Täysihoito kunniaan. Toki siellä tapaa Horstin ja Gerdan siinä samalla, joista jälkimmäinen poimii tarjoiluastioista ruokaa sormilla suuhunsa, sen sijaan että ottaisi lautaseltaan. No, me olemme toki kaikki erilaisia.
Muutama huomio lomasta:
- Hiekka: rantakohteessa on hiekkaa. Älä taistele vastaan.
- Helle: kesällä välimerellä tuppaa olemaan kuuma, juo vettä äläkä taistele vastaan.
- Lasten kanssa voi juosta kulttuurikohteesta toiseen ja kuulla valitusta siitä kuinka tylsää on. En suosittele.
- Lasten kanssa voi käydä muutamissa kulttuurikohteissa, uima-altaalla, rannalla ja syödä paljon jäätelöä ja kaikilla on kivaa. Jos osaat kertoa kohteesta hyvän tarinan, lapsetkin innostuvat. Suosittelen.
- Hotelliaamiainen on ihana keskimäärin kolmena ekana aamuna, sitten siihen kyllästyy. Syöt kuitenkin loppuinakin päivinä liikaa kaikkea. Se on lomaa.
- Turistikohteissa on paljon maanmiehiä. Voit joko sulkeutua heidän ulkopuolelleen tai antautua keskusteluun ja kas, löytyy uusia ihania tuttavuuksia. Tyttäreni löysi näin uuden ystävän viime syyskuussa ja tapasimme hänet äiteineen viime viikolla Helsingissä - seuraavan kerran tavataan talvella. Suosittelen.
- Jätä isot vesilelut kohteessa pidempään viipyville, näin kaikilla on hyvä mieli ja pakkaustilaa säästyy. Suosittelen, jaettu ilo ja sitä rataa.
- Aurinkosuojavoiteesta ei kai nykyään tarvitse kenellekään sanoa. Suosittelen.
- Kaksi uikkaria per lurjus on hyvä määrä (rannalta altaalle siirtymiin omansa). Suosittelen.
- Älä jäkitä, pönötä, tärkeile tai nipota. Nauti, rakasta, naura ja haltioidu vaikkei kaikki koko ajan täydellistä olisikaan. En suosittele kliseistä lomadraamaa, se on vain noloa.
Olen muuten ihan sairaan hyvä suunnistamaan, olen todennut. Rethymnonin ja Hanian kaupungit ovat aivan suvereenisti hallussa, jopa armas Hra R. luottaa navigointiini noissa paikoissa. Lisäksi muistan parhaat kaupat - aina.
Ja Kreeta sitten, tajuttoman kiehtova saari täynnä historiaa johon voi perehtyä altaalla kirjaa lukien tai vaikka suuntaamalla Knossoksen kaivauksille ja Hanian vanhan kaupungin kujille ja muureille.
Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pikimmin!