lauantai 6. syyskuuta 2014

Kovin on kukkea olo

Jos naisihmisellä on ikää 35 vuotta, on toivottavaa ettei naama enää näyttäisi pizzalta. Näin onnekas en kuitenkaan ole. Viimeisen parin viikon aikana pärstävärkki on yltynyt sellaiseen kukoistukseen ettei edes teinivuosina. Kyllähän se keljuttaa jos suoriksi sanotaan.

Syitä olen pohtinut: hormonit (imetyksen määrä on vähentynyt muiden ruokien lisääntyessä), ruoka, joku tulehdus, meikkivoide jnejnejne. Ruoasta en isompaa vikaa ole löytänyt, vettä juon välillä aivan liian vähän ottaen huomioon paljonko hikoilen. Näin ollen iho ja keho kuivaa ja sekin saattaa noita näppyloitä tieten aiheuttaa. Ohut meikkivoide, jota käytän, on uusi. Pääasiassa siis epäilen tuota hormonipuolta: olen aloittanut töissä käynnin (siis ihan menen töihin kun ennen olen tehnyt töitä kotona ja samalla katsonut lapsia), osan viikkoa olen toimistolla ja osan kotitoimistolla (lasten kanssa). Tämä tietenkin vaikuttaa vauvan imetykseen osaltaan ja on mahdolisesti  syössyt tämän emännän uudestaan teinivuosien iloihin. Tässä ei ihan hirveästi lohduta se, että näppylöihin taipuvainen iho rypistyy myöhemmin... Mutta ehkä se lohduttaa sitte myöhemmin.

Parin viikon sisään jos ei oleellista paranemista ihossa tapahdu, apteekin hoitotuotteilla, on sitten varattava lääkärille aika. Kö ei enää jaksa.

Niinä päivinä muuten, kun en itse hoida lapsia kotona, meille tulee aivan mahdottoman ihana hoitaja kotiin. Lapset ovat todella tykästyneet häneen ja pieninkin jaa hyvillä mielin hänen kanssaan aamusella puurolle. Siinä tuntee itsensä todella onnekkaaksi!

Tuplatreenipäivä

Tällä viikolla on ollut sen verran haipakkaa että parina iltana treenejä on pitänyt lykätä. Jotta kaikki tämän viikon treenit saan tehdyksi, piti tänään tehdä tuplatreeni: aamupäivällä sali ja nyt iltasella nopea 5km lenkki.

Salilla tein yläkropan lihaksia aika kokonaisvaltaisella otteella, rinta/olka/ojentaja/hauis. Yläselkä jäi kaipaamaan omaa treeniä, lapojen väli meinaa kipuilla. Se täytyy hoitaa alkuviikosta kuntoon.

Illan lenkki oli sitten ohjelmanmukainen: reippaalla vauhdilla 5 km vauhtikestävyyden ja nopeuden kehittämiseksi. Normaali perusrento peruslenkki menee n. 6.15-6.30min/km ja tuota vauhtia jaksaa pitkään, kympin ainakin kevyesti. Tänään juoksin 5.10min/km vauhdilla vitosen ja tuntui todella rankalta. Mutta: taikoja tapahtuu kun mennään mukavuusalueen ulkopuolelle. Huomenna taas 10km.

Nyt sitten vain suihkuun ja saunaan, illalla elokuva armaan aviomiehen kainalossa (torkkuen).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!