Pitkään aikaan en ole kirjoittanut erityisen paljon mitään treeneihin liittyvää. Siihen on syynsä, nimittäin: treenaaminen on ollut mahdottoman hankalaa ja joka lenkki on mennyt edellistään huonommin. Onhan se vähän omituista. Tämä on herättänyt kauhua ja vähintään syvää ketutusta. Jos aikaisemmin juoksin paikallisen laskettelurinteen (Suomen pienimmän!) viidesti ylös, viime sunnuntaina tuskaa aiheutti yksi nousu, kävellen.
Tälle onneksi löytyi syy, hemoglobiini oli surkeat 104, punasolut kalvakoita ja pieniä. Raudanpuutosanemiaa oikein tyypilliseen tapaan. Nyt sitten tankataan rautaa ja kontrolloidaan onko arvo lähtenyt nousuun muutaman viikon kuluttua. Sitten ehkä pitää siirtyä raudan pumppaamiseen: eilen puolisoni kainosti vihjaisi, etteivät minun fysiologiset ominaisuuteni ja aina, normaalitilassaankin, kalvakat punasolut ole ehkä ihanteellisia juoksijalle. No, pistetään pohdintaan.
Mutta siis viime viikkojen huimaus, tykytys, hengenahdistus ja palelu ovat varmastikin johtuneet juuri tästä ja sehän on mahtavaa: asia on hirmuisen helppo korjata!
Mutta ei, Terwa-maratonin puolikas ei kutsu, saa nähdä mikä kutsuu ja missä kohtaa vuotta. Ensin pitää saada veriarvot kuntoon ja kun tää täytyy hoitaa ilman Kari-Pekkaa, tässä menee tovi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!