No ei ehkä ihan mutta onhan tämä huippua, sopiva lämpötila juosta ja aivan ihana auringonpaiste.
Tänään juoksin 12km metsässä ja pyörätiellä, keskisyke asettui tuonne 148 lyönnin tuntumaan ja vauhti vaihteli 6.30-8/9min/km, kun esim. noilla pitkospuilla hädin tuskin uskalsi ottaa hölkkäaskelia. Ehkä olisi tarpeen hankkia polkujuoksuun omat popot?
Mutta noista sykkeistä, epäilen että tasaisella vauhti oli 1,5 tunnin lenkiksi liian kovaa (osa ajasta meni sitten konttausvauhdilla mättäillä...) tai että eiliseltä iltakympiltä palautuminen oli ihan vaiheessa. Sykkeet olivat korkealla ison osan matkasta mutten viitsinyt hiljennelläkään kun oli kiva kipittää. Toisaalta, krooniseksi päässyt stressi varmaan vielä kummittelee kehossa ja se näkyy lyöntitiheydessä. Nyt pitäisi olla itse todella tarkkana ja pitää sykkeet matalalla, vaikka ihan kävellen.
Perämoottori
Niin ihmeellistä kuin se onkin, olen viimein löytänyt hanuristani moottorin juoksuun. Huomaan, että lantion asento on parantunut, ankkapylly on jäänyt unohduksiin ja pakaroiden tehdessä työtä matka maistuu paljon paremmalta. Nyt kun saan vielä selän yläosan auki ja kyljet rennoiksi, niin happi alkaa virrata ihan eri tavalla. Tätähän työstettiin keväällä fysioterapeutin kanssa, lue lisää raskausarpi-jutusta... Joo, on ne mahtavat.
Askel kerrallaan, ongelma kerrallaan, päivä ja lenkki kerrallaan. Siitä se lähtee ja enempään ei paljon pysty.
Aurinkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!