Loistava lokakuu

Ihana lokauinen päivä tarjosi eilen ihan hulppeat puitteet kevyelle palauttavalle liikunnalle kera nasujen. Nythän on nimittäin niin, että eilen oli neljäs kipeä päivä kyykytreenin jälkeen ja kaikki muu jaloille kohdistuva toiminta kuin rauhallinen kävely oli edelleen mission impossible. Tänään on viides kipeä päivä mutta sen verran vähemmän kipeä kuitenkin, että taidan juoksulenkkiä kokeilla. Söin pizzaa eilen, on juostava. Pizzan päällä olleet rucolat eivät varmaan olennaisesti ravintoarvoja kohota tai lihottavuutta vähennä? Tai edes katkaraputäyte? Eli lenkkiä tämä tietää, ei auta muu.

Tässä olen puntaroinut, sekä itseäni että ajatusta siitä mitä treeniltä haluan, jo jokusen viikon. Aikalailla alan varmistua siitä, että kuntosali yhdistettynä reippaaseen aerobiseen treeniin on minun juttuni: haluan pystyä juoksemaan koska saan siitä huikeita onnistumisen elämyksiä ja toisaalta haluan edelleen muodokkaat käsivarret sekä olat. Koska en juokse pikamatkoja, valtaisilla pakaroilla ei ole minulle suurtakaan toiminnallista hyötyä ja tämähän taas tarkoittaa sitä, että alakropan treenin periaatteita pitää laittaa uusiksi. Aikomuksenani on nyt lähipäiven aikana perehtyä kunnolla juoksijan lihastreeniin ja jahka viisastun edes hiukan, kirjoitan siitä teillekin.

Jos nyt otetaan faktat pöytään, ei tästä emännästä fitness-kissaa saa enkä oikein edes halua siihenkään muottiin. Kaikki se ruokavaliohässäkkä ja muu - kö ei jaksa! Juokseminen on siinä mielessä armeliasta puuhaa, ettei jokaista hiilaria tarvitse punnita, sopii paremmin minulle. On helpompaa noudattaa sellaista turvallista keskitietä. Lisäksi, tapahtumat ja kisat tuovat hirveästi mielekkyyttä treeniin. On kuitenkin vähän toista startata puolikkaalle maratonille kera muiden kuntojuoksijoiden ja kisata itseään vastaan kuin kivuta pikkubiksuissa kaiken kansan töllisteltäväksi. Jälkimmäinen ei kyllä ole ollut koskaan ideanakaan, mutta kun haetaan motivaatiotekijöitä, juoksijan osa on helpompi: ilo siitä että numerolappu on rinnassa, että on uskaltanut, kropassa kihelmöivä lähtöjännitys. Kun lähtölaukaus pamahtaa on hienoa startata hymyn kera matkaan. Kyllä se hymy siitä sitten hyytyy. Hahaa. Ja se maalifiilis, se koukuttaa. Varoitan kaikkia! Anna puolimaratonille pikkuvarvas ja se vie molemmat jalat.

Ajattelisin myös, että on terveydellisempää teettää kropalla sekä lihasvoimaa kasvattavaa treeniä, että sydäntä ja keuhkoja rasittavaa aerobista. Fiksumpi voi kumota tai vahvistaa tuon ajatuksen. Kuten monta kertaa olen todennyt, tässä blogissa mennään perstuntumalla eikä jaeta asiantuntijan ohjeita.

Oma fokus on löytynyt, motivaatio alkaa olla kuosissa ja tavoitteet selvänä mielessä. Tänä vuonna vielä ne kolme leuanvetoa ja ensi vuonna puolikas maraton alle kahden tunnin.

Elämä on aikas ihanaa!