Tämä kevät ja kesä ovat olleet jotenkin hankalia ja hitaita. On kiirettä, jatkuvaa sairastelua, stressiä ja lisää kiirettä. Oma asene on huono. Parempaa päivää on saanut välillä odotella. Tympeintä on jatkuva kipeänä oleminen, keuhkoputket ovat välillä ohan vereslihalla ja toivon, että siihen saa avun astmakokeiden myötä. Kun on kipeänä eikä juoksu kulje, on mieli muutenkin matalalla. Jotta olo olisi kivempi, olen hieman puolikuntoisenakin sitten mennyt salille ja joskus silloinkin, kun olisi pitänyt jäädä lepäämään. Siitä tauti vaan on sitkistynyt. Mutta jospa tämä nyt tästä! Viikon ajan olen saanut taakse ehjää treeniä ja olo tuntuu suht mukavalta, joskin keuhkot tuntuvat piiputtavan aika vähästä ja palautumisen kanssa on oltava tarkkana.
Yksi harmillisimmista seurauksista tautiputkelle on se, että tämän vuoden Extreme Run Oulussa jää väliin. Siellä oli niiiiin kivaa! Toisaalta, pinkin tiimimme uusin jäsen on hänkin toipilaana jalan kanssa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi meille jää nousta kuin Fenix-linnut tuhkasta ensi vuonna, entistä pinkimpinä ja polvet paremmin suojattuina. Toisaalta, viime kesä oli ihanan lämmin ja nyt meressä juoksemin tuntuisi varmaan aika hyiseltä!
Kesäloma, jatkoloma
Kesäloman viimeinen viikko starttasi juuri ja vähän ahdistaa. Päivystysluontoisia hommia olen tehnyt lomallakin. Elokuun lopussa luvassa on viikon jatkoloma Menorcalla Espanjassa ja se tulee tarpeeseen! Viikko täysihoitoa poikueen kera ja paljon kaivattua lämpöä ja aurinkoa. Uusia maisemia. Eniten odotan lepoa ja hauskaa yhdessäoloa, ilman puhelinta ja lomallakin vaanivaa sähköpostia.
Bikinikuntoa aletaan hioa huomenna, tänään syödään kakkua - tällä päivämäärällä aviollinen autuus armaan Herra R:n kanssa on kestänyt 13 vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!