukausia.
Mentaaliharjoittelun olen hoitanut tulostamalla reittikartan ja katselemalla kuvia mm. Pirunkurusta. On hyvä tietää, mitä on vastassa. Vaikka yllätyksiä on edessä, kun maastoon viimein pääsee.
Viikon tunnelmat tiivistetysti:
Kalvaa epäilys, josko luulen suorituskyvystäni ja itsestäni liikoja. Minä mikään oikea juoksija ole. Mutta olen päättänyt näyttää itselleni, että tämä matka menee (ehkä pikkuitkulla). Lisäksi lohduttaudun sillä, että vaikka Pallas-Ylläs menisikin huonosti, olen Virpiniemen maastopuolikkaalle luultavasti hyvässä iskussa. Oma ennätys on ainakin helppo rikkoa!
Vihreät kuulat. Niiden vuoksi tekee melkein mitä vain.
Mitä sanoo hemoglobiini?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!