maanantai 18. elokuuta 2014

Identiteettikriisi

Mietin tässä, että miksiköhän jännitän ihan oikeasti aina juoksulenkille lähtöä? Lenkillä sitten kuulostelen koko ajan kroppaa: pissattaako, möyryääkö maha, kestääkö polvi, hyllyykö tissit, tuliko se jano sittenkin? Tuleeko se nälkä viiden kilsan päästä vai loppuuko se juokseminen siihen että tulee vessahätä vaikka kuinka on koettanut ennakoida?

Likkojen lenkin kuvagalleriasta
Kaikki tämä stressi johtuu identiteettikriisistä: minulla ei ole juoksijaidentiteettiä, en pidä itseäni juoksijana. Aina olen enemmän ajatellut että juokseminen on pöljän hommaa, vaikka eihän se ole. Ja että ei kukaan tavallinen mamma sillä lailla jaksa ryntäillä. Ja vaikka olen moneen kertaan osoittanut ennakkoluuloni vääriksi, jokin selkäytimessä sanoo, että mitäs siinä feikkaat - loppuu se tuo ilo kohta kumminkin, ei sinusta juoksijaa tule. Näissä fiiliksissä on mahtavaa valmistautua puolikkaalle. Onneksi mies tsemppaa ja uskoo minuun paljon enemmän kuin minä itse. Tosiasiassa syytä epäillä omaa jaksamistani ei oikeastaan ole, kymppihän ei paljon tunnu missään jos jaksaa pitää vauhdin tasaisena. Tällä viikolla pitää testata 20km lenkki, ekaa kertaa elämässäni. Sekin jännittää, mies lupasi lähteä jänekseksi. Uhrautuvainen muru mulla!

Kun puolikas on syyskuussa juostu, aion tehdä taas vähän enemmän salitreenia. Samalla aion kuitenkin ylläpitää juoksua, HCR keväällä houkuttelee kovasti ja on aina helpompaa rakentaa puolimaratonkunto hyvälle juoksupohjalle kuin pelkän salitreenin jälkeen.

Kyllä minusta vielä juoksija tulee, omastakin mielestäni!

3 kommenttia:

  1. Toi on niin jännä ja tuttu tunne. Mäkin tykkään kamalasti juoksemisesta, mutta olen huomannut etten ole juoksija-tyyppiä valitettavasti ollenkaan. Tietysti paino on esteenä, mutta mun juokseminen on semmosta lyllertämistä kun taas toiset vetää bambijalkaisina ohitse:) Ja sama tilanne on ollut myös 30 kiloa kevyempänä, hassu juttu! Siks triathlon kuullostaa musta paljon kivemmalta kun siinä saa tehdä kaikkea muutakin:D

    VastaaPoista
  2. Hui, triathlon! Siinä mennään jo taas ihan toiselle asteelle! Pyörällä ajosta ehkä selviäisin ja juoksustakin joten kuten, jollain lyhyemmällä matkalla, mutta se uinti. Hukkuisin todennäköisesti siihen maaliviivalle - joten eipä siitä juoksemisesta tai pyöräilystä sitten pääsisi "nauttimaan":D Mutta ymmärrän kyllä viehätyksen, on monipuolista ja etenkin jos uinti on hallussa niin kynnys lähtä kokeilemaan ei ehkä ole niin hurja.

    Velipoikani on muutaman triathlonin vetäissyt läpi, brutaalia puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minitriathlonissa uintimatka on jotain 300 metriä, siitä on hyvä aloittaa:)

      Poista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!